Oli sateinen ilta, ja olin yksin kotona. Vanhemmat olivat töissä, ja kaksi vuotta vanhempi siskoni oli kaverillaan yötä. Katselin elokuvaa ja mutustelin samalla popcornia. Vieressäni oli limupullo. Katsoin välillä leffaa ja välillä ikkunaamme, johon ropisi sade, ja johon oksat naputtivat. Onneksi ei sentään ukkostanut. Kultainennoutajani, Niky tuli luokseni. "Nyt mennään ulos!" sanoin, ja se innostui. Pysäytin leffan, otin talutushihnan ja niin me lähdimme. Minulla oli vain farkut ja kolitsipaita päällä, ja hiukseni kastuivat läpimäriksi.
Olimme kävelemässä läheisen puiston läpi, kun yhtäkkiä kuulin askelia takaatani. Säikähdin, ja nopensin askeliani. Onneksi koira oli mukana!
Olin melkein juoksemassa jo, kun ääni takaatani huusi nimeäni. "Kisse, oota!"
Ääni kuulosti tutulta... Pysähdyin odottamaan. Katuvalot syttyivät, ja näin että se oli luokkatoverini Arto - sairaan söpö poika. Olin ollut pihkassa siihen jo kaksi vuotta,mutta olimme vain luokkatovereita.
"Mitä asiaa?" kysyin uteliaammin, kuin halusinkaan. "No.. en mä tiiä oikeestaan. No, mulla olis tärkee asia.." Arto änkytti.
"Sano vaan" kehoitin. "No.. mä tykkään susta! Alatsä olee mun kaa?" Punastuin varmaan 100%:sesti, mutta ääneni oli tyyni, kun vastasin "Joo, kyllä se sopii.Mäkin oon tykännyt susta jo kauan."
Sen sanottuani Arto kumartui puoleeni, ja me suutelimme sateessa. Se oli ihanaa. Ja kun sitten lähdimme kotiin päin, Arto tuli meille katsomaan leffan loppuun. Ja se leffa sattui olemaan Romeo ja Julia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Joo tästä tuli vähän huono, joten sorry!!!