Paska haisee ja

Me ostimme vanhan talon jonka viemäröinti on tietysti myös jotain nooan aikaista. Ja joka kerta kun on ulkona pakkasta ja saunassa lasketaan vettä reilusti niin wc alkaa haista viemärille. Sitten asiaa kun tutkittiin löytyi katolta putki joka menee ihan huuruun,saunan veden laskun myötä. Sitä pitää kopistella jotta huuru löysää ja putkesta alkaa tulla viemärin haju. Samalla haju katoaa myös wc:stä.
Wc remontin yhteydessä tutkittiin putkea paremmin ja sitä missä se kulkee, putki menee wc:n seinän välissä ja päätyy viemäriputkeen heti wc päntön lähellä.
Putkimies kertoi että se pitää olla siinä koska se tuulettaa viemäriä ja pönttö ei vedettäessä hörppää tyhjää.
Joten putki sitten siihen jätettiin. Ja samalla tarkastettiin että se myös pysyy auki. Nyt haju talossa on ihan hirvittävä ja myös kellariin tulee kaamea löyhkä.
Haju tulee suoraan likakaivosta putkistoa myöten.Kaivo on ihan talon nurkalla, eikä se ole edes täynnä.
Saunan viemäri kulkee ihan wc:n viemärin viereen likakaivossa, mutta haju ei koskaan tule saunaan koska siinä on hyvä hajulukko.
Onko kenelläkään muulla tällaista tuuletusputkea erikseen viemnäriin? Tarvitaanko tällaista hajuntuoja ollenkaan. (2kerroksisessakaan).talossa?
1410689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ensin putki oli tukossa ja vessassa haisi. Sitten putki avattiin ja vessassa ei haissut. Sitten varmistettiin, että putki ei enää mene tukkoon. Sitten koko talossa haisi.

Miten ihmeessä siinä noin kävi? Miksi putken avaaminen auttoi, mutta nyt kun se on koko ajan auki ongelma vain paheni?

Äänestä

Auki,on varmistuttava ettei se pääse jäätymään.Vc:tä huuhdeltaessa viemäriin syntyy alipaine, tuuletusputken kautta viemäriin pääsee korvausilmaa.Hajut teillä johtuu siitä että wc ja lattiakaivojen hajulujoista on poistunut vesi alipaineen vuoksi. Viemärin hajut pääsee esteettä sisätiloihin.On vain varmistettava että tuuletusputki katolle on auki.Vinkki vielä jos on altaita tai lattiakaivoja jota harvoin käytetään.Ruoka öljyä hieman kaivoon,tämä tekee haitumista estävän kalvon hajulukon veden pinnalle.

Äänestä
  • likakaivon kansi joka laitettiin kokonaan uusi on niin tiivis että,kun päälle satoi lunta ja se myös jäätyi ei ilma päässyt enää kaivoon vaan ikään kuin kaasuuntui ja alkoi kulkea omia teitään taloon. Kaivon kantta avatessa kaivosta lemahti pistävä kaamea lenmu joka ei ollut se tuttu paskan haju mikä aina kaivosta normaalisti haisee.
    Normaalisti pakkasella haju tulee wc hen kun saunaan laskee paljon lämmintävettä. Hajun aiheuttaa se että saunan viemäri putken ulostuloaukko on wc: ulostuloaukon yläpuolella,siin päällekkäin kaivossa. Kun saunaan laskee lämmistä vettä se höyry siirtyy wc n viemäriputkeen josta lämmin höyry sitten menee katolla olevaan ilmaputkeen ja jäätyy siihen suulle. Tämähän on ollut vanha riesa aina, mutta sen kanssa on toimeen tultu jotenkuten.
    Kaikki viemärit ja lattia kaivot ovat käytössä niin että eivät pääse kuivaamaan eikä alipainetta pääse näin ollen syntymään.Myöskään tämä tuuletusputki on pidetty auki, eikä se jäädy kuin katolta.Josta se on heti aukaistu.
    Mutta katostaan nyt tuulettuuko haju pois vai, mihin pitää ruveta.

    Äänestä

  • että kun kirjoitti:

    likakaivon kansi joka laitettiin kokonaan uusi on niin tiivis että,kun päälle satoi lunta ja se myös jäätyi ei ilma päässyt enää kaivoon vaan ikään kuin kaasuuntui ja alkoi kulkea omia teitään taloon. Kaivon kantta avatessa kaivosta lemahti pistävä kaamea lenmu joka ei ollut se tuttu paskan haju mikä aina kaivosta normaalisti haisee.
    Normaalisti pakkasella haju tulee wc hen kun saunaan laskee paljon lämmintävettä. Hajun aiheuttaa se että saunan viemäri putken ulostuloaukko on wc: ulostuloaukon yläpuolella,siin päällekkäin kaivossa. Kun saunaan laskee lämmistä vettä se höyry siirtyy wc n viemäriputkeen josta lämmin höyry sitten menee katolla olevaan ilmaputkeen ja jäätyy siihen suulle. Tämähän on ollut vanha riesa aina, mutta sen kanssa on toimeen tultu jotenkuten.
    Kaikki viemärit ja lattia kaivot ovat käytössä niin että eivät pääse kuivaamaan eikä alipainetta pääse näin ollen syntymään.Myöskään tämä tuuletusputki on pidetty auki, eikä se jäädy kuin katolta.Josta se on heti aukaistu.
    Mutta katostaan nyt tuulettuuko haju pois vai, mihin pitää ruveta.

    saa päälle lämmöneristeen, sitten jäätyy harvemmin.

    Onko kaivot täynnä lietettä Milloin tyhjennetty lietteestä, toimvat systeemit ei hirveästi haise.

    Äänestä

  • kattoputkeen kirjoitti:

    saa päälle lämmöneristeen, sitten jäätyy harvemmin.

    Onko kaivot täynnä lietettä Milloin tyhjennetty lietteestä, toimvat systeemit ei hirveästi haise.

    elokuussa. Mutta sama vaiva on aina, talvella pakkasten aikaan. Putkea on katolla noin 35cm näkösällä. ja se on noin 4cm halkaisialtaan.

    Äänestä

  • tyhjennetty kirjoitti:

    elokuussa. Mutta sama vaiva on aina, talvella pakkasten aikaan. Putkea on katolla noin 35cm näkösällä. ja se on noin 4cm halkaisialtaan.

    No voit ainakin aloittaa vaihtamalla sen 40mm putken 110mm. Se on aivan liian pieni, ei ihme että jäätyy tai menee tukkoon. Eristys on myös tärkeä.

    Äänestä

  • Lv-asentaja kirjoitti:

    No voit ainakin aloittaa vaihtamalla sen 40mm putken 110mm. Se on aivan liian pieni, ei ihme että jäätyy tai menee tukkoon. Eristys on myös tärkeä.

    sieltä pöntön vierestä asti isompaan? Putki on noin 4 metriä pitkä.

    Äänestä

  • se vaihtaa kirjoitti:

    sieltä pöntön vierestä asti isompaan? Putki on noin 4 metriä pitkä.

    Kokomatkalta

    Äänestä

  • Lv-asentaja kirjoitti:

    No voit ainakin aloittaa vaihtamalla sen 40mm putken 110mm. Se on aivan liian pieni, ei ihme että jäätyy tai menee tukkoon. Eristys on myös tärkeä.

    Ei ymmarra. Siis miten edes 40mm (joka tosiaan on kovin pieni) tuuletusputki voi jäätyä umpeen? Tuleeko siis inäksön oikeasti viemäristä niin paljon kosteutta jotta voisi jäätyä umpeen?

    Äänestä

  • voi mennä kirjoitti:

    Ei ymmarra. Siis miten edes 40mm (joka tosiaan on kovin pieni) tuuletusputki voi jäätyä umpeen? Tuleeko siis inäksön oikeasti viemäristä niin paljon kosteutta jotta voisi jäätyä umpeen?

    ilmastointi hormeja talvella kuinka niissä roikkuu isojakin jääpaloja putken ympärillä...nämä jääpalat siirrät sit sinne putken sisäpuolelle huonon erityksen tai heikon vedon takia roikkumaan ja funtsit uudelleen voiko jäätyy umpeen..110 on normiputki tuohon tarkoitukseen.

    Äänestä

Kun likakaivot tyhjennetään,seuraa siitä tunkkainen haju sisällä joka tulee vessasta lähinnä lavuaarin viemäristä,kunnes eka kaivoon tuleva viemärinpää on likaveden peitossa,jolloin hajut on poissa.Siis aina kun viemärin pää tulee näkyviin ongelma toistuu.

Äänestä
  • ei varmaan aloittaja ole saanut 6 vuodessa asiaa kuntoon?

    Äänestä

Hajulukot alakerrasta tarkista..meillä sama juttu oli.mesikka

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voi olla sekava kysysmys kirjoitti:

Me ostimme vanhan talon jonka viemäröinti on tietysti myös jotain nooan aikaista. Ja joka kerta kun on ulkona pakkasta ja saunassa lasketaan vettä reilusti niin wc alkaa haista viemärille. Sitten asiaa kun tutkittiin löytyi katolta putki joka menee ihan huuruun,saunan veden laskun myötä. Sitä pitää kopistella jotta huuru löysää ja putkesta alkaa tulla viemärin haju. Samalla haju katoaa myös wc:stä.
Wc remontin yhteydessä tutkittiin putkea paremmin ja sitä missä se kulkee, putki menee wc:n seinän välissä ja päätyy viemäriputkeen heti wc päntön lähellä.
Putkimies kertoi että se pitää olla siinä koska se tuulettaa viemäriä ja pönttö ei vedettäessä hörppää tyhjää.
Joten putki sitten siihen jätettiin. Ja samalla tarkastettiin että se myös pysyy auki. Nyt haju talossa on ihan hirvittävä ja myös kellariin tulee kaamea löyhkä.
Haju tulee suoraan likakaivosta putkistoa myöten.Kaivo on ihan talon nurkalla, eikä se ole edes täynnä.
Saunan viemäri kulkee ihan wc:n viemärin viereen likakaivossa, mutta haju ei koskaan tule saunaan koska siinä on hyvä hajulukko.
Onko kenelläkään muulla tällaista tuuletusputkea erikseen viemnäriin? Tarvitaanko tällaista hajuntuoja ollenkaan. (2kerroksisessakaan).talossa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu