HIPSTERI-MUMMI...

TÄMÄN OHJELMAN JÄLKEEN EI VOI MUUTA TODETA KUIN, ETTÄ MITEN KAUHEAA MUMMON LEIKKIMINEN ON POIKIENSA KANSSA.
MITEN VOI 56V. OLLA NOIN TYHMÄ. YLEISSIVISTYS NOLLA. EI OSAA TEHDÄ MITÄÄN. EIKÄ MUISTA MITÄÄN.
PIERESKELY TILANTEISSA (NAURAMINEN, PONNISTUS, AIVASTUS YM)ON OIRE SIITÄ, ETTÄ PAIKAT ON LÖYSTYNYT EIKÄ OLE ENÄÄ NORMAALIA PIDÄTYSKYKYÄ.
JA SE NAAMA. ON IKÄVÄÄ KATSELLA KUN HELTTA HEILU PUOLELTA TOISELLE. RUMA KOKO OLEMUS JA LIIKKUMINEN.
MISSÄ NAISELLISUUS!!
VASTENMIELINEN NIIN JOKA TAVALLA. SAA KATSOJAN VOIMAAN HUONOSTI, KOSKA MUISTAA OLION NÄHDESSÄÄN KAIKEN SEN, MITEN HÄN ON KIUSANNUT JA MANIPULOINUT ASUKKAAT VÄÄRÄLLE TIELLE. SE EI OLE NUOREKKUUDEN OSOITTAMISTA.
NUKKUU KUULEMMA YKSIN. MUTTA EN IHMETTELE.
VAIKKA HIPSIS SANOO MITÄ, SIIHEN EI VOI USKOA. PÄIVÄÄ SANOESSAAN ON VARMA VALHE. PATOLOGINEN VALEHTELIJA JA TASAPAINOTON IHMISEN KUVATUS.
OHJELMAN VIIME PÄIVÄT OVAT OLLEET TÄYNNÄ TÄMÄN OLENNON SÖSSÖTYSTÄ JA HUKASSA OLEVAN TOIMINTAA. ALKAVAA DEMENTIAA??

EI VIELÄ TIEDÄ (TAI TIETÄÄ) MIHIN LIEMEEN ON ITSENSÄ LAITTANUT. HAUSKA NÄHDÄ OSAAKO EDES HÄVETÄ, KUN TOTUUS KAIKESTA, SUIHINOTOSTA MÄLLEISTÄ PIERESKELY LEMUAMINEN KAKSINAAMAISUUS KIUSAAMINEN MANIPULOINTI SÖSSÖTYS TYHMYYS EPÄREHELLISYYS, MUUTAMIA MAINITAKSENI, TULEE "VALKOKANKAALLE"!!

MISSÄ ON ELÄMÄNKOKEMUS JA KAUNIISTI IKÄÄNTYMINEN!!
5325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Onko äitisi jakamassa revaansa parastaaikaa?
vieläkö paljon käy poikasia opettelemassa?

Äänestä
  • Jakeluun ;) ;) ;)

    Äänestä

pierevä pappa ikäinen olis varmaan vaan tosi COOL!!? heh.

Äänestä
  • Jos talossa olisi 56-vuotias mies, joka käyttäytyisi parikymppisiä tyttöjä kohtaan samalla tapaa kuin Riitta näitä poikia kohtaan, meteli olisi hirmuinen. Haukuttaisiin pedofiiliksi, huudettaisiin apuun poliisia, ja tiedä, vaikka setä olisi jo poistettu talosta.

    Miksi kukaan ei reagoi Riitan touhuihin millään tavalla? Saako aikuinen nainen hiplata nuoria poikia ihan niin kuin haluaa ja puhua törkeyksiä?

    Kyllä tässä maassa tasa-arvo on vielä niiiin kaukana...

    Äänestä

  • Viimeisen viikon aikan bb-tuotanto on oikein herkutellut näyttäessään mummon naaman vääntelyä ja sölkötystä. Ovat varmaan ohjaamossa kippurassa naureskelleet päiväkoostetta tehdessään.
    Riitta on hauskan näköinen, kun hän juosta köpöttää muitten perässä, on alkanut puhua jo englantiakin ja on niin vallattoman nuorekas nenäkoruineen. Koko Luumäki ja puoli kaakkois-Suomea on varmasti istunut telkkareitten ääressä ihailemassa edustavaa edustajaansa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JA SEN POJAT... kirjoitti:

TÄMÄN OHJELMAN JÄLKEEN EI VOI MUUTA TODETA KUIN, ETTÄ MITEN KAUHEAA MUMMON LEIKKIMINEN ON POIKIENSA KANSSA.
MITEN VOI 56V. OLLA NOIN TYHMÄ. YLEISSIVISTYS NOLLA. EI OSAA TEHDÄ MITÄÄN. EIKÄ MUISTA MITÄÄN.
PIERESKELY TILANTEISSA (NAURAMINEN, PONNISTUS, AIVASTUS YM)ON OIRE SIITÄ, ETTÄ PAIKAT ON LÖYSTYNYT EIKÄ OLE ENÄÄ NORMAALIA PIDÄTYSKYKYÄ.
JA SE NAAMA. ON IKÄVÄÄ KATSELLA KUN HELTTA HEILU PUOLELTA TOISELLE. RUMA KOKO OLEMUS JA LIIKKUMINEN.
MISSÄ NAISELLISUUS!!
VASTENMIELINEN NIIN JOKA TAVALLA. SAA KATSOJAN VOIMAAN HUONOSTI, KOSKA MUISTAA OLION NÄHDESSÄÄN KAIKEN SEN, MITEN HÄN ON KIUSANNUT JA MANIPULOINUT ASUKKAAT VÄÄRÄLLE TIELLE. SE EI OLE NUOREKKUUDEN OSOITTAMISTA.
NUKKUU KUULEMMA YKSIN. MUTTA EN IHMETTELE.
VAIKKA HIPSIS SANOO MITÄ, SIIHEN EI VOI USKOA. PÄIVÄÄ SANOESSAAN ON VARMA VALHE. PATOLOGINEN VALEHTELIJA JA TASAPAINOTON IHMISEN KUVATUS.
OHJELMAN VIIME PÄIVÄT OVAT OLLEET TÄYNNÄ TÄMÄN OLENNON SÖSSÖTYSTÄ JA HUKASSA OLEVAN TOIMINTAA. ALKAVAA DEMENTIAA??

EI VIELÄ TIEDÄ (TAI TIETÄÄ) MIHIN LIEMEEN ON ITSENSÄ LAITTANUT. HAUSKA NÄHDÄ OSAAKO EDES HÄVETÄ, KUN TOTUUS KAIKESTA, SUIHINOTOSTA MÄLLEISTÄ PIERESKELY LEMUAMINEN KAKSINAAMAISUUS KIUSAAMINEN MANIPULOINTI SÖSSÖTYS TYHMYYS EPÄREHELLISYYS, MUUTAMIA MAINITAKSENI, TULEE "VALKOKANKAALLE"!!

MISSÄ ON ELÄMÄNKOKEMUS JA KAUNIISTI IKÄÄNTYMINEN!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu