Moni teistä nuorista varmasti, jotka olette vielä yksin, kaipaatte omaa kultaa vierelle, ovat siitä surullisia.
Vaan ajattelinpa nyt kertoa teille miten mulla meni.
Olin 13 kun aloin kaivata omaa kultaa elämääni. Monella luokkakaverillani (jo ala-asteen lopulla) oli joku, mutta heillä taisi lopulta mennä heidän kanssaan poikki.
Mutta siltikin ollessani yläasteella, kun näinkin jotkut onnelliset käsikädessä, onnellisena, tulin surulliseksi. Minulla ei ollut ketään.
Yläasteella ihastuin pari kertaa, olin vain ensimmäisenä vuonna tullut niin ujoksi, että uskalsin vain hymyillä näille ihastusteni kohteille, ja he olivat kyllä yhtä ujoja :D
Yläaste loppui, kummastakaan tapauksesta ei tullut mitään, vaikka olisin jo yhdeltä voinut kysyä olisiko mul mahiksia sen suhteen. En uskaltanut mennä :D
Mutta nyt olen vain onnellinen etten uskaltanu mennä koskaan juttelemaan :)
Seuraavana syksynä, peruskoulun loputtua keväällä menin ihan huvikseen, tylsistyneenä erääseen chattiin. Tarkoitukseni ei ollut hakea lisää ihmisiä keneen tutustua netin kautta, kunhan huvikseen juttelin.
No sitten osallistujien listassa oli eräs mielenkiintoinen nikki ja päätinpä sitten jutella hänelle. Siinä sitten juteltiin joku puoli tuntia, kun tämä ikäiseni kundi alkoi kiinnostaa jo sen verran että päätin kysyä hänen meseä. No se antoi sen ja siirryttiin juttelemaan sinne. Jo varmaan alle kuukaudessa ihastuin häneen, kuvaa ei ollut, mutta näytin omani. Pian sen jälkeen tuntui että hänet olisi kiva nähdä oikeasti, kasvotusten. Niinpä ehdotin tapaamista, ja hän oli samaa mieltä. Siitä päivästä kuukauden päästä sitten nähtiin täällä missä asun. Hän tuli n. 130km päästä asti.
Niinpä sitten huomasin tapaamispäivän iltana että minulla on häntä todella ikävä ja sitä kautta tajusin että oon ihastunut häneen enemmän.
Heti en uskaltanut tunnustaa että näin kävi, vaan meni n. pari viikkoa. Mutta oli iloinen yllätys mitä tuli vastaukseksi; tunteet olivat samoin hänellä. Olin ikionnellinen.
Silloin oli talvi, alettiin seurustella seuraavana kesänä ja ollaan edelleen yhdessä, nyt oltu vähän yli vuosi :)
Ja toivon todella että tämä juttu kestää,
kunnes toinen meistä kuolee!!!
Vaan ajattelinpa nyt kertoa teille miten mulla meni.
Olin 13 kun aloin kaivata omaa kultaa elämääni. Monella luokkakaverillani (jo ala-asteen lopulla) oli joku, mutta heillä taisi lopulta mennä heidän kanssaan poikki.
Mutta siltikin ollessani yläasteella, kun näinkin jotkut onnelliset käsikädessä, onnellisena, tulin surulliseksi. Minulla ei ollut ketään.
Yläasteella ihastuin pari kertaa, olin vain ensimmäisenä vuonna tullut niin ujoksi, että uskalsin vain hymyillä näille ihastusteni kohteille, ja he olivat kyllä yhtä ujoja :D
Yläaste loppui, kummastakaan tapauksesta ei tullut mitään, vaikka olisin jo yhdeltä voinut kysyä olisiko mul mahiksia sen suhteen. En uskaltanut mennä :D
Mutta nyt olen vain onnellinen etten uskaltanu mennä koskaan juttelemaan :)
Seuraavana syksynä, peruskoulun loputtua keväällä menin ihan huvikseen, tylsistyneenä erääseen chattiin. Tarkoitukseni ei ollut hakea lisää ihmisiä keneen tutustua netin kautta, kunhan huvikseen juttelin.
No sitten osallistujien listassa oli eräs mielenkiintoinen nikki ja päätinpä sitten jutella hänelle. Siinä sitten juteltiin joku puoli tuntia, kun tämä ikäiseni kundi alkoi kiinnostaa jo sen verran että päätin kysyä hänen meseä. No se antoi sen ja siirryttiin juttelemaan sinne. Jo varmaan alle kuukaudessa ihastuin häneen, kuvaa ei ollut, mutta näytin omani. Pian sen jälkeen tuntui että hänet olisi kiva nähdä oikeasti, kasvotusten. Niinpä ehdotin tapaamista, ja hän oli samaa mieltä. Siitä päivästä kuukauden päästä sitten nähtiin täällä missä asun. Hän tuli n. 130km päästä asti.
Niinpä sitten huomasin tapaamispäivän iltana että minulla on häntä todella ikävä ja sitä kautta tajusin että oon ihastunut häneen enemmän.
Heti en uskaltanut tunnustaa että näin kävi, vaan meni n. pari viikkoa. Mutta oli iloinen yllätys mitä tuli vastaukseksi; tunteet olivat samoin hänellä. Olin ikionnellinen.
Silloin oli talvi, alettiin seurustella seuraavana kesänä ja ollaan edelleen yhdessä, nyt oltu vähän yli vuosi :)
Ja toivon todella että tämä juttu kestää,
kunnes toinen meistä kuolee!!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kiitti ku sanoit ton, nii ymmärsin kattoo asioit vähä toiselt kannalt. Thank you.
Toivottavasti jutustani todella oli apua.
Olen vain luonteeltani sellainen, että vaikka olisikin tuntematonkin ihminen kyseessä, huolestun jos hän vaikuttaa surulliselta.
Ja on surullista vaikka toisestakin olisi tuntunut oikealta että ero tuli rakkaan kanssa, se on minusta silti surullista.
Toivottavasti todella osasin auttaa :)
En haluaisi että kukaan joutuisi olemaan niissä fiiliksissä missä olin silloin nuorena, vaikka sitä omaa kultaa ei heti vierellä ollutkaan ja jaksoi vain vielä muutaman vuoden eteen päin ennen kuin se elämään tuli :)
~Jokaiselle on tässä maailmassa joku~
"Moni teistä nuorista varmasti, jotka olette vielä yksin, kaipaatte omaa kultaa vierelle, ovat siitä surullisia."
Jep.
"Mutta ei saa lannistua!!"
Ihan vielä en olekaan, mutta olisi jo varmaan syytä.
"Jostain se yllättäen ilmestyy ;)"
Aha. Mistä? Milloin? Miksi? Kerro lisää..
Mä olen sun kanssas samaa mieltä vaikka tilanne onkin toinen. Mä en oo koskaan tajunnut miks ihmeessä pitää ettimällä ettiä ? Siinähän käy helposti sillain, että koko juttu ikäänkuin olisi vain järjestetty. Otat sen helpoimman saaliin, mutta silti joksenkin jonkun joka suo jotenkin miellyttää.
Rakkaus tulee kyllä aikanaan. Ei sitä pidä etsiä. Itsellenikin kävi näin. Kaverit ettimällä etti seuraa ja mä elin omaa elämääni. Keskityin itseeni ja opiskeluun sekä harrastuksiin. Yhtä-äkkiä rakkauteni vain tupsahti siihen nenän eteen.
Sitä kesti vuosi ja nyt se on ohi :( Tää on aika tuoretta joten jospa vielä sen vois syödä :\ Saa nyt nähdä. Ehkä meille löytyy vielä sija tulevaisuudessa. Toivon niin sillä en kestä tätä tuskaa :( On hirveää herätä kun ei olekkaan se oma kulta kainalossa :\
Iha eka muistutan mitä kirjoitin keskustelun alussa olevaan viestiin; eräs tuttuni, jo lukiosta kirjottanut edelleen sinkku.
Ei sitä koskaan tiedä mistä se löytyy.
Ite sen verran ujo vaan olen etten koskaan ois voinu noin vaa mennä jollekin juttelemaan tuolla ulkona. Ei edes sillon yläasteel olles vaikka sitten jolleki rinnakaisluokan pojalle ja niinku jo selvis en voinu jutella kellekää niille mun ihastuksillekaa ku vaa vilkuilla ujosti hymyillen :D
Mut eipä se nyt haittaa enää vaikka ei koskaan uskaltanu mennä juttelee ku sai sit sen rakkaan vierelleen :)
Mut siis ei todellakaan saa lannistua. Olin minäkin aika surullinen, pienessä masiksessakin sillon 7.lk:n keväällä kun tuntui että olen niin yksin. Ei pelkästään sillä, että omaa kultaa ei ollut vierellä, vaan myös sekin painoi kun ei ollut oikein kavereita.
Mutta nyt huomaa, että jos oisin sillon jo
13-15v teininä alkanut seurustella ja todella rakastunut, se suhde ei varmaan olisi kestänyt, ei välttämättä.
En nyt yleistä, voihan joillakin nuorilla jotka rakkaansa tapaavat jo tuossa iässä, kestää se juttu ihan toisen kuolemaan asti, vanhuuteen asti.
Mutta siis sehän on niin, että todella nuorena aloitettu seurustelusuhde ei yleensä kestä.
Ja sulle SuloSipi, oon lukenu näitä sun "tarinoita" miten tyttöystäväsi halusi aikaa, surullista :/
Enhän kyllä ikääsi tiedä tai sen tarkemmin mitä tyttöystäväsi ehkä ajattelee.
Tämä voi kuulostaa aika karulta, kun vaikuttaa että todella rakastat tätä tyttöä, mutta jos ajattelee asiaa vähän laajemmin, tulee jotenkin mieleen ettei tämä sitten ehkä ollut se "oikea" sinulle.
Tosin toihan on vain ajatus tms.
Ja kun näin muutenkin ajattelen asioita aika laajasti, tulee tästä mieleen että jos uskot kohtaloon tai että sellainen on olemassa, tästä voisi ajatella ettei niin ollu tarkoitettu, että juttunne kestäisi.
Tottakai ymmärrän kun vaikutat todella pitävän hänestä, ettet toivonut seurustelun päättyvän.
Vaan kun siis olet poika, en tiedä miten syvästi ajattelet, tai miten syvästi pojat yleensä ajatteleekaan tällaisissa tilanteissa.
Yritän vaan siis sanoa, kuin todella rakastan poikaystääväni ja toivon todella et meidän juttu kestää loppuun asti, kunnes toista ei enää ole. Ei siis niin että ero tulisi jostain syystä, ei missään nimessä! Vaan kun siis sitten joskus kun sattuu jotain sellaista, että toinen kuolee pois.
Eli siis tunnet varmasti näin myös tyttöystävääsi kohtaan, mutta poikien tavalla.
Mutta voimia sinulle! Toivon todella että selviät tästä, silloinkin jos tyttösi haluaa jatkaa eteenpäin.
Saatat löytää jopa jonkun, jota rakastat vielä syvemmin kuin tätä.
Ja jos teissä muissa löytyy sellaista ei niin ujoa, kuten esim minä olen :D
Niin rohkeasti vain juttelemaan ihastuksen kohteelle, ei sitä tiedä mitä se sinusta ajattelee.
Ja mitäpä siinä menetät, sitten ainakin ei tarvitse enää miettiä mitähän tuo minusta ajattelee, tykkäisikö sekin minusta?
Ja jos vaikka ulkona ollessasi huomaat jonkun mielenkiintoisen pojan/tytön jota voisit lähestyä, kysyt vaikka paljonko kello jos ei itselläsi olet tai menet vain siihen, että moi, mitäs kuuluu jne.
Tällaisella tavalla eräs tuttuni lähestyi monesti poikia ulkona ollessa, ja jos ei muuta niin ainakin sai monta uutta ystävää.
Kannattaa toimia ennen kuin on liian myöhäistä ja sitten jäisi surettamaan :)
Hei! Vastauksena sulle kohtalosta, niin en kyllä usko moiseen. Ja on totta, että rakastan häntä ylikaiken. Oon aina pitänyt itteäni äijämäisenä enkä todellakaan tiennyt, että ittestäni löytyis tämmönen tunnetila :\
Olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että ei hän ainut tyttö ole ja jossain tuolla on mulle se oikea sitten jos ei tämä ollut. Eniten tässä harmittaa se ku olin oikeesti tosissani tän jutun kanssa ja haluisin niin elää elämäni tämän tytön kanssa, että en sit tiiä voiko olla niin että hän vain kyllästyi seurustelemaan kanssani.
Tää ois niin paljon helpompaa jos se kertois oikeasti sen syyn miks eros ja mitä sen päässä liikkuu. Vaikka ei se varmaan tilannetta enään muuttais, mutta eipähän tarvitsis koko ajan miettiä...
"tykkäskö se musta"
"Ihastuko johonkin toiseen?"
"Halusko se olla vaan villi ja vapaa"
"Onks tää vaan joku opetus mulle?"
"Tarviiko se vain aikaa multa?"
huoh :( No mut pidä nyt vaan hyvä huoli miehestäs jota rakastat ja älä missään nimessä pidä suhdettanne itsestään selvyytenä!!! Elä jokapäivä kuin se olis ollut se viimeinen :( Mä nimittäin aion vastaisuudessa tehdä niin.
Musta tuntuu niin pahalta, että tää kaikki on ohi :( Olis ollut niin paljon mitä oisin halunnut hänen kanssaan kokea. Ollaan nyt kuitenkin vielä tapaamassa. Ajattelin ampua vähän yli ja tavattais siinä liekkien vieressä :) Tuon sille huovankin ettei sille tulis kylmä. Sit keskusteltais siitä mitä oikeesti tapahtu. Tämän jälkeen halus hän elää ilman muo tai mun kanssa niin ojennan sille väsäämäni joululahjan ja ehkä joudun sitten myös hyvästelemään hänet.
Oon nyt väsännyt hirveesti kaikkea, että onpahan ollut tekemistä :) Halusin kerrankin tehdä jotain omatekemää sille vaikka ei enään seurusteltaiskaan. Mä haluan ilahduttaa sitä ku tiiän, ettei sillä mene hyvin. Mä haluan, että se tuntee olonsa tärkeäks.
No mutta jatkoja teille kaikille!
Ihan täytyy täs sanoa et ku luin tuon et olit väsänny hänelle joululahjan nosti kyyneleet silmiin. Suloista :)
Auttaisiko asiaa sitten, tai en tiedä oletko jo kysynyt.. mut kysyisit kun on sopiva hetki et mitä tapahtu? Miksi kävi niin?
Se on hienoa että vielä näette. Ja jos pysytte kavereina on sekin hienoa :)
Tottakai se voi olla rankkaa ensin kun sul on vielä tunteita tätä tyttöä kohtaan.
En tiedä miksi mut omalta osalta välillä tullu ajateltua et jos meille tulis ero poikaystävän kans ja sitten hänen kavereitaan jäis mun kavereiks ja joskus vielä kävisin hänen luonaan. Että entäs sitten kun jos olisin siellä ja hän olisi siellä jonkun uuden kanssa, mitä siitä seuraisi?
Omalta osin tiedän että menisin aivan rikki heti sillä hetkellä, itkisin. Kun ajattelisin että minä olisin edelleen siinä jota hän pitää kädestä ja pitää tärkeänä.
Mut tällaisia on meikäläisen turha ajatella koska olen aivan varma ettei niin tule käymään.
On ehkä julmaa nyt sanoa näin kun sinun tyttösi on lähtenyt. Mutta olen saanut selvyyden siitä että kundini haluaa olla kanssani loppuun asti ja ettei erota mistään syystä.
Mut minusta sun kannattaa ajatella tätä niin päin, että jos tämä tyttö jonka kanssa sinulla tuli ero, ei enää halua jatkaa kun vain ystävänä.
Niin kun sanoitkin että tuolla jossain on sulle se oikea, niin se saattaa sitten olla sellainen mimmi joka haluaa olla sinun kanssa eikä erota vaikka mikä tulis.
Silloin kun nuorena kaipasin sitä omaa kultaa ja vähän ajattelinkin millainen se sitten olisi, vaan kun sitä ei vastaan vielä tullut silloin.
Ajattelin sen niin että tuolla jossain on kundi joka kaipaa aivan yhtä paljon omaa kultaa vierelle ja on surullinen kun sitä ei vielä ole.
Ja joku päivä sitten tapaan tämän kundin ja me ollaan onnellisia :)
Ja niinpä kävi
Ihan oikeassa ajatusmaailmassa pyörit :) ja mukava kuulla, että olet ikionnellinen ( siltä ainakin kuullostaa ).
