Passattin lattia märkä

-97 Passatin kuskin puolella takajalkatilassa oli n.3 litraa vettä. Tuntuu, että tulisi noista ilmanvaihtorööreistä. Heti kun autolla on pikkasen liikkunut, putkien alle tulee märkä kohta.

Autossa on Climatronic ilmastointi.

Voisiko olla jotain kondenssivettä, joka ei oikeasta reiästä pääse pakenemaan? Missä vika/missä reikä tukossa?
91493
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

itsellä on kokemusta -93 vuosimallin ventosta. keväällä autonpesun yhteydessä ja sen jälkeen takajalkatilaan oli kertynyt litrakaupalla vettä. Syytä etsittiin mm. tuulilasin reunoista, ovitiivisteistä yms. luonnollisista paikoista. Lopulliseksi vian aiheuttajaksi paljastui pitkän tutkimisen jälkeen tuulilasin alapuolella oleva korisauma, jonka kittaus oli murtunut yhdestä kohtaa. Tämä korisauma oli paikassa, joka yhdistää moottoritilan ja matkustamon "välin". Eli vesi vuosi tuulilasilta sauman reiästä suoraan etujalkatilan maton alle, josta valui takajalkatilaan. Koska Passattisi on jo -97 vuosimallia ja eri mallisarjaa, niin en pidä todennäköisenä tätä samaa vikaa. Mutta asiaa kannattaa kuitenkin tarkastella, sillä myös aiemmassa autossa -85 Golfissa oli aivan sama vika..!!

Äänestä

Tsekkaapa akun alla oleva "kaukalo". Vesi todennäköisesti kertyy sinne sateella/pesussa. Ongelma tulee siitä, että kaukalon pohjalla olevat 2 tyhjennysreikää menevät ajan myötä tukkoon liasta (neulaset, puun lehdet, jne...).
Reikien läpi menee kumitulpat joiden sisällä taas on reiät. Nämä kumitulpat siis pienentävät pellissä olevia tyhjennysreikiä. Kumitulpallinen reikä on todella pieni joten ei ihme että se tukkeutuu.
Omasta Passatistani toinen noista tulpista poistettiin merkkihuollon yhteydessä. Sanoivat itsekin etteivät ymmärrä mikä virka tulpilla on.
Kaukaloon kerääntynyt vesi sitten tulee ilmastointiröörejä pitkin sisälle. Näin on kuulemma käynyt monille Passatisteille. Riskinä on myös, että vesi kastelee kaukalossa olevan elektroniikan (mm. ajotietokone).

Eli ei muuta kuin akku irti ja ainakin toinen tulppa pois.

Äänestä
  • KIITOS. Kuulostaa lupaavalta. Kuskin penkin Airbägin merkkivalokin syttyminen viittaisi tuohon tietokoneen kastumiseen.
    Pakko käydä heti töistä päästyäni ihmettelemässä!

    Olen virtuaalituopin jo etukäteen auki!

    Äänestä

  • Kiitokset. Läheltä liippasi. Konepeiton vaijerin läpivienti sojottaa pystyssä tietokoneboksin vieressä. Yksi kulma oli rutussa.

    Kokeilin letkulla mihin vesi jää seisomaan ja sieltähän se tärähti sisään.

    Ei muuta kuin lämppäri pariksi päiväksi jauhamaan vesiä höyryksi.

    Olen virtuaalituopin velkaa!

    Kun vielä löytäisi tuon, mistä oikea etupyörä kolisee... Vaihdettu on kaikki tukivarret. Vaihtoehtoina ei liene kuin vetari, raidetanko tai iskari... Merkkihuollossa hepuilla ei näyttänyt paljoa nappaavan...

    Sitten vielä on tuo turvatyynyn merkkivalo (kuskin penkistä virhekoodi), toivottavasti oli vaan tuosta kosteudesta penkin alla.

    Ja sitten vielä tuo, että Cobran häly ei suostu vetään ovia kiinni, vaan ilmoittaa, että joku on auki. Veikkaan, että takaluukussa on joku pirun anturi kertomassa vääriä tarinoita. Avaimella sulkee kuitenkin nätisti.

    Edullista ja kivaa tuo vikojen etsintä...

    Äänestä

  • ÖööÖöö kirjoitti:

    Kiitokset. Läheltä liippasi. Konepeiton vaijerin läpivienti sojottaa pystyssä tietokoneboksin vieressä. Yksi kulma oli rutussa.

    Kokeilin letkulla mihin vesi jää seisomaan ja sieltähän se tärähti sisään.

    Ei muuta kuin lämppäri pariksi päiväksi jauhamaan vesiä höyryksi.

    Olen virtuaalituopin velkaa!

    Kun vielä löytäisi tuon, mistä oikea etupyörä kolisee... Vaihdettu on kaikki tukivarret. Vaihtoehtoina ei liene kuin vetari, raidetanko tai iskari... Merkkihuollossa hepuilla ei näyttänyt paljoa nappaavan...

    Sitten vielä on tuo turvatyynyn merkkivalo (kuskin penkistä virhekoodi), toivottavasti oli vaan tuosta kosteudesta penkin alla.

    Ja sitten vielä tuo, että Cobran häly ei suostu vetään ovia kiinni, vaan ilmoittaa, että joku on auki. Veikkaan, että takaluukussa on joku pirun anturi kertomassa vääriä tarinoita. Avaimella sulkee kuitenkin nätisti.

    Edullista ja kivaa tuo vikojen etsintä...

    Tarkistappa ulompi raidetangon pää.
    Se meni ainakin mulla seuraavaksi kaikkien tukivarsien jälkeen. Vika on helppo todeta, kun nostaa etupyörät ilmaan. Raidetangon väljyys tuntuu kun otat renkaasta sivusuunnassa (oikea ja vasen reuna) kiinni ja heiluttelet. Jos otat renkaan ylä- ja alalaidasta kiinni ja toistat saman rynkytyksen, ei väljyyttä pitäisi tuntua.
    Kylläkin pahasti väljien tukivarsien kolina saattaa osittain sotkea tuota analyysin tekoa. Jos saat kaverin mukaan, niin homma helpottuu huomattavasti. Toinen "lukitsee" raidetangon pään nyrkkiinsä napakalla otteella ja toinen heiluttelee rengasta. Jos kolinat häviää niin silloin vika siinä. Saman olen todennut toimivan myös ylätukivarsien kohdalla. Alatukivarsiviat taas on aika vaikeita todeta.
    Raidetangon pää laadukkaana TRW/Moog-osana (saksal.) ovh. 94 eur, netto n. 55-60 eur.
    Samaa mieltä tuosta tukivarsien merkkihuoltoarpomisesta.

    Äänestä

  • Veke kirjoitti:

    Vasemmalta puolelta jo vaihdoinkin.
    Tarttee viikonloppuna zuumata tuo oikeakin.
    Alkaa vaan kyllästyttämään tuo rahanmeno moisen kolinan takia...

    Äänestä

  • Veke kirjoitti:

    Tarkistappa ulompi raidetangon pää.
    Se meni ainakin mulla seuraavaksi kaikkien tukivarsien jälkeen. Vika on helppo todeta, kun nostaa etupyörät ilmaan. Raidetangon väljyys tuntuu kun otat renkaasta sivusuunnassa (oikea ja vasen reuna) kiinni ja heiluttelet. Jos otat renkaan ylä- ja alalaidasta kiinni ja toistat saman rynkytyksen, ei väljyyttä pitäisi tuntua.
    Kylläkin pahasti väljien tukivarsien kolina saattaa osittain sotkea tuota analyysin tekoa. Jos saat kaverin mukaan, niin homma helpottuu huomattavasti. Toinen "lukitsee" raidetangon pään nyrkkiinsä napakalla otteella ja toinen heiluttelee rengasta. Jos kolinat häviää niin silloin vika siinä. Saman olen todennut toimivan myös ylätukivarsien kohdalla. Alatukivarsiviat taas on aika vaikeita todeta.
    Raidetangon pää laadukkaana TRW/Moog-osana (saksal.) ovh. 94 eur, netto n. 55-60 eur.
    Samaa mieltä tuosta tukivarsien merkkihuoltoarpomisesta.

    Ei ollut raidentangon pääkään.

    Kaikki kohta vaihdettu. Sisäpäät raidetrangoista tuskin vikana.

    Taitaa seuraavana olla tuo iskari ja sen yläpään laakeri...

    Voihan ...ttu.

    Äänestä

itselläni on vm-99 passat ilmastoinnilla.kaksi viikkoa sitten lapposin 5-7 litraa vettä lattiamaton alta pois.syy oli tämä. ilmastoinnin kennon huuhtelu letku on liian lyhyt.vesi pääsee valumaan läpivienti kumin juuresta takaisin sisälle.kumi löytyy pelkääjän jalkotilan etuosasta.letku pois ja lyö tai poraa kunnon reikä rintapellistä ulos, ja pitempi letku tilalle.läpivienti kumin ja letkun juuri kannattaa tiivistää sikaflexillä tai butuulimassalla, ei silikonia.

Äänestä
  • Tutkasin tuonkin, ja näytti kennon alta menevän kova muovinen putki rintapellin läpi. Oli pultattu rintapeltiin ja kaikkialla tuntui kuivalta.
    Toivottavasti oli vaan tuo yksi läpivienti vikana...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ÖööÖöö kirjoitti:

-97 Passatin kuskin puolella takajalkatilassa oli n.3 litraa vettä. Tuntuu, että tulisi noista ilmanvaihtorööreistä. Heti kun autolla on pikkasen liikkunut, putkien alle tulee märkä kohta.

Autossa on Climatronic ilmastointi.

Voisiko olla jotain kondenssivettä, joka ei oikeasta reiästä pääse pakenemaan? Missä vika/missä reikä tukossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu