Tämä ei ole provo eikä julistus. On vain omia pohdintoja matkan varrelta.
Onkohan naisten ja miesten suhtautuminen iltapäivälehtien lööppeihin jotenkin erilainen? Onko kyse siitä, miten asioista kirjoitetaan? Onko joku julkkis sanonut juuri niin kun lehdessä lukee? Onko niin, että toimittaja on kirjoittanut oman tulkintansa asiasta? Mitä uskoa tai olla uskomatta?
Silloin, kun itse olin sytorunbassa oli isot otsikot Anneli Jäätteenmäen syövästä. Istuimme Riki Sorsan ja monen muun kanssa labrajonossa. Monella kalju kauniisti kiiltäen, toisilla oli se tönkköperuukki. Rikin laihtunutta olemusta katsoessa tuli mieleen Jäätteenmäen kommentti ”minä kuljen pää pystyssä syöpiksen ovesta”.
Verkkiksellä oli silloin vilkasta keskustelua aiheesta. Mietteet oli enimmäkseen vihan ja raivon sekaisia. Sytojen kanssa kamppailevat kokivat tuon sanonnan erittäin loukkaavana. Itsekin raahauduin huterilla jaloilla syöpikselle. Oven kohdalla mietin ”jos se Jäätteenmäki tulee nyt vastaan niin tirvasen sitä päin pläsiä”. Oma pää ei pystyssä pysynyt.
Rikin syövästä oli myös lööppejä. En muista, että kukaan olisi reagoinut niihin kielteisesti. Häneltä meni työväline (Raspis tietää), Jäätteenmäeltä ei.
Ministerinä ollessaan Elisabet Rehn ilmoitti syövästään. Siitäkään en muista sen suurempia otsikoita olleen. Ministerin ominaisuudessa katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa sairaudestaan. Toisesta syövästä ei kirjoituksia ollut. Hän oli silloin jo Balkanin touhuissa mukana.
Arkkipiispa John Wikströn, Jörn Donner ja Mikael Junger kertoivat kukin eturauhassyövästään. Niistäkään en nähnyt tai kuullut sen kummempia kommentteja. Wikströn ja Donner kertoivat Punaisessa langassa (tai joku muu ohjelma) omasta syövästään. Kertominen ja suhtautuminen oli asiallista. Mitä nyt kumpikin välillä vähän ”läppää” heitti. Varsinkin Donner.
Nyt sitten K. H:n lausahdukset on olleet lööpeissä. Jostain syystä ei suututtanut eikä naurattanut. Ohitin koko jutun. Sen vuoksi mietin, olenko tullut jo niin kyyniseksi ettei mikään enää hetkauta? Vai olenko lukenut noita juttuja liikaa? En osaa vastata omiin kysymyksiin.
Missään vaiheessa en ole pähkäillyt näitä asioita kohtalotovereiden kanssa. Oletteko te pohtineet asioita jollain tasolla? Millaisia näkökantoja teillä on? Mitä mieltä meidän miehet on tällaisista phdinnoista?
Onkohan naisten ja miesten suhtautuminen iltapäivälehtien lööppeihin jotenkin erilainen? Onko kyse siitä, miten asioista kirjoitetaan? Onko joku julkkis sanonut juuri niin kun lehdessä lukee? Onko niin, että toimittaja on kirjoittanut oman tulkintansa asiasta? Mitä uskoa tai olla uskomatta?
Silloin, kun itse olin sytorunbassa oli isot otsikot Anneli Jäätteenmäen syövästä. Istuimme Riki Sorsan ja monen muun kanssa labrajonossa. Monella kalju kauniisti kiiltäen, toisilla oli se tönkköperuukki. Rikin laihtunutta olemusta katsoessa tuli mieleen Jäätteenmäen kommentti ”minä kuljen pää pystyssä syöpiksen ovesta”.
Verkkiksellä oli silloin vilkasta keskustelua aiheesta. Mietteet oli enimmäkseen vihan ja raivon sekaisia. Sytojen kanssa kamppailevat kokivat tuon sanonnan erittäin loukkaavana. Itsekin raahauduin huterilla jaloilla syöpikselle. Oven kohdalla mietin ”jos se Jäätteenmäki tulee nyt vastaan niin tirvasen sitä päin pläsiä”. Oma pää ei pystyssä pysynyt.
Rikin syövästä oli myös lööppejä. En muista, että kukaan olisi reagoinut niihin kielteisesti. Häneltä meni työväline (Raspis tietää), Jäätteenmäeltä ei.
Ministerinä ollessaan Elisabet Rehn ilmoitti syövästään. Siitäkään en muista sen suurempia otsikoita olleen. Ministerin ominaisuudessa katsoi velvollisuudekseen ilmoittaa sairaudestaan. Toisesta syövästä ei kirjoituksia ollut. Hän oli silloin jo Balkanin touhuissa mukana.
Arkkipiispa John Wikströn, Jörn Donner ja Mikael Junger kertoivat kukin eturauhassyövästään. Niistäkään en nähnyt tai kuullut sen kummempia kommentteja. Wikströn ja Donner kertoivat Punaisessa langassa (tai joku muu ohjelma) omasta syövästään. Kertominen ja suhtautuminen oli asiallista. Mitä nyt kumpikin välillä vähän ”läppää” heitti. Varsinkin Donner.
Nyt sitten K. H:n lausahdukset on olleet lööpeissä. Jostain syystä ei suututtanut eikä naurattanut. Ohitin koko jutun. Sen vuoksi mietin, olenko tullut jo niin kyyniseksi ettei mikään enää hetkauta? Vai olenko lukenut noita juttuja liikaa? En osaa vastata omiin kysymyksiin.
Missään vaiheessa en ole pähkäillyt näitä asioita kohtalotovereiden kanssa. Oletteko te pohtineet asioita jollain tasolla? Millaisia näkökantoja teillä on? Mitä mieltä meidän miehet on tällaisista phdinnoista?
Vastaukset 4
Vanhimmat
silloin,että rintasyöpä on naisille tabu.
Naiset häpeää ja siksi tulevat syöpäklinikalle hoitoihin huivi päässä ja aurinkolasit silmillä.
Minä kävelin syöpäklinikalle huivi päässä,koska olin kalju.
Kesällä aurinkolasit silmillä,koska silmäni olivat turvonneet ja ripsettömät.
Tätä kyseinen henkilö ei voinut tietää,koska ei itse joutunut muihin hoitoihin,kuin sädehoitoon.
minä en ainakaan hävennyt enkä häpeä vieläkään rintasyöpääni. Huivia oli mukava pitää päässä,ettei tuuli tuntunut kylmältä päänahassa,kun en jaksanut aina pitää peruukkia. Talvella mulla oli pipo päässä,koska peruukin läpi kävi kylmä.
On siinnä varmaan jotain eroja miehilläkin mistä syövistä kerrotaan, esim. eturauhas- tai kivessyövästä harva mies puhuu.
Tietysti miesporukassa voidaan puhua, mutta ei kovin yleisesti.
Myöskään jos vaimolla on joku vähänkin normaalista poikkeavilla alueilla niin ei puhuta miesporukassakaan.
Naiset puhuu paljon avoimemmin syövästä ja muustakin.
Luulen noista iltapäivälehdistä olevista jutuista, että vain naiset ostaa niitä syöpäjuttujen takia.
Sen minkä meitä miehiä tunnen, niin ei laita osatamaan lehteä tuollaiset jutut, jopa voi jäädä ostamatta syöpäotsikoiden vuoksi.
Samoin noiden telkassa olevien syöpäohjelmien suhteen, niin en ole sattunut kuulemaan yhdenkään miehen katselleen niitä. Kyllä he valitsevat jonkun vaihtoehtoisen kanavan.
Siinnä olisi jollain psykolla tutkimista miksi näin, mutta näin se vain on.
Mitäs naisväki ajattelee miksi näin on.
Mua ei kiinnosta lukee syöpäjuttuja saati seurata telkkarista. Mulle riitti oma ja ystävien syöpä.