Puerton säästä

Lähes aina kun puhutaan Puerto de la cruzista ,ilmaantuu tälle palstalle henkilö ,joka ei ole siellä koskaan käynyt mutta haukkuu aina sen säitä sateisiksi. Minulla on suosikeissa viisi eri lähdettä ,joista tsekkaan Puerton säätilan. Tänä aamuna siellä on satanut ja muutenkin päivä on enimmäkseen pilvinen,lämpötila ylimmillään 21. Neljä lähteistäni väittää siellä olevan seuraavat viisi päivää aurinkoisia ja lämpötilat 22-23c. Yksi kuitenkin väittää siellä olevan seuraavat neljä päivää pelkkää sadetta ,joten uskon tämän manaajan lukevan juuri tätä "tietolähdettä".
243410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Puerton säästä on sanottu että se kuin oikukas nainen sitä ei pysty etukäteen ennustamaan.

Äänestä
  • Lomallani useinmiten karneelivaalien aikaan sää on puolipilvinen/pilvinen ja 3 viikon lomaan täysin pilvettömiä päiviä sattuu 2-7.
    Auringon palvojille paikka ei ole paras mahdollinen saaren eteläosa on parempi tähän tarkoitukseen.
    Aurinko tarttuu ja ruskettaa kyllä ihan hyvin pilvisellä säälläkin tätä ei kaikki "turistit" usko tai tiedä ja uimarannat ja altaat tyhjenevät itsensä grillaajista kun aurinko menee hetketsi pilveen.

    Äänestä

  • Vannoutuneena Puerton ystävänä seurailen säätilaa eri lähteistä aina kun ehdin ja olen myös aloittajan tapaan koonnut valikoiman linkkejä. Kiitos noista, sain hyvää täydennystä.

    Ihan reaaliaikaista tietoa on myös noilla sivuilla päiväkirjojen yhteydessä.

    http://www.retket.info/

    Äänestä

  • Olemme lähdössä koko perhe Puertoon ensi viikolla. Pari kertaa olen ollut siellä aikaisemmin viikon ja niin hyvä tuuri on ollut itselläni ,että vain yhteensä yksi sadepäivä on ollut. Eivät ne ennusteet nytkään hullummilta näytä ja tämä sade-ennustekin ,josta puhuin oli korjattu aurinkoiseksi. Pilvet ,joita kertyy vuoren kupeeseen iltapäivisin klo.14 jälkeen eivät ole todellakaan silti harvinaisia.

    Äänestä

puhutaan mutta herkin sateelle koko Kanarialla silti. Voi sanoa että lähes joka päivä sataa ja yleensä aamulla. Nyt tästä päivästä helmikuun loppuun jopa joka päivä ja koko päivän ja jopa koko yön.. Syy on Teide ja näkeehän se typeryskin että pakko sataa kun kaikki niin vihreää ja vehreää vrt. Gran Kanaria Puerto Rico.

Äänestä
  • kun uskot noin kovin itseesi. Älä siitä välitä ,että muut eivät usko sinua. Muslimitkin uskovat Allahiin eivätkä muuta kantaansa ja hyvä niin.

    Äänestä

  • Olet sinä varsinainen epeli, olisit mennyt paikan päälle tanssimaan muutama sadetanssi, siellä on ollut niin pirun kuivaa, nyt toivottavasti edes joinakin päivinä sataa, tai mieluummin öisin. Älä viitsi käydä täällä kirjoittamassa potaskaa, nähtävästi et ole koskaan edas käynyt paikan päällä, katsellut vain karttaa, ja lukenut matka-oppaita.

    Äänestä

  • Toisaalta naurattaa, mutta myös suuttuttaa nämä paskan jauhajat palstalla. Tyyppi ei selvästi tunne paikkaa, eikä tiedä sen todellisuudesta yhtään mitään. Kummasti vaan oli koko viime vuodenvaihde aurinkoista ja lämmintä. Ei pisaraakaan vettä koko kahden viikon aikana, eikä kuukausiin sitä ennen.

    Lakkaa jo jankuttamasta tota mantraa. Perehdy asioihin, käy paikan päällä ja tule vasta sen jälkeen kommentoimaan. Ja btw, se on siis Gran Canaria (c:llä), jonne, ja luultavasti siihen mainitsemaasi turistirysään toivon sinulle nautinnollista matkaa.

    Äänestä

  • ihan täyttä potaskaa kirjoitti:

    Toisaalta naurattaa, mutta myös suuttuttaa nämä paskan jauhajat palstalla. Tyyppi ei selvästi tunne paikkaa, eikä tiedä sen todellisuudesta yhtään mitään. Kummasti vaan oli koko viime vuodenvaihde aurinkoista ja lämmintä. Ei pisaraakaan vettä koko kahden viikon aikana, eikä kuukausiin sitä ennen.

    Lakkaa jo jankuttamasta tota mantraa. Perehdy asioihin, käy paikan päällä ja tule vasta sen jälkeen kommentoimaan. Ja btw, se on siis Gran Canaria (c:llä), jonne, ja luultavasti siihen mainitsemaasi turistirysään toivon sinulle nautinnollista matkaa.

    että olen ollut n viimeisenä kymmenenä vuotena Puerto de la crutzissa joulukuun alussa pari-kolme viikkoa, koskaan ei ole satanut! Mikä tuuri! Taas olla lähdössä ensi viikolla, saapas nähdä, onko tuuri edelleen hyvä.

    Äänestä

  • Matkaajatar kirjoitti:

    Puerto on kyllä niin nasta paikka, ehdottomasti paras Kanarian saarten kohteista. Todella mukavaa matkaa teille ja sitä aurinkoa tietysti...

    Äänestä

  • Olen vuosikausia käynyt Puertossa helmi-maaliskuussa ja ollut siellä aina kaksi viikkoa kerrallaan. Onkohan minulla ollut jotenkin ihmeellisen hyvä tuuri, kun ainuttakaan sadepisaraa ei ole matkojeni aikana taivaalta tippunut... Puhut p***aa sanalla sanoen. Lopeta jo!

    Äänestä

  • Konkarimummo kirjoitti:

    Olen vuosikausia käynyt Puertossa helmi-maaliskuussa ja ollut siellä aina kaksi viikkoa kerrallaan. Onkohan minulla ollut jotenkin ihmeellisen hyvä tuuri, kun ainuttakaan sadepisaraa ei ole matkojeni aikana taivaalta tippunut... Puhut p***aa sanalla sanoen. Lopeta jo!

    Siistitäänpä ensin kielen käyttöä eikä puhuta tuhmia.
    Entä sitten jos siellä vähän sataa ja on vähän pilvistä? Ei se Puerton laatua heikennä lainkaan. Säähän luo vain pienen osan ulkoisista puitteista. Niin ja toisaalta---. Jos yöt joikaa karaokea baareissa ja aamupäivät koisii hotellissa niin on aivan yksi hailee sataako yöllä ja aamupäivällä. Eiks niin?

    Äänestä

  • tapakulttuurikko kirjoitti:

    Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että jos provosoidaan, ei pidä provosoitua. Lisäksi samaa mieltä olen siitä, että pilvinenkään päivä ei heikennä Puerton taikaa. Mutta eikö sinun taholtasi ollut vähän tökeröä leimata kirjoittaja yökaudet karaokea joikaavaksi ja päivät nukkuvaksi tyypiksi. Niitä on kuule Puertossa lomailevista suomalaisista aika harvassa. Varsin siistiä touhua. Eiköhän ne bilettäjät hakeudu Americasiin ja naapurisaaren turistirysiin.

    Hyvää seuraavaa matkaa sinulle aurinkoiseen Puertoon!

    Äänestä

  • Konkarimummo kirjoitti:

    Olen vuosikausia käynyt Puertossa helmi-maaliskuussa ja ollut siellä aina kaksi viikkoa kerrallaan. Onkohan minulla ollut jotenkin ihmeellisen hyvä tuuri, kun ainuttakaan sadepisaraa ei ole matkojeni aikana taivaalta tippunut... Puhut p***aa sanalla sanoen. Lopeta jo!

    vajaan 2viikkoa ja auto oli ahkerassa käytössä koko ajan. Juuri sinä päivänä, kun ajelimme PdlC:in, sattui sumuinen ja sateinen päivä pohjoiseen. Se ei haitannut tunnelmaa. Illasta satoi kaatamalla.

    Päästyämme takaisin etelään, oli jo selkeää.

    En puhu paskaa, mutten kaunistelekaan. Meille loma on lomaa vaikka sataisikin, pariskuntana keksimme kyllä mukavaa puuhastelua hotellihuoneessakin, jos ulkona ei ole ulkoilusäätä. Kannattaa sinunkin kokeilla intiimiyhdessäoloa, mummeli, vaikkei sataisikaan. Lakki kiristäisi vähemmän.

    Äänestä

  • Ten Belissä kirjoitti:

    Ten Bel on tuttu lomakohde vuosien takaa, hieno paikka, jossa sielläkin nähtiin sekä sadetta että myrskyä ihan syyslomienkin aikaan. Samoin pari kertaa vuodenvaihdetta siellä vietettyämme.

    Kukaan edellä kirjoittaneista ei väittänyt, etteikö Pto Curzissa voisi sataa, mutta kyllä omatkin kokemukseni ovat sen poutasään puolella. Tylsää, että satuitte osumaan sinne huonon sään aikaan. Sadetta sinne toisaalta oli kovasti kaivattu pitkän kuivan kauden jälkeen.

    Ten Beliin ei ilmeisesti tehdä valmismatkoja Suomesta käsin lainkaan; Tjäreborgilla muistaakseni oli joku kohde siellä omatoimisille matkailijoille. Käytiin vuosi sitten katsomassa siellä paikkoja, eli bussilla Puertosta käsin ja kovasti on seutu muuttunut. Aidatulle hotellialueelle ei päässyt muut kuin siellä asuvat. Hyvä niin, koska murtoja ja varkauksia tapahtui mm. Primaverassa aiemmin jatkuvasti.

    Koko Costa del Silencion alue on todella hieno ja sen yksi helmi on Las Galletasin kylä siinä Ten Belin vieressä. Mukavia ruokapaikkoja on siinä rannassa ja paikan kokoon nähden varsin hyvät ostosmahdollisuudet.

    Kuulen mielelläni kokemuksistasi Ten Belistä.

    Äänestä

  • ei mummeli kirjoitti:

    Ei minulla pipo kiristä, eikä huivikaan ole liian tiukalla. Sapettaa vaan, että joku aina yrittää väittää Puerton olevan joku sateen keskittymä kun se ei sitä ole. Minä kun en ymmärrä sitä, että pitää väittää asioita väärin, niitten oikeaa laitaa tietämättä!!! Puertossa ei todellakaan aina sada, niinkuin joku antaa ymmärtää. Kyllähän siellä sataa enemmän kuin etelässä, mutta ei joka päivä nyt sentään kuitenkaan!
    Oikeasti ei minuakaan haittaa jos sataa. Lokakuun lopussa Dominikaanisessa tasasvallassa ollessamme tuli trooppinen myrsky Noel, ja vettä tuli kuin suihkusta. En koskaan ole nähnyt sellaista sadetta. Se oli jännää! Ennen sitäkin iltapäivisin tuli pikaisia 5 min. kuuroja.
    Loma on loma siltikin vaikka sataisi. En ole mikään auringossa makaaja, vaan lomalla on todellakin muuta tekemistä. Teneriffalla tykkään nimenomaan siitä pojoispäästä, joka on vehreää sateitten ansiosta.
    Miten muuten siellä Ten Belissä... Haittasiko ne parin minuutin välein yli lentävät laskekutumassa olevat lentokoneet tahtia. Kävimme joskus siellä vuokra-autolla Cristianoksesta käsin ja ihmettelimme sitä ilmasiltaa.

    http://www.megawelle.com/Teneriffa-Webcam-Puerto-de-la-Cruz.html

    Aloitetaan Puertosta. Joku ihmeellinen urbaanilegenda Puerton jatkuvista sateista elää sitkeästi. Valitettavasti näin. Mutta piruako noista, hieno lomakaupunki, jonne on aina ikävä.

    Sitten Ten Belistä. Teit osuvan kysymyksen. Kyllä vaan, joskus hotellin altaalla tai merivesialtailla makaillessa tuli vähän orpo olo, kun iso kone oli laskeutumassa. Mutta ei niistä itse asiassa mitään isompaa riesaa ollut. Tulipa tarkkailtua lentoliikennettä ja vilkasta se tosiaan oli. Yllättävän läheltä ne ajaa siinä Silencion alueella, mutta kenttähän on ihan "huutomatkan" päässä.

    Mukavaa joulun odotusta!

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    Puerton jatkuvat sateet ovat tietenkin urbaani legenda!
    Mutta piruako tosiaan legendoista, antaa niiden elää,urbaanit legendathan eivät koskaan ole totta!

    Äänestä

  • Matkaajatar kirjoitti:

    Puerton jatkuvat sateet ovat tietenkin urbaani legenda!
    Mutta piruako tosiaan legendoista, antaa niiden elää,urbaanit legendathan eivät koskaan ole totta!

    olimme tammikkun viimeisen viikon PLLC:ssa, ja silloin todellakin satoi ja oli kylmä. Onneksi olin nuorisoni kanssa matkassa, ja kiertelimme sadepäivät ostoskeskuksessa.
    Ihastuin Puertoon, ja menen sinne varmasti uudelleen. Tuntuu vain epäonni olevan mukanani, aina kun olen käynyt mieluisassa paikassa; Madeirella, Puerto de la Cruzissa tai las Palmasissa, on viikon ajalle sattunut 1 aurinkopäivä, muut satanut melkein kaatamalla(aina ollut poikkeuksellista). Mutta kun olen ollut Inglesissä tai muualla" turistikohteessa" niin aurinko paistanut koko viikon.
    Kummallista!!!
    Taas varattu matka Las Palmasiin, nyt maaliskuulle (ehkäpä silloinkin on taas poikkeukselliset säät)
    Mutta, loma on aina loma!, enkä edes halua lähteä esim. Thaimaahan(on liian pitkä lentomatka)

    Äänestä

  • sateessa... kirjoitti:

    Toisaalta niissä on paljon enemmän kokemista ja näkemistä kuin näissä nk.turistirysissä ,jotka on tehty juuri rusketusta hakevia turisteja varten. Madeira on kaunis kukkiva vehreä saari,Puerto de la cruzissa voi nauttia espanjalaisesta tunnelmasta ja kitaroiden soinnista iltaisin. Las palmasissa on jo kansainvälistä suuren kaupungin tunnelmaa. Näissä paikoissa on mukavaa kävellä ja katsella ympärilleen. Itse olin perheeni kanssa Ten belissä ,jota täälläkin kehuttiin muutama vuosi sitten ,mutta mielestämme paikka oli liian hiljainen. Oli vain muutama ravintola ,jossa vain kourallinen ihmisiä. Ruoka oli hyvää ,mutta mitään tunnelmaa ei ollut kuten esim.Puertossa on. Hotelli oli hyvä suurine uima-altaineen ,mutta neljä tuntia päivässä siellä pelkkää löhöilyä alkoi todella tympiä. Niinpä sieltä matkasimme usein suurempiin lomakohteisiin Titsa-bussilla n.15km.n päähän. Kerran kävimme myös Santa cruzissa ,joka on muuten hieno kaupunki. Ten belissä oli myös vain yksi pieni ostoskeskus,jossa hinnat pilvissä. Olisi ehkä pitänyt tutustua paremmin Las galletasin antiin. Suosittelisin aurinkovarmana paikkana Playa de las Americansia ,mutta itselleni aurinko ei ole ainut tärkeä asia eikä aivan välttämätönkään.Aito tunnelma ja kauniit (maisemat)puitteet ovat loman suola.

    Äänestä

  • ovatkin sadeherkempiä kirjoitti:

    Viimeisessä lauseessasi oli kaikki, kiitos.

    Äänestä

Oltiin juuri PdlC:ssä viikko 25.11.-2.12. Sadetta tuli keskiviikkona klo 23.00-23.30 aika reilustikin. Muuna aikana joku tippa. Ei tarvinnut hakeutua suojaan. Aurinko paistoi ja lämmintä oli 20-25 astetta varjossakin. Orotavan ylärinteillä kyllä satoi lähes joka päivä ja Teide oli pilvessä melkein koko ajan, mutta mitäs se kaupungilla haittasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kerron tässä kirjoitti:

Lähes aina kun puhutaan Puerto de la cruzista ,ilmaantuu tälle palstalle henkilö ,joka ei ole siellä koskaan käynyt mutta haukkuu aina sen säitä sateisiksi. Minulla on suosikeissa viisi eri lähdettä ,joista tsekkaan Puerton säätilan. Tänä aamuna siellä on satanut ja muutenkin päivä on enimmäkseen pilvinen,lämpötila ylimmillään 21. Neljä lähteistäni väittää siellä olevan seuraavat viisi päivää aurinkoisia ja lämpötilat 22-23c. Yksi kuitenkin väittää siellä olevan seuraavat neljä päivää pelkkää sadetta ,joten uskon tämän manaajan lukevan juuri tätä "tietolähdettä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu