Mulla on oma , ihana kulta. Olen hänen kanssaan todella onnellinen. Jo hyvin nuoresta olen tiennyt olevani lesbo, eikä se ole koskaan ollut mikään iso juttu tai elämäni tärkein asia.
Mun naiseni on harvinaisen kaunis, persoonallisen ja näyttävän näköinen. Aina, ihan joka kerta kun ollaan jossain, häntä yritetään iskeä. Imartelevaa tietysti. Tajusin vaan tässä että en olekaan mustasukkainen, vaan kateellinen! Ja nimenomaan miesten huomiosta!!
Tämä yhteiskunta on kasvattanut minut heteroiden normejen mukaisesti. Mies ja nainen, ja nainen kaunistautuu miehiä varten ja on olemassa miehiä varten ja niin pois päin. Minä en pidä miehiä millään tavoin seksuaalisina olentoina. Miehet ovat yksitahoisia ja heikkoja. (silti parhaimmat ystäväni ovat miehiä...)
Mua niin häiritsee tämä hyväksytyksi tulemisen tarve. Se on liiallinen ja turha ja kukaan ei päällepäin uskoisi minusta miten hekko itsetuntoni oikesti on. Ja ihmettelen niin tätä tarvetta saada miehiltä huomiota. Olen kuitenkin jo aikuinen 28v. ja luulisi että voisi jo elää omaa elämäänsä eikä olettamuksia. PLLÄÄÄH!
Tajuaako kukaan mistä puhun? Onko muita lesboja joilla "tarve" saada nimen omaan miehiltä huomiota? Yhteiskunta on kasvattanut minut kieroon!!!
Mun naiseni on harvinaisen kaunis, persoonallisen ja näyttävän näköinen. Aina, ihan joka kerta kun ollaan jossain, häntä yritetään iskeä. Imartelevaa tietysti. Tajusin vaan tässä että en olekaan mustasukkainen, vaan kateellinen! Ja nimenomaan miesten huomiosta!!
Tämä yhteiskunta on kasvattanut minut heteroiden normejen mukaisesti. Mies ja nainen, ja nainen kaunistautuu miehiä varten ja on olemassa miehiä varten ja niin pois päin. Minä en pidä miehiä millään tavoin seksuaalisina olentoina. Miehet ovat yksitahoisia ja heikkoja. (silti parhaimmat ystäväni ovat miehiä...)
Mua niin häiritsee tämä hyväksytyksi tulemisen tarve. Se on liiallinen ja turha ja kukaan ei päällepäin uskoisi minusta miten hekko itsetuntoni oikesti on. Ja ihmettelen niin tätä tarvetta saada miehiltä huomiota. Olen kuitenkin jo aikuinen 28v. ja luulisi että voisi jo elää omaa elämäänsä eikä olettamuksia. PLLÄÄÄH!
Tajuaako kukaan mistä puhun? Onko muita lesboja joilla "tarve" saada nimen omaan miehiltä huomiota? Yhteiskunta on kasvattanut minut kieroon!!!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Enpä tiedä tuosta miehenhuomiosta, mutta vahvaa mututietoa on että lepakoitten keskuudessa ollaan ylipäätään hyvinkin huomionkipeitä, kateellisia ja häikäilemättömiä.
Huoratessa tuli yliannos miesten huomiota. Samalla huomasin, että miesten silmä ei ole kovin objektiivinen, rumilla huorilla kuten minä kauppa kävi siinä missä paremman näköisillä. Sitten kun ei ole maksullinen, niin miesten kiinnostus lakkaa. Onkos siinä naisessa sitten se hintalappu, joka viehättää.
mistä puhut. Tämä meidän yhteiskunta perustuu kristinuskoon, eli aatamiin ja eevaan. Tottakai sun pitää jatkuvsti miettiä mitä miehet susta naisena ajattelee! On se mustakin hieman hämmentävää kun kainalossa on oma nainen, ja silti kuumottaa ihanasti kun miehet katsoo kiinnostuneena...
ALAS HETEROPROPAGANDA!
YÖK!
Kun lesboidentiteetti on aikuiseksi kasvamisen myötä vahvistunut ja oma tyyli alkanut muotoutua, ei ole ollut tarvetta näyttää miesten silmissä miellyttävältä. Eikä myöskään miesten huomio erityisesti imartele.
Sen sijaan aikoinani seurustellessani mulla oli tarve näyttää yhtä hyvältä kuin kumppanini. En tarkoita tällä kilpailua kauneudesta, vaan tarvetta laittautua ulos lähtiessä. Jos oltiin menossa esimerkiksi baariin ja tyttöystävä alkoi meikkaamaan, tuli itselle tunne että on pakko meikata, vaikka se olisi tuntunut kuinka vastentahtoiselta tahansa. Tarve tuntui sisäänrakennetulta pakolta olla edustavan ja naisellisen näköinen.
Myöhemmin pyristelin irti tuosta tarpeesta olla naisellinen. Se kenties lähti hiusten leikkaamisesta, jonka myötä koko olemus ja tyyli muuttuivat maskuliinisempaan suuntaan. Yhtäkkiä tajusin, ettei mun todellakaan tarvitse laittautua muiden ihmisten vuoksi tai näyttääkseni yhtä laitetulta kuin kumppanini. Alkoi löytyä oma androgyynimpi olemus ja muutuin "omannaköisekseni".
Nykyään voin hyvillä mielin kulkea vapaalla kauniiden naisten aveccina, eikä mulla ole tarvetta rinnastaa omaa ulkoista olemustani heidän naiseuteensa. Oma olemus ei myöskään tarkoita mulle mitään rähjäistä ja huolittelematonta, vaan ulkoinen olemus, pukeutuminen ja omannäköiseni "hyvännäköisyys" ovat mulle tärkeitä. Meikkaamista ja naisellisuuksia harrastan kuitenkin nykyään enää harvoin.
Ajattelu ja asioiden pohdiskelu kannattaa aina. :)
Omituista, minulla tämä on juuri päinvastoin. Olen rakastunut maailmankaikkeuden kauneimpaan ja ihanimpaan tyttöön, samanikäiseen harrastuskaveriini. Minulla tosin ei ole hajuakaan hänen tunteistaan tai seksuaalisesta suuntautumisesta, mutta kavereita olemme.
En oikeastaan tiedä, olenko lesbo vai bi-seksuaali, näin nuorena etsin yhä omaa identiteettiäni ja tiedän, että se saattaa kääntyä vielä täysin heteroksi. Olen silti jotakuinkin hyväksynyt itseni. Saatan katsoa niin vastaan tulevaa poikaa kuin tyttöäkin että "vau, onpa hyvännäköinen!", mutta tunteita tunnen vain ja ainoastaan sitä harrastuskaveriani kohtaan. (Kylläpäs tästä alkujaarittelusta tuli pitkä!)
Mutta asiaan: Minulla ei olekaan tarvetta olla edustavan ja naisellisen näköinen, vaan juuri päinvastoin; tarkoitukseni on saada itseni niin poikamaiseksi kuin mahdollista, erityisesti salaiselle ihastukselleni ja muille harrastuskavereille. En myöskään koulussa tai missään muuallakaan meikkaa enkä laittaudu ja inhoan mekkoja ja hameita, tämä kuuluu perusluonteeseeni. Jotkut sukujuhlat tai vastaavat ovat asia erikseen. Sielläkin laittaudun lähinnä siksi, koska äiti ei oikein pidä poikamaisesta asenteestani. Hän myös vahingossa tietää lesboudestani, mutta yritän silti peitellä sitä kaikin keinoin ja saada hänet unohtamaan sen.
Minulla onkin kova yritys luoda "jätkän" rooli harkoissa ja kisoissa (minä ja se ihana tyttö olemme eri seuroista) olematta siltikään mikään kovis ja ainakin siinä koviksen roolin poissa pitämisessä olenkin onnistunut mielestäni aika hyvin. Perusolemuksenikin on ollut lapsesta asti aika poikamainen, joten siinäkään ei pitäisi olla ongelmia. Silti välillä tuntuu aika pakonomaiseltakin saada minulle ja rakkaalleni nk. roolit: hän kaunis nainen, minä rohkea ja suojeleva mies. Ei se minua sen erityisemmin haittaa, mutta oli pakko kommata siihen viestiin, johon nyt vastaan, koska olen niin päinvastaista tyyppiä. :D Kumpi oikeastaan on lesbojen keskuudessa yleisempää, olla poikamainen vai tyttömäinen? Vai katsonko tätä liian mustavalkoisesti?
Oli miten oli, olen mielettömän rakastunut harrastuskaverityttööni ja tekisin mitä tahansa hänen puolestaan ja saadakseni hänet tyttöystäväkseni!! Haaveilen hänestä päivät ja yöt. Koskaan en ole vielä kokenut mitään näin vakavaa. Kun huomasin tunteeni, ajattelin aluksi vain olevani rakastunut rakastumisen tunteeseen ja koko jutun olevan ohimenevää. No, nyt siitä on kulunut jo yli vuosi ja kahdeksan kuukautta! Pelkään vain, että miten tämä päättyy... Olen niin rakastunut, että pelkään olevani menettänyt tilanteen hallinnan ja että lajini kärsii tästä! Me kumpikin kilpailemme. Tässä tulikin mietittyä vähän muutakin kuin poikamaisuuttani...
On ihan mukavaa yleensäkin saada joskus katseita ja huomiotakin jos se tulee fiksussa ja kunnioittavassa paketissa. Ja mieluummin sekä miehiltä että naisilta ;) sanon näin, vaikka lesbo olenkin enemmän kuin bi.
Minä kyllä meikkaan ja satsaan ulkonäköön, en hillittömästi, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Olen jo 38 ja puolisonikin pian 35, harvoin käymme baareissa tms mutta kyllä niitä katseita voi saada vaikka Alepassa:) Lähinnä joskus sisäisesti hekumoin ajatuksella, että jospa miehet tietäisivät noiden naisten olevan pari...
Onhan se varmasti heteroseksistisen yhteiskunnan yksi ilmenemismuoto että miesten huomio on jotenkin tärkeää. Itse kuitenkin katson sekä kauniita tai oikeammin persoonallisia ja kivasti pukeutuvia naisia että miehiä. Silmää miellyttävät ihmiset ovat arjen halpa ilo! Ja kauneus tunnetusti on katsojan silmässä.
Luule, että halu tulla nähdyksi, tunnustetuksi ja ihailluksi on melko universaalinen ilmiö niin heteroilla kuin homoilla. Älä stressaa jos ei se sinua liikaa stressaa!