Eräänä kauniina iltana, kun Mirka oli yksin kotona ja katsoi televisiota, ovikello soi. Hän nousi sohvalta ja kulki hiljaa ovelle miettien avaisiko sen, vai ei, sillä kello oli jo paljon ja isä oli kieltänyt avaamasta ovea kenellekään. Mirka katsoi ovisilmästä ulos, mutta näki vain mustaa. Joku piti kättään sen päällä tai sitten ulkona oli niin pimeää, ettei valoa näkynyt. Mirka oli rohkea ja seikkailunhaluinen ja vaikka häntä hieman pelotti, hän avasi oven. Heti oven avattuaan hän hätkähti, mutta hymyili sitten.
- Ahaa, te olette mustia ratsastajia siitä Taru Sormusten Herrasta kirjasta? Mirka uteli.
Ovella seisoi kaksi mustaan viittaan sonnustautunutta hahmoa. Toinen pidempi ja toinen lyhyempi. Molemmat pudistivat päitään.
- Tulimme hakemaan vain sokeria, koska leivomme kakkua. Puhuja oli lyhyempi heistä ja hänen äänensä oli niin käheä, ettei siitä tiennyt oliko puhuja nainen vai mies.
- Olemme uusia naapureitasi. Asumme tuossa viereisessä talossa josta kuoli eräs vanhemman oloinen naishenkilö noin vuosi sitten. Nyt äänessä oli pidempi ja hänen äänensä kuului selvästikin miehelle.
Mirka hymyili ensin pettyneenä, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui. Hän oli vasta 10-vuotias.
- Joo, kyllähän minä Ella-tädin muistan! Niin että leivotteko te hänestä kakkua? Mirka ei voinut pitää kysymystä sisällään, vaikka se kuulostikin ehkä hieman typerältä. Molemmat hahmot pudistivat taas päitään ja toinen naurahti tuskastuneena.
- Sitä sokeria kiitos, pidempi sanoi. - Kaksi desilitraa. Meillä on tässä kulho mukana johon voit sitä laittaa, jos suostut lainaamaan. Palautamme kyllä sitten saman verran takaisin. Lyhyempi nyökkäsi pidemmälle ja ojensi pitelemäänsä kulhoa Mirkalle. Kulho oli vaaleanpunainen.
- No, joo… Palaan ihan kohta! Odottakaa siinä ulkopuolella. Mirka pisti oven kiinni ja katosi keittiöön. Hän oli hieman pettynyt, sillä mustakaapuiset otukset olivat ihan normaaleja mustakaapuisia otuksia, eikä mitään sen ihmeellisempää. Hän laittoi kolme desilitraa sokeria kulhoon ja palasi ovelle. Siellä mustakaapuiset otukset seisoivat vieläkin odottavan näköisinä. Heillä oli huput päässä eikä heidän kasvojaan näkynyt.
- Tässä sokerinne, Mirka tokaisi tympääntyneellä äänellä ja ojensi kulhon lyhyemmälle. Karvaiset kädet ottivat kulhon vastaan ja pitivät siitä hellästi kiinni. Ihan normaalia, Mirka ajatteli. Hehän ovat vain mustakaapuisia, karvaisia ja kasvot piilossa olevia otuksia. Ei mitään sormusaaveita. Tylsää.
- Kiitämme sinua, molemmat sanoivat seremoniallisesti samaan aikaan ja katosivat yöhön. Lähtivät varmastikin kuolleen Ella-tädin ennen omistamaan omakotitaloon, parinsadan metrin päähän, Mirka ajatteli.
Mirka palasi sisälle katsomaan televisiosta ohjelman loppuun ja rupesi sen jälkeen nukkumaan. Heti hän ei saanut unta, sillä ulkona ulvoi susi, joita Etelä-Suomessa ei melkein koskaan liikkunut. Ihan normaalia, Mirka ajatteli, sillä hän oli jo puoliunessa ja nukahti pian.
Aamun valjettua Mirkan isä ja siskot olivat tulleet kotiin, sillä he olivat olleet Tallinnassa risteilyllä, eikä Mirkaa oltu otettu mukaan. Kun Mirka tuli alakertaan hänen yläkerrassa olevasta makuuhuoneestaan, Milla, Maija ja Matti istuivat nauttimassa aamupalaa. Milla ja Maija, jotka olivat identtiset kaksoset, näyttivät kovin väsyneiltä. He olivat 17-vuotiaita ja heillä oli täsmälleen yhtä pitkät tummanruskeat hiukset ja täsmälleen samanlaiset vihreät paidat ja mustat farkut. Heidät erotti toisistaan vain siksi, että Millan käsivarressa oli mustelma, jonka hän oli saanut pari päivää sitten kaatuessaan pyörällä.
- Huomenta, Mirka mutisi, sillä hän oli vielä hieman väsynyt. Hänen punertaviksi värjätyt kiharat hiuksensa sojottivat pystyssä ja hän meni suoraan suihkuun. Matti huokasi hiljaa miettien, että kuinkahan pitkään Mirka oli edellisenä yönä valvonut. Ehkei ollut hyvä idea jättää häntä yksin kotiin.
Matti oli hieman pyöreä 40-vuotias mies joka oli eronnut jo monta vuotta sitten vaimostaan. Yllättäen ovikello soi. Matti meni ovelle, ja tuli sieltä vaaleanpunaisen kulhon kanssa. Kulhossa oli sokeria.
- Kuka siellä oli? Milla kysyi ilman erikoista mielenkiintoa.
- Joku nuori, mukava mies tuli tuomaan meille sokeria. Mirka oli muka eilen lainannut sitä hänen kakkuaan varten. Hän on uusi naapurimme. Maijan ilme kirkastui hieman kuullessaan sanat nuori, mukava ja mies. Myös Milla hymyili hiukan.
- Tämä täytyy varmaan käydä palauttamassa, sanoi Matti heilutellen vaaleanpunaista kulhoa, jonka sisällön hän oli kaatanut sokeriastiaan.
- Minä voin tehdä sen! Huusi Maija innostuen ideasta nähdä uusi naapuri.
- Minä voin tehdä sen! Sanoi Milla. Tytöt vilkaisivat toisiaan.
- Me teemme sen, sanoivat he yhteen ääneen. Matti ei tuntunut tajuavan mitään, vaan oli onnellinen, kun tytöt olivat nyt niin innokkaasti auttamassa häntä.
- Asuuko hän kuolleen Ella-tädin talossa? Maija kysyi. Matti nyökkäsi.
- Hän sanoi asuvansa siellä veljensä ja äitinsä kanssa. He opiskelevat tuolla Porosuon lukiossa, niin minä käsitin. Ettekös tekin ole siellä? No, nythän on kesä. Mitä minulla on järkeä koulusta puhua, Matti mutisi. Tytöt vain hymyilivät ja Maija otti hajamieliseltä Matilta kulhon itselleen.
- Viedään se nyt. Maija katsoi Millaan ja he lähtivät sandaalit jalassa lämpimään kesäilmaan. Ella-tädin talo tuli puiden takaa pian esiin ja se näytti juuri kunnostetulta ja siistiltä. Hopeapoppelit talon pihassa olivat vanhoja ja hyvin hoidettuja. Illalla talo ja sen piha olisivat kyllä varmaan näyttäneet jopa hieman pelottavilta, mutta nyt asia oli toisin. Kaikki oli normaalisti. Milla kulki talon hienon oven eteen ja luki sen yllä olevan tekstin ensin mielessään ja sitten sanoi ääneen.
- Täällä asuvat Salmisen veljekset. (ja myös Ritva Salminen) Tervetuloa matalaan linnaamme.
- Linnaamme? kysyi Maija. - Ovatkohan nuo tyypit sittenkään mukavia nuoria miehiä, hän tuumi ääneen. Yllättäen ovi aukesi. Oven rakoon ilmaantui mukavan näköinen nuori ja pitkä mies.
- Keitäs te olette ja miksi sinulla minun kulho? Hän kysyi Maijalta.
- Ööh, olemme uusia naapureitanne ja ajattelimme palauttaa tämän kulhon jossa sitä sokeria lainasitte. Maija vastasi ja samalla Milla yritti kurkistaa oven raosta peremmälle taloon.
- No tulkaa sisään vain! Kai teidän nyt naapurinne täytyy tietää. Minä olen Ismo ja kaksoisveljeni joka on tuolla sisällä on Ilkka. Äitimme on Ritva, mutta hän ei ole juuri nyt paikalla. Ismo ojensi ystävällisesti hymyilleen kättään ja vuoron perään tytöt tarttuivat siihen ja kertoivat nimensä. He astuivat sisälle taloon katsellen ympärilleen.
Talo oli jaettu kolmeen osaan. Yhdellä puolella taloa asui Ismo. Tytöt pääsivät tutustumaan ensin hänen huoneisiinsa.
Ella-tädin aikaan talossa oli ollut aivan eri tunnelma ja kaikki kalusteet olivat olleet joko vaaleansinisiä tai valkoisia. Nyt talossa, tai ainakin Ismon kahdessa huoneessa saattoi nähdä kolmea väriä. Mustaa, punaista ja valkoista. Seinillä oli julisteita vanhanajan vampyyri filmeistä ja pian tytöt pääsivät tutustumaan Ismon vaatehuoneeseen.
- Täällä minä pidän kaikkia esitysasuja, hän selitti näyttäessään kaappinsa sisältöä tytöille. He olivat hieman ihmeissään. Minkä esityksen ja mitä asuja? Ajatteli Milla. Hän sai vastauksen siihen pian.
- Anteeksi kamalasti! Taisin unohtaa kertoa, että minä ja Ilkka olemme näyttelijöinä eräässä kauhuelokuvassa. Sen kuvaukset ovat kyllä vielä kesken, ja luulen ettei siitä tule nyt niin kovin erikoista. Olemme kyllä myös näyttelijöinä tuossa Porosuon teatterissa. Tiedättehän sen? Ismo kysyi ihailevia katseita antavilta tytöiltä. Molemmat nyökkäsivät.
- Me opiskelemme teatterialaa Porosuon lukiossa, Maija sanoi.
- Niin mekin tulemme opiskelemaan, sanoi yllättäen paikalle ilmestynyt nuori mies, joka oli selvästikin Ilkka. Hän ja Ismo olivat eri näköisiä. He eivät olleetkaan identtisiä kaksosia. Tytöt eivät kuitenkaan pettyneet.
- Miksi sinulla on noin karvaiset kädet? Kysyi Milla Ilkalta, heti kun Ismo oli esitellyt hänet ja hänen siskonsa. Ilkka virnisti ja otti pitkät, olkapäihin asti ulottuvat hanskat pois käsistään. Ne olivat kauttaaltaan karvaiset.
- Anteeksi, olen vain niin eläytynyt rooliini. Näyttelen ihmissutta. Ilkka ulvoi pitkään aivan sudelta kuulostavan äänen ja sen loputtua kaikki neljä nauroivat. - Ismo näyttelee vampyyria, sanoi Ilkka ja virnisti uudelleen. Ismo virnisti myös. Samassa hänen suustaan tipahtivat muoviset vampyyrin hampaat.
- Anteeksi tytöt. Ismo sanoi ja laittoi hampaat takaisin suuhunsa. - Haluatteko mehua ja kakkua? Se on juuri leivottua, sillä äiti tulee tänään tänne asumaan meidän kanssa. Hän ei muuttanut eilen meidän mukana, sillä hänen täytyi hoidella muutamia asioita elokuvaamme liittyen, Ismo jatkoi.
- Joo, kyllä meille kakku ja mehu kelpaa, Milla sanoi. - Vai mitä Maija? Tämä nyökkäsi. Pian kaikki neljä istuivat pöydän ääressä syömässä kakkua ja juomassa mehua.
- Olette siis saman ikäisiä kuin mekin? Siis 17-vuotiaita, kysyi Ilkka tytöiltä ja Maija nyökkäsi.
- Meillä on kyllä 10-vuotias pikkusisko, Milla lisäsi. Ilkka ja Ismo katsoivat toisiinsa hieman hymyillen.
- Hänet jo tapasimme. Eikö hänellä ole kiharat punertavat hiukset? Ismo kysyi. Maija nyökkäsi.
- Olimme eilen roolipuvuissamme harjoittelemassa vuorosanoja, kun tajusimme, että meidän täytyisi vielä leipoa kakku äitiä varten, sillä hän oli sanonut tulevansa tänne aikaisin aamulla, ja haluavansa kakkua. Taisimme leipoa kakun turhaan. Hän sai aamulla kutsun eräisiin läksiäisjuhliin, Ismo huokasi.
- Emme löytäneet sokeria, joten päätimme mennä lainaamaan sitä uusilta naapureilta, eli teiltä, vaikka olikin jo aika myöhä, ja olimme vasta muuttaneet aamulla, Ilkka lisäsi Ismon aiempiin sanoihin. - Meillä oli vielä rooliasut yllämme, eikä Ismo halunnut pelästyttää tulevia naapureita, joten pistimme molemmat mustat hupulliset kaavut päälle, hän jatkoi kertomista. - Teidän pikkusisko tuli kyllä sitten avaamaan oven ja halusin vähän säikäyttää häntä, joten puhuin käheällä äänellä kun pyysin sokeria.
- Pikkusiskonne kysyi ensin meiltä, että olemmeko me mustia ratsastajia, Ismo huomautti. Milla ja Maija rupesivat nauramaan.
- Olette todellakin tavanneet pikkusiskomme Mirkan! Hänellä on kohtalaisen vilkas mielikuvitus, Milla sanoi.
- Se tuli huomatuksi. Minulla oli karvaiset käsineet käsissä, eikä hän edes säikähtänyt, kun otin astian itselleni takaisin! Ulvoin vielä pihalla susimaisen ulvonnan. Ettekö te kuulleet sitä? Vaikutti siltä, että siskonne olisi ollut yksin kotona.
- Niin hän olikin, Milla sanoi.
- Me olimme Tallinnan risteilyllä jo toista päivää. Siksi emme ole huomanneet, että te olette tänne naapuriin muuttaneet.
Juttutuokio eteni mukavasti ja tytöt kertoivat Tallinnan risteilystä ja pojat elokuvan tekemisestä ja heidän rooleistaan. Ritvakin ilmestyi illalla paikalle, ja pian myös Matti tuli ihmettelemään minne tytöt olivat jääneet. Mirka istui tyytyväisenä television ääressä katsomassa ikäisiltään kiellettyä kauhuelokuvaa.
Tyypit, älkää miettikö mikä juttu tää on, sillä mäkään en tiedä sitä.. Voitte kyllä haukkua tän.. *antaa luvan ja luikkii tiehensä*
- Ahaa, te olette mustia ratsastajia siitä Taru Sormusten Herrasta kirjasta? Mirka uteli.
Ovella seisoi kaksi mustaan viittaan sonnustautunutta hahmoa. Toinen pidempi ja toinen lyhyempi. Molemmat pudistivat päitään.
- Tulimme hakemaan vain sokeria, koska leivomme kakkua. Puhuja oli lyhyempi heistä ja hänen äänensä oli niin käheä, ettei siitä tiennyt oliko puhuja nainen vai mies.
- Olemme uusia naapureitasi. Asumme tuossa viereisessä talossa josta kuoli eräs vanhemman oloinen naishenkilö noin vuosi sitten. Nyt äänessä oli pidempi ja hänen äänensä kuului selvästikin miehelle.
Mirka hymyili ensin pettyneenä, mutta sitten hänen ilmeensä kirkastui. Hän oli vasta 10-vuotias.
- Joo, kyllähän minä Ella-tädin muistan! Niin että leivotteko te hänestä kakkua? Mirka ei voinut pitää kysymystä sisällään, vaikka se kuulostikin ehkä hieman typerältä. Molemmat hahmot pudistivat taas päitään ja toinen naurahti tuskastuneena.
- Sitä sokeria kiitos, pidempi sanoi. - Kaksi desilitraa. Meillä on tässä kulho mukana johon voit sitä laittaa, jos suostut lainaamaan. Palautamme kyllä sitten saman verran takaisin. Lyhyempi nyökkäsi pidemmälle ja ojensi pitelemäänsä kulhoa Mirkalle. Kulho oli vaaleanpunainen.
- No, joo… Palaan ihan kohta! Odottakaa siinä ulkopuolella. Mirka pisti oven kiinni ja katosi keittiöön. Hän oli hieman pettynyt, sillä mustakaapuiset otukset olivat ihan normaaleja mustakaapuisia otuksia, eikä mitään sen ihmeellisempää. Hän laittoi kolme desilitraa sokeria kulhoon ja palasi ovelle. Siellä mustakaapuiset otukset seisoivat vieläkin odottavan näköisinä. Heillä oli huput päässä eikä heidän kasvojaan näkynyt.
- Tässä sokerinne, Mirka tokaisi tympääntyneellä äänellä ja ojensi kulhon lyhyemmälle. Karvaiset kädet ottivat kulhon vastaan ja pitivät siitä hellästi kiinni. Ihan normaalia, Mirka ajatteli. Hehän ovat vain mustakaapuisia, karvaisia ja kasvot piilossa olevia otuksia. Ei mitään sormusaaveita. Tylsää.
- Kiitämme sinua, molemmat sanoivat seremoniallisesti samaan aikaan ja katosivat yöhön. Lähtivät varmastikin kuolleen Ella-tädin ennen omistamaan omakotitaloon, parinsadan metrin päähän, Mirka ajatteli.
Mirka palasi sisälle katsomaan televisiosta ohjelman loppuun ja rupesi sen jälkeen nukkumaan. Heti hän ei saanut unta, sillä ulkona ulvoi susi, joita Etelä-Suomessa ei melkein koskaan liikkunut. Ihan normaalia, Mirka ajatteli, sillä hän oli jo puoliunessa ja nukahti pian.
Aamun valjettua Mirkan isä ja siskot olivat tulleet kotiin, sillä he olivat olleet Tallinnassa risteilyllä, eikä Mirkaa oltu otettu mukaan. Kun Mirka tuli alakertaan hänen yläkerrassa olevasta makuuhuoneestaan, Milla, Maija ja Matti istuivat nauttimassa aamupalaa. Milla ja Maija, jotka olivat identtiset kaksoset, näyttivät kovin väsyneiltä. He olivat 17-vuotiaita ja heillä oli täsmälleen yhtä pitkät tummanruskeat hiukset ja täsmälleen samanlaiset vihreät paidat ja mustat farkut. Heidät erotti toisistaan vain siksi, että Millan käsivarressa oli mustelma, jonka hän oli saanut pari päivää sitten kaatuessaan pyörällä.
- Huomenta, Mirka mutisi, sillä hän oli vielä hieman väsynyt. Hänen punertaviksi värjätyt kiharat hiuksensa sojottivat pystyssä ja hän meni suoraan suihkuun. Matti huokasi hiljaa miettien, että kuinkahan pitkään Mirka oli edellisenä yönä valvonut. Ehkei ollut hyvä idea jättää häntä yksin kotiin.
Matti oli hieman pyöreä 40-vuotias mies joka oli eronnut jo monta vuotta sitten vaimostaan. Yllättäen ovikello soi. Matti meni ovelle, ja tuli sieltä vaaleanpunaisen kulhon kanssa. Kulhossa oli sokeria.
- Kuka siellä oli? Milla kysyi ilman erikoista mielenkiintoa.
- Joku nuori, mukava mies tuli tuomaan meille sokeria. Mirka oli muka eilen lainannut sitä hänen kakkuaan varten. Hän on uusi naapurimme. Maijan ilme kirkastui hieman kuullessaan sanat nuori, mukava ja mies. Myös Milla hymyili hiukan.
- Tämä täytyy varmaan käydä palauttamassa, sanoi Matti heilutellen vaaleanpunaista kulhoa, jonka sisällön hän oli kaatanut sokeriastiaan.
- Minä voin tehdä sen! Huusi Maija innostuen ideasta nähdä uusi naapuri.
- Minä voin tehdä sen! Sanoi Milla. Tytöt vilkaisivat toisiaan.
- Me teemme sen, sanoivat he yhteen ääneen. Matti ei tuntunut tajuavan mitään, vaan oli onnellinen, kun tytöt olivat nyt niin innokkaasti auttamassa häntä.
- Asuuko hän kuolleen Ella-tädin talossa? Maija kysyi. Matti nyökkäsi.
- Hän sanoi asuvansa siellä veljensä ja äitinsä kanssa. He opiskelevat tuolla Porosuon lukiossa, niin minä käsitin. Ettekös tekin ole siellä? No, nythän on kesä. Mitä minulla on järkeä koulusta puhua, Matti mutisi. Tytöt vain hymyilivät ja Maija otti hajamieliseltä Matilta kulhon itselleen.
- Viedään se nyt. Maija katsoi Millaan ja he lähtivät sandaalit jalassa lämpimään kesäilmaan. Ella-tädin talo tuli puiden takaa pian esiin ja se näytti juuri kunnostetulta ja siistiltä. Hopeapoppelit talon pihassa olivat vanhoja ja hyvin hoidettuja. Illalla talo ja sen piha olisivat kyllä varmaan näyttäneet jopa hieman pelottavilta, mutta nyt asia oli toisin. Kaikki oli normaalisti. Milla kulki talon hienon oven eteen ja luki sen yllä olevan tekstin ensin mielessään ja sitten sanoi ääneen.
- Täällä asuvat Salmisen veljekset. (ja myös Ritva Salminen) Tervetuloa matalaan linnaamme.
- Linnaamme? kysyi Maija. - Ovatkohan nuo tyypit sittenkään mukavia nuoria miehiä, hän tuumi ääneen. Yllättäen ovi aukesi. Oven rakoon ilmaantui mukavan näköinen nuori ja pitkä mies.
- Keitäs te olette ja miksi sinulla minun kulho? Hän kysyi Maijalta.
- Ööh, olemme uusia naapureitanne ja ajattelimme palauttaa tämän kulhon jossa sitä sokeria lainasitte. Maija vastasi ja samalla Milla yritti kurkistaa oven raosta peremmälle taloon.
- No tulkaa sisään vain! Kai teidän nyt naapurinne täytyy tietää. Minä olen Ismo ja kaksoisveljeni joka on tuolla sisällä on Ilkka. Äitimme on Ritva, mutta hän ei ole juuri nyt paikalla. Ismo ojensi ystävällisesti hymyilleen kättään ja vuoron perään tytöt tarttuivat siihen ja kertoivat nimensä. He astuivat sisälle taloon katsellen ympärilleen.
Talo oli jaettu kolmeen osaan. Yhdellä puolella taloa asui Ismo. Tytöt pääsivät tutustumaan ensin hänen huoneisiinsa.
Ella-tädin aikaan talossa oli ollut aivan eri tunnelma ja kaikki kalusteet olivat olleet joko vaaleansinisiä tai valkoisia. Nyt talossa, tai ainakin Ismon kahdessa huoneessa saattoi nähdä kolmea väriä. Mustaa, punaista ja valkoista. Seinillä oli julisteita vanhanajan vampyyri filmeistä ja pian tytöt pääsivät tutustumaan Ismon vaatehuoneeseen.
- Täällä minä pidän kaikkia esitysasuja, hän selitti näyttäessään kaappinsa sisältöä tytöille. He olivat hieman ihmeissään. Minkä esityksen ja mitä asuja? Ajatteli Milla. Hän sai vastauksen siihen pian.
- Anteeksi kamalasti! Taisin unohtaa kertoa, että minä ja Ilkka olemme näyttelijöinä eräässä kauhuelokuvassa. Sen kuvaukset ovat kyllä vielä kesken, ja luulen ettei siitä tule nyt niin kovin erikoista. Olemme kyllä myös näyttelijöinä tuossa Porosuon teatterissa. Tiedättehän sen? Ismo kysyi ihailevia katseita antavilta tytöiltä. Molemmat nyökkäsivät.
- Me opiskelemme teatterialaa Porosuon lukiossa, Maija sanoi.
- Niin mekin tulemme opiskelemaan, sanoi yllättäen paikalle ilmestynyt nuori mies, joka oli selvästikin Ilkka. Hän ja Ismo olivat eri näköisiä. He eivät olleetkaan identtisiä kaksosia. Tytöt eivät kuitenkaan pettyneet.
- Miksi sinulla on noin karvaiset kädet? Kysyi Milla Ilkalta, heti kun Ismo oli esitellyt hänet ja hänen siskonsa. Ilkka virnisti ja otti pitkät, olkapäihin asti ulottuvat hanskat pois käsistään. Ne olivat kauttaaltaan karvaiset.
- Anteeksi, olen vain niin eläytynyt rooliini. Näyttelen ihmissutta. Ilkka ulvoi pitkään aivan sudelta kuulostavan äänen ja sen loputtua kaikki neljä nauroivat. - Ismo näyttelee vampyyria, sanoi Ilkka ja virnisti uudelleen. Ismo virnisti myös. Samassa hänen suustaan tipahtivat muoviset vampyyrin hampaat.
- Anteeksi tytöt. Ismo sanoi ja laittoi hampaat takaisin suuhunsa. - Haluatteko mehua ja kakkua? Se on juuri leivottua, sillä äiti tulee tänään tänne asumaan meidän kanssa. Hän ei muuttanut eilen meidän mukana, sillä hänen täytyi hoidella muutamia asioita elokuvaamme liittyen, Ismo jatkoi.
- Joo, kyllä meille kakku ja mehu kelpaa, Milla sanoi. - Vai mitä Maija? Tämä nyökkäsi. Pian kaikki neljä istuivat pöydän ääressä syömässä kakkua ja juomassa mehua.
- Olette siis saman ikäisiä kuin mekin? Siis 17-vuotiaita, kysyi Ilkka tytöiltä ja Maija nyökkäsi.
- Meillä on kyllä 10-vuotias pikkusisko, Milla lisäsi. Ilkka ja Ismo katsoivat toisiinsa hieman hymyillen.
- Hänet jo tapasimme. Eikö hänellä ole kiharat punertavat hiukset? Ismo kysyi. Maija nyökkäsi.
- Olimme eilen roolipuvuissamme harjoittelemassa vuorosanoja, kun tajusimme, että meidän täytyisi vielä leipoa kakku äitiä varten, sillä hän oli sanonut tulevansa tänne aikaisin aamulla, ja haluavansa kakkua. Taisimme leipoa kakun turhaan. Hän sai aamulla kutsun eräisiin läksiäisjuhliin, Ismo huokasi.
- Emme löytäneet sokeria, joten päätimme mennä lainaamaan sitä uusilta naapureilta, eli teiltä, vaikka olikin jo aika myöhä, ja olimme vasta muuttaneet aamulla, Ilkka lisäsi Ismon aiempiin sanoihin. - Meillä oli vielä rooliasut yllämme, eikä Ismo halunnut pelästyttää tulevia naapureita, joten pistimme molemmat mustat hupulliset kaavut päälle, hän jatkoi kertomista. - Teidän pikkusisko tuli kyllä sitten avaamaan oven ja halusin vähän säikäyttää häntä, joten puhuin käheällä äänellä kun pyysin sokeria.
- Pikkusiskonne kysyi ensin meiltä, että olemmeko me mustia ratsastajia, Ismo huomautti. Milla ja Maija rupesivat nauramaan.
- Olette todellakin tavanneet pikkusiskomme Mirkan! Hänellä on kohtalaisen vilkas mielikuvitus, Milla sanoi.
- Se tuli huomatuksi. Minulla oli karvaiset käsineet käsissä, eikä hän edes säikähtänyt, kun otin astian itselleni takaisin! Ulvoin vielä pihalla susimaisen ulvonnan. Ettekö te kuulleet sitä? Vaikutti siltä, että siskonne olisi ollut yksin kotona.
- Niin hän olikin, Milla sanoi.
- Me olimme Tallinnan risteilyllä jo toista päivää. Siksi emme ole huomanneet, että te olette tänne naapuriin muuttaneet.
Juttutuokio eteni mukavasti ja tytöt kertoivat Tallinnan risteilystä ja pojat elokuvan tekemisestä ja heidän rooleistaan. Ritvakin ilmestyi illalla paikalle, ja pian myös Matti tuli ihmettelemään minne tytöt olivat jääneet. Mirka istui tyytyväisenä television ääressä katsomassa ikäisiltään kiellettyä kauhuelokuvaa.
Tyypit, älkää miettikö mikä juttu tää on, sillä mäkään en tiedä sitä.. Voitte kyllä haukkua tän.. *antaa luvan ja luikkii tiehensä*
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tarina on hyvä ja kulkee sujuvasti.Henkilöhahmot hyvin kuvattu.
Vähän jäin miettimään sitä vaihtoehtoa, että nämä sokerinlainaajat olisivatkin olleet Taru sormusten herran ratsastajia???!!!
Hieman kliseiseltä kuulosti se, että naapuriinkin muutti kaksoset, mutta toisaalta, elämässä sattuu joskus oikeastikkin tällaisia sattumia.Maininta siitä, että he eivät olleet identtisiä,pelasti tilanteen.Hyvä:)
Tack, tuosta palautteesta... *virnu* Nuo sokerinlainaajat olivatkin alunperin mielikuvituksessani jotain ihan muuta kuin miksi ne tuossa paljastuivat.. Hehe, ajattelin vaan ettei siitä ideasta olisi mitään tullut! Täytyy joskus koittaa kirjustaa jotain sinne päin...