Elämän pimeässä rappukäytävässä
suru etsii savesta tehtyjä kasvojaan,
jotka ajan saatossa ovat haljenneet
Kivettynyt katse
painettuna maahan,
kädet kohmeiset ojennuttuina taivasiin.
Olen pettänyt itseni ja muut
Nimettömät kivet,
aseteltu rinnakkain.
Ruoho niiden välissä
liian lyhyeksi leikattu.
Ajettelen, että kuolema on kaunis
ja häpeän
Korkean katon talossa
sade tulee kysymättä,
tahtomatta laskeutuu.
Tulee liian myöhään,
kun janoni on jo sammutettu
Yön painavampi ilma
valuu maahan ja jäätyy
Tahdon jo nukahtaa...
suru etsii savesta tehtyjä kasvojaan,
jotka ajan saatossa ovat haljenneet
Kivettynyt katse
painettuna maahan,
kädet kohmeiset ojennuttuina taivasiin.
Olen pettänyt itseni ja muut
Nimettömät kivet,
aseteltu rinnakkain.
Ruoho niiden välissä
liian lyhyeksi leikattu.
Ajettelen, että kuolema on kaunis
ja häpeän
Korkean katon talossa
sade tulee kysymättä,
tahtomatta laskeutuu.
Tulee liian myöhään,
kun janoni on jo sammutettu
Yön painavampi ilma
valuu maahan ja jäätyy
Tahdon jo nukahtaa...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hiljenin tämän runon äärelle, kuin alttarille
ennen ehtoollista. "Suru etsii savesta tehtyjä kasvojaan, jotka ajan saatossa ovat haljenneet".
Hienosti kuvailtu.
Kiitos lukuelämyksestä!