Keräilyä?

Mitä kaikkea olet keräillyt?
Filmitähtienkuvia,autojenkuvia kahvipaketeista,
olihan niitä?
Harmi,tuli hukattua kaikki keräilyaiheet,jopa rakkauskirjeet amateus kuin maansa myynyt?
12602
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

lapsena ei mahdollisuuksia paljon ollut.
Muistan vain vanhempien sisarusten kansioita Paasivaaran margariinipakettien keräilykuvista.
ne oli 30 luvulta, siitä rauhanajasta ei olekaan itsellä muistikuvaa.

Itse keräsin lentokoneen kuvia, sota-aikana niitä kuitenkin sain jostakin leikeltyä ja opin tuntemaankin monia hävittäjätyyppejä.
Auton kuvat oli tavallisempia pojilla.
Jopa auton rekisterinumrot ne harvat mitä tiellä nähtiin kerättiin vihkoon.

Äänestä
  • Niitä rekkareita minäkin keräsin vielä 50-luvun alkupuolella. Olikohan se pohjoisessa jälkijättöinen harrastus? Taisi Hesassa olla autoja jo sen verran enemmän siihen aikaan.

    Tyttömäisempi harrastus oli filmitähtien kuvien keräily. Niitä leikattiin vanhoista Elokuva-Aitastoista ja liimattiin sinikantiseen vihkoon.

    Kahvipakettien autonkuviakin varmaan jossakin vaiheessa keräsin. Ja postimerkit olivat itsestäänselvyys. Kirjakaupoista sai postimerkkikirjoja, joihin eri maitten nimien alle kerättiin merkkejä. Postimerkkejä ja kahvipakettien kuvia vaihdettiin kaverien kanssa kuten muistejakin.

    Aikuisiän alkuvuosina keräsin kansallispukuisia nukkeja. Suurin osa oli matkamuistoja. Niitä oli ensimmäisissa omissa kodeissa seinälle ripusteittuna muutamia kymmeniä. Kauheita pölypesiä! En muista, mitä niille tapahtui, kun kyllästyin.

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    Niitä rekkareita minäkin keräsin vielä 50-luvun alkupuolella. Olikohan se pohjoisessa jälkijättöinen harrastus? Taisi Hesassa olla autoja jo sen verran enemmän siihen aikaan.

    Tyttömäisempi harrastus oli filmitähtien kuvien keräily. Niitä leikattiin vanhoista Elokuva-Aitastoista ja liimattiin sinikantiseen vihkoon.

    Kahvipakettien autonkuviakin varmaan jossakin vaiheessa keräsin. Ja postimerkit olivat itsestäänselvyys. Kirjakaupoista sai postimerkkikirjoja, joihin eri maitten nimien alle kerättiin merkkejä. Postimerkkejä ja kahvipakettien kuvia vaihdettiin kaverien kanssa kuten muistejakin.

    Aikuisiän alkuvuosina keräsin kansallispukuisia nukkeja. Suurin osa oli matkamuistoja. Niitä oli ensimmäisissa omissa kodeissa seinälle ripusteittuna muutamia kymmeniä. Kauheita pölypesiä! En muista, mitä niille tapahtui, kun kyllästyin.

    Ei sentään aitastoja ollut vaan Elokuva-Aittoja!

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    Ei sentään aitastoja ollut vaan Elokuva-Aittoja!

    Kasvattiäitini piti kovan komennon.Tansseihin ei päässyt,lehmät piti lypsää ja maitoastiat pestä.
    Talkkia kainaloon ja hiilestä kulmakarvat saivat luokseenkutsuvan kaaren.
    Sotapakolaisen(Hesasta)arvet saivat pelkoa pommikoneista,menin piiloon,milloin heinälatoon,milloin kuusenalle.

    Pommikoneiden keräilyä en syystä siitä harrastanut.
    Kiiltokuvia vaihdoimme,kun pääsin Hesaan kouluun.
    Kaisaniemenkansakoulu kasvatti maalaistollosta sivistyneen ihmisen.
    Oli se jonkinlainen muodonmuutos.
    Maaseutukoulussa,jossa numerot todistukseen tuli
    hehtaareiden,ei tietomäärän nojalla.

    Vaikka ostin kasvattikotini,ja asun lähietäisyydellä koulustani en pysty menemään yhteisiin pippaloihin.En edes hirvipeijaisiin,
    rauhoitin sen perseenkokoisen läntin,jonka omistan.
    Suokaa anteeksi,tämä poikkesi aiheesta,pikkujoulu sekä valkovenäläinen sen saivat aikaan, pilkillä olin tänään.
    Joulujuhlista jaloin ja pikkujouluista kontaten amateus

    Äänestä

Olen aina yrittänyt ottaa selvää asioista, ts. kerätä tiedon murusia milloin mistäkin. Yhtään viisaammaksi en ole tullut, sillä kauhukseni olen saanut huomata ettei yhtäkään pysyvää tietoa ole olemassa. Kaikki on muutoksen tilassa kaiken aikaa.

Viimeksi olen tutkinut, kuka minua aamuyöstä kutittelee niskavilloista. Koska se ei ole vaimoni, niin kuka muu nukkuu vuoteessani? Joo, ne ovat pölypynkkeja.

Tähän mennessä olen saanut selville, että vaikka pölypunkit ovat olleet seuranamme ammoisista ajoista lähtien, ne löydettiin vasta 1965. Siis sänkymme on mikroskooppisten pienten pölypunkkien koti. Pelkästään tyynyssä saattaa elää nelisenkymmentätuhatta punkkia.

Kun sanotaan, että tieto on valtaa, niin kysynpä teiltä siskot ja veljet, mitä valtaa on ihmispololla, joka ei voi mitään edes pölypunkille?

Äänestä
  • Mikroskooppi on kamala keksintö. Tavallisen tallaajan kannalta se vain näyttää kauheudet, mitä silmä ei näe.

    Vaikka tutkijat pitävätkin välttämättöminä mikroskooppejaan, niin esi-isämme ja -äitimme elivät onnellisen tietämättöminä inhottavista ötököistä, jotka ovat seuranamme kaikkialla.

    Kaikki tiedon muruset eivät tee onnelliseksi! Sitäkin voisi joskus miettiä, ovatko kaikki tieteen saavutukset olleet ihmiskunnan onneksi. En nyt tarkoita, että haluaisin olla kapulana tieteen rattaissa, mutta silti...

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    Mikroskooppi on kamala keksintö. Tavallisen tallaajan kannalta se vain näyttää kauheudet, mitä silmä ei näe.

    Olen aina luullut keränneeni vain muistoja; joko mieleeni tai käsin kosketeltavia.

    Maailman SUURIN EREHDYS!
    Pakkaan muuttolaatikoita...

    Äänestä

  • Kiireessä: Venlastiina kirjoitti:

    Olen aina luullut keränneeni vain muistoja; joko mieleeni tai käsin kosketeltavia.

    Maailman SUURIN EREHDYS!
    Pakkaan muuttolaatikoita...

    Tänään tuli kaksi vuotta, kun minä muutin tähän huusholliin. Jätin lähes koko entisen elämäni Helsinkiin, sillä en viitsinyt sitä lumppu- ja romukasaa kuljetella 700 km:n matkaa muuttokuormassa.

    Jos ei kaikkein niin ainakin lähes kaikkein viisain teko elämässäni! Ei kai Sinulla, Venlastiina, ole liian lyhyt muuttomatka? Vanhat muistot (ne tarpeettomatkin) eivät karise matkasta...

    Äänestä

  • Kiireessä: Venlastiina kirjoitti:

    Olen aina luullut keränneeni vain muistoja; joko mieleeni tai käsin kosketeltavia.

    Maailman SUURIN EREHDYS!
    Pakkaan muuttolaatikoita...

    tuulenkaatoja tämän tilan mailta,kun rakensimme kesämökkiä tänne.
    Sanoinkin Hänelle:ymmärrän kyllä jos keräillään taidetta,tai vaikka postimerkkejä,mutta lahoja puupökkelöitä.
    Riihi on täynnä romua,mitään ei saa hävittää,jos vaikka satuu tarvitsemaan ajanoloon.
    Olisiko se pulaajan ihmisille iskostunut mieliin,että mitään ei saisi heittää menemään,tiedä häntä.
    Tämä suku ei säästä,eikä seuraavalla ole mistä säästää,oli poikani motto aikoinaan.

    Äänestä

  • Hintriika* kirjoitti:

    Mikroskooppi on kamala keksintö. Tavallisen tallaajan kannalta se vain näyttää kauheudet, mitä silmä ei näe.

    Vaikka tutkijat pitävätkin välttämättöminä mikroskooppejaan, niin esi-isämme ja -äitimme elivät onnellisen tietämättöminä inhottavista ötököistä, jotka ovat seuranamme kaikkialla.

    Kaikki tiedon muruset eivät tee onnelliseksi! Sitäkin voisi joskus miettiä, ovatko kaikki tieteen saavutukset olleet ihmiskunnan onneksi. En nyt tarkoita, että haluaisin olla kapulana tieteen rattaissa, mutta silti...

    Voi Hintriika, näiden ötökkätutkimusteni yhteydessä olen alkanut ymmärtää syvemmin tuon Lauri Viidan pikku runon:

    Tiedon puussa asuu kyy
    joka sitä lähestyy
    ikuisesti onneton
    epäilyksen uhri on.

    Äänestä

  • Maalaismies* kirjoitti:

    Voi Hintriika, näiden ötökkätutkimusteni yhteydessä olen alkanut ymmärtää syvemmin tuon Lauri Viidan pikku runon:

    Tiedon puussa asuu kyy
    joka sitä lähestyy
    ikuisesti onneton
    epäilyksen uhri on.

    kerättyä jos jotakin . Aikaisemmin laitettiin kotona raamatun väliin jos jotakin . Ainakin äiti oli laittanut kaikki kuolinilmoitukset sinne.

    Muutoissa on tullut heitettyä paljon sellaistakin jota kaipailen ,kumma kyllä ,jokin tarkoitus kai niillä kerätyillä tavaroilla on meille ollut ,ainakin joskus.

    Äänestä

  • Nenää aamuisin kutittaa. Oiskohan pölypunkkeja.
    Yritän epätoivon vimmalla vaihtaa ja pyykätä liinavaatteita. Nenässä varmaan vika, kun ei kestä pölypunkkeja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

etsivivä-amadeus kirjoitti:

Mitä kaikkea olet keräillyt?
Filmitähtienkuvia,autojenkuvia kahvipaketeista,
olihan niitä?
Harmi,tuli hukattua kaikki keräilyaiheet,jopa rakkauskirjeet amateus kuin maansa myynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu