Miten hyvin olette saaneet vaikuttaa lapsenne kunnalliseen hoitopaikkaan, siis esim. pph tai päiväkoti vaihtoehdoissa ja sijainnin suhteen? Vai onko loppupeleissä paikka ollut aivan muuta kuin olitte hakenut? Meille alunperin luvattiin, että pph:n saa paremmin ja nyt kuitenkin tarjoavat yksityistä päiväkotia ostopalveluna. Itse tultiin siinä vastaan, että emme tarvitse iltahoitoa, vaan se järjestyy itseltämme (mummo hoitaa) ja ihan vain sen takia, että saisimme näin alkuun ainakin pikkusellemme heidän lupaamansa pph:n. Ikää 2,5v.
hoitopaikan valinta
käytännössä?
1337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on ainakin aika hyvin mahdollisuus saada pph "normaaliin aikaan", eli päivisin, mutta vuorotyötä tekeville on vain päiväkotipaikkoja. Täytyy kyllä sanoa, että päiväkoti, jossa meidän lapset on olleet on loistava ja esim iltaisin ja viikonloppuisin lapsia on vähemmän, joten hoitokin on "yksilöllisempää". Meidän lapset on aina menneet mieluummin hoitoon iltaisin ja viikonloppuisin ja luulen syyksi sitä, että silloin vähemmän lapsia hoidossa ja "erikoisohjelmaa". Toisaalta olen päiväkotien puolella siinä mielessä, että pph on lasten kanssa yksin ja en tiedä kuinka se kasvatustaan hoitaa kun kukaan ei ole valvomassa. Päiväkodissa on kuitenkin työtovereita jotka kontrolloivat ja toisaalta tukevat raskaassa työssä. Mulla nuorempi oli 2v kun aloitti päiväkodin ja viihtyi alusta asti tosi hyvin. Isompi oli 3v ja hänellä oli suuria vaikeuksia sopeutua hoitoon.