Olen aika ymmälläni lapseni puheista, hän on aina ollut kova puhumaan.Tyttö oppi puhumaan pieniä lauseita jo 9 kuisena.Nyt hän on 3v ja 9kk.Ja hänen puheensa alkavat välillä olla aika ahdistavia.Tällä viikolla menimme erääseen lelukauppaan mistä tyttäreni olisi halunnut nuken itselleen.Sanoin että ei ostella nyt ennen joulua, kun ei tiedä mitä se pukki tuo.Tyttö siinä puheli myyjän kanssa.Myyjä sanoi, että: tuo olisi kyllä kiva yökaveriksi.Tyttäreni siihen:Niin ottaisin sen viereen ja se lohduttais mua kun äiti lyö .KAMALAA!!
Olin niin järkyttynyt, etten edes muista mitä muuta sanoin kun että eihän äiti ole sinua lyönyt!En ole siis koskaan lyönyt lastani, enkä edes uhannut lyödä.Olen vieläkin ihan sekaisin.Harkitsen jo kotiin linnottautumista.Lapseni puheli jo aivan pienenä pelottavia asioita.Kerran mummolasta tullessaan hän selitti:Mummo kuristi minua!Ja siis kyse on omasta äidistäni ja tiedän, ettei niin todellakaan tapahtunut.Tottahan toki näitä tavallisia kuten katso äiti tuo täti on lihava-juttuja häneltä on tullut, mutta se lienee ihan normaalia.Lapsellani on todella vilkas mielikuvitus ja hän sepitelee vaikka minkälaisia satuaja ja tarinoita, mutta tälläiset eivät ole mukavia.Puhuin tytölleni kyllä tapahtuneesta ja miksi tuollaisia ei saa puhua, mutta vaikuttaa siltä, että tämä on vaan yksi hänen tarinoistaan.
Yhdessä vaiheessa tyttäreni selitti myös hirveästi kuolemasta(Tämä sattui sen jälkeen kun Mummon kissa oli kuollut)Hän selitti että sitten minä jään auton alle ja kuolen ja sitten isille sattuu pahasti töissä ja isi kuolee jne..
Nämä jutut ovat varmaan normaaleja, mutta mitenkähän voisi tytölle kertoa ettei tuollaisia asioita ole sopivaa puhella vieraille ihmisille.Tyttäreni myös puhuu aivan kaikille!!Esittelee itsensä ja koko meidän perheen etu- ja sukunimineen.Hän myös tervehtii jokaista vastaan tulevaa ja saattaa ruveta puhumaan niitä näitä.Onko jollekkin sattunut vastaavaa ja miten olette toimineet puheliaan ja sosiaalisen lapsenne kanssa tällaisissa tilanteissa.
Olin niin järkyttynyt, etten edes muista mitä muuta sanoin kun että eihän äiti ole sinua lyönyt!En ole siis koskaan lyönyt lastani, enkä edes uhannut lyödä.Olen vieläkin ihan sekaisin.Harkitsen jo kotiin linnottautumista.Lapseni puheli jo aivan pienenä pelottavia asioita.Kerran mummolasta tullessaan hän selitti:Mummo kuristi minua!Ja siis kyse on omasta äidistäni ja tiedän, ettei niin todellakaan tapahtunut.Tottahan toki näitä tavallisia kuten katso äiti tuo täti on lihava-juttuja häneltä on tullut, mutta se lienee ihan normaalia.Lapsellani on todella vilkas mielikuvitus ja hän sepitelee vaikka minkälaisia satuaja ja tarinoita, mutta tälläiset eivät ole mukavia.Puhuin tytölleni kyllä tapahtuneesta ja miksi tuollaisia ei saa puhua, mutta vaikuttaa siltä, että tämä on vaan yksi hänen tarinoistaan.
Yhdessä vaiheessa tyttäreni selitti myös hirveästi kuolemasta(Tämä sattui sen jälkeen kun Mummon kissa oli kuollut)Hän selitti että sitten minä jään auton alle ja kuolen ja sitten isille sattuu pahasti töissä ja isi kuolee jne..
Nämä jutut ovat varmaan normaaleja, mutta mitenkähän voisi tytölle kertoa ettei tuollaisia asioita ole sopivaa puhella vieraille ihmisille.Tyttäreni myös puhuu aivan kaikille!!Esittelee itsensä ja koko meidän perheen etu- ja sukunimineen.Hän myös tervehtii jokaista vastaan tulevaa ja saattaa ruveta puhumaan niitä näitä.Onko jollekkin sattunut vastaavaa ja miten olette toimineet puheliaan ja sosiaalisen lapsenne kanssa tällaisissa tilanteissa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuinka paljon lapsi katsoo (tai näkee vierestä) televisiota? Vaikka olisi omissa leikeissään imee kyllä kaiken mitä kuulee...
Mutta olen kyllä itsekin hävennyt lapsen puheita. ostin uuden hammastahnan, niin lapsi syytti minua myrkyttämisestä päiväkodissa. Kuristaminen on myös ollut puheissa, mutta sillä lapsi tarkoitti Rutistamista, meni vaan sanat sekaisin. Jne... Näistä samoista asioista puhui myös päiväkodin tädeistä.
tausta meillä on sikäli sama, että lapsi alkoi hyvin pienenä puhua paljon, ilmiömäinen muisti oli, ja oppi nopeasti ulkoa pitkiä pätkiä esimerkiksi saduista yhdellä lukukerralla. Keskusteli paljon kaikkien kanssa. Alussa ei tämä tosiaan ollut mielestäni outoa, mutta myöhemmin todettiin muitakin ongelmia, ja nykyään on diagnoosina tarkkaavaisuushäiriö. Vaikka lapsi puhuikin paljon, hän ei ymmärtänyt itsekään kaikkia juttujaan. Yhdisteli sanoja vähän miten sattuu, mutta kuitenkin puhe kuulosti usein hyvin "järkevältä". Jos jokin sana ei tullut heti mieleen, hän vaan sujuvasti korvasi toisella.
Onneksi oireet olivat hyvin selkeitä, muuten olisi varmaan tullut vaikeita tilanteita eteen. Minä en kuitenkaan ole lähtenyt sille tielle, että kiellän puhumasta asioista, vaan epäselvät asiat pyritään selvittämään lisäkysymyksillä. Kyllä sieltä yleensä takaa löytyy aivan viaton selitys kaikkeen. Esimerkiksi lapsi ei tiennyt mitä kuristuminen on, oli vaan oppinut sen ilmeisesti siitä, kun olin varoitellut, että ei saa laittaa kaulaan mitään, mihin voi kuristua jne... Samoin tuo myrkytysasia oli ihan oma mokani, olin varoittanut, että jokin on myrkkyä ja vaarallista, ja siitä ilmeisesti lapsi sai päähänsä syyttää myrkyttämisestä.
Lapsella oli hyvin paljon outoja käsitteitä, vaikka hän niitä käyttikin. Hän ei esimerkiksi suostunut lääkäriin, ja syyksi kammoon selvisi se, että siellä porataan käteen reikä ja laitetaan letkua myöten myrkkyä. Oli nähnyt minut huonossa kunnossa sairaalassa tiputuksessa, ja siitä tilanteesta vetänyt omia johtopäätöksiään, enkä ollut taaskaan tajunnut asiaa selvittää perinpohjin silloin.
Lapset kuulevat tahtomattaankin paljon asioita. Meillä pahimpana aikaan vahdittiin hyvin tarkkaan esimerkiksi telkkaria ja radiota, koska sieltä lapsi poimi paljon asioita, ja yhdisteli niitä mielessään väärin. Eli koskaan ei tv ollut päällä ylimääräistä. Tuo lyöminenkään ei tarkoita välttämättä sitä, että olisit lyönyt, vaan lapsi pitää sellaista mahdollisena vaikka. Kyllä hän tietää, että lyöminen sattuu, ja on varmaankin itsekin lyönyt toista suuttuessaan. Luulen, että hän on nähnyt sinutkin joskus vihaisena, ja saattaa ajatella, että on hyvinkin mahdollista että löisit.
Kuoleman puheet ovat jossakin vaiheessa lähes jokaisella lapsella. Se liittyy ihan normaaliin kehitykseen. Toinen poikani näki painajaisia meidän vanhempien kuolemasta noin neljävuotiaana. Taustalla oli isomummon ja papan kuolema ja hautajaiset lyhyen ajan sisällä. Sitten vielä meilläkin mummon kissa kuoli. lapsi alkoi käsittää, mitä kuolema oli, ja halusi siitä paljon puhua. Silloin lapsen kysymyksiin vastattiin ja yritettiin kertoa kuolemasta kauniisti. valehtelemaan ei käyty kuitenkaan, vaan kerrottiin että joskus myös lapsi voi kuolla, kun lapsi sitä kysyi.
Kun kiellät lasta puhumasta asioista, siinä saattaa käydä niin, että lapsi sanoo, että en voi kertoa, kun äiti on kieltänyt sanomasta, että hän lyö minua. Ja näistä puheista se vasta soppa syntyykin, ihan varmasti. Eli parempi on vaan kuunnella lapsen juttuja tarkasti, ja pyrkiä oikaisemaan niitä tarvittaessa. Paras tapa on tehdä lisäkysymyksiä, niin että lapsi vastaa niihin. Ei siis korjata suoraan, että tuo ei pidä paikkaansa. Näin lapsi itsekin joutuu pohtimaan puheitaan. Lapsen suuhun ei myöskään kannata asettaa juttuja.
Jos nyt kuitenkin on taustalla minkäänlaista mahdollisuutta, että jutut ovat totta (edes osittain)ne pitää selvittää perinpohjin.
Meillä on myös huomattu, että lapsi imee itseensä radiosta, televisiosta ja aikuisten puheista kaiken mahdollisen.Minä olen Tv:n suhteen tosi tarkka, mutta mieheni ja isovanhemmat eivät.Olemme mieheni kanssa monta kertaa sanailleet tästä asiasta.Mieheni esim. antaa lapsen katsoa kanssaan Simpsoneita, silloin kun en ole kotona.Miten saisi vaan viestin perille sekä miehelle että isovanhemmille.Ovat kaikki tuollaista hälläväliä porukkaa tv:n suhteen.Olen sanonut monesti tästä asiasta ja saanut vastaukseksi ivallisia katseita.Eivät taida tajuta, että tämä on eriasia kuin mehun tai pullan antaminen lapselle.
En missään nimessä löisi lastani!Siksi olinkin niin järkyttynyt tästä jutusta!!Pitää siis oppia vaan selvittämään nämä tilanteet.Tilanne on vaan minulle niin uusi, että hämmennyin täysin.Tämä voi myös liittyä jotenkin juuri hiljattain alkaneeseen päivähoitoon, jossa tytöllä on ollut pientä käsirysyä erään pojan kanssa.Siellä on varmasti keskusteltu lyömisestä.
Kannattaa oikeasti hiukan jo etukäteen miettiä miten asioita selvittää, nimittäin voin kokemuksesta sanoa, että yleensä nuo jutut tulevat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Itse olin pojan kanssa rautakaupassa valitsemassa tapetteja, muitakin perheitä oli siinä ympärillä. Yhtäkkiä silloin koulun aloittanut poika kysyi kirkkaalla ja kuuluvalla äänellä: "Äiti, olenko minä homo vai hetero?" Ensin en ollut uskonut korviani, niin yllättävä kysymys siinä tilanteessa, lapsi kuitenkin katseli juuri itselleen tapetteja. Näin, miten ihmiset ympärillä kuulivat myös, ja ihan selvästi jäivät seuraamaan, miten tilanteesta selviän. Yritin voittaa aikaa kysymällä, miksi hän sitä kysyy. Poika kertoi, että isot pojat oli koulussa kysynyt, eikä hän tiennyt mitä vastata. Ei minulla tullut muuta mieleen kun sanoa pojalle, että hyvä kun otit asian puheeksi, mutta puhutaanko asiasta kotona tarkemmin. Poikaa kuitenkin askarrutti asia, joten jouduin vastaamaan vain, että äiti ei tiedä sitä, eikä sinunkaan tarvitse miettiä asiaa vielä pitkään aikaan. Loppujen lopuksi jouduin sitten selittämään myöskin mikä on homo ja mikä on hetero, mutta hyvin yksinkertaisella tavalla, ja onneksi se jatkokeskustelu sentään käytiin vasta autossa. Tämä oli kuitenkin harmiton keskustelu.
Onnea vaan puheliaan lapsen kanssa.
Tuo tv asia on aika yleinen, ja eivät kaikki lapset sieltä imekään asioita kuin sienet. Mutta minä olen ollut aika tiukkis kotona, valitettavasti meilläkin mummolassa lipsuu. Siksi olen yrittänyt myös lapsille opettaa, että sanovat itsekin, jos jokin ohjelma tuntuu millään lailla pahalta, tai menevät ihan toiseen huoneeseen leikkimään. Lasten kautta on muuten sittemmin mennyt viesti myöskin eteenpäin, mummo kertoi, että pojat itse pyysivät pappaa vaihtamaan kanavaa kerran.
Vilkkaalla mielikuvituksella varustettu lapsi tosiaan käsittelee näkemiään ja kuulemiaan asioita, mikä sitten aiheuttaa näitä kiusallisia tilanteita. Itse ajattelisin, että lapsen on saatava niitä käsitellä. Puhu ja leiki hänen kanssaan kotona (niinkuin varmaan teetkin).
Toisaalta vartioi sitä mielikuvituksen ruokaa, kuten teetkin. Vie telkkarista piuha mennessäsi, jos ongelma on siellä. Myös osoittaaksesi että olet tosissasi. Voit myös sanoa topakasti isovanhemmille, että sinulla on oikeus kontrolloida lapsesi virikkeitä, etkä halua, että hän katsoo televisiota.
Oma äitini oli myös tosi tarkka siitä, mitä lasten kuullen puhuttiin, esim. sanaa itsemurha vältettiin lausumasta lasten kuullen (mikä tietysti kertoi enemmän äidin ahdistuksesta kuin siitä että se olisi lapsille pelottavaa). Esimerkkinä siitä, miten lapsen voi huomioida. Itse en ole pitänyt tarpeellisena varjella lapsia elämän pahuuksilta, mutta yritän esittää ne kysyttäessä neutraaliin sävyyn. Enkä itse niitä lapsille tarjoile.
Meillä on myös ongelmana se, että nimet kerrotaan kaikille vastaantulijoille. 2-vuotias varsinkin on oikein ylpeä kun osaa koko rimpsun... Isommille olen yrittänyt neuvoa, että sukunimeä ei kannata kaikille sanoa. Eivät ne yleensä muista sitä, vaan esittelevät sisarukset ja äidin ja isänkin, jos saavat mukavan vastauksen. Isoin (silloin 6 v.) ehkä oppi, kun harjoittelimme keskustelua, jossa yritin urkkia tietoja ja hänen piti vastata kierrellen (kotoisin tuolta Oulun seudulta, äiti on kieltänyt sanomasta sukunimeä vieraille, menossa vähän matkan päähän).
uusia asioita lapsen käsiteltäväksi. Kaverit hoidossa voivat leikkiä tai kertoa juttuja jotka ovat hurjia. Kun esikoiseni aikanaan aloitti päivähoidon n. 3 ja puoli vuotiaana, hän reagoi ennemminkin vaikenemalla kokonaan ja olemalla syömättä hoidossa ensimmäiset kolme viikkoa kun jännitti kaikkea uutta.Tyttöni oli myös varhainen ja kekseliäs puheen kehityksessä. Ja kyllä sieltä yhtä sun toista uutta keskustelunaihetta tuli sitten vähitellen iltapalapöytään sieltä päiväkodista....
Yksi keino em. lisäksi on olla itse rauhallinen näissä tilanteissa. Välkky lapsi nimittäin osaa jo tuon ikäisenä kokeilla ja käyttää valtaansa, kun näkee miten äiti kiusaantuu. Päättäväisesti ja rauhallisesti vain toteat, ettei äiti sinua lyö. Eikä muuta.
Lapselle voi myös alkaa opettaa toden ja ei-toden erottamista ja tiedostamista. Kertoa, millaisia sadut ovat, ja miksi pitää puhua totta silloin kun ei kerro satua.