Hei, kaikki 60 ! Onko mielestänne oikein, että eläkeläinen menee töihin?
Töihin
siis minä
181016
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ei se tietenkään väärin ole, varsinkin jos saa siitä tyydytyksen. Meinaan, ettei ole ainoastaan korvaamattomuuden tunteesta tai ahneudesta johtuvaa.
kun muistaa sen verran että tulee välillä poiskin, sieltä töistä.
Käyn minäkin työssä aina kun huvittaa, enkä sitä ollenkaan pidä pahana päinvastoin.
Olen todella otettu että pyydetään, ja sovin jo mennessäni että niin kauan kun huvittaa, tosin en koskaan ole ollut 3 vk kauempaa kerralla.
Kyllä se piristääkin kummasti...!
voi olla työssä, kunnes täyttää 68 vuotta, joten ei se ainakaan iästä ole kiinni.
Kun olen työkyvyttömyys eläkkeellä, en mene enään työhön tai töihin, vihloo jo selästä ajatuskin.
saakaan mennä töihin. Siksihän eläkepaperit on kirjoitettu.
Vanhuuseläkkeellä on eri asia.
Korjatkaa, jos olen väärässä!
että työkyvyttömyyseläkepäätöksen mukana tulee tieto siitä minkä verran voi työkyvyttömyyseläkkeellä ansaita. Tämä viittaisi siihen,että voi. Itse en ole kokeillut.
piristää monia ja itse olen eläkeläinen muutaman vuoden kuluttua ja nyt ajattelen että jatkan mielelläni työ elämässä mutta sitähän ei sitten tiedä kun asia on ajankohtainen. Lapset sanoo että nuorille töitä ja vanhat voi jäädä eläkkeelle
Koska mielestäni paljon osaamista ja kokemusta
heitetään hukkaan, tavallaan hautaamalla lainsää
dännönavulla tieto/taito eläkeputkeen.Tietääkseniputkilaisen mennessä töihin katkeaa päivärahan maksu vaikka maksettavapalkka olisi pienempi kuin päiväraha.Vanhuuseläkeläinen vain lisää työtulonsa eläkkeensä päälle,
tietenkin verottaja ottaa omansa mutta eläke ei
muutu miksikään.Hullua että vanhempia ja raih-naisempia tuetaan vaikka putkilaisissa luul-tavasti huomattavasti enemmän työkykyä.
Joku kolmekymppinen sai taas väläyksen.Eläkeläinen töihin? Ei koskaan,ei milloinkaan.
Melkein jokainen meistä on työelämässään olessaan odottanut kuin "nousevaa päivää" eläkkeelle pääsyään... Kun se päivä koittaa, tuo se monelle tyhjyyden tunteen jos ei ole valmistautunut "uuteen elämään"... Jos mitään harrastuksia ei ole ja vaarana on syrjäytyminen... Silloin on varmaankin paikallaan tilapäinen töihinmeno... Tämä "jatkoaika" kylläkin kannatta hyödyntää eri harrastusten hankkimiseen ja totuttautumiseen vapauteen velvotteista...
Itselläni tämä aika on laatuaikaa... Voin harrastaa mitä vain, osallistua kaikkeen toimintaan missä apuani tarvitaan... Voin vapaasti ylläpitää fyysistä ja henkistä kuntoani... Minulla ja ystävilläni on aikaa toisillemme... Pidän tätä aikaa palkintona pitkästä työrupeamasta enkä vaihtisi sitä mihinkään... Olen myös tullut siihen tulokseen ettei minulla olisikaan aikaa mennä töihin... Lähtiessäni työelämästä minulle tarjottiin jopa rahalla jatkoaikaa mutta mikään raha ei korvaa jo ansaittua odotettua omaa aikaa...
Mutta onhan se tosi mukavaa käydä työelämässä täältä eläkkeeltä.
Tarkoitan siis aina silloin tällöin, jos on mahdollisuutta.Mikäs sen parempaa, kun palkkaakin tulee pienen eläkkeen lisäksi. Siitä vaan, jos on mahdollisuutta!
Ei tulisi mieleenkään mennä ainakaan entiseen virkaan,niin raskasta se oli!
Nyt kun juuri olen saanut ensimmäisen "eläketilin"-nautin siitä ja tästä vapaudesta...ja todella,miten sitä ehtikään (?)töihin ennen?
On niin mukavaa venyttää päivää,tehdä ihan rauhassa se mitä tekee ja olla tekemättä jos tuntuu siltä.
Osaani en vaihtaisi työelämään ja eipä ole tarvettakaan,olen työni tehnyt jo,tehköön muut!
Keskon työpakkalääkäri antoi munulle nitrot43 vuotiaana vuonna 1982.Tämä tarkoitti sitä ettei minua voida pakata Keskolle vakituiseen työsuthteeseen. Hän kuoli itse muutama vuosi myöhemmin 56 vuotiaana
vuonna 1987 . Minä elän edelleen ja olen nyt 69 vuetiaana
täysin työkykyinen. Olen koko näiden vuosien välisen ajan
tehnyt hyvin raskasta ruumiillsita työtä.
ajattelen. En millään enää haluaisi takaisin töihin, enkä muuten sinne ehtisikään. Onneksi otin vapaaehtoisen eläkevakuutuksen ja pääsin 60-vuotiaana eläkkeelle. Nyt on intoa harrastaa monenlaista ja käydä kuuntelemassa mielenkiintoisia luentoja ym. Teatteriin ja konsertteihinkin on paremmin aikaa. Tietysti myös liikuntaa harrastan sen minkä ehdin ja matkustelen vielä työelämässä olevan mieheni kanssa. Vapaaehtoistyöhön osallistun myös, koska vielä ei ole lapsenlapsia. Tämä on elämän parasta aikaa, millään en vaihtaisi osaani enää työssäkäyvien kesken ja olenhan samalla antanut työpaikkani nuoremmille. Mutta jos joku kaipaa eläkkeeltä takaisin työelämään, niin siitä vaan, sehän on kunkin itse päätettävissä.
Eihä sulla enää muutakaan kättöö oo.
monesta syystä voi mennä töihin,
minä käyn satunnaisesti kerran viikossa kun saan liikuntaa, muuten olen niin huono liikkumaan.
Onneksi työnteko on eläkeläiselle vapaaehtoista. Minäkin uhosin jäädessäni vapaalle, että töihin ei ikinä enää!!! Nyt 3-4 päivää kk töitä ja 200-300 euroja, tuntuu hyvältä!! Jatkan niin kauan kuin haluan, jaksan ja kysyntää on.