Kuvottavaa!!!

katsomassa espanjalaisia kulkukoiria välittävien sivuilta, siellä oli kuvia ja juttuja eräästä espanjalaisesta kauhutarhasta. Varoitus, kuvat ja filmit ovat erittäin järkyttäviä! Kuolevia ja kuolleita koiria, apaattisia, surullisia, tyhjin silmin eteensä tuijottavia koiraraukkoja, joita kukaan ei pysty auttamaan... Kyseisellä "kauhutarhalla" lopetetaan koiria ruiskeella, joka tappaa koiran hitaasti, koira tukehtuu mutta on koko ajan tajuissaan. Ennen tappamista koira näännytetään nälkään ,jotta se painaisia mahdollisimman vähän ja ainetta ei tarvitse sitten käyttää niin paljoa. Espanjalaiset taitavat olla yksi maailman julmimmista kansoista, mitä tulee eläinten kohteluun!
7447
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

että jotkut syyllistävät niitä jotka pelastavat koiran ulkomailta tyyliin "kyllä täällä Suomessakin olisi kodittomia koiria". On joo, mutta pahimmissakin eläinrääkkäystapauksissa Suomessa koiria kohdellaan HUOMATTAVASTI paremmin kuin esimerkiksi juuri Espanjassa! Ken ei usko, käyköön katsomassa niiden yhdistysten nettisivuilta, jotka koiria siellä pelastavat.

Äänestä
  • Niinkö meinaat? Kyllä meillä on tapaukset Vihti/Ypäjä.

    Tappelun häviäjälle vettä niskaan ja sähköä ym., eikä siihen edes kuollut vaan piti lopettaa toisella tavalla.

    Äänestä

  • cnnn kirjoitti:

    Niinkö meinaat? Kyllä meillä on tapaukset Vihti/Ypäjä.

    Tappelun häviäjälle vettä niskaan ja sähköä ym., eikä siihen edes kuollut vaan piti lopettaa toisella tavalla.

    Espanjan tilanteeseen verrattuna Vihti/Ypäjä on pientä ja eläinystävällistä. Espanjassa eläinsuojelutilanne on äärimmäisen heikko, koiria rääkätään tarkoituksella hyvin yleisesti. Hyvä koiranpito on poikkeus erityisesti tietyillä alueilla, mutta myös maanlaajuisesti.

    Äänestä

Espanja kulkukoiria mainos tuo sinun sepustus.Suomeenko niitä-EI KIITOS!

Äänestä

Aivan, espanjalaiset ovat hyvin julmia eläimiä kohtaan. Ongelmaa esiintyy myös muutamissa muissa alueen maissa. Espanjassa eläinten rääkkääminen on koko kansan perinteistä huvia aivan kuten Suomessa mökkeily tai juopottelu. Esim koiria rääkätään erittäin paljon ja rääkkäämisessä pyrkimys on aina tuottaa eläimelle mitä suurinta tuskaa ja hidas tai muutoin kärsimyksen maksivoiva menehtyminen. Espanjalainen on hyvin kekseliäs ja sen tyytyväisempi mitä enemmän onnistuu eläintä rääkkäämään.

Valitetavasti tämä ei ole liioittelua, itseasiassa tämä on kaunisteltu versio aivan todellisesta espanjalaisesta eläinrääkkäyskulttuurista.

Espanjassa on tietenkin hyvääkin eläimenpitoa, mutta eläinrääkkääminen on uskomattoman yleistä ja koskee myös muita eläimiä kuin koiria.

Espanjassa ei ole maanlaajuista eläinsuojelulainsäädäntöä ja jos jossain on paikallinen eläinsuojelulainsäädäntö niin sitä ei noudateta tai valvota ja virallinen eläinsuojelukin on kaikkea muuta kuin suojelua (usein rääkkäystä).

Tästä syystä boikotoin Espanjaa. Jos voisin, tukisin Espanjassa tehtävää kolmannen sektorin eläinsuojelutyötä.

Äänestä

Todella oli järkyttävää touhua. Silti en ole ihan sitä mieltä, että koiria pitäisi ruveta adoptoimaan sieltä, kun niitä onnettomia tapauksia riittää ihan kotimaassakin tarpeeksi. Niin kylmältä kuin se tuntuukin, niin en ymmärrä miksi viranomaiset espanjassa sallivat tuon, eivätkä anna eläimille armolaukausta. Minusta paras ratkaisu olisi nimenomaan lopetus, siis ajatelkaa nyt 40 koiraa hylätään joka ikinen tunti, vuoden jokaisena päivänä, se on aivan älytön määrä! Ja toisekseen jos espanjan hallituksella olisi yhtään älliä päässä, niin se rajoittaisi koirien lukumäärää lailla ja koiran saisi vain sitä todella haluavat, eivätkä mitkään jobbarit, tehtailijat ja ääliöt. Ja ulkomaalaiset, jotka espanjassa käyvät, niin ei heilläkään paljoa järkeä ole päässä, että pitää siellä käydä ostelemassa eläimiä lomahuvikseen!!! sairaita ovat otuksia myöskin sellaiset lomailijat.

Äänestä
  • nämä kotimaan asiat, eikä ruveta leikkimään maailman parantajaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Käykääpä kirjoitti:

katsomassa espanjalaisia kulkukoiria välittävien sivuilta, siellä oli kuvia ja juttuja eräästä espanjalaisesta kauhutarhasta. Varoitus, kuvat ja filmit ovat erittäin järkyttäviä! Kuolevia ja kuolleita koiria, apaattisia, surullisia, tyhjin silmin eteensä tuijottavia koiraraukkoja, joita kukaan ei pysty auttamaan... Kyseisellä "kauhutarhalla" lopetetaan koiria ruiskeella, joka tappaa koiran hitaasti, koira tukehtuu mutta on koko ajan tajuissaan. Ennen tappamista koira näännytetään nälkään ,jotta se painaisia mahdollisimman vähän ja ainetta ei tarvitse sitten käyttää niin paljoa. Espanjalaiset taitavat olla yksi maailman julmimmista kansoista, mitä tulee eläinten kohteluun!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu