Missä mättää??

Nyt kissa pöydälle! Viime aikoinahan ollaan puhuttu paljon bi-seksuaalisuuden vapautumisesta varsinkin naisilla. "Jokatoinen" tyttönen ilmoittaa olevansa bisse yms. liirumlaarumia.

Mutta kun ikää on päälle 30, ja asuinpaikkakaan ei osu ihan suurimmalle, eikä ihan toiseksikaan isoimmalle liikekeskukselle, niin tuntuu olevan seksuaali-identiteetin vapautuminen vähän toista luokkaa.

Vuosia olen huhuillut uusia tuttavuuksia omaa paikkakuntaa lähellä asustelevista bi-naisista ja tulos on ollut todella laiha. Enkä tarkoita nyt mitään seksileikkejä, vaan ihan uusia ystäviä, jotka elävät samojen asioiden kanssa kuin itse. Tosin uskon, että sama pätee, myös seikkalua etsiviin.

Itseasiassa ihan omalta asuinpaikkakunnalta en ole tavoittanut ainuttakaan bi-naista??!! Ei anteeksi valehtelin, yhden, mutta hän halusi leikkiä kissa ja hiiri -leikkiä, joten annoin jutun olla, kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä tutustumaan ilman jonninjoutavaa pelleilyä.

Luulisi jo ihmisten tällä iällä ymmärtävän, että ihmissuhteet perustuvat luottamukseen ja reiluun peliin. Ja että kahden tuntemattoman ihmisen kohtaaminen ei velvoita ketään mihinkään, korkeintaan löytää uuden ystävän. Tosin eihän se taida sitten kuitenkaan olla ihan itsestäänselvää kaikille.

Eli pointtini on tämä, onko meidän pienellä paikkakunnalla asuvien aikuisten naisten todellakin näin vaikea uskaltaa ottaa yhteyttä toiseen bi-naiseen, paljastumisen pelossa? Vai mistä ihmeestä tässä on kyse?? Kertokaa ihmeessä jos tiedätte..

Ps: Ja en kerro missä vaikutan, se ei ole tässä nyt olennaista ;-)
302008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

en usko sen tutustumisen olevan helpompaa isommalla paikkakunnallakaan, siellä on vaan helpompi kadota ihmisvilinään, jos kertoo tuntemuksistaan ns. väärälle henkilölle.

Äänestä

Asun itse pääkaupungissa ja tuntuu että seuran löytäminen on tosi vaikeaa, varsinkaan kun ei juokse kapakoissa tai jatkuvasti jossain happeningeissa.

Tiedä sitten, ovatko ihmiset tulleet Vanhasen selkkauksen ja lukuisten häirikköfeikkien jälkeen jollain tavoin aroiksi, mutta aika tyypillistä tuntuu olevan, että alun innokkaan viestittelun jälkeen alkaa yhtäkkinen täysi vaitiolo. Minusta on huonotapaista jättää viestittely aivan yllättäen "kesken", jos jotain parempaa näköpiiriin ilmaantuu, sen voi kyllä aikuiselle suoraan kertoa.

Tuo keromasi kissa ja hiiri-leikki taitaa olla yksi tyypillisimmistä "peleistä" täällä, onkohan sen taustalla vain se, että saa edes hetken tuntea olevansa tavoiteltu ja haluttu?

Mutta sanoisin, että vaikeudet ovat yhtäläisia isoilla ja pienillä paikkakunnilla.

Äänestä

Kylläpä kyllä..samat ovat varmaan vaikeudet ihmisten tutustumisessa kautta maailman. Sitä en kiistä, mutta narisen nyt hieman eri aiheesta.

Minun näkökulmani on nyt se, että kun niitä yhteydenottoja ei tule ollenkaan..siis jos sitä yhtä ilmeistä feikkiä ei lasketa.

Kun avoimesti itse ilmoittaa paikkakunnan, ja varsinkin jos toivoo yhteydenottoja samasta kaupungista tai lähiympäristöstä, niin vastauksia ei tule, ei ollenkaan, ei ainuttakaan kappaletta.

Eikä kyse ole nyt siitä, että olisin tehnyt johtopäätökseni tässä hätiköiden. Olen koetellut kepillä jäätä kohta 5 vuotta, turhaan.

Jos ei rajaa aluetta ilmoituksissaan kovinkaan tarkkaan..vaikka vain läänin, niin sentään jotain eloa on sähköpostilla. Se tutustuminen on sitten toinen juttu, ei siitä sen enempää.

Itse vaan kun kaipaan ystävää oikeasta ihmisestä, en netti/mese/chatti-persoonasta joka asuu satojen kilometrien päässä. Lenkillä tai elokuvissa on melko hankala käydä virtuaali-ihmisen kanssa. Vaikka tokihan paikkansa sellaisillakin tuttavuuksilla on.

Ilmeisesti olisi liikuttava yöelämässä tai muissa harrasteissa, joissa voisi törmätä kaltaisiinsa...mutta minkäs teet, koti-ihminen kun on =)

Äänestä
  • koska en lueskele seuranhaku-yms.palstoja, täälläkin harvoin mitään

    Äänestä

  • Eipä sitä näin pk-seutulaisenakaan sähköpostit pullistele viestejä... paitsi pariskunnilta tai nuorilta miehiltä, jotka havittelevat sitä seksin salaisuutta, joka meillä keski-ikää lähestyvillä naisilla on. ;)

    En ole aivan varma, tavoitanko edelleenkään sitä, mitä tahdot sanoa, onko siis kysymys siitä, että paikkakuntasi biseksuaalien kaappien ovet ovat niin tiukasti kiinni, ettei yhtään ilmoittaudu tutustumaan sinuun?

    Vaikka täällä etelässä niitä biseksuaaleja on, ei niiden kanssa pääse lenkille tai leffaan yhtään sen paremmin, jos ei tutustumisessa päästä paria viestiä pidemmälle, livekohtaamisen asteelle. Jos et omaa mitään erikoistaitoja, et ole malli, rikas ja ole vähintään puolijulkkis, ei "tavis" tunnu riittävän. Miten "hienoja" ihmisiä sitten lienevätkään itse...

    Äänestä

  • kaunis_kurpitsa kirjoitti:

    Eipä sitä näin pk-seutulaisenakaan sähköpostit pullistele viestejä... paitsi pariskunnilta tai nuorilta miehiltä, jotka havittelevat sitä seksin salaisuutta, joka meillä keski-ikää lähestyvillä naisilla on. ;)

    No nyt..juuri tuota haen.

    Eli voiko tosiaan olla niin, että pienellä paikkakunnalla paljastumisen ja juoruilun kohteeksi joutumisen pelko niin suuri, että ei uskalleta vastata edes anonyymisti samalla pikku kylällä asustelevalle bi-naiselle??

    Avautukaa nyt ihmeessä, te jotka mahdollisesti asian koette koskettavan omaa elämäänne. Mitkä on teidän motiivit olla ottamatta yhteyttä, jos mahdollisesti etsitte itsekin uusia naamoja ympäriltänne?

    Tuntuu vaan niin typerälle yrittää yhä uudelleen, jospa joku vaikka ottaisikin näppiksen kauniiseen käteensä ja kirjoittaisi. Mutta toisaalta, tuntuu vielä typerämmältä luovuttaakin, koska täältä kotoa minua ei kukaan tule etsimään. Mitäänhän ei saa, jos ei edes yritä =)

    Äänestä

  • eipä olla kohdattu kirjoitti:

    koska en lueskele seuranhaku-yms.palstoja, täälläkin harvoin mitään

    Silloinhan homma on selvä, et etsi ketään =)ja se on sinun syysi olla vastaamatta kenenkään ilmoituksiin.

    Sitä paitsi, mieluummin minä ne ilmoitukseni sinne seuranhakupalstalle laitan, kuin paikallislehden myydään palstalle ;-)

    Äänestä

  • ainokainenko? kirjoitti:

    No nyt..juuri tuota haen.

