Olen ihastunut syvästi erääseen poikaan. Ja yleensä EN ihastu, ennen kuin olen tutustunut lähemmin jne.
Mutta tämä on poikkeustapaus. Käymme samaa koulua, ikäluokka 15. Mitään samoja kursseja meillä ei ole, näen häntä ainoastaan välituntisin käytävillä.
Olen huomannut, että hän kiinnittää minuun useasti huomiota, siis vilkuilee jatkuvasti ja tuijottaa silmiin. Mutta en usko tämän olevan mikään merkki ihastumisesta tai muusta, sillä luulen että hänen katselunsa johtuu vain siitä, että minä olen häntä aika runsaasti tuijotellut tässä jonkin aikaa, ehkä vähän pidempäänkin. Tai siitä, että hän pitää minua jotenkin poikkeavana/kummallisen näköisenä/tosi rumana.
Mutta haluaisin silti yrittää, edes yrittää kertoa hänelle, mitä häntä kohtaan tunnen. Vaikka itsetuntoani tosin laskeekin se seikka, että hänellä on paljon tyttökavereita; tuntuu että joka luokalta moni tyttö hänet tuntee. Paitsi minä.
Tiedän hänestä vain nimen, en juurikaan mitään muuta. Hän on muutenkin niin komea ja mukavan tuntuinen, vaikken häntä henkilökohtaisesti ollenkaan tunnekaan, että häneltä melko suurella todennäköisyydellä tyttöystäväkin löytyy. Mutta eihän sitä tiedä, ennen kuin kysyy, ja aina voi yrittää.
Haluaisin vain uskaltautua hänen luokseen edes sen kerran, ja paljastaa tunteeni. Mutta ujous ja syrjäytyneisyys estää. Ja mikä mahdollisuus minulla kuitenkaan olisi, koulumme 600 oppilaan joukosta (poissulkien pojat, en usko häntä homoseksuaaliksi, vaikka eihän sitäkään voi tietää) elätellä toivoa että se olisin juuri MINÄ, johon hän ihastuisi/olisi ihastunut. Plus kaikki hänen koulun ulkopuoliset kaverit ja tuntemat tytöt... Vaikka voihan ihmeitäkin tapahtua. Tuskin minun kohdalleni. Eikä ole hyvä elää utopistisessa toivossa, koska sitä pahemmin pettymykseen murtuu. Mutta tunteilleni minä en mitään mahda. Joka tapauksessa haluan kertoa mitä tunnen, että saisin asian pois alta. Minulta vain puuttuu itsevarmuus. Menen taatusti aivan lukkoon jos minulle ensinnäkään koko tilaisuutta siunaantuu.
Mitä voin tehdä? Vinkkejä miten aloittaa keskustelu hänen kanssaan? Miten kertoa hänelle tunteistani? Olisin todella kiitollinen jos joku viitsisi asiallisia vinkkejä ja ehkäpä omia kokemuksiakin jakaa kanssani.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Jos hän sinua useasti katselee, on se aika varma merkki että hän on ihastunut sinuun.En minä ainakaan tuijottelisi tyttöä koko ajan,ellen olisi ihastunut häneen.Rohkeasti vain puhumaan!!:D
vaikka tekstari jos numeron jostain saat.
Että niinkuin " rakkautta ensisilmäyksellä vai ;) "
No mut siis meet vaan oikeesti rohkeasti juttelemaan sille. Kyllähän säkin kaikista niistä 600 oppilasta ( pois luettuna tytöt ) ihastuit juuri häneen ?
Ja kaikkihan nuo ihastukset ovat aina poikkeustapauksia >;)
Mä ainakin menisin suoraan juttelemaan. Aika sama mitä muut ajattelevat. Riittää, että mä ajattelen niiden olevan lapsellisia ja pelkureita ku ei itse kykene samaan.
Lisäks mitäs hävittävääkään sulla on ? Korkeintaan voit vain voittaa hänet itselles :) Lisäksi tunnen monia poikia joilla on tosi monia tyttökavereita ja ihan vilpitöntä säätämistä se on niiden kanssaan.
tsemppiä sulle!
niinhän se tahtoo aina mennä :/. itekki oon kiinnostunu eräästä tytöstä, istuskelee yksikseen jossain penkillä aina. se on nii nätti miun silmissä. mut ongelma on siinä, ett en minä raukka uskalla tehdä mitää....
toivottavasi uskallat tehdä omalle asialles jotain, tsemppiä :)
Mene rohkeasti vain juttelemaan hänelle.Kysy vaikka mitä oppiaineita hänellä on tänään.
en mie kyllä mitää neuvoja tänne tullu kyselemää :D
Kiitos kaikille jotka ovat viitsineet lukea/vastata. Saan vähän kerättyä rohkeutta kasaan vastauksienne innoittamana. Ehkäpä huomenna uskaltautuisin...
onnee!! =)