myönteistäkin. HS:n nettiuutisissa on maininta Tuusulan johtavan lääkärin haastattelusta:
"Koulukiusaamiseen, syrjään jäämiseen ja masennukseen tulisi voida puuttua heti, Ristolainen sanoo.
....
Tuusulan kunnanvaltuutetut lisäsivät verilöylyn jälkeen budjettiin rahaa ennaltaehkäisevää työtä tekevän henkilökunnan palkkaamiseen. Tuusulan kouluihin tulee ensi vuonna uusi tukihenkilö, koulupsykologi, koulukuraattori ja kouluterveydenhoitaja. "
Onneksi edes Jokelassa seurasi
8
416
Vastaukset 8
- mantraa
on hoettu kohta jo pari vuosikymmentä. Meidän koulussa ei kiusaamiseen ele puututtu ei varmaan puututa tulevaisuudessakaan. Useista yhteydenotoistani kaikkiin mahdollisiin tahoihin koulussa, lastani kiusattiin vuosikausia.
- saa oikeutta
ainoastaan tappamalla, ei muuten.
- pooooppeli
Niin nyt kohistaan ja poliitikot "tekevät kaikkensa". Parin vuoden päästä viimeistään nämäkin virat lakkautetaan vähin äänin kun kohu on laantunut.
- oltu likikään kaikissa
kouluissa halukkaita puuttumaan ollenkaan, vaikka lain mukaan koulun on pystyttävä turvaamaan lapsille turvallinen oppimisympäristö. Jos syynä on virkojen vähyys, niin eiköhän Jokelan tapauksen jälkeen olisi saada pysyviä muutoksia koulujen saamaan rahoitukseenkin.
- tapauksessa oli tuo
poliisien mukaan vuosia jatkunut syrjiminen ja kiusaaminen, jonka opettajat olivat tienneet, mutta siihen ei ainakaan poliisin tietojen mukaan oltu puututtu. Ja lisäksi joissain nettikirjoituksissa paikalliset ovat puhuneet huonosta ilmapiiristä siellä laajemminkin kuin vain koulun osalta. On vihjailtu aikuisten suosineen kiusaamista tietyissä perheissä jne.
Onkin erittäin tärkeä huomio, että kiusaajat ovat usein ne eniten apua tarvitsevat oppilaat kiusaamistilanteessa, mutta nykyisin he pääsevät kuin koira veräjästä. Se että kiusaajien käytökseen ei laiteta kouluissa stoppia näkyy kyllä sitten mm. aikuistenkin nettipalstoilla ja työelämässä.
Ja ottakaa nyt ihmeessä jokainen, jolla on peruskouluikäisiä lapsia, talteen nuo täällä olevat ohjeet valitusmenettelystä koulukiusaamisen suhteen! - jo pdemmän
tapauksessa oli tuo kirjoitti:
poliisien mukaan vuosia jatkunut syrjiminen ja kiusaaminen, jonka opettajat olivat tienneet, mutta siihen ei ainakaan poliisin tietojen mukaan oltu puututtu. Ja lisäksi joissain nettikirjoituksissa paikalliset ovat puhuneet huonosta ilmapiiristä siellä laajemminkin kuin vain koulun osalta. On vihjailtu aikuisten suosineen kiusaamista tietyissä perheissä jne.
Onkin erittäin tärkeä huomio, että kiusaajat ovat usein ne eniten apua tarvitsevat oppilaat kiusaamistilanteessa, mutta nykyisin he pääsevät kuin koira veräjästä. Se että kiusaajien käytökseen ei laiteta kouluissa stoppia näkyy kyllä sitten mm. aikuistenkin nettipalstoilla ja työelämässä.
Ja ottakaa nyt ihmeessä jokainen, jolla on peruskouluikäisiä lapsia, talteen nuo täällä olevat ohjeet valitusmenettelystä koulukiusaamisen suhteen!aikaa olla niin, että kiusaajat pääsevät kuin koirat veräjästä. Olen vahvasti omakohtaisen kokemuksen kautta sitä mieltä, että kouluissa suljetaan silmät kiusaamiselta ihan vaan siksi, että näin pääsevät opettajat, rehtorit ym. helpommalla. Meidän lapsen kiusaajaa puolusteltiin kaikin mahdollisin tavoin jokaisen viranomaisen taholta... hän oli ressukka menettänyt äitinsä ja siksi "sai" purkaa kaiken vihansa meidän lapseen. Tälle toiminnalle tuntui olevan täysi oikeutus... mitään tahoa ei kiinnostanut koko tapaus. Lapsemme sai olla yksinäinen ja kiusattu... kiusaajan päätä silitettiin.
- "se terapia ja apu"
jo pdemmän kirjoitti:
aikaa olla niin, että kiusaajat pääsevät kuin koirat veräjästä. Olen vahvasti omakohtaisen kokemuksen kautta sitä mieltä, että kouluissa suljetaan silmät kiusaamiselta ihan vaan siksi, että näin pääsevät opettajat, rehtorit ym. helpommalla. Meidän lapsen kiusaajaa puolusteltiin kaikin mahdollisin tavoin jokaisen viranomaisen taholta... hän oli ressukka menettänyt äitinsä ja siksi "sai" purkaa kaiken vihansa meidän lapseen. Tälle toiminnalle tuntui olevan täysi oikeutus... mitään tahoa ei kiinnostanut koko tapaus. Lapsemme sai olla yksinäinen ja kiusattu... kiusaajan päätä silitettiin.
mitä äidin kuolemasta johtuvalle oireilulle ja kipuilulle tälle toiselle lapselle annettiin.
Voi kuinka viisaita viranomaisia ja ammattilaisia.
- Anonyymi
Jokelassa kiusaa myös vanhemmat ihmiset toisiaan. Olen saanut aiheetta kuraa niskaan eräältä vanhalta eukolta jo vuosia. Joudun muuttamaan pois. Miksi aina kiusattu joutuu perääntymään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371343- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67845PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.52662- 60651
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33541- 30533
- 39517
- 63503
- 16497