    Eli voiko tosiaan olla niin, että pienellä paikkakunnalla paljastumisen ja juoruilun kohteeksi joutumisen pelko niin suuri, että ei uskalleta vastata edes anonyymisti samalla pikku kylällä asustelevalle bi-naiselle??

    Avautukaa nyt ihmeessä, te jotka mahdollisesti asian koette koskettavan omaa elämäänne. Mitkä on teidän motiivit olla ottamatta yhteyttä, jos mahdollisesti etsitte itsekin uusia naamoja ympäriltänne?

    Tuntuu vaan niin typerälle yrittää yhä uudelleen, jospa joku vaikka ottaisikin näppiksen kauniiseen käteensä ja kirjoittaisi. Mutta toisaalta, tuntuu vielä typerämmältä luovuttaakin, koska täältä kotoa minua ei kukaan tule etsimään. Mitäänhän ei saa, jos ei edes yritä =)

    ihan omalla asialla ?

    Äänestä

  • ainokainenko kirjoitti:

    ihan omalla asialla ?

    Juuri näin..siis meinaat, että jonkun toisen puolesta täällä tälläisiä utelen?

    Katsos aikuiset ihmiset tapaa ihan itse puhua omasta puolestaan, eikä laita bestistä kysymään "voitko olla mun kaa?"

    Vai olisko tässä kyseessä, joku ihan isompi koplaus ja suuremman luokan salaliitto meneillään?

    Eih..kyllä tässä ihan omaksi iloksi kyselen ihmisten tuntoja, jos vaikka viisastuisin.

    Äänestä

  • ainokainenko? kirjoitti:

    Silloinhan homma on selvä, et etsi ketään =)ja se on sinun syysi olla vastaamatta kenenkään ilmoituksiin.

    Sitä paitsi, mieluummin minä ne ilmoitukseni sinne seuranhakupalstalle laitan, kuin paikallislehden myydään palstalle ;-)

    että haen kyllä kaltaistani seuraa vaan en koskaan tullut ajatelleeksi seuranhakupalstoja, siellä kun tuppaa pyörimään seksinnälkäiset köriläät

    Äänestä

  • ainokainenko? kirjoitti:

    No nyt..juuri tuota haen.

    Eli voiko tosiaan olla niin, että pienellä paikkakunnalla paljastumisen ja juoruilun kohteeksi joutumisen pelko niin suuri, että ei uskalleta vastata edes anonyymisti samalla pikku kylällä asustelevalle bi-naiselle??

    Avautukaa nyt ihmeessä, te jotka mahdollisesti asian koette koskettavan omaa elämäänne. Mitkä on teidän motiivit olla ottamatta yhteyttä, jos mahdollisesti etsitte itsekin uusia naamoja ympäriltänne?

    Tuntuu vaan niin typerälle yrittää yhä uudelleen, jospa joku vaikka ottaisikin näppiksen kauniiseen käteensä ja kirjoittaisi. Mutta toisaalta, tuntuu vielä typerämmältä luovuttaakin, koska täältä kotoa minua ei kukaan tule etsimään. Mitäänhän ei saa, jos ei edes yritä =)

    Minua myös turhauttaa välillä, kun tulokset jäävät laihoiksi tavata samanmielisiä ihmisiä. Minun on vaikea uskoa, että täällä etelässä olisi varsinaisesti mikään paljastumisen pelko syynä, vaikka yllättävän pieni tuppukylä tämä saattaa joskus olla...

    Kaukosuhteet eivät kuitenkaan toimi. Jotenkin ei haluaisi hyväksyä, että ainoa tapa tutustua johonkin olisi juosta ravintolasta toiseen arvioituttamassa itseään ja arvioimassa muita. Voi olla, että olen liian kärsimätön, eihän loppujen lopuksi tarvitse löytää kuin se yksi. ;D

    Sitäpä minä myös, ei todellakaan huvita tuhlata viikonloppujaan tyhjään bilettämiseen. Ja vain siinä toivossa, että se hengenheimolainen osuu tielle. Kun lähden ulos, lähden pitämään hauskaa, en tutkailemaan "lihatiskiä".
    Ja kuten moni on aiemmissa keskusteluissa kertonut, kännisekoilut on kännisekoiluja..ei kiitos.

    Tottahan on, että optimaalinen tilanne olisi, että hän osuisi elämääni sattuman kautta, luonnollisesti. Olen vain sen verran realisti, pessimisti en suostu olemaan, että tajuan asian vaikeuden, täällä maalla vain elää syrjässä kaikesta. Joten on pakko auttaa onnetarta vaikean tehtävän edessä. Voinpahan sitten sanoa tehneeni kaiken asian eteen. No, aika näyttää riittääkö se...

    Kuten eräs elämänviisautta omaava palsta-aktiivi minulle kerran sanoi:
    "Ei hän etsimällä löydy, hän vain ilmestyy elämääsi silloin kuin sitä vähiten odotat."

    Täytyy vain valaa itseensä tuota uskoa ja elää elämäänsä tyytyväisenä siihen mitä on jo saanut.

    Lämpöä ydintalveen kaikille =)

    Äänestä

  • sen verran metsään kirjoitti:

    että haen kyllä kaltaistani seuraa vaan en koskaan tullut ajatelleeksi seuranhakupalstoja, siellä kun tuppaa pyörimään seksinnälkäiset köriläät

    Heh..meedion kykyjä en vielä ole saanut, joten arvioni heitti sitten sen verran sivuun.

    Aivan, seuranhakupalstoilla liikkuvat, feikit, pikkupojat, keski-ikäiset seksinnälkäiset äijänköriläät ja koko ihmisrodunkirjo kaikkine muotoineen. Mutta siellä liikkuvat myös, aivan aidosti samoja asioita etsimässä olevat tavalliset ihmiset, kuin vaikka minä tai sinä.

    Ja koska kaikki ei ole aina sitä mitä annetaan ymmärtää, on viisasta pitää terveellä tavalla varansa nettituttavuuksien kanssa.

    Kuitenkin tiedän, että palstat ovat pullollaan ihania ihmisiä, monet vain jostain sieltä..kaukaa.

    Äänestä

  • kaunis_kurpitsa kirjoitti:

    Eipä sitä näin pk-seutulaisenakaan sähköpostit pullistele viestejä... paitsi pariskunnilta tai nuorilta miehiltä, jotka havittelevat sitä seksin salaisuutta, joka meillä keski-ikää lähestyvillä naisilla on. ;)

    En ole aivan varma, tavoitanko edelleenkään sitä, mitä tahdot sanoa, onko siis kysymys siitä, että paikkakuntasi biseksuaalien kaappien ovet ovat niin tiukasti kiinni, ettei yhtään ilmoittaudu tutustumaan sinuun?

    Vaikka täällä etelässä niitä biseksuaaleja on, ei niiden kanssa pääse lenkille tai leffaan yhtään sen paremmin, jos ei tutustumisessa päästä paria viestiä pidemmälle, livekohtaamisen asteelle. Jos et omaa mitään erikoistaitoja, et ole malli, rikas ja ole vähintään puolijulkkis, ei "tavis" tunnu riittävän. Miten "hienoja" ihmisiä sitten lienevätkään itse...

    ...kurpitsainen, tarkoitatko nyt naisystävän vai ystävien/kaverien löytämistä?

    Äänestä

  • gila kirjoitti:

    Kumpaa vain... itse haeskelen nimenomaan naisystävää, jonka kanssa voi puuhailla mitä vaan. Kaikkea...

    Kun hakee naisystävää, jonka seksuaalisella suuntatutuneisuudella on väliä, jää joukko tosi pieneksi. Etsiessäni itselleni tyttöystävää olen kyllä tavannut ihmisiä, jotka ovat jääneet ystäviksi/kavereiksi. Ei ole huono vaihtoehto sekään. :D

    Äänestä

... ystävien etsinnästä? Vai kuitenkin jostain rakkaussuhteesta?

Tätä keskustelua lukiessa tulee mieleen, että jälkimmäisestä. Minun on ainakin ollut helppoa löytää samanmielisiä ystäviä. No, en kyllä asukaan pienellä paikkakunnalla, mutta jotkut ystävistäni kyllä asuvat. Heidän kauttaan tiedän, että moni tuntee tosiaan olevansa paikkakunnan ainoa bi.

Äänestä
  • Tuskin lienee sattumaa, että Gila löysit itsesi tähän viestiketjuun..=)

    On vaikea sanoa, että etsiikö ihminen rakkautta vai ystäviä, minusta ne ovat tavallaan sidoksissa toisiinsa, jos ystävyys on aitoa.

    Tärkeintä kuitenkin on, että puhtaasti seksipartnerin löytyminen ei innosta, ja lyhyellä tähtäimellä ajatellen, sellaisen löytyminen olisi varmaan helpompaakin.

    Kauniin Kurpitsan tapauksessa en tiedä mitä hän etsii, ehkä sitä puolisoa rinnalleen, sellaisen fiiliksen minäkin sain.

    En tiedä..tällä hetkellä olisin kovin kiitollinen, jos löytäisin täältä kyläpahasesta edes yhden samanhenkisen ihmisen, vaikka vain hyvän päivän tutun. Todistaisin edes itselleni, että en ole ainut 30 bi tällä pitäjällä =)

    Äänestä

  • ainokainenko? kirjoitti:

    Tuskin lienee sattumaa, että Gila löysit itsesi tähän viestiketjuun..=)

    On vaikea sanoa, että etsiikö ihminen rakkautta vai ystäviä, minusta ne ovat tavallaan sidoksissa toisiinsa, jos ystävyys on aitoa.

    Tärkeintä kuitenkin on, että puhtaasti seksipartnerin löytyminen ei innosta, ja lyhyellä tähtäimellä ajatellen, sellaisen löytyminen olisi varmaan helpompaakin.

    Kauniin Kurpitsan tapauksessa en tiedä mitä hän etsii, ehkä sitä puolisoa rinnalleen, sellaisen fiiliksen minäkin sain.

    En tiedä..tällä hetkellä olisin kovin kiitollinen, jos löytäisin täältä kyläpahasesta edes yhden samanhenkisen ihmisen, vaikka vain hyvän päivän tutun. Todistaisin edes itselleni, että en ole ainut 30 bi tällä pitäjällä =)

    ... että ystävien löytäminen on helpompaa, kun ei ole "sillä silmällä" liikenteessä. Kommunikointi on mutkatonta eikä tarvitse jännittää. Jos on etsimässä kumppania, voi olla sokea ihmisille, jotka ovat erinomaista seuraa ystävinä, mutta jotka eivät väräytä viisaria. Eli silloin voi jäädä jotain arvokasta huomaamatta.

    Ja sitten yllättäen voi vastaan tullakin hän, joka vie jalat alta... Eikä mikään estä sitäkään, että ystävästä tulee joskus rakastettu, vaikkei alussa olisi ollut sellaisia ajatuksia lainkaan.

    Hmmm... ja miksi ei ole sattumaa, että löysin tähän ketjuun? Sattumalta katsoin keskustelunavauksen kuitenkin ;)

    Juuh kyllä näin on..hampaat irvessä romanssin etsiminen käy työstä, sen on elämä opettanut =D

    Tälläisellä pikkukylällä, kun ei ole "alan" baareja tai muita setan kokoontumisia, on kovin vaikea livenä tutustua kaltaisiinsa. Varsinkin, kun ihmiset tuntuvat pitävän taipumuksensa hyvin pitkälti omana tietonaan.
    Netissä sentään voi asian ilmaista suoraan ja toivoa, että kaiku vastaa, kun huudetaan.

    Jotenkin aistin tietynlaista epäuskoa, että en tuntisi ketään toista bi-naista täältä kotipaikaltani..mutta valitettavan totta se on. Tosin luulen, että saatan tuntea montakin, mutta pidämme taipumuksemme visusti omana tietonamme.

    Siksi ajattelin, että netissä anonyyminä voisi tavoittaa jonkun. Ehkä joku rohkenisi nimettömänä jutulle ilman pelkoa "paljastumisesta". Ehkä voisi kasvattaa luottamusta sen verran, että voisi tutustua aidosti ihmisenä. Kaikki tämä ilman paineita romanssista, saatikka seksistä. Kaikki tuollainen on ihan liian pitkälle ajateltua, päälle liimattua.
    Mutta pahasti näyttää siltä, että rohkeus ei riitä, tai kiinnostus..lienee aika katsoa peiliin XD

    Ja Gila..tarkoitin, että en yllättynyt yhtään, kun kommenttisi ilmestyi viestiketjuun tuon palsta-aktiivin viisauden jälkeen...=)

    ... kuitenkaan ajattele, että minä olisin epäuskoinen sen suhteen, että et tuntisi ketään bi-naista kotipaikallasi? Kyllä se on minusta täysin uskottava seikka. Tiedän muitakin samassa tilanteessa.

    Ja onhan se aivan selvää, että pääkaupunkiseudulla on moninverroin helpompaa tutustua kuin pienellä paikkakunnalla. Täällähän on myös sellaista toimintaa, joka ei edellytä baareissa istumista tai Setan vertaistukiryhmiä. On Tribadit, Vinokinot, Unionin bi-naisten kahvila...

    Netti on hyvä tapa luoda kontakteja. Mutta silti on monia, joita netti jotenkin pelottaa. Kuvittelevat ehkä, että se toinen on kuitenkin joku huijari: karvainen himokas äijä tms.

    että tosiaan pienessä paikassa voisi olla vielä yksinäisempää. Ihanko pikkuisessa paikassa asut? Voipi mennä etsintä tosiaan hankalaksi.

    Itse asun pääkaupungissa ja yksinäistä se on täälläkin. Ainoan bi-tuttuni tapaan kiireiltäni pari kertaa vuodessa. Netti ja baarit tarjoaa pelkkää lihatiskiä ja pikasutinoita. Että tällaista yksinäistä se on suuressa cityssäkin, joskus.

    Tsemppistä etsimiseen.

    t. Keskusteluun sotkeutuva

    No vähän sellaisen fiiliksen sain..mutta kun luin tekstisi vielä kerran, saatoin löytää sen todellisen pointtisi..
    Näin vain ensin sen mikä ärsytti minua =) oletuksen, että en halua ystävystyä bi-naisen kanssa, joka ei kiinnosta minua "kuin" ystävänä.

    Mutta arvaan, että tarkoitit, että minun pitäisi ehkä rentoutua asian suhteen ja unohtaa se seikka, että joku on hetero ja joku bi..enkä etsisi alituiseen niitä merkkejä ja viitteitä, joita toivon näkeväni.

    Saatat olla oikeassa, ehkä itse sabotoin mahdollisuuteni? Pitäisi luottaa enemmän, ihmisillä on tapana lopulta löytää toisensa, myös ystävien =)

    ...ehdotus: rekisteröi itsellesi nimimerkki keskustelupalstalle. Ja sitten vaan sillä kirjoittelemaan! Itse olen löytänyt sillä tavoin monta ystävää, aivan tosiystäviä.

    Vaikka et tutustuisikaan kehenkään juuri omalta kotipaikkakunnaltasi, ehkä naapurikunnasta...

    Äänestä

  • gila kirjoitti:

    ... kuitenkaan ajattele, että minä olisin epäuskoinen sen suhteen, että et tuntisi ketään bi-naista kotipaikallasi? Kyllä se on minusta täysin uskottava seikka. Tiedän muitakin samassa tilanteessa.

    Ja onhan se aivan selvää, että pääkaupunkiseudulla on moninverroin helpompaa tutustua kuin pienellä paikkakunnalla. Täällähän on myös sellaista toimintaa, joka ei edellytä baareissa istumista tai Setan vertaistukiryhmiä. On Tribadit, Vinokinot, Unionin bi-naisten kahvila...

    Netti on hyvä tapa luoda kontakteja. Mutta silti on monia, joita netti jotenkin pelottaa. Kuvittelevat ehkä, että se toinen on kuitenkin joku huijari: karvainen himokas äijä tms.

    Tottahan se on, että netitse tutustuessa on oltava eri lailla tarkkana kuin "oikeassa elämässä", koska ei pääse näkemään toisen ilmeitä ja kuule äänesävyjä. Nettiviestintä on kovin rajallista, ja hyvät tekstit kyllä kiinnittävät huomiota, minua ainakin sujuva ulosanti kiinnostaa valtavasti.

    Kuitenkin, kun vapaa-aikaa nykyään on ihmisillä vähän ja liikkuminen töiden, lasten tai muiden syiden takia rajallista, sitä haluaa kuitenkin pitää yhteyttä yllä niihin, jotka jo tuntee ja tutustua uusiin. Tässä internet on valtavan suureksi hyödyksi.

    Äänestä

  • gila kirjoitti:

    ...ehdotus: rekisteröi itsellesi nimimerkki keskustelupalstalle. Ja sitten vaan sillä kirjoittelemaan! Itse olen löytänyt sillä tavoin monta ystävää, aivan tosiystäviä.

    Vaikka et tutustuisikaan kehenkään juuri omalta kotipaikkakunnaltasi, ehkä naapurikunnasta...

    Mutta, tämän viestiketjun tarkoitus ei ollut löytää minulle sitä seuraa, vaan herättää keskustelua tästä pikkukaupunkien bi-tyhjiöstä.

    Sitä paitsi minulla on rekattu nimimerkki, ollut jo vuosia. Tämän keskustelunavauksen tein tarkoituksella ilman niciäni, jotta olisin välttänyt syytöksiltä, että viestini on vain verhottu seuranhakuilmoitus.

    Edelleenkään en ole saanut yhtään selkeää kannanottoa, pikkukaupungin ihmisiltä tässä asiassa. Ja toivon edelleen, että jokainen pikkukylässä asuva kertoisi omia kokemuksiaan/näkemyksiään aiheesta. Tuskin olen ainoa joka on törmnnyt samaan hiljaisuuteen, kun yrittää tavoittaa omankylän tyttöjä.

    Äänestä

  • enpä ole ajatellu kirjoitti:

    että tosiaan pienessä paikassa voisi olla vielä yksinäisempää. Ihanko pikkuisessa paikassa asut? Voipi mennä etsintä tosiaan hankalaksi.

    Itse asun pääkaupungissa ja yksinäistä se on täälläkin. Ainoan bi-tuttuni tapaan kiireiltäni pari kertaa vuodessa. Netti ja baarit tarjoaa pelkkää lihatiskiä ja pikasutinoita. Että tällaista yksinäistä se on suuressa cityssäkin, joskus.

    Tsemppistä etsimiseen.

    t. Keskusteluun sotkeutuva

    Näinhän se on..pienessä paikassa on vähemmän sitä tarjontaa ja kun omat harrastukset ja työ on melko kotipainotteista, niin aika vähissä on tsäännssit.

    Tämä on tälläinen pinta-alaltaan erittäin laaja kaupunki ja asukkaita peräti 20 000. Mutta oma kotini sijaitsee melkein 30 km päässä taajamasta, eli maalla elelllään. "Kirkolla" ei tule kovin usein käytyä, ei aina edes viikoittain, jos nyt ei satu mitään erikoisempaa asiaa sinne olemaan. Täytyisi varmaan tehdä välillä ihan tikusta asiaa, että osaisi lähtä ihmisten ilmoille =)

    Äänestä

Asun itse Tree:n kupeessa pienellä paikkakunnalla..ja olen löytänyt useampia bi ystäviä !
(kyllä bi, bi:n tuntee) .. tarkkaile !
Joka kolmas (tilastojen mukaan ) on bi.. =)

Itse olen yli 10v ollut "oma itseni"
Rohkeasti vain..
Seikkailijoita ja kokeilijoita kyllä varmasti on maailma väärällään, mutta tutustu! ja etsi ystäviä. Kuten totesit: Ystävysty ensin ja opettele tuntemaan ihminen !

Äänestä
  • No, mukava kuulla edes yksi päinvastainen kommentti omaa synkkää näkemystäni vastaan =)

    Kiitän tässä samalla muitakin pohdintaani osallistuneita. Jätän jutun vielä avoimeksi, enkä aio tehdä loppuyhteenvetoja, jos vaikka joku haluaa vielä kantaa kortensa kekoon.

    Äänestä

  • ainokainenko? kirjoitti:

    No, mukava kuulla edes yksi päinvastainen kommentti omaa synkkää näkemystäni vastaan =)

    Kiitän tässä samalla muitakin pohdintaani osallistuneita. Jätän jutun vielä avoimeksi, enkä aio tehdä loppuyhteenvetoja, jos vaikka joku haluaa vielä kantaa kortensa kekoon.

    Jos jollakin ratkaisu olisi... Mutta miten saada kaapissa lymyävät bisukat esiin, kun he eivät tahdo/voi/uskalla tulla?
    Ja kuinka voi muuttaa yleisen suhtautumisen biseksuaaleihin, kun tieto ja käsitys biseksuaalisuudesta ei ole edes kaikilla biseksuaaleilla samanlainen?

    Äänestä

  • kaunis_kurpitsa kirjoitti:

    Jos jollakin ratkaisu olisi... Mutta miten saada kaapissa lymyävät bisukat esiin, kun he eivät tahdo/voi/uskalla tulla?
    Ja kuinka voi muuttaa yleisen suhtautumisen biseksuaaleihin, kun tieto ja käsitys biseksuaalisuudesta ei ole edes kaikilla biseksuaaleilla samanlainen?

    Meitä bisselöitä taitaa olla ihan yhtä montaa laatua kuin on bi-seksuaalejakin =)

    Monessa eri yhteydesä on kyllä tullut eteen juuri se, että toisella periaatteessa samanhenkisellä ihmisellä voi olla ihan erilainen ajatusmaailma koko seksuaalisuuden suhteen. Välillä se harmittaa, välillä surettaa.

    Ehkä ratkaisu löytyy, ehkä ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ainokainenko? kirjoitti:

Nyt kissa pöydälle! Viime aikoinahan ollaan puhuttu paljon bi-seksuaalisuuden vapautumisesta varsinkin naisilla. "Jokatoinen" tyttönen ilmoittaa olevansa bisse yms. liirumlaarumia.

Mutta kun ikää on päälle 30, ja asuinpaikkakaan ei osu ihan suurimmalle, eikä ihan toiseksikaan isoimmalle liikekeskukselle, niin tuntuu olevan seksuaali-identiteetin vapautuminen vähän toista luokkaa.

Vuosia olen huhuillut uusia tuttavuuksia omaa paikkakuntaa lähellä asustelevista bi-naisista ja tulos on ollut todella laiha. Enkä tarkoita nyt mitään seksileikkejä, vaan ihan uusia ystäviä, jotka elävät samojen asioiden kanssa kuin itse. Tosin uskon, että sama pätee, myös seikkalua etsiviin.

Itseasiassa ihan omalta asuinpaikkakunnalta en ole tavoittanut ainuttakaan bi-naista??!! Ei anteeksi valehtelin, yhden, mutta hän halusi leikkiä kissa ja hiiri -leikkiä, joten annoin jutun olla, kyllä aikuisten ihmisten pitää pystyä tutustumaan ilman jonninjoutavaa pelleilyä.

Luulisi jo ihmisten tällä iällä ymmärtävän, että ihmissuhteet perustuvat luottamukseen ja reiluun peliin. Ja että kahden tuntemattoman ihmisen kohtaaminen ei velvoita ketään mihinkään, korkeintaan löytää uuden ystävän. Tosin eihän se taida sitten kuitenkaan olla ihan itsestäänselvää kaikille.

Eli pointtini on tämä, onko meidän pienellä paikkakunnalla asuvien aikuisten naisten todellakin näin vaikea uskaltaa ottaa yhteyttä toiseen bi-naiseen, paljastumisen pelossa? Vai mistä ihmeestä tässä on kyse?? Kertokaa ihmeessä jos tiedätte..

Ps: Ja en kerro missä vaikutan, se ei ole tässä nyt olennaista ;-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu