Moi vaan, toivottavasti luet tämän? Kerro kuulumisia!
Terveisin Zare
Terveisin Zare
Tyttö82 mitä sinulle kuuluu
kyselee Zare
101406
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Menee ihan hyvin poistatin molemmat silmäni ja laitatin tilalle proteesit...
Olipas hauskaa! Niin epätoivoinen en silmieni suhteen sentään ole, että valitsisin noin radikaalin ratkaisun.
Mukavaa, että kyselet kuulumisiani! Tällä hetkellä ei mene niin kovin hyvin. Kärsin varmaan jonkinasteisesta masennuksesta tai jostain, lääkärin tutkimuksissa ei löytynyt mitään voimakasta väsymystä, ruokahaluttomuutta ja muita oireita selittävää, joten kai tämä on vain jotain psyykkisistä syistä johtuvaa. Opiskelu ei suju ja muutenkaan ei elämä suju. Olen yksinäinen ja surullinen. Ja kun vielä eletään vuoden pimeintä aikaa, niin murheetkin tuntuu kasvavan ihan mahdottomiin mittoihin, kun niitä yksin miettii iltaisin. Kyllä tästä varmaan taas piristyn toivon mukaan, kunhan päästään kevääseen.
En tiedä luitko sitä viimeisintä viestiketjua, jonka aloitin joskus viime keväänä, olisiko ollut huhtikuussa, ja johon kirjoitin viimeisen kerran joskus syyskuussa, et ainakaan itse kirjoittanut siihen ketjuun mitään kommenttia tai kuulumisia. No joka tapauksessa olin siis vihoviimeisen kerran TYKS:n silmälääkärissä elokuussa, jolloin lääkäri oli sitä mieltä, että oikeaa silmää ei voi enää leikata, koska sitä on jo nyt niin paljon leikattu ja vasenta silmää ei kannata leikata, koska siinä ei karsastusta niin selvästi ole näkyvissä. Koska silmäni pysyvät lähes suorassa, kun katson oikealla silmällä, laitettiin vasemmalle laseihin 1.75 alikorjausta vasemman silmän sumentamiseksi. En siis näe kunnolla kauas vasemmalla silmällä ja tämän tarkoitus on tietenkin se, että käyttäisin sitten oikeaa silmää ja silmät pysyisivät suorassa, ja jos sattuisinkin käyttämään vasenta silmää, huomaisin sen sumeutena ja voisin vaihtaa takaisin oikeaan silmään. Tämän pitäisi sitten poistaa sitä epävarmuutta, jota silmät on mule aiheuttanut ja kyllähän se siihen on auttanutkin ja ihan tyytyväinen mä tähän alikorjaukseen olen, vaikka aluksi vähän epäilyttikin. Jos et olet lukenut sitä aiempaa viestiketjua, niin voit lukee sieltä enemmän siitä viimeisestä silmälääkärikäynnistä ja muustakin, jos siis kiinnostaa.
Vaikka alikorjaus onkin ihan kiva juttu, valehtelin, jos väittäisin, että olen nyt ihan tyytyväinen. Pettymys on edelleen todella suuri. Tuntuu niin kurjalta, että tässä kävi näin, kun niin kovasti odotin, että leikkauksella saisin silmäni kuntoon. Siitä on nyt tasan kaksi vuotta (29.11.05) kun kävin eka kertaa silmälääkärillä ja aloin odottamaan leikkausta. Ja vuosi sitten odotin myös malttamattomana leikkaukseen pääsyä. Kyllä tässä on tullut monet itkut itkettyä tämän asian takia. Tuntuu niin käsittämättömältä, että silmää leikattiin kahdesti ja ihan ennallaan on edelleen. Toisaalta aika jännä, ettei se siitä mihinkään päin liikahda, vaikka leikellään!
Ehkä pahinta tänä koko aikana kuitenkin on ollut se, ettei ole ollut ketään jolle näistä asioista voisi puhua. Tietenkin olen voinut kirjoittaa tänne ja se onkin ollut tosi mukavaa. Että edes joku lähes tuntematon nettituttava on kiinnostunut. Mutta ei se riitä kuitenkaan. Tuntuu, ettei ketään oikeasti kiinnosta. Luulen, etteivät esimerkiksi vanhempani tiedä kuinka iso juttu tämä mulle oli ja kuinka paljon se mua vaivasi ja kuinka kamalalta musta tuntui, kun leikkaukset eivät onnistuneet. Ja tuntuu niin kurjalta, etteivät edes omat vanhemmat ole kiinnostuneet sen vertaa, että olisivat kysyneet jotain leikkauksesta tai muusta.
En mä tosiaan näitä mun silmiä koko ajan mieti, itseasiassa aika vähän nykyään. Tuntuu, että elämässä on niin paljon suurempiakin murheita, että ne kaikki kasaantuu vaan yhdeksi möykyksi ja sinne tämä silmäasiakin hautautuu muiden murheiden joukkoon ja sitten kun paha mieli, niin onkin sitten tosi paha mieli, kun suren kaikkea samaan aikaan. Ja varmasti oikein ryven itsesäälissä!
Mutta nyt kun olen tässä purkanut sydäntäni ja kirjoittanut taas vähän liikaakin kaikkea, niin olisin kyllä kiinnostunut mitä sinulle kuuluu. En edes muista milloin kirjoitit edellisen kerran ja kerroit kuulumisia. Siitä taitaa olla aika pitkä aika. Muistaakseni harkitsit jopa uutta leikkausta tai prismaa tai jotain. Kirjoittele!
Joo ihan hyvin menee olin uudessa leikkauksessa mutta lääkäri poisti minulta vahingossa vasemman rinnan...
Harmi, että tänne on tullut asiattomia tekstejä, en tiedä mitä kicsejä joku noista kommenteista oikein saa?! Pah, olkoon!
Aivan ensimmäiseksi, kiva kuulla sinusta!! En löytänyt tuota kevään ketjua, voin yrittää etsiä.
Kerroit, että olet ollut masentunut ja surullinen. ((voimahali)).Tyttö82, anna itsellesi nyt aikaa surra ja käy tuo suru ihan pohjamutia myöten, sillä olen ihan varma, että jonain päivänä olet tarpeeksi vahva hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet: ihana, aito persoona. Olet ainutlaatuinen ja tärkeä ihminen varmasti monelle, muista se.
Kun tuossa luin kuulumisiasi, sinullehan on tapahtunut myös paljon hyvää! Sinulle on saatu noiden korjauksien avulla katsekontakti kohdalleen,kun katsot suoraan, hyvä! Onneksi sentään jotain keinoja on olemassa, oletkos muuten vielä jumpannut silmiäsi? Jos olet, onko ollut hyötyä? Olen noista saavutuksista kohdallasi tosi iloinen, sillä olet nuori ja sinulla on elämä edessä!
Minulla silmä vaan karsastaa edelleen ja voin sanoa, että se on ikuinen piikki sydämessäni. Tiedän, etten koskaan ikinä saa silmää suoristumaan pysyvästi. Mietin jos kävisin oikaisuleikkauksessa, mutta se kestää vain n. 2-vuotta kun palautuu takaisin tuonne ylänurkkaan..Itseasiassa voisin vaikka poistattaa sen silmän ja ottaa proteesin, jos se vain auttaisi. Tuossa taisi joku vitsaillakin proteeseista ;)
Minun ainut keino on liukuvärjätyt lasit ja katsekulmiin keskittyminen..Vaikka nuorempana katsoin ihmisiin päin, nyt välttelen toisiin katsomista. Ja se prismalasi ei pelitä minun kohdalla ollenkaan, koska silmä joka karsastaa on lähes sokea.
Minulla on ihania ystäviä ollut aina tukemassa, mutta kukaan ei suostu keskustelemaan karsastuksesta, kai ne myötähäpeävät puolestani? Mites sinun perhe, ovatko he yhä hienotunteisia sinua kohtaan asian suhteen?
Koeta jaksella ja kerätä voimia, ehkä sitä sitten taas keksii syitä, miksi taas huomenna kannattaa nousta sängystä ylös, vai mitä?
Ei muuta kun odotellaan joulua ja opetellaan sitä oman vajaavaisuuden hyväksymistä ja samoin myös ympäristön suvaitsevaisuutta as well.
Zare
En löydä aikaisempia viestiketjuja, missä olette kirjoitelleet, mutta miten ihmeessä leikkauksenne ovat menneet noin "pilalle"?? Missä leikkautitte ja millä menetelmällä? Mitkä olivat lähtöarvonne? Olen todella harmissani puolestanne. Silmäleikkauksiahan tehdään kuin liukuhihnalla enkä ole ikinä kuullu, että mitään tuollaista voisi tapahtua!
En tiedä ymmärsitkö näistä viesteistä, että kyse oli siis karsastusleikkauksista eikä näöntarkkuutta parantavista laserleikkauksista, joita tosiaan varmaan tehdään kuin liukuhihnalla ja hyvin tuloksin. Karsastusleikkaukset eivät ole niin yksinkertaisia ja ei ole mitenkään tavatonta, että ne eivät onnistu. Se ei tosin yhtään vähennä sitä valtavaa pettymystä ja surua, minkä epäonnistunut leikkaus aiheuttaa.
Hei, kuten Tyttö82 tuossa jo kertoikin pääasiat, haluan vielä kertoa, että minulla on karsastava silmä sokeutunut joka hankaloittaa vielä lisää oikaisua.
On todella masentavaa viettää elämä ilman kunnon katsekontaktia ja varsinkin kun asialle ei voida tehdä mitään.
Karsastusleikkaukset eivät aina tosiaankaan onnistu, ne pitäisi saada hoidetuksi hyvin jo lapsena, vanhemmat huomio, jos kenen lapsen silmät karsastaa ottakaa esim. peittohoito vakavasti. Minun äiti ei jaksanut valvoa peittolasien käyttöä ja hoito osin tästä syystä epäonnistui.
Silmäni leikattiin myös aikuisena ja leikkaava lääkäri totesi, että olisi pitänyt leikata lapsena toisella tavoin, ettei lopputulos olisi nyt tämä..
Harkitsen vielä kerran oikaisuleikkaukseen menoa!
Myös botoksin ottamista silmänurkkaan olisi yksi vaihtoehto, sen vaikutus kestää n. puolivuotta.
Zare
Yritän nykyisin olla ajattelematta silmiäni niin paljon, mutta aina vaan eksyn tälle palstalle.
En ole jumpannut silmiäni. Nyt niin kova väsymys, ettei oikein jaksa mitään ja muutenkin vähän epäilyttää koko touhu. Kukaan lääkäri ei ole vihjaissutkaan mitään silmäjumpasta ja joskus tällä palstalla joku mielestäni kysyi silmäjumpan vaikutuksesta karsastukseen, minkä silloin vielä palstalla kirjoitellut silmälääkäri tyrmäsi tehottomana. Joten ei mulla oikein nyt monestakaan syystä ole motivaatiota jumppaan. Ja muistaakseni kirjoitit, että siihen tarvittaisiin joku kaveri seuraamaan niitä silmänliikkeitä, ei mulla ole sellaistakaan. Mutta tosiaan silmät on lähes suorassa, kun käytän oikeaa silmää, ei siis täysin suorassa ja kyllä itse huomaan, että vasen silmä karsastaa, mutta ehkäpä kukaan vieras ei sitä huomaa. Väsyneenä vasenkin silmä sitten karsastaa pahemmin, mutta siihen ei kai sitten auta muu, kun mennä siinä vaiheessa nukkumaan, kun silmät ei enää pysy hallinnassa.
Vanhemmat on edelleen hienotunteisia eivätkä kysele mitään silmistä, tai sitten se välinpitämättömyyttä tai häpeää tai jotain, en tiedä. Kyllähän se kurjalta tuntuu, mutta myönnän, että on syytä minussakin. Enhän esimerkiksi kertonut vanhemmille viime vuoden heinäkuisesta leikkauksesta ollenkaan, vaan he saivat kuulla siitä siskoltani vasta leikkausta edeltävänä iltana. Olin sentään käynyt siinä vaiheessa jo muutamia kertoja silmälääkärissä ja tiennyt tulevasta leikkauksesta jo yli puoli vuotta. Olen aina ollut todella huono puhumaan asioistani vanhemmilleni ja esimerkiksi viime keväänä pienen syöpäepäilyn takia tehdyistä tutkimuksista ja leikkauksesta en ole edelleenkään maininnut mitään vanhemmilleni, vaikka oli aika raskasta sitäkin vain yksikseen miettiä, kun ei ole ketään ystävääkään jolle puhua. Mutta kun vanhemmat eivät yhtään olleet kiinnostuneet niistäö karsastusleikkauksista eivätkä niistä mitään kysyneet, niin ei tehnyt sitten mieli puhua mistään muustakaan heille.
Mutta niin kuin jo aikaisemmin kirjoitin, ei silmät ja karsastus ole mun elämässä enää mikään suuri murhe, koska on nyt niin paljon surempiakin murheita. Luulen, että jos pääsisin eroon tästä surumielisyydestä ja yksinäisyydestä, saisin opiskelun taas sujumaan ja elämän kuntoon, niin olisin onnellinen ja en ehkä näitä silmiäkään murehtisi, tai sitten voisi tietenkin käydä niin, että kun kaikki muut murheet olisi poissa, niin silmistä kasvaisi taas iso ongelma, kun muita isoja ongelmia ei enää olisi.
Kyllä mulla on joka aamu syy nousta sängystä. Mulle valtavan rakas iso reilu puolitoista vuotias koirani kyllä pitää huolen siitä, etten jää sängyn pohjalle makaamaan pahanakaan päivänä. Ja mun koiralle mä ainakin olen se ihanin ja tärkein ihminen maailmassa!
Tuosta silmäjumpasta, uskoisin että silmälääkäreillä on erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Minulle tätä silmäjumppaa ovat suositelleet muutamat silmälääkärit vuosien varrella, tyyliin, ei siitä ainakaan haittaa ole. Kaikkea ei kannata uskoakaan, mutta joskus joku keino(huvittavakin kuuloinen) saattaakin tepsiä. Tässä sinulle muutama linkki, jos haluat tutustua. Mukavaa joulunodotusta sinulle Tyttö82!!
http://www.ttl.fi/Internet/Suomi/Aihesivut/Ergonomia/Tyokalut/silmajumppa.htm
http://www.tuuli.net/tuuli/fitness_n_fun/tiistai30.1.php
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000001122291
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000201&posting=22000000010175181