Olen it-alan ammattilainen. Tienaan elantoni ohjelmistosuunnittelijana Windows-alustalla. Tunnen myös muita käyttöjärjestelmiä urani alkutaipaleelta. Linuxiakin olen asennellut kotikoneeseen muutaman kerran, tai ainakin yrittänyt.
Näin tarjouksessa SUSE Linux 8.1 Professionalin, normaalihinta 79 €, tarjoushinta 19 € ('ilmaisesta' linuxista ei tarvinne kirjoittaa enempää).
Hetken jo harkitsin testata josko linux alkaisi olla edes linuxia vain pintapuolisesti tuntevan alan ammattilaisen käyttöön soveltuva (tavallisen peruskäyttäjän käyttöjärjestelmäksi siitä ei tietenkään ole). Minulla on useita (4) kotikoneita, eli laitteisto löytyisi.
Tarkemmin harkittuani luovuin ajatuksesta. Tässä perusteluja:
Mihin sitä tarvitsisi? Meinasin asentaa sen jonkinlaiseksi palomuuriksi verkkoon, koska sille ei alan harrastajien käyttiksenä ole juurikaan viitsitty tehdä viruksia. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sillä työmäärällä mikä tarvitaan Linuxin säätämiseen tuohon käyttöön saan Windowsin kuin Windowsin yhtä turvalliseksi.
Mitä sillä voisi tehdä? En tiedä, ohjelmia ei ole, oheislaitteiden tomiminen epävarmaa. Voisi tietysti alkaa harjoitella Linux-ohjelmointia ja tutkia valmista koodia. Saan kuitenkin leipäni Windows-ohjelmistokehityksestä, ei ole järkevää kuluttaa vapaa-aikaani kilpailevan (ainakin wannabee-kilpailevan) tuotteen parissa. Windows-ohjelmistokehityksessäkin löytyy lisää opiskeltavaa. Eikä maksuttomien ohjelmistojen tuottaminen lupaa kovin leveätä leipää...
Eli ainakin minun kohdallani Linuxin kanssa taisteleminen olisi pelkkää ajanhukkaa. On järkevämpää käyttää sama aika Windows-tuotteiden parissa (tai vapaa-ajan viettoon). Linux ei toisi minulle mitään etua, päinvastoin kaikki tietokoneella tehtävät työt olisivat entistä vaikempia.
Näin tarjouksessa SUSE Linux 8.1 Professionalin, normaalihinta 79 €, tarjoushinta 19 € ('ilmaisesta' linuxista ei tarvinne kirjoittaa enempää).
Hetken jo harkitsin testata josko linux alkaisi olla edes linuxia vain pintapuolisesti tuntevan alan ammattilaisen käyttöön soveltuva (tavallisen peruskäyttäjän käyttöjärjestelmäksi siitä ei tietenkään ole). Minulla on useita (4) kotikoneita, eli laitteisto löytyisi.
Tarkemmin harkittuani luovuin ajatuksesta. Tässä perusteluja:
Mihin sitä tarvitsisi? Meinasin asentaa sen jonkinlaiseksi palomuuriksi verkkoon, koska sille ei alan harrastajien käyttiksenä ole juurikaan viitsitty tehdä viruksia. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sillä työmäärällä mikä tarvitaan Linuxin säätämiseen tuohon käyttöön saan Windowsin kuin Windowsin yhtä turvalliseksi.
Mitä sillä voisi tehdä? En tiedä, ohjelmia ei ole, oheislaitteiden tomiminen epävarmaa. Voisi tietysti alkaa harjoitella Linux-ohjelmointia ja tutkia valmista koodia. Saan kuitenkin leipäni Windows-ohjelmistokehityksestä, ei ole järkevää kuluttaa vapaa-aikaani kilpailevan (ainakin wannabee-kilpailevan) tuotteen parissa. Windows-ohjelmistokehityksessäkin löytyy lisää opiskeltavaa. Eikä maksuttomien ohjelmistojen tuottaminen lupaa kovin leveätä leipää...
Eli ainakin minun kohdallani Linuxin kanssa taisteleminen olisi pelkkää ajanhukkaa. On järkevämpää käyttää sama aika Windows-tuotteiden parissa (tai vapaa-ajan viettoon). Linux ei toisi minulle mitään etua, päinvastoin kaikki tietokoneella tehtävät työt olisivat entistä vaikempia.
Vastaukset 34
Vanhimmat
provo
olen samasta syystä jättänyt linuxin käytön.
kertokaa mitä sillä linuxilla tekee?
Olen ihan samasta syystä jättänyt windowsin käytön. Voisiko joku kertoa mitä sillä tekee tai voi tehdä?
Eihän siihen saa edes mitään kunnollisia softia.
>>Olen it-alan ammattilainen. Tienaan elantoni ohjelmistosuunnittelijana Windows-alustalla. Tunnen myös muita käyttöjärjestelmiä urani alkutaipaleelta. Linuxiakin olen asennellut kotikoneeseen muutaman kerran, tai ainakin yrittänyt.>>
'Ammattilainen' joka on _yrittänyt_ asentaa Linuxia? Jokin tässä ei nyt oikein kuulosta oikealta.
Ellet sitten tehnyt asennusyritystäsi joskus vuonna A&E:n karkoitus Edenistä jollain maailman ensimmäisellä distrolla.
>>Näin tarjouksessa SUSE Linux 8.1 Professionalin, normaalihinta 79 €, tarjoushinta 19 € ('ilmaisesta' linuxista ei tarvinne kirjoittaa enempää).>>
Ei ole pakko ostaa, voi polttaa itse tai lainata joltain tutulta.
Tai investoida käsittämättömiä summia kahteen HD-korppuun ja asentaa Debianin ftp:llä.
>>(tavallisen peruskäyttäjän käyttöjärjestelmäksi siitä ei tietenkään ole).>>
Miksei ole, kerro, oi ammattilainen, minulle tyhmälle joka en it-alalla työskentele?
>>Mihin sitä tarvitsisi?>>
No mihin käyttistä nyt voi käyttää. Palvelimena, palomuurina tai routterina.
Tai työkoneena. Sähköpostin kirjoittamiseen, kirjoittamiseen, surffaukseen, tekstinkäsittelyyn, ohjelmistokehitykseen, Dvd/divx-leffojen katsomiseen, kodin pikku mp3-jukeboxina.
Linux on hyvä vähän kaikkeen paitsi pelaamiseen.
>>Meinasin asentaa sen jonkinlaiseksi palomuuriksi verkkoon, koska sille ei alan harrastajien käyttiksenä ole juurikaan viitsitty tehdä viruksia.>>
Kovinpa tuntuvat 'isot pojatkin' olevan kiinnostuneita tästä hyödyttömästä, käyttökelvottomasta harrastajien käyttiksestä jolle ei kuulemma ole ohjelmia.
ja juolahtiko mieleen, että virusten vähäisempi määrä Windowsiin nähden saattaa mitenkään johtua - sen ohella että Windows on ollut paljon kauemmin markkinoilla ja on markkinaosuutensa takia houkuttelevampi viruskirjoittajille - siitä, että Linuxille on hitusen vaikeampi kirjoittaa viruksia?
>>Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että sillä työmäärällä mikä tarvitaan Linuxin säätämiseen tuohon käyttöön saan Windowsin kuin Windowsin yhtä turvalliseksi.>>
Ostat/imuroit vaikka Mandraken ja pistät tsydeemin pystyyn mukana tulevilla graafisilla konffausohjelmilla, onpas helvetin vaikeaa.
>>Mitä sillä voisi tehdä?>>
Ks. yllä.
>>En tiedä, ohjelmia ei ole,>>
Ei vai? Kerro minulle, millainen ohjelma puuttuu.
>>oheislaitteiden tomiminen epävarmaa.>>
Tämäkin tilanne helpottumaan päin nykypäivänä, ei pitäisi olla ongelma jos et vallan eksoottista rautaa käytä.
>>Eikä maksuttomien ohjelmistojen tuottaminen lupaa kovin leveätä leipää...>>
Missään ei sanota että pitäisi tehdä maksuttomia.
>>Eli ainakin minun kohdallani Linuxin kanssa taisteleminen olisi pelkkää ajanhukkaa.>>
Niin on kaljalla notkuminenkin, mutta siitä huolimatta niin tulee tehtyä.
>>Linux ei toisi minulle mitään etua, päinvastoin kaikki tietokoneella tehtävät työt olisivat entistä vaikempia.>>
Varmaa tietoa meille tarjoaa henkilö joka omien sanojensa mukaan ei ole Linuxia koskaan edes käyttänyt.
Linuxin asennusyritykset tein joskun apaut -95. Ostin ensin 4:n CD:n setin ja myöhemmin päivitetyn 6 rompun paketin. Luin tuhottamat määrät asennus- ja käyttöohjeita netistä (=latasin ne kotikoneelleni ja luekselin viikkokaudet). Sain merkkipohjaisen linuxin asennettua, muokkasin ohjeiden mukaan mainiolla vi-editorilla jotakin konffaustiedostoja ja kääntelin kerneliä jotta sain laiteasetukset oikeiksi. Graafista käyttöliittymää en saanut toimimaan, se olikin vasta tulossa.
Uusi yritys reilu vuosi sitten, sain käsiinin jonku saksalainen mikro-lehden mukana jaetun SUSE-Linux 7 asennuspaketin. Asennus sinänsä meni KDA:ta myöten onnistuneesti, mutta näytön asetuksia en saanut millään oikeiksi, parhaimmillaankin jäi reilut surureunat eikä resoluutiota saanut oikeaksi. Noh ei sen mitään, mutta lopullinen stoppi tuli siinä kun yritin saada koneen verkkoon. Samba olisi tarvittu, latasin sen verkosta mutta en osannut asentaa. Olin jo unhotanut vuoden -95 tienoilla luetut tuhannet ohjedokumentit. Siihen loppui se yritys. Open officea vai mikä se oli kokeilin nopeasti, kömpelömpi ja vaikeakäyttöisempi kuin käyttämäni Word. Wordillä saa perustekstin tuotettua ja tulostettua täysin kokematonkin, Open Officella ja linuxilla tuskin.
Periaatteessa linuxin tosiaan voi ladata netistä ilmaiseksi, mutta silloin ollaan tilanteessa jossa olin vuonna -95. Ohjetekstejä ohjetekstien perään, vi-editorin käyttöä, kernelin kääntöyrityksiä, jne. Mikäli haluaa järkevällä työmäärällä asentuvan version, niin pitää ostaa tai kopioida kavereilta (mikä sekään ei liene luvallista).
Miksikö ei ole peruskäyttäjälle. Esimerkiksi tiedostot eivät löydy tutuilta tai edes kovin loogisilta paikilta. Tiedostorakenne on kaoottinen. Lisäosien asennus ei onnistunut minultakaan, onnistuuko Pertti Peruskäyttäjältä. Pelkkä käyttöjärjestelmä ei paljon auta. Itse tarvitsen teksinkäsittelyä, taulukkolaskentaa, nettiyhteyttä, sähköpostia, CD- ja DVD-polttoa, MP3:n tekoa, musiikin kuuntelua, filmien katselua, digi-kuvien latausta, katselua ja tulostusta, SQL-tietokantaa, ohjelmankehitysvälineitä (C ) ja kaikenlaista aputilpehööriä zip-pakkauksen teosta / purkamisesta ja PDF:ien luvusta alkaen. Mitenkähän Pertti Peruskäyttäjä asentaa nämä kaikki?
Olen sitä ikäluokkaa, että en tarvitse PC:tä pelaamiseen.
Viruksista: Tietokone-lehden muutaman kuukauden takaisia huomioita lainaten. Uskon että suurin syy Linuxin vähäiseen virusmäärään on juuri siinä että käyttäjät ovat valveutuneita linux-uskovaisia, eivät peruskäyttäjiä. Turha näille on Love-lettereitä lähetellä. Toisaalta linux on linux-osaajien oma juttu, kukaan heistä ei halua satuttaa linuxia eikä sen käyttäjiä. Jos käyttäjämäärä kasvaa ja mukana alkaa olla käyttäjiä laidasta laitaan, niin tilanne muuttuu.
Et ole ilmeisesti kokeillut/kuullut/lukenut distroista nimeltään RedHat tai Mandrake. Asennus yhtä helppo kuin MS-tuotteiden, eikä mitään kernelin kääntöjä todellakaan tarvita.
Miksi niiden tulisi löytyä "tutuilta" paikoilta, kyseessä on Windows-tuotteista EROAVA järjestelmä. Tiedostorakenne on erittäin looginen, esim. käyttäjien kotihakemistot = /home. Pentti Peruskäyttäjä asentaa kaikki tarvittavat/mainitsemasi ohjelmat helposti, kun asentaa esim. Mandraken täydellä asennuksella. Softaa löytyy kyllä lähes jokaiseen tarpeeseen. Miten on muuten Winien laita asennuksen yhteydessä?
eihän uusimpien Mandrake tai RedHat distrojen asennus ole yhtä hankalaa kuin windowsin.
>>Linuxin asennusyritykset tein joskun apaut -95.>>
No se selittäisi. Ei nykyisiä distroja voi verratakaan johonkin kahdeksan vuotta vanhoihin.
Sama kun kieltäytyisi asentamasta XP:tä kun se 3.1:kin oli niin paska.
>>Samba olisi tarvittu, latasin sen verkosta mutta en osannut asentaa. Olin jo unhotanut vuoden -95 tienoilla luetut tuhannet ohjedokumentit. Siihen loppui se yritys.>>
Kaksi vaihtoehtoa
1) Etsii omalle distrolle sopivan rpm-paketin ja komentaa niinkin vaikean komennon kuin 'rpm -i paketinnimi' tai suorittaa vastaavan toimenpiteen graafisella työkalulla ja asennus on suoritettu.
Eikä luultavasti tarvitse edes hakea netistä, samba tulee kohtalaisella todennäköisyydellä distron mukana joten ei tarvitse kuin ruksia se asennettavaksi.
2) Hakee sorsat netistä, purkaa paketin ja asentaa ohjeiden mukaan, luulisi onnistuvan ohjelmistosuunnittelijalta jos ei nyt aivan täysi tunari ole.
>>Open officea vai mikä se oli kokeilin nopeasti, kömpelömpi ja vaikeakäyttöisempi kuin käyttämäni Word.>>
Vaihtoehtojahan riittää, StarOffice, Abiword, KOffice...
OpenOffice on sitä paitsi melko uusi tulokas vielä, siitä ei ole kauankaan kun ei oltu vielä edes 1.0-versiossa joten paranneltavaa varmaan vielä riittää.
>>Wordillä saa perustekstin tuotettua ja tulostettua täysin kokematonkin, Open Officella ja linuxilla tuskin.>>
Miksei muka? Sen kuin vain kirjoittaa ja tulostaa.
>>Periaatteessa linuxin tosiaan voi ladata netistä ilmaiseksi, mutta silloin ollaan tilanteessa jossa olin vuonna -95.>>
Ei nyt sentään. Jos ei cd:itä halua polttaa, niin kirjoittaa Debianin asennuslevykkeet, boottaa niiltä, asentaa käyttiksen verkon yli ja kun haluaa myöhemmin asentaa jonkin ohjelman niin ei tarvitse kuin kirjoittaa rootina 'apt-get install ohjelmannimi' ja softa kaikkine tarvittavine tilpehööreineen valuu verkosta koneelle.
Vaikeaa?
>>Ohjetekstejä ohjetekstien perään,>>
Ei niin paljon, riittää kun vähän plarailee käyttämiensä työkalujen man-sivuja ja lukee ruudulle asennuksen aikana ilmestyvät ohjeet.
>>vi-editorin käyttöä,>>
Vi voi olla aloittelijalle vähän vittumainen sen omalaatuisen logiikan takia, mutta voihan sitä vaikka käyttää nanoa tai jediä tai...
>>kernelin kääntöyrityksiä, jne.>>
Nykyään ei ole enää mikään pakko.
>>Mikäli haluaa järkevällä työmäärällä asentuvan version, niin pitää ostaa tai kopioida kavereilta (mikä sekään ei liene luvallista).>>
On se. Kerneli on GPL-lisenssin alainen, samoin 99% softista on GPL, BSD tai vastaavaa kamaa ja distrojen ISO-imageja on netti pullollaan eli antaa mennä vain, se on ihan ok.
>>Esimerkiksi tiedostot eivät löydy tutuilta tai edes kovin loogisilta paikilta.>>
Kas kun kyseessä ei ole Windows. Eri järjestelmä, eri tavat.
>>Tiedostorakenne on kaoottinen.>>
Enpä sanoisi.
>>Lisäosien asennus ei onnistunut minultakaan, onnistuuko Pertti Peruskäyttäjältä.>>
Viittaatko tässä nyt taas siihen '95 tilanteeseen?-)
>>Itse tarvitsen teksinkäsittelyä,>>
Abiword, OpenOffice, KOffice, StarOffice, LyX...
>>taulukkolaskentaa,>>
OpenOffice, Gnumeric, KOffice, StarOffice, Xess Spreadsheet (kaupallinen)...
>>nettiyhteyttä,>>
Protokollia, palvelinsoftia, selaimia, postiohjelmia, nyysiohjelmia ja muuta sälää löytyy laidasta laitaan vaikka lampaiden syötäväksi.
>>sähköpostia,>>
Mozilla Mail, KMail, Evolution, mutt, pine...
>>CD- ja DVD-polttoa,>>
xcdroast, BurnIT, CDR-Toaster, cdw, dvdrtools, cdrecord-ProDVD, dvd+rw-tools...
>>MP3:n tekoa,>>
AutoRip, BladeEnc, cd2mp3, cdenc, cdr, dekagen, LAME, Mp3Make, mp3tools...
>>musiikin kuuntelua,>>
XMMS, gamp, IRMP3, mp3blaster, Rasca...
>>filmien katselua,>>
Xine, Sinek, MPlayer, KDE:n mukanakin taisi tulla jokin pyöritin...
>>digi-kuvien latausta, katselua ja tulostusta,>>
gPhoto
>>SQL-tietokantaa,>>
Postgresql, MySQL
>>ohjelmankehitysvälineitä (C++)>>
GCC + Eclipse, Glade, TosiMiehille(tm) IDE:ksi kelpaa vaikka Emacs.
>>ja kaikenlaista aputilpehööriä zip-pakkauksen teosta / purkamisesta>>
Infozip?
>>ja PDF:ien luvusta alkaen.>>
Xpdf, gv...
>>Mitenkähän Pertti Peruskäyttäjä asentaa nämä kaikki?>>
Ruksimalla tarvitsemansa työkalut distroa asentaessaan?
>>Viruksista: Tietokone-lehden muutaman kuukauden takaisia huomioita lainaten. Uskon että suurin syy Linuxin vähäiseen virusmäärään on juuri siinä että käyttäjät ovat valveutuneita linux-uskovaisia, eivät peruskäyttäjiä. Turha näille on Love-lettereitä lähetellä. Toisaalta linux on linux-osaajien oma juttu, kukaan heistä ei halua satuttaa linuxia eikä sen käyttäjiä. Jos käyttäjämäärä kasvaa ja mukana alkaa olla käyttäjiä laidasta laitaan, niin tilanne muuttuu.>>
Riippuu. Ei ole automaagisesti suoriteltavia (ja 99%:lle käyttäjistä täysin turhia) makroja, ei ActiveX-sirkusta tai vbscriptejä eikä normaalikäyttäjällä edes oikeutta kirjoittaa oikein muualle kuin kotihakemistoonsa joten tuollaiset viritykset usein pysähtyvät kuin seinään.
Liika automaatio ja käyttäjän paapominen on pahasta.
Itse taas toimin järjestelmäasiantuntijana isp:n palveluksessa ja on tullu vuosin varella tehtyä jos jonkinlaista säätöä....
Mä heitän tähän nyt väitteen, että uusimmat distrot ovat jopa paremmin/helpommin asentuvia kuin windowssit!!! Ja kun esmes vaihdat emolevys (sulla tupla boottaava winku ja linkku) niin arvaa vaan kumpi nousee pystyyn vaihdon jälkeen...winku heittää siniruutua..tosin kyllä senkin sit ylös saa, mut ei onnistu ihan henkselin venyttelijöiltä..
Niin ja onko tullu mieleen kun ihmetellään, että mitä näill linukseilla yms tehdään niin toteaisin vain, että suurin osa netin palveluista pyörii näissä myllyissä....siis linukalla..
ja toimiipahan jotku pelitkin tosin ei ihan niin juhlallisesti ku windowsseis mut ei ne aina niissäkään toimi kun merkkiä xyz oleva näytönohjain ja merkkiä xwb oleva emolevy ei oikeen toimi tai sitten sulta puuttuu servicepackX jonka koko on 100mb..eli silleen..työniloa kaikille...itse jatkan työskentelyä..linuksilla...
>Saan kuitenkin leipäni Windows-ohjelmistokehityksestä,
Kaikella kunnioituksella: Alan ammattilaisena tietänet että suurin osa kollegoistasi koodaa jotain aivan muuta kuin Windowsia/MSOfficea/MSServereitä. ->
Vapaa GNU (sis. myös Windows-sovelluksia) -ohjelmistokehitys ei ole mikään uhka sinulle.
Toisekseen olen sitä mieltä että jos 'harrastelija'pohjalta tehty (vapaa) softa on parempi kuin rahalla koodattu, joutaa sellainen ohjelmoija mennä vaikkapa jatko/muuntokoulutukseen. Saahan muuten GNU/Linuxiinkin tehdä kaupallista softaa, minkä kerkeää. Kyllä minä ainakin pystyn pitämään oman alani 'harrastelijat' aika helposti takanani..
>Esimerkiksi tiedostot eivät löydy tutuilta tai edes kovin loogisilta paikilta.
Normaalikäyttäjän ei ole tarvista tietää, onko joku softa missäkin hakemistossa (/usr/bin). Kuvakkeen kliksauttaminen riittää.
Tässä MS teki mielestäni W2000-fi:n kanssa todellisen järkisiirron, kun muutti 'Ohjelmatiedostot' -kansion ProgramFiles -nimiseksi. Userilla kun ei periaatteessa ole mitään asiaa ko. hakemistoon, jolloin mummolle sitä ei tarvitse myöskään suomentaa. (lisäksi se %Programfiles% (tjsp) oli niin ylivoimaisen vaikea kirjoittaa noille koodaajille, että 50% softista asentui kuitenkin lontoonkieliseen hakemistoon.)
Käyttäjä itse sijoittelee omat pornovideonsa ym. aivan makunsa mukaan hakemistoon /home/mattimeikalainen/omakansio. Turvallista, uskomattoman selkeää ja helppoa tiedonhallintaa. Adminin ei tarvitse miettiä, kuinka paljon Oskari on piilotellut tiedostoja ja peukaloinut käyttistä pitkin C,D,E ja F -levyjä.
>Tiedostorakenne on kaoottinen.
Tiedostorakenne on todella 'outo' Windowsiin tottuneelle. Kokemukseni & mielipiteeni mukaan alle kahden viikon kuluttua käyttäjä/admin ei _todellakaan_ enää käsitä, miksi Microsoft sekoilee joidenkin vaikeiden "C"-kirjainten kanssa. Minä olisin valmis maksamaan työpaikan PC:stä 100€ lisää, jos saisin saman hakemistorakenteen ja toiminnallisuuden myös Windowsiin.
Linuxin hakemistorakenne on selkeä, lisäksi se on helposti muokattavissa: oletammepa että koneen ainoa kovalevy täyttyy ja käyttäjä Oskari tarvitsisi mp3-varastointiin yllättäen 10G lisätilaa. Ostamme uuden levyn ja siirrämme vaikkapa Oskarin kotihakemiston sekä huvin vuoksi myös hakemiston /usr/bin (vastannee Windowsin C:Program Files) uudelle kovalevylle.
Homma onnistuu alle vartissa (riippuen hakemistojen /home/oskari ja /usr/bin koosta.) Yksi ainoa tiedosto /etc/fstab (GUI/tekstieditori) kaipaa yhden rivin muokkausta ja Linux käynnistyy kiltisti. Yritäppä siirtää Windows esim. uuden slavelevyn 2. osiolle..
>Lisäosien asennus ei onnistunut minultakaan, onnistuuko Pertti Peruskäyttäjältä.
Kyllä Mandraken (lisä)softien asennus ei voi olla enää yhtään helpompi.. Koko systeemin voisin antaa vaimoni asennettavaksi (oletusasennus, automaattine osiointi ym), mutta kun en tarvitse sellasia softia kuin OpenOffice, niin hoidan homman itse.
Samalla saa vaihtoehtoisesti asennettua softat, joilla tekstidokumentteja (pdf-muodossa, tottakai) saa tuotettua niin näppärillä (vapailla/'ilmaisilla') taitto/ladontatyökaluilla, että oikein sääliksi käy Windows-ihmisiä kömpelön, raskaan ja vaikean Wordinsä kanssa.
Minulle GNU/Linux tarjoaa täysin sopivan vaihtoehdon. Windowsissa on puolensa (käytän sitä töissä n. 8k - 25k € softien kanssa), mutta kotiini en Winkkaria NT4:n jälkeen ('98) osta. Ei ole mitään syytä.
Pelaaminen ja eräät raskaat erikoissovellukset ovat ainoat heikohkot alueet GNU/Linux -käyttöjärjestelmissä. Muita hilpetöörejä taitaa löytyä osoitteesta http://sourceforge.net/
alkuun ~50 000 kappaletta. Suurin osa taipuu Linuxille, osa on ihan MS-alustan projekteja.
Samalla saa vaihtoehtoisesti asennettua softat, joilla tekstidokumentteja (pdf-muodossa, tottakai) saa tuotettua niin näppärillä (vapailla/'ilmaisilla') taitto/ladontatyökaluilla, että oikein sääliksi käy Windows-ihmisiä kömpelön, raskaan ja vaikean Wordinsä kanssa.
Mitä taitto/ladontatyökaluja on linuxille? Linkkejä ja käyttökokemuksia otetaan ilomielin vastaan!
TeX, LaTeX2e ja laiskalle on näiden päälle LyX.
On riittäneet erinomaisesti pienimuotoiseen tekniseen dokumentointiin ym. -> En siten tiedä, kuinka hyvä tuo LaTeX on 'ammattikäytössä', tai onko kaupallisia sovelluksia saatavana.
Tuolta liikkeelle, jos TeX/LaTeX riittää. LyXin mukana tulee varsin kattavat tyylitiedostot, joita sitten voi puukotella makunsa mukaan.
http://www.lyx.org/
Wordillä saa perustekstin tuotettua ja tulostettua täysin kokematonkin, Open Officella ja linuxilla tuskin.
Kerronpa pienen tarinan:
Noh päivänä muutaman asentelin WINDOWS 98-koneelleni OpenOffice.org 1.0.3:n.
Asensin sen, koska en löytänyt MS Office 2000:n asennuslevyä mistään ja oli pikaista tarvetta toimisto-ohjelmalle.
Asennus sujui helposti ja kaikki toimi niinkuin pitikin. Lisäksi asensin Soikko-nimisen oikoluvun, jotta saisin OO:n puhumaan myös suomea tarvittaessa.
No eipä aikaakaan, kun tietokoneista mitään ymmärtämätön äitini tuli ja tarvitsi taulukkolaskentaa. Sanoin hänelle, että ei nyt satu olemaan koneella MS Officea, mutta kokeilepa tuota OpenOfficea sen sijaan.
Huomautettakoon, että hän on käyttänyt työssään ainoastaan Windows- ja DOS-ympäristöjä.
Hän sai työnsä tehtyä ja sanoi, että ei paljon eronnut MS Officesta.
Eli tämmöinen tarina tällä kertaa.
BTW. Olen itse joskus kokeillut myös OpenOffice.orgin Linux-versiota ja voin sanoa, että se ei juuri poikkea Windows-versiosta.
...se tulostus. sepä tuskin onkaan yhtä helppoa saada toimimaan linuxissa. en väitä että se välttämättä mahdotonta on, mutta on aivan varmasti vaikeampaa saada tulostin toimimaan linuxissa kuin windowsissa.
En ota kantaa tuohon väitteeseen, sillä itse olen käyttänyt vain tulostimia, jotka ovat olleet valmiiksi konffattuja, mutta eiköhän tämä IT-alan ammattilainen pystyisi mokoman pikkujutun hoitamaan, kun vain kysytään.
Muuten missäköhän firmassa hän työskentelee?
Täytyisi saada selville, ettei erehdy tilaamaan mitään kyseisestä putiikista.
Poltan kaverin levyistä myös itelleni kopion, ja vaikeinta asennuksessa oli partion luominen, kun en ennemmin ollut hommelia tehnyt.
Linukan mukana tuli kaikki, mitä normaali ihminen tarvii, toimistosoftat, mitä ikinä lie, ja kaikki laitteet asentu ilman mitään ongelmia. Kun wintoosan kanssa saa päivätolkulla taistella eikä toimi, niin mandrakessa kaikki lähti toimimaan kesta rykäyksellä. Ainoa ongelma on modeemi, kun kuullemma pci korteilla on jotain vaikeuksia linux ympäristössä.
Ëli lyhyesti: peruskäyttäjän on huomattavasti helpompaa asentaa linux kuin windows.
Ja hinta/laatu suhteesta ei voi keskustella ;)
linukan asennuksen hteydessä koke kyseli, että haluanko tuolostaa testisivun, ja annoin luvan, nii sellanen sieltä tulla tupsahti, ilman buuttailu ajuri showta.
en osannut edes windows -98 kunnolla.
No sitä ei minulla kauaan ollutkaan kun jo hommasin windows XP professionaalin (ei ole enään) ja kokeilin Ubuntu Linux Hoarya. Taipaleeni jatkuu tänäänkin ja odottelen tässä Gutsyn julkaisua ja päivitän sen itselleni.
Siis, minulla ei ole nuorena ollut mahdollisuutta kuin mainoksista nähdä tietokoneita ja ehkä joissain virastoissa. Mutta nyt en windowsia halua edes.
Työpaikallani kiroilen vähänväliä sitä että windows pohjaiset ohjelmat kaatuilevat ja jättävät
tekemättä mitä niiden olettaisi tekevän. Ja tekevät sellaistakin mitä ei pitäisi. (tallennettavaksi tarkoitettu ei tallennu tai menee väärään osioon, tallennettava teksti menee päällekkäin ja sotkee viestin lukukelvottomaksi, noin esimerkkejä antaakseni)
Asiaan toki tuli parannusta kun palvelin ohjelmat laitettiin linuxpohjaiseksi (silti edellä mainitut haitat jatkuvat välillä), tarkoitan että etäyhteydetkin kaatuilivat ennen tätä muutosta (windows palvelimet!... anteeksi etten kerro mikä palvelin ohjelma on kyseessä koska haluan säilyä anonyyminä, jos mahdollista)
No, arkipäiväiseen käyttöön tarkoitetut ohjelmat löytyy ja niitä on suht helppo käyttää. Ohjeita saa minusta mukavasti ja ainahan on suomi24.fi jossa voi saada apuja :)
Ubuntun laitetuki paranee kokoajan ja jos haluat nyt siirtyä linuxiin niin toki pitää katsoa laiteyhteensopivuudet. Kodinkone hankinnoissakin muutenkin pitää olla tarkka ettei hanki epäsopivaa tuotetta harmikseen!!??
Minun mielipiteeni on että windows tulee jatkossa kärsimään itseaiheutettua luottamuspulaa ihmisten silmissä koska ihmiset eivät ole tyhmiä. Jos maksat tuotteesta niin se on toimittava ja oltava harmiton.
Ubuntun saa päivitettyä uudeksi versioksi päivitysohjelmalla ( aikaisempi versio josta tulee siis uusi versio tyyliin malliksi win -95 -> win. -98 -> win. XP -> win. Vista jne. joista tule maksaa ihan hulluja summia?? eikä ne silti tahdo toimia??)
No, lataa iso tiedosto polta imagena cd:e laita bios järjestys cd boot ekaksi ja laita levy asemaan ja boottaa käyntiin ja ala tutkimaan!
Minä en ole lähellekkään ammattilaista tai mm. nörttejä, en todellakaan ja silti uteliaisuudellani olen voinut saada aikaan sen että uskallan olla ilman dollarihärpäkettä.
Jos vertaan maksullista windowsia maksuttomaan linuxiin (laitteet maksavat kummassakin) niin minun valintani on linux koska siinä olevat ajoittaisen harmit (ovat nopeasti korjattu hyvän foorumin takia) on helpompi sietää kun tuossa windowsissa.
Mitä tulee viruksiin niin loppukäyttäjän ei tarvitse surra sitä että windows on viruskatiska vaikka siihen saa ilmaisiakin virustorjuntaohjelmia ja palomuurisoftia kuin maksullisiakin. Siis, miksi käytät niin paljon rahaa ja kuitenkaan et saa varmuutta??
Ohjelmoinnista en tiedä mitään mutta kun olen seurannut keskusteluja niin vaaka kallistuu avointen suunnitteluohjelmien puolelle koska windows koodaus minusta aiheuttaa ne suurimmat ongelmat (tämä on siis se mitä minä luen ja olen mm. netistä lukenut) mitä kaatumisiin ja virushyökkäyksiin tulee.
Onko mahdotonta tehdä koodia windowsiin joka olisi ehjää ja varmaa eikä olisi virusten kiusattavissa?? Siis, eihän virukset kiusaa vaan niitä tekevät ihmiset, siis.
Paljon asiaa ja ei niin konkreettisessa järjestyksessä mutta ompahan mielipide.
Ja mitä tulee ammatiisi niin voisin olettaa että linux maailmassakin saisit elantoasi... asenne kysymys...olisiko??
Kerroppa meille, mitä teet Windows koneellasi, muutakuin jaat kazaalla tiedostaja muiden kesken, pelaat tuoreimpia verkkopelejä ja virittelet palomuuria?
Puhuit ohjelmistokehitystyöstäsi. Samaa voit tehdä Linukalla ja sillä kääntyy java-sovellutuksetkin nopeammin kuin yhtä pitkä koodinpätkä Windowssilla käännettynä.
Ja jos todella teet ohjelmistokehitystä työksesi, niin silloinhan itse määräät, haluatko tehdyistä hedelmistäsi palkan vai keräätkö mainetta ja vasta sen jälkeen mammonaa. =)
Jos vaivautuu lukemaan ehtoja niin, eivät ne todellakaan velvoita sun tekemiä ohjelmia antamaan ilmaiseksi eteenpäin, ellei ne sisällä avointa lähdekoodia.
Toisesta vastauksesta lainaten, mihin käytän tietokonetta (kotona):
Teksinkäsittelyä, taulukkolaskentaa (erittäin runsaasti), nettiyhteyttä, sähköpostia, CD- ja DVD-polttoa, MP3:n tekoa, musiikin kuuntelua, filmien katselua, digi-kuvien latausta, katselua ja tulostusta, SQL-tietokantaa, ohjelmankehitysvälineitä (lähinnä C ) ja kaikenlaista aputilpehööriä zip-pakkauksen teosta / purkamisesta ja PDF:ien luvusta alkaen.
Poikani harrastaa noita kazaa-juttuja ja kaiken maailman irccailuja ja kai verkkopelejäkin. Taitaisi olla itkuinen paikka kun löisin hänen eteen linuxin perusasennuksen jäljiltä, heh heh.
>> Teksinkäsittelyä, taulukkolaskentaa (erittäin runsaasti) > nettiyhteyttä, sähköpostia > CD- ja DVD-polttoa > MP3:n tekoa, musiikin kuuntelua, filmien katselua > digi-kuvien latausta, katselua ja tulostusta > SQL-tietokantaa > ohjelmankehitysvälineitä (lähinnä C ) > kaikenlaista aputilpehööriä zip-pakkauksen teosta / purkamisesta ja PDF:ien luvusta alkaen. > Poikani harrastaa noita kazaa-juttuja ja kaiken maailman irccailuja > kai verkkopelejäkin. > Taitaisi olla itkuinen paikka kun löisin hänen eteen linuxin perusasennuksen jäljiltä, heh heh.
" Taitaisi olla itkuinen paikka kun löisin hänen eteen linuxin perusasennuksen jäljiltä, heh heh. "
Empä usko että poika siitä harmistuu...riippuu siitä miten asian kertoo tai esittää. Voihan sen esittää mahdollisuutena... mutta tietysti voidaan lähteä siitä että lasten maailmankuva on vanhempiensa maailmankuvan varassa.
Ole salliva ja hommaa yhteinen projekti mm. kasatkaa yhdessä kone ja asentakaa siihen kiinnostuksen kohteena oleva linukka...vaikka.
Eli, tarjoa vain lapsellesi vaihtoehtoja... ei mene se taito hukkaan että mitäs nyt tehdään kun on mennä sormi suuhun... otampa nyt sen linukan ja koetan selvitä sillä, mahdollisuudella (ja voin sanoa että antaa poika kuule arvostavia katseita kun isä opetti hänet selviytymään).
että ei meikäläinenkään Linukasta tykkää.
Palvelinpuolella on Linukassa OpenLDAP:it,
Bindit,NFS,MySQL,Sendmail ym. mutta kun nämä
kilkkeet saa kuntoon on meikäpoika Windows Servon
kanssa jo ottamassa parvekkeella bissee, ollut jo monta päivää siellä.Voin vain kuvitella
kun Munchenissä opettavat 60v toimistotyöntekijälle Susea...kyllä siellä on
varmaan peruskäyttäjät todella tyytyväisiä
tietohallintopäällikön päätökseen...no on joo
Hyvä tai huono.
Kansalla vain tuntuu olevan uskomattomia vaikeuksia JUURI nimenomaan Windowsin kanssa siitäkin huolimatta, että se on niiiin "käyttäjäystävällinen, helppo ja loppuun asti ajateltu".
Tuppaa siinä mennä meikäläiseltäkin hermot kun sadannen viidennen kerran selittää saman asian samoille käyttäjille.
Nykyisellään Windows onkin vain leikki- ja huvitteluväline, eikä vakavasti otettava työjuhta.
Kansa ostaa kyllä "huvia", mutta työ ei myy ja siksi sille tarjotaankin vain sirkushuveja.
Tilanne atk:ssa onkin aivan "luonnonvastainen" ja se kostautuu aikanaan.
Näillä palstoilla ja lehdistössä on paljon ollut porua ilmaisten ohjelmien haitallisesta vaikutuksesta talouteen ja työllisyyteen.
Itkijät eivät kuitenkaan ota huomioon sitä, että jos minulla on 100 €, niin minulla on vain 100 €, eikä mitään muuta.
Nyt jos joku ohjelma makssaa alle 100 € ja olen sellaisen tarpeessa ja se täyttää minun vaatimukseni, sekä on kohtuullisella vaivalla hankittavissa, niin ostan sen.
Mutta jos tuo sama ohjelma maksaakin 101 € tai enemmän en voikaan ostaa sitä nyt, vaan minun on odotettava tai oltava kokonaan ilman.
Kansantaloudellisesti tuo 100 € ei mene kuitenkaan hukkaan, vaan ostan sillä jotakin muuta ja näin talous kuitenkin pyörii maksimi arvollaan.
Juuri sillä rahamäärällä, mikä on reaalisesti käytettävissä.
Ehkäpä tuo raha menee johonkin enemmän tuottavaan käyttöön kuin ohjelma olisi ja poikii mahdollisesti vielä lisää.
Ajatellaampa, että minä löydänkin täysin ilmaisen ohjelman. Silloin minulla säästyy tuo 100 €, mutta edelleenkään se ei mene hukkaan. Voin ostaa säästyneillä rahoilla vaikka joitain lisälaitteita ja näin atk-teollisuus kuitenkin saa sen piristysruiskeen, jonka VOIN sille antaa, mutta olen itse saanut useampia asioita hankituksi samalla rahalla.
Ilmanen ohjelmakin tulee hyötykäyttöön, kun käytän sitä tuottavalla tavalla yhdessä lisälaitteen kanssa ja ansaitsen ehkä sillä laatimillani tuotteilla 200 € lisää.
Siihen en olisi kaupallisella ohjelmalla kyennyt, koska en olisi voinut hankkia tarvitsemiani lisälaitteita, koska kaikki säästöni kuluivat ohjelman hankkimiseen, jota en kuitenkaan voi mitenkään hyödyntää. Korkeintaan harjoitella sen käyttöä ja toivoa aikaa parempaa.
Mutta nyt kun olen ansainnut 200 € lisää voin hankkia jonkun maksullisenkin ohjelman ja koodaritkin saavat palkkansa ilmaisohjelman ansiosta.
Näin yksinkertaista se on.
Tuohon paremmuuteen sanon vain, että mister Gaus totesi, että erittäin hyvää ja erittäin huonoa on äärimmäisen vähän, ehkä vain yksi kappale, mutta keskinkertaista riittää.
Repikää siitä huumori, te keskinkertaiset.
Samasta syystä poistin Linuxin pöytäkoneestani. Kannettavaani en sellaista koskaan tule laittamaankaan, on se niin hankala ja hyödytön.
Ei kaikilla yksinkertaisesti ole aikaa leikkiä ja viritellä pelkkää käyttöjärjestelmää edes kotona saatikka työpaikalla. Oikeita töitäkin pitäisi tehdä.
Windowsia kun ei saa viilattua toimivaksi edes virittelemälläkään. Töitä pitää kuiteskin paiskia, eli siksi Linux.
Niin töiden takia valinta on linux!!
Älkää vaan nyt väittäkö, että teillä windows kamuilla on kaikki softat laillisia joita hehkutatte....mulla on kaikki tässä koneessa laillista ohjelmaa..kun taas kehutaan windows(bill maailmaa) ilman, että on ostettu ohjemat...ku sehän tässä on se pohjimmainen idea...billin kaavan mukaan sulla menee rapeesti yli koneen hinta kun ostat ohjelmat!!!!!
Ja mitä tulee tähän fiilaamiseen niin räplää jotku autojenkin kanssa ja virittelee yms...ja kyllä niillä ajaa pystyy joillakin jopa paremmin ku vakioilla
"Ja mitä tulee tähän fiilaamiseen niin räplää jotku autojenkin kanssa ja virittelee yms"
myönsit kuitenkin
Itse hankin kannettavan Compaq EVO 800v:n. Mukana tuli Win2k käyttis. Se on edelleen koneessa joskin 3 GB osiolla. Minulla meni 2 päivää Gentoon asennukseen kyseiseen koneeseen, ja Gentoo kääntää itse kaiken. Joten aika EI mennyt konffaamisen vaan kääntämiseen.
Kokeilin myös koneessa Slackware 9.0:aa, sen asennukseen meni kokonaiset 45 min. Saman verran kuin Windowssin asennus. Eli ei se niin aikaa vievä prosessi ole kuin väitätte.
Se on osaamisesta kiinni.
Antakaa sama aika itsellenne opetella Linux kuin olette tuhlanneet Windowssin oppimiseen. Ei senkään hallitsemista opi päivässä. Enkä nyt tarkoita mitään pelejen pelaamista tai muuta vastaava.
Jos taas ette halua oppia Linuxia niin turha siitä on huutaa, jos ette sitä ymmärrä niin käyttäkää windowssia. Se on teidän käsissänne ERITTÄIN paljon turvallisempi.
Ja ohjelma-asennuksista, jos ne tuntuvat vaikeilta niin kokeilkaa Debiania tai Gentoo:ta. Ne ovat hieman vaativampia asennus vaiheessa kuin esim. Redhat mutta pakettien asennus ja poisto on kuin ruusuilla tanssia.
Debian, asennetaan netscape
apt-get install netscape
esimerkkinä.
Gentoo
emerge netscape
siinä se.
Se hakee itse tarvittavat paketit netistä ja asenttaa ne. Te koneellasi sillä aikaa töitä tai käy kahvilla.
Miten vain.
Jatkoja kaikille.
Itse en käytä mitään CISC-prossuja, joten käyttisvalintakin on hivenen helpompi. Toki meikäläisenkin platformilla pyörii monenlaista unix varianttia, mutta unix tyyppisistä käyttiksistä on meikäläisen valittava. Eipä silti, enpä mitään muuta huolisikaan.
Ensiksi haluan todeta, ettei Windows ohjelmistosuunnittelija taida olla meriitti tietokonealan asiantuntijaksi, sillä kirjoitus osoitti jonkin asteista ammattihaluttomuutta/-taidottomuutta asenteellisuudellaan. Olen pahoillani kommenteista, mutta sen vaikutelman sain.
Oheistan Teesit Linux -palstalta, miksi Linux on SE käyttis, mikä herättää keskustelua.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=108&conference=656&posting=22000000000747898
Ja sitten kommenttia:
"Mihin sitä tarvitsisi?"
- Esimerkiksi tuottamaan kustannustehokas järjestelmä jollekin organisaatiolle, jota kiinnostaa avoimen, lisenssivapaan tietojärjestelmän hankkiminen edullisesti. Haiskahtaa hyvältä businekseltä,
"sillä työmäärällä mikä tarvitaan Linuxin säätämiseen tuohon käyttöön saan Windowsin kuin Windowsin yhtä turvalliseksi."
- paljonko maksaa windows, paljonko Linux? Epäilen väitettä "yhtä turvallinen". Hieman perusteluja, kiitos! Ja se työmäärä on suhteellinen käsitys, tottakai ikänsä MS-alustalla toiminut valittaa muiden järjestlemien hankaluutta ja päinvastoin.
"Eikä maksuttomien ohjelmistojen tuottaminen lupaa kovin leveätä leipää... "
- Miksi pitäisi tehdä maksuttomia ohjelmia kun niistä voi saada rahaakin?
"Linux ei toisi minulle mitään etua, päinvastoin kaikki tietokoneella tehtävät työt olisivat entistä vaikempia."