Vielä sen verran tosta mun tyttöystävästäni ( sori ku jaksan koko ajan ottaa puheeks :\ ), että jos vaan tietäisin haluaako se olla mun kanssa vain ystävä vai haluaako se vain aikaa. Halus se mitä hyvänsä ja vaikka kuinka tuntuis kamalalta luopua hänestä niin kyllä mä hänen mielipidettään kunnioittaisin. Kun vaan tietäs :\
Aion kyllä kysyä ku hyvä aika koittaa. Oon jo asiasta vähän vihjaillut ja joskus jopa kysynyt suoraan, mutta joka kerta tullut ongelmia ja eri versio syystä miks erottiin.
Nyt vain aion jättää hänet rauhaan kunnes tilanne on vähän rauhoittunut. Sen verran mäkin kuitenkin suhteeltani vaadin, että joko se mun tyttö ( kuka sitten lieneekään ) Rakastaa muo täysillä tai sitten ei ollenkana.
Vähän itsekästähän tuo varmaan on, mutta mielestäni suhteen ei kuuluisi olla yksipuolista ;)
Kyllä, itsekkin olen ollut ihastuneena monia kertoja ja ihan liian ujo edes jutellakseni. Olen ajatellu luultavasti ihan omaksi parhaakseni noin, että olen liian nuori, en tarvitse ketään vielä ja että kyllä se 'oikea' joskus tulee.
Pari kuukautta sitten kaverini antoi erään samanikäisen tytön mesen, kehui häntä seksikkääksi ym. ja sanoi että on nähnyt tämän joskus.
Lisäsin tytön meseeni ja juttelimme jotain. Hän vaikutti tympääntyneeltä johonkin, mutta itse yritin antaa hyvää kuvaa olemalla positiivinen. Vaihdoimme galleriatunnuksia ja hän sanoi minua söpöksi, ihmettelin vähän, mutta mielestäni hänkin oli hyvin söötti.
Tapasimme seuraavana päivänä "kaveriporukassa". Hän seurusteli vielä tuolloin toisen kanssa, mutta tuloni kuvioihin näytti rikkovan heidän välinsä. Hän jätti pojan ja oli silleen "en enää ikinä saa ketään" vink vink...
No sitten tekstailimme aika usein ja eräänä päivänä ylitin itseni ja kysyin haluisiko hän alkaa seurustelemaan. No, hän suostui ja olin tosi iloinen. Niin hänkin.
Olemme seurustelleet noin 2 kuukautta ja olen löytänyt hänestä maailman ihanimman ihmisen. En ole varma, mutta luulen että hän on saanut enemmän elämän iloa, sama minulla. rakastan
Tulee ihan mieleen ku tapasin oman rakkaani ja miltä nyt tuntuu. Vaikka oletkin poika ja nuorempi, mul on ihan sama tunne, tyttöjen tavalla. Koska me varmaan tunnetaan ihan samalla tavalla, mutta koska ollaan eri sukupuolta niin se tunne on ehkä vähän erilainen. En voi ihan tietää, en ole ollut poika :D
Mut mun poikaystävä varmasti tuntee samoin ku minä häntä kohtaan, mutta poikien tavalla. Samoin sinä siellä sitä tyttöä kohtaan jonka nyt sait.
Olen ikionnellinen poikaystävästäni. Ja näin kun ei nähdä aina välillä, on biisejä jotka muistuttaa hänestä, maailman ihanimmasta asiasta.
Hän on mulle tärkein asia täs maailmas. Ja ihan hävettää miten seurustelun alus mul oli ihan hirvee pelko et menetän hänet. Mut nyt olen jo vähän rauhottunut kun tiedän ettei hän ole mihinkään lähdössä luotani :)
Toivon et kaikki voi jossain vaiheessa elämäänsä tuntea näin hyvän olon kun joku josta on tullut maailman rakkain ja tärkein on vierellä.
Se kuulosti varmaan hölmöltä ku sanoin et on biisejä jotka muistuttaa hänestä, nytkin soi yks. Vois joskus soittaa yhden niistä kun hän on täällä, vaikka se sitten tuntuisi siitä tosi hölmölle :)
Joo minä nyt höpötän kaikkee.. tuntuu et vaikka näin eros olles kun ei nähdä, tai vaikka olisikin päivä jolloin ei pidetä yhteyttä
(pitää antaa toisellekin tilaa :) ) sitä silti rakastuu taas hitusen enemmän mitä rakasti jo eilen.
Sitä rakastuneena on tällainen. No can do :)