Mitä tehdä jos

koira hyökkää oman koiran kimppuun tosissaan? Tiedän sen, että takajaloista nostamalla pureva koira saatta irrottaa otteensa, mutta mitä muuta siinä osaisi tehdä? Pientä nostaa syliin, iso tulee perässä. Ei voi oikein väliinkään mennä, ellei itse halua haavoja. Kokemuksia, tietoa, kiitos.
6392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo, omankin koiran kimppuun hyökättiin viime kesällä, kotipihassa!

Huusin ensin kuin syötävä, mutta tappelu ei loppunut. Silloin menin väliin, vaikka niin ei saisi tehdä. Sainkin mojovan haavan käteeni vieraan koiran hampaista ja koko käsi tuli kipeäksi, ei hennonnut liikutella. Sain kuitenkin koirat samalla erilleen ja otin oman koirani itseäni vasten. (iso, 40 kg koira, vieras koira oli n. 20 kg) otin rintaani vasten seisomaan takajaloilleen, selkä minussa kiinni. Mutta toinen koirapa juoksi kiinni ja alkoi repiä koirani rintaa, oma koirani ei tehnyt mitään. Onneksi vaarini sai toisen koiran irti ja piteli sitä kiinni. Verta oli ruohikossa ja oma koirani ihan haavoilla- Kyseessä oli kaksi narttukoiraa.

Toisella koiralla ei löytynyt naarmuakaan, joten omani oli vain puolustautunut. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos omani olisi heti antautunut, olisiko toinen jatkanut vai lopettanut, Normaali koirahan lopettaisi, mutta se oli epäsosiaalinen, häiriintynyt häkkikoira, joka oli karannut.. Juoksi pihaamme ja hyökkäsi suoraan kiinni..

En tiedä, mitä olisi pitänyt tehdä, minun enkä tiedä mitä olisi kannattanut tehdä koirani. Isompi se on ja olis varmaan saanut selätettyä vieraan koiran, mutta ei niin tehnyt, ehkä koska huusin kuin syötävä..


Minkälainen oli tilanne teillä, onko oma koirasi pienempi, mitä tapahtui?

Ottasit jonkun kättä pidemmän ja sillä huiskisit? En tiedä ollenkaan.. Eikä siinä tilanteessa osaa järkevästi toimiakaan..

Äänestä

Huutaminen ja hakkaaminen yleensä vain provosoivat kimppuun hyökännyttä koiraa jatkamaan. Jos tappelu tapahtuu paikassa jossa on vettä saatavilla niin tehokas keino on äkkiä hakea sankollinen jääkylmää vettä ja se vaan vieraan koiran päälle.. Tilanne pysähtyy ja siinä ehtii toimia..

Äänestä
  • en siis ole itse joutunut vastaavaan tilanteeseen, mutta alustavasti haluan miettiä asiaa. Tuosta vedestäkin olen kuullut, mutta jos oletetaan minun olevan kääpiökokoisen koirani kanssa lenkillä täällä lähiöteillä, ei vettä ole lähellä saatavissa kovinkaan nopeasti. Tähän asiaan siis tuskinpa on mitään kikkakolmosia, vaan toimitaan vain miten parhaaksi näkee. Itse en haluaisi ottaa mitään kättä pidempää, mutta jos oikeasti joku sen verran suurikokoinen koira tai muuten mahdottoman oloinen hyökkää omani kimppuun tosissaan, niin kyllähän siinä omaansa suojelee keinolla millä hyvänsä. Toivon syvästi etten koskaan tällaiseen tilanteeseen joudu, mutta koskaan ei tässä maailmassa voi tietää.

    Äänestä

Paljoa voi tehdä, älä ainakaan huuda, ole rauhallinen. itse olen mennyt väliin usein ja saanut puremi, tikkejäkin vaativia mutta ei se loppu peleissä satu pahin mieli on koiralla kun tajuaa mitä on tehnyt. en usko että kenenkään koirat toisiaan tappaa tai vahingoittaa pahasti koska yleensä jompi kumpi luovuttaaa tai kuuntelee omistajan käskyä. pahin ongelma minulla oli kun otin päälle vuoden ikäisen saku nartun vuoden ikäiselle husky nartulle kaveriksi ja tilanne oli vaikea! nartut ei anna periksi millään ja husky oli kodin johtaja mutta tää sakemanni taas vamnhempi.. ikinä ei ole niin kauan kestänyt koisien sopeutuminen meillä niin kuin näillä eli sellaset 3viikkoa meillä muristiin ja tapeltiin ja koirat vältteli toisiaan

Äänestä
  • 40 kiloinen koira käy kunnolla 8 kiloiseni päälle, kyllä siinä sattuu ja pahemman kerran. Näitä tapauksia on ollut ihan liikaa, että pieni menehtyy tai vahingoittuu vakavasti kun iso jyrää. Ei siinä kovasti tarvitse sattua kun pelkkä koko jo ratkaisee.

    Äänestä

  • piipaaa kirjoitti:

    40 kiloinen koira käy kunnolla 8 kiloiseni päälle, kyllä siinä sattuu ja pahemman kerran. Näitä tapauksia on ollut ihan liikaa, että pieni menehtyy tai vahingoittuu vakavasti kun iso jyrää. Ei siinä kovasti tarvitse sattua kun pelkkä koko jo ratkaisee.

    no oma käppänä on niin kova pullistelee että käy kaikkien koirien kimpppuun! viimeksi 70kg pyrrin kanssa otti matsia, ei käyny kuinkaan.
    reijän se sai isolta labbikselta päähän, mitä sitten? ei niillä koirilla ole tarkoitus toisiaan tappaa. edelleen sanon, nartut on pahimpia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjpp kirjoitti:

koira hyökkää oman koiran kimppuun tosissaan? Tiedän sen, että takajaloista nostamalla pureva koira saatta irrottaa otteensa, mutta mitä muuta siinä osaisi tehdä? Pientä nostaa syliin, iso tulee perässä. Ei voi oikein väliinkään mennä, ellei itse halua haavoja. Kokemuksia, tietoa, kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu