näyttävästi kuvamateriaalia sekä muuta informaatiota mahdollisesta eläinsuojelurikoksesta Suomessa. Tapaus oli jo aikaisemmin tänään herättänut kohua mm. eduskunnan kyselytunnillta. En vähättele eläimiä kohtaan tapahtuneita julmuuksia, mutta miksi MIKSI vastaavasti lapsiin kohdistuvia ihmisoikeusrikoksia ja lastensuojelussa (perhekodeissa) tapahtuvia räikeitä rikoksia ja suoranaisia julmuuksia ei uutisoida yhtä näyttävästi? Miten näille epäkohdille saisi julkisuutta enemmän?
Kympin Uutiset
julkaisi
11444
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
heitteillejättöön on lapsen oma vanhempi.
Siis lapsi on vanhempansa tekemän rikoksen uhri.
Mutta jos tekijänä on viranomainen tai sijaishuollon työntekijä, se menettää uutisarvonsa täysin. Korkeintaan voidaan vetäistä pieni uutinen, että 'entinen lastensuojelulaitoksen johtaja tuomittiin 4 vuotta kestäneestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kahdeksi vuodeksi vankeuteen.'
Mutta että tuostakaan saa tuomiota, on odotettava niin kauan, että lapsi täyttää 18, siis vapautuu vankilastaan ja ottaa itse yhteyttä poliisiin ja kertoo tapahtumista. Jos lapsen laitoksessa ollessa vanhemmat tekevät hyväksikäytöstä rikosilmoituksen, se palautuu syyttämättä jättämispäätöksellä näytön puutteesta.
Ja rikolliset virkamiehet, sekä sijaishuollon työntekijät luottavat juuri tähän, että syyte kaatuu näytön puutteeseen. Huostassa olevaa lasta saa rangaista, kohdella ja kasvattaa miten tahansa, jopa ns. kasvatusalan ammattilaiset, niin kyllä sossut ja rikollinen / ymmärtämätön / tietämätön sijaishuolto selittää tilanteet aina itselleen parhain päin, jos ei muuten niin 'yleiseksi käytännöksi' ja poliisit pesevät kätensä koko asiasta.
Mutta jos vaikka joku naapuri keksii tehdä last.suojeluilmoituksen hyväksikäytöstä koskien lapsen vanhempia, ei tarvita yhtään mitään näyttöä, kukaan ei edes kysy mitään näyttöä, kun lapsi otetaan huostaan välittömästi. Vai sekö on muka näyttöä, että epäily on herännyt siitä, että pikkupoika hieroo pippeliään tai tytöllä on aika roisi kielenkäyttö. Vaikka oikeudessa syyte aikanaan todettaisiin aiheettomaksi, lapsi on huostassa kuitenkin kaikki ne vuodet, miten kauan 'tutkimukset' kestävät.
Jotkut vielä julkeavat puhua kiittävään sävyyn lasten ja perheiden oikeusturvasta näissä oloissa!
julmuuksista. Pitäisi olla laki jolla saataisiin putket kiinni sellaisilta äideiltä jotka eivät hoida lastaan. Pahoinpitelevät ja jättävät hoitamatta. Tai itse kännäävät.
Tälläisistä äideistä pitäisi julkaista kuvamateriaalia yleisissä tiedotusvälineissä.
mutta ikävä kyllä ne tilanteet koskevat vain pientä prosenttia kaikista huostaanotoista.
Ihan samalla tavalla voisi julkaista salaa kuvattua materiaalia lasten sijaishuollosta. Varmasti nousi isompi haloo kuin eläinten huonosta kohtelusta.
kyllä vuoren varmasti uutisoidaan (ja pitääkin) näyttävästi ja iltapäivälehtien lööpit kirkuvat. Mutta alkuperäinen kysymys kuuluikin, että miksi perhekodeissa ja muutenkin lastensuojelussa tapahtuvat vääryydet eivät saa julkisuutta. Myös rahastuslaitoksista pitäisi saada "putket" kiinni, eli rahastus lapsiuhreilla loppumaan.
laillistetusta pahoinpitelystä, jota psykiatriseksi hoidoksi nykyisin kutsutaan.
pedofiileiltäkään, vaikka paskiaiset pilaavat pahimmillaan lapsen koko lopun elämän.
eilen päivällä.
Kun ihmisillä riittää tunteita eläimiä kohtaan, niin miksi lasten väärä kohtelu sallitaan jopa viranomaisten taholta?
Ja mitä helkkaria me teemme koko lastensuojelulla, koska he eivät pysty pelastamaan oikeasti apua tarvitsevia lapsia? Päihdeperheessä tilanne pitää olla niin pitkällä, että iltapäivälehdet repeävät lööpeissään, ennen kuin sossu havahtuu tekemään jotakin.
Muistan miten vuosi sitten puhuttiin, että joissain sossutoimistoissa ei oltu ehditty tarkistaa vielä yli puoli vuotta aikaisemmin tehtyjä lastensuojeluilmoituksia...
Ei poliitikot välitä todellisuudessa paskan vertaa, mitä lapsille tapahtuu. Jotain kuvaa kaksinaamaisuudesta tuokin, että maa- ja metsätalousministerin sikatilan maine puhdistettiin muutamassa tunnissa kunnan eläinlääkärin taholta. Ei tarvitse olla lääkäri kun näki videolta, että eläimet voivat huonosti ja olivat tosi ahtaissa tiloissa. Kyllä karisivat anttilan pisteet ainakin minun silmissäni.
Aivan samaa voi sanoa sosiaali- ja terv.ministeristä, että MITÄ hän todellisuudessa välittää lasten kohtelusta tässä maassa. Jos todella välitettäisiin, niin lasten asioissa olisi moni asia toisin niin päivähoidossa, kouluissa kuin kodeissakin. Ja varmasti lastensuojelulla olisi resursseja saada turvaan ne lapset, jotka sitä tarvitsevat. Mutta varmasti myös sijaishuollon valvontaan löytyisi rahaa JOS halua olisi.
terapia ja toipuminen hyväksikäytöstä (ja perhekodin julmuuksista) on alkumetreillä. Monesti jo oikeusprosessin aikana minulle on herännyt mieleen kysymys, että miksi näitä paskapäitä ei kastroida yhteiskunnan laskuun... olisi monta tuhatta kertaa halvempaa kuin hyväksikäytöt kaikkine seuraamuksineen mukaanlukien kallis huostaanotto ja todella kallis terapia.
pitäisi vaan saada julkisuutta tälle vakavalle asialle... tavalla tai toisella. Mikähän järjestö olisi kiinnostunut tekemään reportaasia Suomen lastensuojelun nykytilasta?
vankilassakaan niin halpaa huvia liene. Vaikka eiväthän ne aina joudu edes vankilaan, sakoilla ja ehdonalaisella selvitään pitkälle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Mikä se ehdollinen tuomio muka on, muuta kuin pedofiilille tieto siitä, että touhua saa jatkaa kuten ennenkin, kunhan ei jää kiinni tulevaisuudessa.
näkemään lastensuojelun nykytila vasta sen jälkeen kun tapahtuu ensimmäinen ministeritason huostaanotto. Olen muuten hieman ihmetellyt erään nimeltä mainitsemattoman ex-ministerin touhua... pienet lapset ja jatkuvasti eroja ja uusia puolisoita. Lööppien mukaan masennusta ynnä muuta pitempiaikaista sairautta. Ja mikä onkaan lastensuojelun toimepide vastaavassa tilanteessa olevan "taviksen" kohdalla? No, lasten huostaanotto tietenkin!