Taas itkin

on raskas ja se pitää käydä läpi , itke silloin kun sinua itkettää ei siinä mitään epänormaalia ole, jokainen joka on rakastanut lähimmäistään joka on poistunut tekee surutyötään sinulla tulee itku ja olet varmaan huomannut että on vähän helpompi sen jälkeen

hiivatti.. jaksamista sulle.. joulun tulo ei varmaan helpota, mutta ensi joulu on jo sitten helpompi. Niin, ei kai paljon lohduta kun ensin on tämä elettävä..

itke rakas sisko. siskolla on ikävä veikkaa. veikalla on hyvä olla, pois on murheet. mieli ja sielu purkautuu nyt sinulla padoista. elämme nyt juuri pimeintä aikaa. marraskuuta sanoi mummo vainajien kuukausi. ajattelen näin että olet sielukas toisista välittävä ihminen kun uskallat tuoda esille ja itket. minulla on edessä ihmisjärjellä ajateltuna sisaren pois lähtö mikä on todella raskasta. nytkin tuli syyllisyys aivan kuin toivoisin ja niin se ei ole . lääkärit ja hän itsekin on sen jo todennut että ei hän enää kauaa täällä ole. möykky sydämmen kohdalla, ahdistus jota ei osaa kuvailla. enkeleitä ympärillesi ja taivaan isän siunausta.

....läheinen ihminen, muttakin eri tavoin kuin veljesi kohdalla ja sen vuoksi lähtö on meillä päin helpommin hyväksyttävissä. Olen kuitenkin pohtinut surua melko lailla viime päivinä ja mikä tuntui hyvältä eräässä jutussa, että suru on myös pelkoa. Surulla voi myös karkoittaa tunteita ja ajatuksia, joita pitäisi jaksaa aika ajoin käsitellä. Joten jutun mukaan surusi on tervettä ja tarpeellista sinulle nyt.Ehkä sillä on tärkeää asiaa sinulle?

Sure kun surettaa ja itke kun itkettää. Olettaisin sen olevan paras keino selvitä suuresta menetyksestä.

Suru ei varmasti lopu koskaan mutta muuttaa muotoa; uskon, että vielä joskus muistelet pikkuveljeäsi niin, ettet enää tule murheelliseksi vaan onnelliseksi ja hieman haikeaksi.

Jos haluat tietää jotakin aikarajaa niin jotkut surututkijat väittävät, että menee kolmisen vuotta ennen kuin pahin suru hellittää.

mun veli teki sen noin 23.v. sitten....

hirveesti kaipaan vieläkin...alkuun näin monissa paikoissa samannäkösen miehen...nyt toisinaan näen kans ja mietin voisiko veljeni nyt olla tuollainen, kun olisi vanhentunut..

Suren siis yhä..monesti jopa mielessäni juttelen hänelle ja aattelen et hän kertoisi mitä mun pitäs tehdä.
Aika kuitenkin tuo esiin niitä hyviä muistoja ja ei enään itketä.. vaikka miljoona kysymystä jäi vaille vastausta! ajattele miten hän haluisi sinun jatkavan elämää.. ei pitäsi siitä et jäät paikoillesi..itkeä saa ja surra mutta vanha klisee elämää on jatkettava, hänkin haluisi niin!! voimia sulle...ikävä herätti mun yöllä eikä anna minun nukkua...