Äiti kuolee syyskuussa.
Omistaa mökin ja irtaimistoa.
Kukaan ei tiedä missä mökin paperit ja kuka mökin loppujen lopuksi omistaa.
äiti eronnut nuorempana kaksi kertaa noin 45v sitten ensi kerran. Siitä ei ollut lapsia. Meni uudelleen naimisiin sai kaksi poikaa toinen kuoli viinaan jo aikoja sitten ja toinen holhouksen alainen sekakäyttäjä. Kummallakaan pojalla ei lapsia ei vaimoa. Äiti erosi myös toisesta miehestä. Äidin toisen miehen sisko asustaa mökkiä nyt. Mökki ei ole kummoinen mutta paikka on.
Mökin asukas on sitä mieltä että mökki kuuluu heille koska he ovat siinä asuneet ainakin 20v tai jotain. Paikka on ilmeisesti äidin suvun mailla kukaan ei tiedä mitään.
Mökki on annettu heille kuulemma, papereita ei ole ainakaan esitettäväksi asti. Keskustelin tämän toisen hoidossa olevan pojan kanssa ja hän haluaisi osansa siitä. Onko siinä mitään hänelle, varaa vaatia ei ole.
Itse en ole asianomainen kyselen pojan puolesta.
Voihan se olla mahdollista että lupa onkin mutta myyty ei kuulemma ole.
Mistähän lähtisi liikkeelle.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos mökki on omalla tontilla, vuokratulla tontilla tms, niin maanmittaustoimistosta kannattaisi alkaa kysellä sen maan omistajaa tai vuokraoikeuden haltijaa. Jos omistaja löytyy, niin siinä on sitten paperit ja jos joku muu väittää jotain muuta, niin kaivakoon sitten omat paperinsa esiin.
Kannattaa myös selvittää, milloin äiti on mökin hankkinut/saanut. Jos hän sai sen vasta toisen eronsa jälkeen, niin se oli hänen ja hänen jälkeensä pojan. Tilanne on eri, jos mökki on hankittu avioliiton aikana ja on ollut osittainkin ent. miehen omistuksessa.
tai vainajan veroehdotus, eikös siitä pitäisi nähdä mitä omistaa.
Perukirjotuksen?
Holhottava poika, sukulaiset?
Mökki on ilmeisesti liittynyt kuitenkin äidin isän omistukseen.
Mökki on alkujaan ollut ilmeisesti joku varastorakennus josta vuosikymmenien saatossa pikkuhiljaa tehty ihan kelpo mökki kesäasunnoksi. Näin olen ymmärtänyt.
Mökki on ison järven rannalla erään äidin sukulaisen maalla. Poika ei tiedä onko maksettu vuokraa ja kuka maksanut.
Onhan siitä jotain papereita varmaan olemassa täytyyhän mökistä olla velvotteitakin. Jätejutut yms.
Kun eivät anna minulle tietoja enkä niitä kyllä etsikkään. Aikamiespoikakin on holhouksen alainen. Kyselen mielenkiinnosta kun tämä tarina kuitenkin on niin lähellä minua työn kautta.
En ole holhooja enkä muutenkaan kiinnostunut mökistä enkä pojasta.
Ihmettelen vain näitä sotkuja ja kuka pitää näitten väliinputoajien puolia, yleensäkin.
Yleensä perukirjoituksen tekee kuolleen asiat parhaimmin tunteva henkilö. Täsä tapauksessa myös holhoojalle saattaa tulla velvollisuus pitää se, holhottavansa etua valvoen?
Sukulaisen mailla > viittaisi joko jakamattomaan kuolinpesään tai vuokratonttiin. Siis ei ainakaan siihen, että kuollut olisi siis yksin ja ainoastaan mökkiä omistanut? Veropapaerit kannattaa siis etisiä.
Ensiksi verovirastoon. Ja hakekaa viime vuoden verotodistus. Siitä näkee mitä äiti on omistanut.
Jos mökki verotusavoineen veropapereissa, niin omistus on pojan....Ja toivokaa, ettei mitään velkakirjaa, panttia tai testamenttia perunkirjoitukseen tai 1/2 v sen jälkeen tule asiasta.
JOS kyse on siitä, että mökki on esim sisarusten hallitseman kuolinpesän omaisuutta, niin silloin poika omistaa äidin kuolinpesän omaisuuden osan. Ja voi vaatia perinnönjakoa ja näin omaa osuuttaan siitä.
Perilliset: äiti ja isä perinyt kuolleen pojan. Äidille siirtynyt perintö siis kohdistu nyt vain eloon jääneelle pojalle. Kokonaan. Mökin asukas siis ei peri kuollutta siskoaan.
Vain paperilla merkitty lupas = testamentti tai lahjakirja on pätevä. Pelkkä huhupuhe ei riitä.