- Totta kai Linux tuo etuja, nykyisessä IT-alan yleisessä työtilanteessa tuo vaikka Amigan tuntemus lisäarvoa... ja tietokoneella tehtävät työt eivät olisi sen vaikeampia, olet vain laitostunut Windowsiin.
Piirrän ristin seinään sinä päivänä, kun minulle esitellään valmiiksi tietoturvallinen käyttis. Mitä näiden M ja L -alkuisten käyttisten tietoturva-asioihin tulee, niin tutkitustihan johto on tällä hetkellä kaupallisella puolella. Näitä asioita tutkiva Common Criteria antoi w2k:lle luokituksen 4 , joka on tällä hetkellä korkein yleiskäyttöjärjestelmälle (lue: linux, windows etc). Asiaan voisi varmaan ohittaa tilastoharhana, ellei "Iso Sininen" olisi ilmoittanut, että se kumppaneineen aikoo satsata 1 mrd taaleria saadakseen Linukan tasolle 2.
Kuten tietoturva-auditoinnitkin osoittavat mikään käyttis, varsinkaan werb-käytössä, samalaista paikkailtavaa löytyy niin Windows/IIS, Windows/WAS, Unix ja variantit/WAS, Unix ja variantit/Apache etc. -yhdistelmistä.
Myöskin tuo "Windows tahi Linux valloittaa Maailman" -lärpätykset ovat melko yksisilmäisiä kirjoituksia. Sokea Reettakin näkee, missä todellinen Linux vs. muu Maailma -kisa käydään. Vai onko jäänyt huomaamatta kuinka Linux valtaa alaa yhä suuremmissa järjestelmissä muilta x-päätteisiltä käyttiksiltä, joissa liikkuu se "iso raha". On senteillä leikkimistä kisailla Wintel/Lintel -herruudesta työasemissa tai Intel/AMD-palvelimissa.
> Piirrän ristin seinään sinä päivänä, kun minulle
> esitellään valmiiksi tietoturvallinen käyttis.
Oletko tutustunut OpenBSD:hen? Veikkaan, että pääset töhrimään seiniä, jos törmäät tähän vekkuliin.
Siinä on käyttöjärjestelmä, jossa ei ole tietoturvan kustannuksella tehty ainoatakaan kompromissia. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vasta-asennetulla järjestelmällä ei ole ensimmäistäkään palvelua päällä. Kaikki pitää käynnistää itse. Tällöin jää käyttäjän vastuulle tehdä virheet, järjestelmä ei tee niitä puolestasi. :) Vaikeuttaa varmasti monen "tavallisen" käyttäjän arkea, mutta mikäli turvallista järjestelmää halajaa, ja on valmis näkemään vaivaa, että saa järjestelmän pelaamaan, on tämä hyvä vaihtoehto.
Lisää aiheesta: http://www.openbsd.org/ , http://www.openbsd.org/security.html .
Ohjelmistosuunnittelijan ammattisi antaisi kyllä
kuvan siitä, että esim. C tai C kieleen perehtynyt käyttäjä on yleensä paneutunut jo luonnostaan aika syvälle niin softa kuin hw-puoleenkin, samoin käyttöjärjestelmät eivät yleensä aiheuta harmaita hiuksia, toisin kuin meille satunnaiskäyttäjille ja maallikoille.
Mainitsemasi asennusongelmat tulivat siksi hieman yllätyksenä, koska tavallisena sekatyömiehenäkin sain SuSE 8.0:n henkiin, samoin kuin 8.2:n myös, tämä kaikki RH 8.0:n liksäksi. Eikä asennus ollut vaikeampaa kuin Windowsin XP:n esimerkiksi. Tämä ehkä siksi, että kaikki em. distrot hyväksyivät tällä hetkellä käyttämäni laitteiston.
Toisaalta se kyllä pitää paikkaansa, että meille
maalaisille Linuxin joko asennusvaiheessa eteentuleva (omalla kohdallani aiemmin SuSE 8.0 ja Telewell IA 300 B- sisäinen ADSL-modeemi-yhdistelmä) tai jokin myöhemmin esiinnouseva ongelma on kyllä suuruusluokkaa Win-problem potenssiin kaksi, KOSKA:
a) Tietokoneista "kaiken tietävä naapurin nörtti";) ei ole koskaan kuullutkaan Linuxista, ja tämän takia kyselee: "Mitä olet semmoseen mennyt sortumaan..eihän sillä mitään tee."
Se nörtistä...
b) Ne harvat tuttavat,jotka ovat Linuxiin perehtyneet tosissaan, ovat alansa kovia ammattilaisia yleensä, ja heiltä ei maallikko joko ilkeä kysellä jatkuvaan neuvoja, tai sitten he ovat kovin kiireisiä..:(
c) Keskustelupalstoilla pitää osata kysyä sellaista , ja niin vaikeaa asiaa, jota kukaan ei koskaan ole vielä missään kysynyt..tälläisen kannustavan ohjeen saa esim. FLUG:ista joka yllättäen nimestä poiketen..:) on SUOMALAISTEN Linux-käyttäjien ryhmittymä, (ehdotus uudeksi nimeksi: SLKR?? Esim. SUOMALAISEN käyttöjärjestelmänkehittäjän (Linus) kunniaksi vaikkapa?) No joo, pitäähän jenkkejä aina nuoleskella hiukan, näköjään..:)(Ja kun muistetaan suomalaisten alemmuuskompleksiset lähtökohdat..YYA / Paasikivi-Kekkosen linja jne..katsokaamme asiaa hiukan sormien läpi). Nykysukupolvihan sitten syntyykin jo "mäkkärin maku" suussaan, niinsanotusti.
Mutta vakavasti puhuen, kyllä Linux nykyisin tarjoaa kaltaisellesi alan ammattilaiselle varmaan paljon. Siinä riittää mukautettavuutta ja jo vakiona valtavasti hyötyohjelmia.
Ja kuten aiemmin on jo todettu tätä palstaa hiukan sivuavalla foorumilla, ns. sota käyttöjärjestelmien välillä on aika turhaa, varsinkin kun sen näyttäisi aloittaneen ilmaiseksi julistautunut Linux..MS-aiheisine herjauspalstoineen. Ymmärtäisi jos asialla olisi
katteestaan huolestunut Microsoft...
Päivän mietelause: "Oli yllätys, että ohjelmistoasiantuntija julistautui katkeroituneeksi Linuxia kohtaan, koska ko. OS
tarjoaa SEKÄ avoimmuudellaan (Open Source) että puutteidensa vuoksi valtavan kehityskentän nimenomaan koodaajille."
Ja meille junteille loppuiäksemme ja enemmäksikin aikaa pähkäilyä ja mielenkiintoista iltapuhdetta, silloin, kun unohdamme "Linux- tai Windows- soturit" mielestämme...:) ja jaksamme keskittyä olennaiseen.