Hälinä luokassa

Suoritan opettajan pedagogisia opintoja. Minua kiinnostaa mitä kaikkia tapoja opettajalla on vaatia huomio itselleen jos luokassa on hälinää? Jotkut taputtavat käsiään, muistan yhden oman opettajani joka hakkasi opettajan pöytää saksilla (siis saksien kahvapuolella) ja jotkut viheltävät (minä en osaa).

Olisi mukava listata vähän eri keinoja. Minä voisin sitten testata niiden toimivuutta tämän vuoden aikana.
112199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

hälinää luokassa!

Jos opetuksesi/opetusmenetelmäsi vie huomion ja on kiinnostavaa, niin oppilailla ei ole tarvetta hälistä.

So simple!

Äänestä
  • ei olisi hälinää.

    Paitsi ne Hitler-tyyppiset, joiden tunneilla ollaan hiirenhiljaa. Tosiasiassa niidenkään tunneilla ei opiskella, koska porukka haaveilee koko ajan muissa maailmoissa siitä, että pääsisi luokasta ulos.

    Jos porukka häliseen, lopeta itse puhuminen ja odottele 1-2 min. Sen jälkeen voit sitten rauhassa jakaa puheenvuoroja niille, jotka niitä kaipaavat.

    Äänestä

  • vai ei hyvällä opettajalla ole hälinää luokassa.

    Minulla kyllä on. Ja usein. Esimerkiksi silloin, kun luetaan pareittain lukuläksyä. Tai harjoitellaan ryhmissä pieniä näytelmiä. Tai kun pelataan matematiikka- tai muita pelejä.

    Itselläni on käytössä pieni kilikello. Sen äänen kuullessaan oppilaat ovat tottuneet sulkemaan suunsa ja odottamaan ohjeita siitä mitä seuraavaksi tapahtuukaan...

    Äänestä

  • OpeX kirjoitti:

    vai ei hyvällä opettajalla ole hälinää luokassa.

    Minulla kyllä on. Ja usein. Esimerkiksi silloin, kun luetaan pareittain lukuläksyä. Tai harjoitellaan ryhmissä pieniä näytelmiä. Tai kun pelataan matematiikka- tai muita pelejä.

    Itselläni on käytössä pieni kilikello. Sen äänen kuullessaan oppilaat ovat tottuneet sulkemaan suunsa ja odottamaan ohjeita siitä mitä seuraavaksi tapahtuukaan...

    työnteon hälinästä.

    Äänestä

  • erottaa kirjoitti:

    työnteon hälinästä.

    älykäs lukija erottaa sarkasmin...

    Äänestä

Minulla on aika kantava ääni. Riittää, kun käsken kovalla äänellä olemaan hiljaa ja rauhoittumaan, niin luokka kyllä asettuu. Joskus, kun on oltu oikein levottomia, harjoitellaan hiljaa istumista. Kirjat, kynät, kumit ja penaalit laitetaan reppuihin ja laukkuihin. Sitten istutaan kädet ristissä pulpetilla ja katsotaan suoraan eteen päin. Ja tämä jatkuu, kunnes luokka on täysin rauhoittunut ja hiljaa.

Äänestä

Kiitoksia hyvistä vinkeistä!

Minäkin olen sitä mieltä että varsinkin alakoulussa, jonne itse tähtään, hälinätön luokka ei ole se ideaali ja eikä myöskään merkki opettajan pätevyydestä. Todennäköisemmin siellä on valtaosa oppilaista nukahtanut tai niin peloissaan ettei uskalla inahtaakaan. =)

Tähän asti minulla onkin toiminut harkkatunneilla se että olen tempaissut esiin uusia materiaaleja (itsetehtyjä monisteita, kuvia netistä, onnenpyörän yms.) ja oppilailla on ollut niin paljon nähtävää että tunnit ovat sujuneet hyvin.

Kelloni voisin kaivaa kaapista esiin jos niitä levottomia hetkiä ilmenee.

Kiitoksia!

Äänestä
  • Meidän koulussa eräs opettaja hiljenti ääntään tai lopetti puhumisen kesken lauseen, jos melu yltyi. Oppilaat tajusivat olevansa suurimassa äänessä luokassa ja vaimensivat ääntään tai lopettivat puhumisen. Toisaalta oppilaitos oli lukio, jossa opettaja harjoitti kyseistä menetelmää, joten melua oli harvoin ja oppilaat aina ymmärsivät kunniottaa olosuhteita.

    Yläasteen opettajat yleensä kilpailivat melutilanteissa desibeleistä oppilaiden kanssa.

    Toisaalta on myös niitä opettajia, joiden tunneilla oppilaat osaavat olla hiljaa ilman kehoituksia. Miten moinen auktoriteetti saadaan?

    Äänestä

  • Jean kirjoitti:

    Meidän koulussa eräs opettaja hiljenti ääntään tai lopetti puhumisen kesken lauseen, jos melu yltyi. Oppilaat tajusivat olevansa suurimassa äänessä luokassa ja vaimensivat ääntään tai lopettivat puhumisen. Toisaalta oppilaitos oli lukio, jossa opettaja harjoitti kyseistä menetelmää, joten melua oli harvoin ja oppilaat aina ymmärsivät kunniottaa olosuhteita.

    Yläasteen opettajat yleensä kilpailivat melutilanteissa desibeleistä oppilaiden kanssa.

    Toisaalta on myös niitä opettajia, joiden tunneilla oppilaat osaavat olla hiljaa ilman kehoituksia. Miten moinen auktoriteetti saadaan?

    No jaa, ainakaan ei kannata lähteä huutamaan yhtä aikaa oppilaiden kanssa tai paukuttamaan karttakeppejä. Siihen nimittäin tottuu nopeasti ja koko huutaminen menettää merkityksensä. Ääntä pitäisi korottaa vain harkitusti.

    Miehillä on yleensä parempi ote luokasta yläastetasolla. Johtuuko se sitten maskuliinisesta ulkokuoresta vai jostain muusta miehisestä ominaisuudesta en tiedä.

    Niin ja tuo 'äänen hiljentämis'-tekniikka. En suosittele yläasteelle! Se voi toimia ensimmäisellä kerralla, mutta moni härikköoppilas kokee sen ehkä vain provosoinniksi ja jatkavat puhettaan.

    Opettajalle hyviä ominaisuuksia ovat rehellisyys ja huumorintaju sekä tiukkuus oikeissa paikoissa.

    Itse olen muutama vuosi sitten yläasteen käynyt, ja oppilaan näkökulmasta tänne kirjoitan.
    Meillä oli kieltenopettaja, joka oli varmaankin jäännös juuri tästä vanhasta opettajakunnasta, joka vielä muisti miten opettajia joskus kunnioitettiin.
    Hän vaati ehdotonta hiljaisuutta eikä sietänyt minkäänlaista uhmaa tai vitsin heittoa. Hän otti luokan käytöksen henkilökohtaisena loukkauksena, ja muistan hänen joskus luokanvalvojan sijaiseksi tullessaan tokaisseen: "Te ette pidä minusta ja tiedätte etten minä pidä teistä."
    Minusta luokka oli lähinnä hämmentynyt, sillä se käyttäytyi kaikilla tunneilla lähes samalla tavalla eikä useimmilla varmasti ollut mitään kiihkeämpiä tunteita kyseistä opettajaa kohtaan.

    Äänestä

Alakoulun puolella olen huomannut hyväksi myös ns "desipelimittarin" käytön. Siis luokan edessä taululla on puolikaaren muotoinen pahvi, johon on kirjoitettu Ilman ääntä, Saa kuiskata, Saa jutella. (Esimerkiksi) Kun opettaja on antanut tehtävän tms, kääntää hän nuolen osoittamaan siihen miten luokkatilanteessa pitää olla. Tämähän ei varsinaisesti auta jos jo hälinää luokassa on, mutta etenkin pienemmät oppilaat saattavat olla joskus vain tietämättömiä miten missäkin tilanteessa toimitaan.

On siis tärkeää aluksi kertoa, että opetajan puhuessa ollaan hiljaa, tai tehtäviä tehdessä sa hiljaisella äänellä jutella kaverin kanssa.

Isompien oppilaiden kohdalla auttaa yleensä juurio hiljentyminen ja samalla voi korostaa, että mitä kauemmin itse joutuu olemaan hiljaa, sitä pidemmäksi tuntikin venyy. Ei tietysti toimi kovin usein tämä keino :)

Äänestä

On sellainen, joka on ehdottoman luotettava, tasa-arvoisesti kohteleva, huumorintajuinen ja rehellinen. Hänen tulee pitää oppilaistaan, ja kunnioittaa jokaista.
Avoimuutensa takia häneen on helppo tutustua, jolloin oppilaat pitävät häntä reiluna "kaverina", jonka ärsyttäminen on tyhmää, jos kaikki pitävät hänestä, ja hän pitää oppilaista.Tällöin työrauha säilyy ja oppimistakin tapahtuu. Välillä voi olla vitsinheiitoa tai pientä ironiaa, sarkasmiakin. Kun opettaja ymmärtää ja kykenee alentumaan välillä oppilaan tasolle, (menettämättä auktoriteettiaan), hän tuntuu mukavalta ja kiinnostuneelta oppilaan ongelmista.

Lukekaa ihmeessä Timo Salovirran 'TYÖRAUHA LUOKKAAN' jos ette ole lukeneet :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sillylicks kirjoitti:

Suoritan opettajan pedagogisia opintoja. Minua kiinnostaa mitä kaikkia tapoja opettajalla on vaatia huomio itselleen jos luokassa on hälinää? Jotkut taputtavat käsiään, muistan yhden oman opettajani joka hakkasi opettajan pöytää saksilla (siis saksien kahvapuolella) ja jotkut viheltävät (minä en osaa).

Olisi mukava listata vähän eri keinoja. Minä voisin sitten testata niiden toimivuutta tämän vuoden aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu