Mun bertsu sai Jyväskylän näyttelyssä kennelyskän, taitaa näyttelyt jäädä nyt vähäksi aikaa. Ikävää, et kaikki taudit leviää tollaisissa paikoissa.
kennelyskä
5
727
Vastaukset
- köh köh
kannattaa käyttää rokotteita joissa on myös kennelyskän vasta-aineet. tieduste asiaa el.lääkäriltä kun seuraavan kerran viet koirasi rokotettavaksi.
- kunnossa omalla
Mun koiralla oli rokotukset kunnossa, mut onkohan kaikilla. Ja jokuhan se levittää sitä ja tuo koiransa sairaana kehiin
- ei suojaa
Tähän viruskantaan, joka nyt on liikkeellä, ei auta olemassaoleva kennelyskärokote. Rokote tehoaa vain tiettyyn virustyyppiin. Mutta tietenkin kennelyskää vastaan kannattaa koirat rokottaa, sillä suojaahan se niiltä viruksilta, joita varten se on kehitetty. Viime viikolla ainakin yksi 6-vuotias muuten terve koira on kuollut yskän aikaansaamaan sydänlihastulehdukseen, joten koirat kannattaa kyllä hoitaa huolella.
Näyttelyissä ja koirapuistoissahan tuo leviää. Oireeton, jonka ei edes tiedä vielä sairastuneen, tautia yleisimmin levittää. Suurimmaksi osaksi leviää siis tahattomasti. Paljon tätä on kyllä nyt liikkeellä ja on syytäkin pitää koira yskimisen loputtuakin jonkin aikaa kotosalla. - sieltä kyllä muutakin saa
ei suojaa kirjoitti:
Tähän viruskantaan, joka nyt on liikkeellä, ei auta olemassaoleva kennelyskärokote. Rokote tehoaa vain tiettyyn virustyyppiin. Mutta tietenkin kennelyskää vastaan kannattaa koirat rokottaa, sillä suojaahan se niiltä viruksilta, joita varten se on kehitetty. Viime viikolla ainakin yksi 6-vuotias muuten terve koira on kuollut yskän aikaansaamaan sydänlihastulehdukseen, joten koirat kannattaa kyllä hoitaa huolella.
Näyttelyissä ja koirapuistoissahan tuo leviää. Oireeton, jonka ei edes tiedä vielä sairastuneen, tautia yleisimmin levittää. Suurimmaksi osaksi leviää siis tahattomasti. Paljon tätä on kyllä nyt liikkeellä ja on syytäkin pitää koira yskimisen loputtuakin jonkin aikaa kotosalla.täit, kirput ja muut. aina näyttelyistä ja maksaakin se hunajaa jo muutenkin ja näyttelymaksut lisäx.On ne niin vastuuntuntoisia nämä bertsujen omistajat...
- aaa123bc
sieltä kyllä muutakin saa kirjoitti:
täit, kirput ja muut. aina näyttelyistä ja maksaakin se hunajaa jo muutenkin ja näyttelymaksut lisäx.On ne niin vastuuntuntoisia nämä bertsujen omistajat...
Koirasi on ilmeisesti saanut näyttelyistä jos jotakin ötököitä ja muita pöpöjä tai sitten ei... En vaan todellakaan usko etteikö koirasi olisi koko näyttelypäivänä ollut tekemisissä muiden kuin nimen omaan bernhardinkoirien kanssa, niin varma olet siitä että nimenomaan bernhardinkoira on ollut tartuttaja. Niiden omistajien vastuuntunnon perään kun kuulutat... Kyllä jokaisen koiran omistaja, omistaa sitten bernhardilaisen tai ei on yhtä lailla vastuuntuntoinen , tai vastuuntunnoton. Itse en ole koskaan näyttelyssä nähnyt ötököistä kuhisevaa bertsua. Eikä koirani ole koskaan saanut näyttelyistä mitään tuliaisia, koirapuistoista kyllä sitäkin enemmän, vaikka ei siellä vastuuntunnottomien bertsujen ja niiden omistajien kanssa ole ollut tekemisissä lainkaan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1761219
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t232557- 51539
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510