Sörsseli

yks kaks hyppy
eipä tule ryppy
vaikka onkin suru
kun lähti multa muru

antaa tulla vaan
kaikki kerrallaan
kyllä kestetään
kunhan yritetään

koirakin on kohta kalju
alvariinsa sitä silitän
miettien oispa siinä hän

jospas nyt opettelenkin
heviä pojan kitaralla
eipä oisi aikaa ihmetellä
nenää niistää, itkeskellä

teen sitten oikein levynkin
"padmen nyyhkyluritukset"
finlandia talolla debyytin

====================

iltataivaalla tuikkivat
tähdet tarkistan
tallella ne kaikki on
jokaiselle niistä olen
heittänyt lämpimän
ajatuksen hänestä

ylimäärän kaikista
niistä ajatuksista
jotka eivät mahdu
sydämeni sopukkaan
piilotettuun
kultaiseen rasiaan

siksi ne niin kirkkaina
loistavat
====================
9241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihan ääneen naurahtelemaan sai tuo ensimmäinen runoelma, ihana! :)

Äänestä
  • Olen jonkun aikaa tehnyt hassuja iltarunoja naureskeltavaksi. Mieli ilahtuu itselläkin niiden tekemisestä.
    Mukavaa iltaa sinulle : )

    Äänestä

Kirosana suuhun
peppu eellä puuhun
suru jos meinaa tulla
siihen lääke mulla

Annan polkan tahdin
näytän tanssin mahdin
pihtipielet raikaa
sävelet kun kaikaa

Ovi auki suru hus
uusi muru sille pus
itke sitä naura tätä
tanssimatta ethän jätä

Äänestä
  • olenkin haka. Tuota perä edellä tyyliä en kylläkään ole vielä kokeillut.
    kiitos mukavasta vastausrunostasi Mysteriet : )

    Äänestä

Hei! ne liput oli myyty ½-minuutissa loppuun!!
Tää on niin väärin...Mulla oli jo makuupussi ja 1 €:n sadetakki ja tota....oikeesti mää oon pötktellyt täällä kadulla jo 3 kuukautta ja oottanut että sun konserttiliput tulee myyntiin ja ny ne joku prkl tollo oli ostanut nettivehkeellä kaikki, eikä mulle jättänyt yhtään...Hei! Voisko se antaa tälle yhen jos sillä ois...Ihan varmaan istusin konsertin loppuun asti...


Joo, ja tuo tähtilurituskin oli hyvä, paitsi se oli ihanan romanttinen kaihopläjäys! *huoh* :)

Äänestä
  • Tässä sulle vapari ▒ se on ihan aitiopaikalle : )
    Saitpa paljon kirjoitusta aikaan pienestä runostani. Nimeksi laitoin ton sörsselin juuri siksi, kun nuo olivat niin erilaiset keskenään.
    *nuuh* nyt pitää mennä pesemään lauteiden alustaa sattuneesta syystä.

    mukavaa illanjatkoa sinulle

    Äänestä

Sinun sisäinen runoilijasi kukkii kaikkein pimeimpään vuodenaikaan.
Ja me täällä ilmaiseksi luetaan vaan näitä
ja naureskellaan, ja elätään pitkääääääään,se on sinun syys.
Voi naurut, sun kanssas:)

Äänestä
  • naurettava voinut olla : ) Mukavaa, jos nauratti, isellänikin oli vähän aikaa hauskaa, kun sitä tein.

    P.S Soitatko rumpuja? Jos otetaan Muru solistiksi ja Mys soittamaan triangelia, niin oisi oiva bändi koossa. Linda saisi sanoittaa : )

    Äänestä

  • padme_amidala kirjoitti:

    naurettava voinut olla : ) Mukavaa, jos nauratti, isellänikin oli vähän aikaa hauskaa, kun sitä tein.

    P.S Soitatko rumpuja? Jos otetaan Muru solistiksi ja Mys soittamaan triangelia, niin oisi oiva bändi koossa. Linda saisi sanoittaa : )

    soitanhan minä pyynnöstä mitä vaan,,,,
    Sopii mulle..
    Joko muut suostuivat? ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


padme_amidala kirjoitti:

yks kaks hyppy
eipä tule ryppy
vaikka onkin suru
kun lähti multa muru

antaa tulla vaan
kaikki kerrallaan
kyllä kestetään
kunhan yritetään

koirakin on kohta kalju
alvariinsa sitä silitän
miettien oispa siinä hän

jospas nyt opettelenkin
heviä pojan kitaralla
eipä oisi aikaa ihmetellä
nenää niistää, itkeskellä

teen sitten oikein levynkin
"padmen nyyhkyluritukset"
finlandia talolla debyytin

====================

iltataivaalla tuikkivat
tähdet tarkistan
tallella ne kaikki on
jokaiselle niistä olen
heittänyt lämpimän
ajatuksen hänestä

ylimäärän kaikista
niistä ajatuksista
jotka eivät mahdu
sydämeni sopukkaan
piilotettuun
kultaiseen rasiaan

siksi ne niin kirkkaina
loistavat
====================

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu