Sanotaan, että masennuksen tunteen voi torjua monella tapaa, esim. urheilemalla liikaa, käyttämällä liikaa alkoholia, käyttämällä huumeita, ylensyömällä jne.
Joidenkin mukaan masennus voi pakkautua ruumiiseen erilaisina vaivoina.
Olen käynyt parin vuoden ajan energiahoidoissa lähinnä tunnetraumaattisten asioiden takia ja saanut niistä aina hetkittäin hyvän olon. Usein jopa erittäin hyvän ja pitkäksi aikaa. Mutta, aina kun jään kauemmaksi aikaa yksin eli en käy kyseisissä hoidoissa, masennus tulee takaisin. Nyt mietin, onko parempi vain antaa tulla. Voiko energiahoitoihin jotenkin paeta tunteita? Olisiko parempi vain jämähtää hetkeksi yksinäisyydessä masennuksen tunteeseen?
Kyseessä ei ole jokapäiväisiä askareita haittaava masennus vaan tunnetila, että elämä voisi olla iloisempaakin.
Joidenkin mukaan masennus voi pakkautua ruumiiseen erilaisina vaivoina.
Olen käynyt parin vuoden ajan energiahoidoissa lähinnä tunnetraumaattisten asioiden takia ja saanut niistä aina hetkittäin hyvän olon. Usein jopa erittäin hyvän ja pitkäksi aikaa. Mutta, aina kun jään kauemmaksi aikaa yksin eli en käy kyseisissä hoidoissa, masennus tulee takaisin. Nyt mietin, onko parempi vain antaa tulla. Voiko energiahoitoihin jotenkin paeta tunteita? Olisiko parempi vain jämähtää hetkeksi yksinäisyydessä masennuksen tunteeseen?
Kyseessä ei ole jokapäiväisiä askareita haittaava masennus vaan tunnetila, että elämä voisi olla iloisempaakin.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Et tarkemmin kertonut minkälaisesta energiahoidosta sinun tapauksessasi oli kyse, mutta neuvon kokeilemaan yhtä... chakratasapainotusta!
Muutama vuosi sitten oma mieleni oli synkkä ja musta. Kävin edellämainitun kaltaisessa hoidossa, ja elämä oli kuin auringonpaistetta. Hyvää ja elämäniloista tunnetta kesti hoideon jälkeen kolmisen kuukautta, eikä sen jälkeenkään hoitoa edeltänyttä pahaa oloa tullut takaisin samassa määrin. Henkisesti paha oloni tosin oli johtunut erinäisistä tapahtumista omassa elämässäni. Mistään sairaalloisesta perusmasennuksesta ei ollut kysymys.
Sitä en olekaan kokeillut. Taidan ainakin etsiä aiheesta tietoa.
Ei minullakaan kyse sairaalloisesta masennuksesta, mutta liian synkeä perusolo kuitenkin.
Vaikuttaa siltä että tarvitset "korkeita" värähtelyjä mitä energiahoidoista juuri saa.
Mutta koska tuo hyvä olo ei sinulla pysy niin kehottaisin aloittamaan jonkun harrastuksen mikä nostaa omaa värähtelyäsi joka saa aikaan sen että tuo mukava tunnetila tulee sen harrastuksen kautta.
En tiedä mitä harrastat mutta ehdotan seuraavia:
1. Urheilu, siis sopivasti. Loistavaa toimintaa, puhdistaa fyysisesti ja energeettisesti kunhan tehdään hikeen asti. Poistaa masennusta ja tukoksia. Paras keksintö sitten tyynyn.
2. Meditaatio, hiljentää mielen ja avaa henkisiä keskuksia ottamaan vastaan samoja värähtelyjä mitä saat energiahoidoissa.
3. Jooga. Tässä yhdistyy oikeastaan urheilu ja meditaatio.
Yleensä jos elämä ei maistu niin kannattaa miettiä mikä siinä mättää. Monesti tarvitaan käännöstä materiasta hieman henkisempään suuntaan. Pelkkä materia kun ei sitä onnea yleensä tuo.
Eli kuuntele sisintäsi..
-Pete
Joskus urheilemalla onnistuu saamaan hetkeksi sen hyvän olon, ihan totta. Mutta välillä masennuksen ja väsymyksen tunne estää urheilemasta. Ehkä pitää miettiä tarkemmin, missä vika. Osittain tiedänkin, mutta jos ei voi paljon muuttaa olosuhteita pitää kokeilla sitten muita juttuja.
Urheilu ja muut jutut on vaan oireen peittämistä jos elämässä on jokin oikeasti vialla. Eli paras olisi yrittää muuttaa sitä perimmäistä syytä jos sen tietää ja sen muuttaminen on mahdollista. Jos ei ole, niin sitten täytyy vaan mukautua tilanteeseen ja ottaa iloa irti sitten näillä muilla konsteilla.
Joku on tainnut sanoa että elämä riippuu suurimmaksi osaksi asenteesta. Olosuhteet on mitä on..loppujen lopuksi asenne ratkaisee sen miten kukin kyseisen tilanteen kokee.
-Pete
Paras tapa on sairastua fyysisesti ja siitä selvitä . MAsennus on pullamössö massojen sairaus. Jos on fyysisesti terve kykenee hoitamaan itseään. Jos taas ei viitsi hoitaa itseään esim vituttuksesta niin se on säälittävää. Toinen asia on pysyvä fyysinen sairaus koska sitä ei voi paeta-se on läsnä jatkuvasti. Eli masennuksesta kärsivät lähtekää vaikka lomalle tehkää jotain joka piristää. Ette ole oman ruumiinne vankeja.
Ei elämä ole kenelläkään pelkkää ruusuilla tanssimista. On ylä- ja alamäkeä ja niin kuuluu ollakin.
Depressio voi johtua mm. kiertäjähermon pingoittuneisuudesta. Asiaa on tutkittu tieteellisestikin ja jopa kehitetty laite, joka saattaa auttaa asiaa. Laite on versio sydämen tahdistimesta. Sellainen keksintöhän voidaan tieteessäkin hyväksyä. Kokemuksesta voin kertoa, että energiahoidolla voidaan mahdollisesti saada aikaan ko. hermon rentoutuminen. Siitä kuuluu hoidon aikana ikään kuin maha kurisisi. Suolten kurina ei ole kyseessä, vaan kiertäjähermosta tuleva ääni. Kokeneet hoitajat ovat tienneet ilmiön jo kauan. :)
Yksi energiahoitaja sai tuon mahan kurinan aikaiseksi joillakin asiakkaillaan. Minun kohdalla sitä ei tapahtunut. Joskus mietittiin yhden toisen asiakkaan kanssa, että mikä siinä kurinassa on taustalla. Pidettiin kyllä ihan suolen toimintaan viittaavana.
Missä tämä ns. kiertäjähermo sijaitsee? Voisiko sitä itse aktivoida?
Vai siitäkö se kurina tulee. Hoidettavillani on tuota kurinaa ollut melkein jokaisella mutta yhdelläkään kurssilla tuota ei ole noin minulle selitetty.
Mistä muuten olet tuon selityksen löytänyt?
-Pete
Opettajani, ensimmäisiä usuilaisia muuten, kertoi asiasta ikään kuin ohimennen. Googlesta löytyy asiaa. Mm Tieteen kuvalehden artikkeli ja muitakin asiaan viittaavia linkkejä. :)
... kommentoin vielä tuohon mahan kurinaan liittyen ; olen harrastanut joogaa monta vuotta, siinä kun pääsee syvään rentouteen alkaa vatsa monasti kurisemaan äänekkäästi. Suolistokin rentoutuu ja päästää ylimääräiset ilmakuplat sun muut ylimääräset suolesta liikkeelle.
Monasti olen törmännyt kans samaan ilmiöön hoitaessani, enkä ole sitä sen koommin ihmetelly... iloinnut vaan siitä että energia kulkeutuu suoliston sopukoihinkin...hih.. :)
http://www.vyohyketerapeutit.fi/hoitomuoto/hoitomuodot.html
Katopa tuolta psykologista vyöhyketerapiaa (PVT)
nimim.
'kokemusta on'