Kaksi isäpuolta syytteessä samojen lasten hyväksikäytöstä
27.11.2007 17:57, päivitetty 27.11. 18:09
Hämeenlinnan kihlakunnansyyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta kahdelle keski-ikäiselle miehelle, jotka olivat peräkkäin isäpuolina samassa perheessä.
Syytteen mukaan kumpikin syyllistyi vuosikausien ajan puolisonsa lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Uhreja oli kolme.
Koska kukaan ei pyytänyt suljettuja ovia, seksuaalirikosten käsittely alkoi tiistaina poikkeuksellisesti julkisena. Uhrit ovat nyt jo täysi-ikäisiä tai lähes täysi-ikäisiä.
Syyttäjä kiinnittää huomiota siihen, että teot tapahtuivat kotona ja jatkuivat pitkään: kahdeksan vuotta, viitisen vuotta ja liki kolme vuotta. Lasten äiti oli riippuvaisuussuhteessa tekijöihin eikä pystynyt oman tilansakaan takia tekemään rikosilmoitusta. Juttuja on tutkittu tarkemmin vasta alkukesästä 2007, jolloin epäillyt miehet olivat hetken kiinniotettuna tai pidätettynä.
Keskimmäinen sisar oli tehnyt tapahtuneesta merkintöjä päiväkirjaansa.
Hämeenlinnan käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin kansliapäätöksenä.
IS-STT
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1459170

Vastaukset 9
Vanhimmat
"...äiti oli riippuvuussuhteessa tekijöihin ..." jne. Jos teot jatkuivat 8 vuotta, niin luulisi äidilläkin jotain vastuuta olevan. Ei tuollaista pitäisi voida tapahtua ilman huomiota. Missä ne kyttäävät naapurit ja sossu piileskelivät?
Joku aseen kanssa ja päästäisi nämä säälittävät, turhat "isät" pois päiviltä? niskalaukaus, saatanan kusipäät
... äidit? Ei ne kummatkaan kyllä vähene, vaikka joku teloitettaisiinkin.
15 vuotias tyttö oma isäni raiskaa minua.En enää halua olla koskaan kotona. Isäni oli ennen alkoholisti,mutta sitten hän joutui lopettamaan juomisen koska oisi kuollut vajaassa 5 vuodessa nyt minä ja äiti olemma hänen "palvelijoitaan" hän ei tee kotona yhtään mitään.Äidillä on tosi rankkaa niin myös minulla pitäisi saada 9lk kunnialla loppuun että pääsisin muuttamaan jonnekkin kauas pois kotoa. Olen suunnitellut jo että muuta 23vuotiaan poikaystäväni luokse eri paikka kunnalle ja aloitan opiskelut sitten siellä. Monet ajattelevat varmaan nyt että nuin vanha mies on poikaystäväni. Mutta hän on ihan erinlainen mitä monet en ole koskaan tavannut ketään herttaisempaa ihmistä hän on todella hellä minulle eikä halua tehdä mitään sellaista mistä minä en pidä. Rakastan häntä todella paljon ja haluan että meillä on pitkä tulevaisuus edessä olemme monesti jutelleet että mitä haluamme tulevaisuudessa elämältä ja kumpikin haluavat melkein samoja asioita.. Toivottavasti kaikki alkaisivat mennä parhain päin..:/ En jaksa enää kauan tätä..;(
Etsi itsellesi joku ihminen ( joku luottava sukulainen, he hoitavat ja valvovat yleensä parhaiten tällaiset jutut) jolle voit puhua ja tee häntä apuna käyttäen isästäsi rikos ilmoitus. Älä syyllistä itseäsi hänen tekohinsa. Älä anna isäsi tuhota enää loppu elämääsi. Isäsi on syyllistynyt lapsensa seksuaaliseenhyväksikäyttöön eli insestiin (omanlapsen hyväksikäyttö)ja kun tämä tulee esille voit hakea ammatillista apua maksutta. Mitä taas tulee poika ystävääsi on kiva, että sinulla on johonkin lämmin suhde MUTTA, rikosoikeudellisesti hänkin syyllistyy lapsen seksuaaliseenhyväksikäyttöön koska olet alle 16v. ja hän yli 18v. joten suosittelisin ikäistäsi seuraa ainakin toistaiseksi. Voimia sinulle.
Ota välittömästi yhteys koulusi koulupsykologiin joka jatkaa asian kunnan psykologiin. Tiedot ovat luottamuksellisia. Siten järjestävät sinulle oman asunnon ja muuta tarvittavaa apua ja turvaa. Yksin et pärjää. Ilmoittamisen jälkeen järjestyy oikeusturva sekä lähestymiskiellot ym.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1466069
Järkyttävää. Jälleen oikeus oli vääryyden puolella. Äijille olisi pitänyt antaa vähintään kaksi vuotta ehdollista vankeutta.
vai vielä ehdollista...kyllähän viisi vuotta ehdotonta kuulostaisi vähän paremmalta.ja tuomio tulisi panna täytäntöön normaali vankilassa,eikä missään seksuaalirikollisten omassa hyysäysyksikössä missä nämä rotat voivat tukea toinen toistaan ja ihmetellä vääryyttä joka on heitä tuomion muodossa kohdannutkaan.sinne vaan tavallisten vankien sekaan ja tatuointi otsaan missä lukee että :pedofiili,raiskaaja...ym..saisivat siinä sitten viiden vuoden ajan muilta vangeilta vähän sitä kaivattua "terapiahoitoakin".
tekevät, että antavat vähän hoitoa näille pedofiilivangeille, jotka ovat vankien alinta kastia. Vangeillakin on nääs myös hierarkiansa.