itse todeta tärkeän asian elämästä.Tässä ajassa,jossa me elämme moni ihminen syylistyy yleistämiseen ja ajattelee hyvin usein lähimmäisestään pahaa.Sama koskee jokaista ihmistä.Katsomatta väriin tai muuhunkaan. Olin eilen jouluostoksilla perheeni kanssa.Kaupassa kohtasin kaalen nuoren miehen ja naisen.En tuntennut heitä ennestään.Tervehdimme,niin kuin kaaleen tapoihin kuuluu. Mielessäni ajattelin,että toivottavasti he jatkavat matkaansa. En ole niin kuin suurin osa kaaleista.Pukeudun tavallisiin vaatteisiin ja olen kaikessa erillainen romani nainen.Ja yleensä minua on jopa omat katsonneet nenän varttansa pitkin.Niin kuin varsinkin vieraat kaaleet.Elän valtaväestön elämää unohtamatta kuitenkaan tapoja ja mustalaisuutta.Siispä monien vuosien "syrjimisen" takia ajattelin heidänkin ajattelevan samoin.Tämäpä nykyajan herrasmies aloitti todella ihanan keskustelun.Ei tullut pilkkaavia katseita,ei piikittelyjä.Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan väliltä hyvin rakentavasti.Keskustelimme myös tämän ajan kaaleista ja olemassa olevista ongelmista.Esim.Yleensä kaaleitten mielestä vaatteet tekevät kaalen isola K ! Kaaleitten huono käyttäytyminen toisiaan kohtaan.Siispä ei pidä yleistää mitään elämässä.Kyllä kaaleittenkin joukoon mahtuu hyväsydämisiä,lähimmäistään rakastavia,lain kuuliaisia,työtä tekeviä ihmisiä,niin kuin muissakin ihmisissä.Ja tietenkin joukkoon mahtuu myös vähemmän "mukavia" ihmisiä.On ihanaa olla kaaleita ja elää täyttä kaaleen elämää.Siunausta kaikille ja rauhaa sydämeen.
Eilen
sain
1270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
viljo ottaa jos Rauha antaa.