Onpas vaikea tilanne

ketä äänestäisi. Kaikki ovat omalla tavallaan hauskoja ja näyttävät pärjäävän keskenäänkin.
1159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minusta taas ovat kaikki tylsiä ja persoonattomia. Varmasti sen vuoksi tulevatkin keskenään toimeen. Toisaalta mikseivät tulisi kun eivät enää äänestä toisiaan pois, joten ei ole jännitteitä. Saavat keskittyä pudonneiden haukkumiseen, etenkin lössö Riitta.

Mutta kyllä jokaisen vähänkin järkevän on pakko myöntää Nikon ja Saulin olevan erittäin lapsellisia. Aivan kuin 15-16 vuotiaat koulupojat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kun ei tiedä kirjoitti:

ketä äänestäisi. Kaikki ovat omalla tavallaan hauskoja ja näyttävät pärjäävän keskenäänkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu