ykönen vai

hetero puolella kuulee joskus että on pari sihteessa joutunut tyytyyn kakkos vaihoehtoon kun ei ykköstä koskaan saanut? miten muilla lesboilla.itellä on tuomonen tilanne jos oon rehellinen.olen suhteessa ja rakastankin häntä mutta mielessä on aina nainen jota en saa varman koskaan.
222106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Mielestäni tuo on ihan hölmö kysymys, koska ei rakkauksia voi verrata oli kyseessä hetero- taikka lesbopiirit. Se on erilaista kohteesta riippuen.. Ja arvostan rakastamiani ihmisiä niin paljon, etten lähde ihmettelemään miten olisi mahdollisesti ollut tuon toisen kanssa ja miten niin ja näin.

Joskus vaan ei saa sitä kenet haluaisi, se kuuluu elämään ja pitää siten hyväksyä :)

Äänestä

kunnioittamista, uskoa toiseen, itseensä, teihin. Rakkaushan on luottamusta, rehellisyyttä, avoimuutta

Sinä sanot että rakastat vaikka mielessäsi vilkkuu toinen, niinkö?

Luultavammin sinä et osaa sitoutua, et osaa päästää jostain irti saadaksesi uutta tilalle, sinä haluat pitää kynttilät palamassa mutta syödä kakun myös.

Mikä on kakkosvaihtoehto? Miten eroaa kakkosrakkaus ja ykkösrakkaus?

Hyvät ihmiset, opetelkaa olemaan rehellisiä, ihan ensin itsellenne, siitä alkaa huomattava muutos elämässä ja se vie aina parempaan kuin "kakkosvaihtoehto". Opetelkaa elämään elämänne, kakkoskierrosta ei tule, joten ykkösellä on syytä oppia, ja se alkaa siitä että pyrkii rehellisyyteen. Mikään ei maksa itseään niin hyvin takisin kuin se.

Äänestä
  • En ole alkup kirjoittaja, mutta:

    "kunnioittamista, uskoa toiseen, itseensä, teihin. Rakkaushan on luottamusta, rehellisyyttä, avoimuutta

    "Sinä sanot että rakastat vaikka mielessäsi vilkkuu toinen, niinkö? "

    - kyllä. Ei asiat ole niin mustavalkoisia. Olen itse samassa tilanteessa. Ajattelen sen niin, että sen tavoittamattoman ihmisen ajattelu on rakkauden prosessointia, koetinkivi.

    En ole aiemmin kuullut sanaa kakkosrakkaus ja ykkösrakkaus. Käsittäisin sen kuitenkin niin, että
    kakkosrakkaus on vapauden kaipuu. Saavuttamaton.
    Kysyn itseltäni olemmeko liian kiinni toisissamme? Saanko tilaa hengittää riittävästi? Saanko mahdollisuuden tavata kavereita usein? Vastaan en.
    Näin ajatellen olen viimeaikoina luonut tai ihastunut tavoittamattomaan henkilöön, koska en saa suhteessa levähdystaukoja.

    Ei kyse ole siitä, ettenkö rakastaisi tämän hetkistä kumppaniani vaan siitä, että suhteessa on ongelma. Ongelma, jota kumppanini ei välttämättä tunnista. Tuntuu siltä, vaikka asian olen varovaisesti ottanut puheeksi.

    Äänestä

  • -Eliö- kirjoitti:

    En ole alkup kirjoittaja, mutta:

    olemme kumppanin kanssa asuneet yhdessä 3vuotta ja seurustelleet kohta 5.Vaikka rakastan nykyistä vieläkin ja hän minua niin mun mielessä on yksi yli 2vuotta siten tapaamani nainen joka on mun mielestä se mun nainen jos olisin hänet ensin tavannut.Nyt tämä nainen on alkanut kummittelemaan mun ajatuksissa enempi ja enempi.Nähdään harvoin mutta tunnen ihmeellistä tunnetta häneen aina.Mulla kumppani on mustis vaikka väitää toista.Minun harrastukset on pitänyt vähentää tai lopettaa.En saa ilmaa jotenkin hän onnistuu vaimentaan minua vähä vähältä.En tiedä mitä tästä tulee sitten.

    ei pystytä käymään asioita läpi suhteessa, rehellisyys, kyky puhua asioista, ymmärtää toista, jne puuttuu tai toimii vain tietyillä ehdoilla.

    Asiat ei ole koskaan mustavlkoisia, mutta turhaan on luulla että suhde tulee kestämään lopun elämää, jos muutaman hassun vuoden jälkeen on jo "tavoittamattomien" ihmisten ajattelu terapiaa parisuhteelle.
    Asiat nostetaan pöydälle,molempien on se kestettävä ja siihen kyettävä, siten, ja vain siten syntyy ymmärrys, yhetys, tunne siitä että että on suhteessa jossa kumpikin voi olla oma itsensä pelkäämättä toisen hylkäämistä tai yms.

    Jos ei saa tarpeeksi ilmaa on syytä hengitellä yksin, koska hyvä parisuhde on aika lailla kaikkea muuta kuin täällä ilmeisen moni uskoo.

    Alkuvuodet on aina etsimistä ja asettumista, siinä ei silloin kannata hyssyytellä,tai olla hilaa ja mettiä isänmaata kun ahdistaa. Se perusta suhteelle luodaan joka päivä, sitä vahvistetaan joka päivä, sitä muokataan hyväksi molemmille joka päivä, ja se on hyvä tehdä yhdessä, avoimesti, rehellisesti, jos siihen ei kykene, ei ole valmis hyvään parisuhteesseen.

    Rakastaa voi yksin suhteessa, rakastaa voi kaukaa toista, rakastaa voi sulkaatakin. Nämähän on vain sanoja, teot on aina ne jotka ratkaisee.

    Äänestä

  • siitä että kirjoitti:

    "ei pystytä käymään asioita läpi.."
    - Mun mielestä oikeasti aika kalsea puheenaihe omalle kumppanille: Hei, sä pyörit ihan liikaa mun nurkissa, mä tahon lähtee viihteelle mun kavereiden kaa. Voisiks mennä pois siks aikaa?
    Etenkin, kun tuosta seuraa: loukkaantuminen, selittelyä ja pahimmassa tapauksessa särö rakkauteen (koska tiedän olevani siinä melkonen mestari).
    Mutta se vain on totta, ei aina voi roikkua vain yhden ihmisen kimpussa. Pitää olla välillä erossakin, ainakaan minä en jaksa jatkuvaa kyljessä kiehnäämistä. En näe mitään väärää vaikka keinahtelisi jonkun kauniin neitosen kanssa muutaman hitaan biisin..
    En pelkää hylkäämistä, pelkään että suhde ei toivu aiheuttamistani kolhuista. Nykyinen suhde ajaa mut hermoromahdukseen, ellen saa olla yksin, rauhassa ja aikaa käydä kavereiden kanssa ulkona. Ehkä tämä jonkun muun ajattelu on puolustusmekanismi stressille, jonka toinen läsnäolollaan aiheuttaa. Ei tämä ole vain selittelyä netissä, olen yrittänyt ottaa asian puheeksi, mutta kumppanini ei vain tunnu ymmärtävän tilannettani, vaikka kuinka yrittäisin sanoa, että menis kotiinsa ja olis siä viikon pari.

    Sä haluat olla vähän yksinkin, mut saada parisuhteenkin,haluat naisen ikioman mutta luvan vähän keinahdella jonkun kaunokaisen sylissä,ihan vaan huvittelumielessä jne.
    Ihan kuinka haluat asiaa katsoa,sun elämä.
    Mä sanon silti että sä olet haluamassa liikaa itsellesi kaikkea, sitten kun sä opit että niitä kavereita voi nähdä ilman että sun naisesi tarvii lähetä kotiinsa siksi aikaa, tai voitte yhdessä niitä nähdä, sitten kun tajuat että hitaat toisen kanssa on hitaat toisen kanssa, sitten kun osaat arvostaa hiukan sitä että parisuhteessa eletään me-hetkeä, kokoaika, ja jos se ahdistaa, sinä et ole valmis parisuhteeseen.

    Sä puhut kuinka suhteesi saa sut hermoromahduksen partaalle, ei se suhteen vika ole, sinussa on syy, sinä haluat olla vapaana, sinä haluat asioita, sinä haluat olla sinä haluat mennä, sinä pelkäät kolhujasi, sinä sinä sinä.
    Sitten kun osaat ajatella me, niin alat olla lähellä suhdetta.

    Miten sinä kuvittelet että ihminen joka olettevastikin tuntee sinua kohtaan jotain, ottaa kun sanot että haluat olla pari viikkoa välillä yksin, että ymmärrä nyt, ei yhdessä voi koko aika roikkua.
    Kumppanisi on siinä oikeassa ettei sellaista tarvitsekkaan hyväksyä tai ymmärtää. Sinä taas, sinun täytyy ymmärtää se että sinä haluat mennä vielä, tehdä juttujasi, sinä et ole valmis parisuhteeseen pariin suhteeseen kyllä.

    Äänestä

  • kalsea. kirjoitti:

    Pyydän saada olla hieman eri mieltä. Minusta kahden ihmisen välillä ei voi olla kunnon suhdetta, jos ei ole selkeästi kahta ERILLISTÄ minää, joiden kesken se suhde on voitu rakentaa.

    Voi olla, että oon ennenkin pistänyt tän lainauksen tälle palstalle, mutta nyt sille tuntuis olevan tässä aika hyvä paikka (taas?).

    "Rakastakaa toisianne, mutta älkää tehkö rakkautta kahleeksi. Antakaa sen mieluummin olla liikkuvana merenä sielujenne rantojen välillä. Täyttäkää toistenne pikarit, mutta älkää juoko samasta pikarista. Antakaa toisillenne omasta leivästänne, mutta älkää syökö samasta leivästä. Laulakaa ja tanssikaa ja olkaa iloisia, mutta antakaa toinen toisenne olla yksinään. Samoin kuin luutun kielet ovat erillisiä, vaikkakin sama sävel saa ne värisemään.

    "Antakaa sydämenne, mutta älkää antako sitä toisen säilytettäväksi. Sillä ainoastaan Elämän käsi voi säilyttää sydämenne. Ja seisokaa yhdessä älkääkä kuitenkaan liian lähekkäin. Sillä temppelin pilarit ovat erillään. Eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa."

    - Kahlil Gibran: Profeetta

    Gibran: Profeetta

    Äänestä

  • -Eliö- kirjoitti:

    En ole alkup kirjoittaja, mutta:

    "kunnioittamista, uskoa toiseen, itseensä, teihin. Rakkaushan on luottamusta, rehellisyyttä, avoimuutta

    "Sinä sanot että rakastat vaikka mielessäsi vilkkuu toinen, niinkö? "

    - kyllä. Ei asiat ole niin mustavalkoisia. Olen itse samassa tilanteessa. Ajattelen sen niin, että sen tavoittamattoman ihmisen ajattelu on rakkauden prosessointia, koetinkivi.

    En ole aiemmin kuullut sanaa kakkosrakkaus ja ykkösrakkaus. Käsittäisin sen kuitenkin niin, että
    kakkosrakkaus on vapauden kaipuu. Saavuttamaton.
    Kysyn itseltäni olemmeko liian kiinni toisissamme? Saanko tilaa hengittää riittävästi? Saanko mahdollisuuden tavata kavereita usein? Vastaan en.
    Näin ajatellen olen viimeaikoina luonut tai ihastunut tavoittamattomaan henkilöön, koska en saa suhteessa levähdystaukoja.

    Ei kyse ole siitä, ettenkö rakastaisi tämän hetkistä kumppaniani vaan siitä, että suhteessa on ongelma. Ongelma, jota kumppanini ei välttämättä tunnista. Tuntuu siltä, vaikka asian olen varovaisesti ottanut puheeksi.

    ... tuo funtsauspuoli nimittäin. Sitten pitäisi vielä toimia.

    >> olen viimeaikoina luonut tai ihastunut tavoittamattomaan henkilöön, koska en saa suhteessa levähdystaukoja. > suhteessa on ongelma. Ongelma, jota kumppanini ei välttämättä tunnista. Tuntuu siltä, vaikka asian olen varovaisesti ottanut puheeksi.

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    Pyydän saada olla hieman eri mieltä. Minusta kahden ihmisen välillä ei voi olla kunnon suhdetta, jos ei ole selkeästi kahta ERILLISTÄ minää, joiden kesken se suhde on voitu rakentaa.

    Voi olla, että oon ennenkin pistänyt tän lainauksen tälle palstalle, mutta nyt sille tuntuis olevan tässä aika hyvä paikka (taas?).

    "Rakastakaa toisianne, mutta älkää tehkö rakkautta kahleeksi. Antakaa sen mieluummin olla liikkuvana merenä sielujenne rantojen välillä. Täyttäkää toistenne pikarit, mutta älkää juoko samasta pikarista. Antakaa toisillenne omasta leivästänne, mutta älkää syökö samasta leivästä. Laulakaa ja tanssikaa ja olkaa iloisia, mutta antakaa toinen toisenne olla yksinään. Samoin kuin luutun kielet ovat erillisiä, vaikkakin sama sävel saa ne värisemään.

    "Antakaa sydämenne, mutta älkää antako sitä toisen säilytettäväksi. Sillä ainoastaan Elämän käsi voi säilyttää sydämenne. Ja seisokaa yhdessä älkääkä kuitenkaan liian lähekkäin. Sillä temppelin pilarit ovat erillään. Eivätkä tammi ja sypressi kasva toistensa varjossa."

    - Kahlil Gibran: Profeetta

    Gibran: Profeetta

    Hyvin kirjoitettu. Kammoan liiallista symbioosia ja läheisriippuvuutta. Suhteessa tulee olla kaksi erillistä ihmistä, jotka seisovat omilla jaloillaan. Kaksi yksilöä voi tukea ja olla lähellä toisiaan tukahduttamatta toisen minuutta.

    Äänestä

  • tukahduttaa kirjoitti:

    Hyvin kirjoitettu. Kammoan liiallista symbioosia ja läheisriippuvuutta. Suhteessa tulee olla kaksi erillistä ihmistä, jotka seisovat omilla jaloillaan. Kaksi yksilöä voi tukea ja olla lähellä toisiaan tukahduttamatta toisen minuutta.

    Olen tismalleen ja pilkulleen samaa miltä! Aito rakkaus voi elää vain vapaudessa ja vapaudesta! Kummankin sisältä pakottamatta kasvava Yhteys ja side, suuri luottamus vailla juuri tuota riippuvuuden pikkuhiljaa kaiken tukahduttavaa sammutuspeittoa... se on hienoa se!

    Äänestä

  • huua kirjoitti:

    ... tuo funtsauspuoli nimittäin. Sitten pitäisi vielä toimia.

    >> olen viimeaikoina luonut tai ihastunut tavoittamattomaan henkilöön, koska en saa suhteessa levähdystaukoja. > suhteessa on ongelma. Ongelma, jota kumppanini ei välttämättä tunnista. Tuntuu siltä, vaikka asian olen varovaisesti ottanut puheeksi.

    Juuri näin. Ymmärsit mitä tarkoitin.

    Ongelmia tuleekin juuri siitä, jos otan puheeksi sen että tarvitsen omaa tilaa elämässäni. Niin, kumppani saattaa lähteä pidemmälle funtsimaan, että haluanko olla hänen kanssaan ollenkaan. Koska hän on elämässään tottunut tiiviiseen yhdessä eloon. Minä taas en.
    Kyse ei ole siitä ettenkö rakastaisi häntä.

    Sitten onkin se profiloimaton ulkopuolinen ihastus. Entäs jos narahdan? Miltä kuulostaa selitys, että se nyt vain oli sitä, että en tuntenut saavani riittävästi tilaa suhteessa ja loin ajatusmaailmaani ihastuksen..
    Siitä voi seurata, että sitä tilaa on ympärillä loputtomiin. Kuitenkaan oikeasti mua ei kiinnosta (jaksa) lähteä tyhjästä rakentamaan ihmissuhdetta kenenkään kanssa. Nykyinen riittää hyvin.
    Tän hetkinen elämäntilanne on siinä pisteessä, että suhteen ulkopuolella kavereita ei juuri ole.
    En halua joutua täysin yksin. Todennäköisintä olisi etsiä kumppaniksi joku existä, joka taas ei tunnu kovin järkevältä vaihtoehdolta. Eikä hekään muhun hyvin todennäköisesti lämpene.
    Miksi sitten en olisi kokonaan yksin.. Koska yksin en pärjäisi.

    Sinä, sinä, sinä kirjoittajalle: En ole valmis ihmissuhteeseen. Tuskin koskaan olenkaan, mutta eikat sitä koskaan tule sen viisaammaksi, ellei ole parisuhteessa. Me-henki, olen yksilöurheilija, mutta joukkuepeleissä olen keskushyökkääjä ;)

    ...mitä jos aloittaisit ihan pikku jutuista sen tilasi hakemisen? Hommaa vaikka harrastus, jonka parissa olet erossa väkisinkin hänestä. Ja MENE tapaamaan kavereitasi, yksinkertaisesti!

    Tuo että narahdat ihastumaan... hmmm... jotainhan tossa nykyisessä suhteessasi on hieman pielessä ja ennenkuin se menee enemmän pielelleen, sun pitää kerätä ohjakset lapasiin ja ruveta toimeen! Kun et kuitenkaan PÄÄSE noista ajatuksistasi eteenpäin ilman jonkinlaista kuplan posautusta...

    Ei hankkimalla hankittu ulkopuolinen ihastus mitään suhdetta pelasta, päinvastoin... mutta jos sellainen oikea kunnon pamaus nyt napsahtaa se napsahtaa vaikka mitä tekis! Se että pitelet ittees himassa puoliväkisin ja puolityytymättömänä ei kyllä ole mikään tae narahtamattomuudelle, sitäpaitsi...

    Rohkeutta!

    Äänestä

  • holycow kirjoitti:

    Molemmat harrastaa samaa lajia. No, kyllä mulle tulee treeneissä ollessa omaa aikaa ja käyn koulussa jne. Kyse enemmälti siitä, että haluaa viettää aikaa yksin. Kun on kokoajan menossa ja sit kun on vapaata ja haluaisi olla yksin ja tavata joitain muitakin ihmisiä välillä.. kait se on sitä. En tiedä.
    Kaikki kaverit on hajaantuneet ympär suomea. Eikä tällä paikkakunnalla ole sellaisia kavereita, jotka kerkeis tai haluis tavata treenisalin/koulun ulkopuolella.
    Vaikeaa kuvailla, mutta itsessäni nämä ongelmat ovat, eivät kumppanini. Se on vain se tilan puute.. tai sitten en edes tiedä itsekään.

    ...aika paha tommonen tilanne etton viä sama harrastuskin! Pelaatteko sentään eri paikkaa tai eri ketjussa tai mitä nyt ikinä ERIÄ tolta puolelta ;)

    Sä oot kauheen uhrautuvainen kun sanot että ongelmat ovat vain itsessäsi - ei välttämättä! AINA sinä kaksi on kuitenkin. Sä niit nyt vaan haudot enemmän? Vai piilotteletoko niitä kumppaniltasi? (Se ei loputtomiin onnistu...)

    TAKE A BRAKE! Matkusta pariks päiväks ees morottaan jotain kaukana asuvaa kaveriasi!
    Väsynyt ainakin tunnut olevan... älä mene kerrankaan reeneisiin jää kotiin ja anna kaverin mennä... nauti pienestä hiljaisuudesta ainakin. Ymmärrän kovasti paljon mistä puhut kuitenkin, jos yhdään lohduttelee...

    "Sä oot kauheen uhrautuvainen kun sanot että ongelmat ovat vain itsessäsi - ei välttämättä"
    - Koska ongelma ainakin tuntuu olevan yksin minun. Mikä pelottavinta, kumppani tuntuu alkavan vaativaksi. Haluan sitä, tätä silloin ja silloin, haluan enemmän aikaa yhdessä, mennään sinne yhdessä..
    Minä taas.. haluan pakittaa, karata kait.

    Vietettiin viikonloppu erillään ja näin kavereita. Oli hauskaa enkä kaivannut yhtään kumppanini seuraa. Sunnuntaina, kun piti palata, ahdistus palasi. Yritän kokoajan keksiä syyn olla poissa omasta kotoa mahdollisimman kauan ja pitkään. Kotona yksin ollessa ahdistus ei katoa. Se on kuitenkin tietoisuus toisen läsnäolosta.

    Kun tästä asiasta puhuminen on vaikeaa, niin ongelman ratkominen on hieman hankalahkoa. Toisaalta en puhu asioista, mutta alan käyttäytyä ikävästi kumppaniani kohtaan. Välttelen, muumioidun tietokoneelle, olen hiljaa ja etsin omaa rauhaa. Pidemmän päälle tämä tietenkin saattaa aiheuttaa vähän heikommin korjattavissa olevia ongelmia. Mutta en tiedä haluanko edes korjata niitä. Kuitenkin tällä hetkellä ei ajattele asioita niin pitkälle.. ..en tiedä..

    Äänestä

  • samma juttu kirjoitti:

    olemme kumppanin kanssa asuneet yhdessä 3vuotta ja seurustelleet kohta 5.Vaikka rakastan nykyistä vieläkin ja hän minua niin mun mielessä on yksi yli 2vuotta siten tapaamani nainen joka on mun mielestä se mun nainen jos olisin hänet ensin tavannut.Nyt tämä nainen on alkanut kummittelemaan mun ajatuksissa enempi ja enempi.Nähdään harvoin mutta tunnen ihmeellistä tunnetta häneen aina.Mulla kumppani on mustis vaikka väitää toista.Minun harrastukset on pitänyt vähentää tai lopettaa.En saa ilmaa jotenkin hän onnistuu vaimentaan minua vähä vähältä.En tiedä mitä tästä tulee sitten.

    Kuuntele sydäntäsi. Jos jäät ukkosi luokse, niin älä silti lopeta harrastuksiasi. Teitä miesten vankinaisia on jo aivan liikaa.

    Äänestä

mikä ihmeen ykkönen ja kakkonen? ensinnäkään haavekuvaa on vaikeaa/tai ehkä liiankin helppoa muka rakastaa, siis se, että haaveilee jostain on kyllä kaukana musta josain konkreettisesta rakkaudesta.

Siis sinulla on haave-ykkönen "jota en saa varmaan koskaan" siis miten niin varmaan... ??? kannattaisiko tehdä tilit selväksi ja kokeilla ja mikä ihmeen läheisriippuvuus estää elämästä rehellisesti.

ja todellisuudessa elät kakkosen kanssa... ??!! ou jee... mä en ymmärrä tällaista...

Äänestä

kunhan jonkun saisin kainaloon, yyyyh. alkaa olla epätoivonen tyttö tää. oikeesti ihastunut olen yhteen naiseen jota en varmaan saa koskaan, eipä edes oikein nähdä. toisaalta ihmeitä tapahtuu, joko saan hänet joskus tai jonkun edes joka häntä muistuttaa.

Äänestä
  • joo häntä en saa koskaan...

    Äänestä

  • ny vielä kirvestä kaivoon paisko!

    IHMEITÄKIN tapahtuu nimittäin! Ei sillä kirveellä nyt kuitenkaan mutta muuten...

    Äläkä mitään kopioo ota "sitten joskus" jollei tämänhetkinen pääihastus nyt nappaa, eli niin sanotusti ymmärrä hyvän päälle... yllätä itsesikin: ota ihan toisennäköinen! Piruuttasi!

    Äänestä

Symbioosi on juuri sitä kahden yksilön yhdessäoloa jossa kumpikin saa mitä tarvitsee. Luottamus luo turvaa ja antaa tilaa kummallekin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kakonen? kirjoitti:

hetero puolella kuulee joskus että on pari sihteessa joutunut tyytyyn kakkos vaihoehtoon kun ei ykköstä koskaan saanut? miten muilla lesboilla.itellä on tuomonen tilanne jos oon rehellinen.olen suhteessa ja rakastankin häntä mutta mielessä on aina nainen jota en saa varman koskaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu