Heips.
Meillä ipana syö paljon marjoja. Herukat, karviaiset, puolukat ja karpalot ovat sellaisenaan aika happamia ja olenkin sekoittanut niitä päärynän tai persikan kanssa.
Mietin tuossa, että onko merkitystä syöttääkö tuollaiselle pikkuiselle Piltin soseita vaiko säilykehedelmiä (niitä mehuun säilöttyjä, ei sokeriliemeen)?
Muutamia ajatuksia puolesta ja vastaan:
Piltti on puolet vettä ja tärkkelystä, puolet hedelmää.
Piltti ei maistu millekään, aikuisen mielipide.
Piltin valmistus on varmasti valvotumpaa kuin jonkin eteläafrikkalaisen päärynäfarmin.
Piltin valmistus on Suomessa, vaikkakin Nestleen omistuksessa.
Hinta.
Säilykehedelmien jämät maistuu aikuisellekin, Pilttitähteet tulee heitettyä pois.
Mielipiteitä ja keskustelua kiitos.
t. DelPiltti - toistaiseksi sekakäyttäjä
Ja asiasta kolmanteen: saako lakasta / hillasta / suomuuraimesta lapsen suuhun sopivaa sosetta? Muuten kuin keittämällä pehmeäksi ja vitamiinittomaksi?
Meillä ipana syö paljon marjoja. Herukat, karviaiset, puolukat ja karpalot ovat sellaisenaan aika happamia ja olenkin sekoittanut niitä päärynän tai persikan kanssa.
Mietin tuossa, että onko merkitystä syöttääkö tuollaiselle pikkuiselle Piltin soseita vaiko säilykehedelmiä (niitä mehuun säilöttyjä, ei sokeriliemeen)?
Muutamia ajatuksia puolesta ja vastaan:
Piltti on puolet vettä ja tärkkelystä, puolet hedelmää.
Piltti ei maistu millekään, aikuisen mielipide.
Piltin valmistus on varmasti valvotumpaa kuin jonkin eteläafrikkalaisen päärynäfarmin.
Piltin valmistus on Suomessa, vaikkakin Nestleen omistuksessa.
Hinta.
Säilykehedelmien jämät maistuu aikuisellekin, Pilttitähteet tulee heitettyä pois.
Mielipiteitä ja keskustelua kiitos.
t. DelPiltti - toistaiseksi sekakäyttäjä
Ja asiasta kolmanteen: saako lakasta / hillasta / suomuuraimesta lapsen suuhun sopivaa sosetta? Muuten kuin keittämällä pehmeäksi ja vitamiinittomaksi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
oli kielletty alta vuoden vanhalta.
Itse annan pilttiä,koska ovat lapsille tarkoitettuja. Vaikka joku on aikuisen mielestä mautonta,ei se tarkoita että se olisi sitä lapsen mielestä. Aikuisen suu on tottunut vahvempiin makuihin.
Lakan voinee paseerata siivilän läpi. En usko että tarvitsee edes keittää.
mäkin muistelisin nähneeni.
Eikä meilläkään kyllä mitään nestlen tuotteita syödä, mut onneksi löytyy muitakin valmistajia ;)
säilykehedelmiä lapselle vaan piltin soseita. Syy on aivan yksinkertainen.Piltissä on lisätty vitamiinit ja ne on terveellisiä lapselle, (eihän ne oo aikuselle tarkoitettukaan!) Säilykepurkeista voi irrota inhottavia makuja niihin hedelmiin ja muutenkin ne on jostain muista maista..
"ja muutenkin ne on jostain muista maista.."
No eihän ne persikat näillä leveyksillä kasva, jostain se Pilttikin ne tuo.
Tosta alkuperäisestä jäi pois se, että nykysin hedelmätiskistä löytää päärynöitä ympäri vuoden, siitä on helppo laittaa pala sivuun kun syö itse.
Ja sekin unohtui mainita, että näytti samoja happamuudensäätelyaineita käytetyn joissain pilteissäkin.
Tuolle Nestleelle jouduin antamaan periksi, vaikka periaatteesta suosin kotimaista aina kun voin; mutta ipanan masulle Nan-maito sopi parhaiten ;(
Jos joku tietää mistä tuon säilykehedelmäkiellon löytää, niin linkkiä kiitos! Ja kiinnostaa myös miltä vuodelta se on.... nuo suositukset kun heittää häränpyllyä vähän väliä.
No, tällaisia täällä pohdin, samalla kun ipanalle safkaa soseuttelen. Lisää ajatuksia / mielipiteitä kiitos!
mun lapsella mitään tölkkisontaa kun sitä voi ostaa parempaakin! Taitaa itse äiti vaan olla himona notten tölkkihedelmien perään kun niitä vauvallensa syöttää! Kyllä tavan purkkiruuat on terveellisiä ainakin verrattuna joihinkin säilykehedelmiin! Senhän tietää kaikki! Ressukkaa sitä sun lasta kun ei saa kunnon ruokaa!Tai onko niin kova rahapula että ei voi lapselle ostaa kunnon ruokaa?
Espoon neuvolan lista, näyttää olevan vuodelta 2006.
http://www.espoo.fi/default.asp?path=1;28;11866;9878;10024;10040;10090;10136;10140
Alle 1-vuotiaan lapsen vältettävät ruuat
Alle 1-vuotiaan lapsen ei tulisi syödä näitä ruokia:
* Nitraattipitoiset kasvikset: lanttu, nauris, punajuuri, pinaatti, kiinankaali, nokkonen, lehti- ja keräsalaatti.
Syy: Methemoglobia, hapen kuljetus imeväisikäisen lapsen elimistössä häiriintyy
* Juuresmehut: nitraatti
* Pienet (sormenpään kokoiset) varhaisperunat.
Syy: sisältämänsä solaniinin takia ei suositella aikuisellekaan, mahdollisesti nitraatti
* Hedelmäsäilykkeet
* Säilöntäainepitoiset mehut
* Raparperi: sisältää oksaalihappoa
* Suuret määrät tuoreita herneitä, leikkopapuja, kaalia:
pienet määrät kypsennettyinä vihannessoseissa sopii 7-8 kk iästä
* Kuivatut herneet, linssit, pavut: ruoansulatusongelmia aikuisellakin, ilmavaivat
* Sienet (sekä luonnon, että viljellyt):
ruoansulatusongelmat, ei tietoa raskasmetalleista, luontaisesti haitalliset aineet
* Idut: Salmonella
* Pähkinät, mantelit, siemenet: hometoksiinit
* Kaakao: parkkiaineet, virkistävät aineet, oksaalihappo
* Hunaja: botulismi eli bakteerin aiheuttama ruokamyrkytys
* Maksa: runsaasti A-vitamiinia, mahdollisesti raskasmetalleja
* Suola: ei lisätä lainkaan ruokiin, vältetään einesten ja muiden valmisruokien tarjoamista
* Makkara, juusto: suola, lisäksi makkarassa nitraatti
* Lisäainepitoiset ja maustetut maitotuotteet, kuten jäätelö, vanukkaat, maustetut jogurtit ja viilit
* Raakapuurot: kypsentämättömien viljatuotteiden hygieenisyyttä ei voida taata
* Eksoottiset, harvoin Suomessa käytetyt hedelmät, esim. karambola, kookos, guava, litsi:
Vähän käyttökokemuksia.
No jos sun mielestä Piltin risitärkkelys ja vesi on kunnon ruokaa niin syötä omallesi sitten pelkästään sitä, ole hyvä vain. Minä syötän omalleni mieluumin kotimaisia marjoja, kesällä itse pakastettuja, mutta kun joitakin happamimpia lajeja on pakko vähän makeuttaa... ei voi mitään.
Mielestäni "kunnon ruoka" on nimenomaan sitä halvempaa: juureksia, kasviksia, lihaa, kalaa yms. ilman teollisisa sotkuja (marinadeja, säilöntäaineita, eineksiä), itse valmistettuna. Niitä meidän vauvakin syö.
Vähän aikaa venähtänyt tästä keskustelusta, mutta vastailen nyt kuitenkin. Kiitos sinulle, Kukan äiti, linkistä. Vaan eipä tuossakaan sanota säilykehedelmien kohdalla miksi ne on kielletty. Muiden kohdalla on sentään selityskin tarjolla, ihan mielenkiintoista tietoa. Yleensä kun on vaan se lista ettei näitä, mutta ei kerrota enempiä.
Delpiltti -edelleen sekakäyttäjä
Edelliselle viisastelijalle on vielä pakko todeta, että olenpa todella perso tuolle tölkkisonnalle: vauva on syönyt soseita jo 3kk ja 2 kertaa sinä aikana on tainnut olla säilyketölkki auki. Pirun hyvälle ne persikat hedelmäsalaatissa maistuu...