ihminen, josta luulitte pitävänne oikein todella, onkin jotain päinvastaista: jotenkin kiero ja epäluotettava? Kyse on naisista.;)
Miten menettelette
jos huomaatte, että
21312230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 213
Vanhimmat
Eipähän tuossa kovin montaa vaihtoehtoa ole.
Yleensä näpäytän, jos saan kiinni valheesta, eli ilmaisen suoraan, että "kiinni jäit!" ja lopetan yhteydenpidpn..siinä se.
Täällä myös sama tilanne. Ihminen johon ihastuin ja rakastuin tuntui aluksi, niin luotettavalta ja rehelliseltä, mutta osoittautui myöhemmin valehtelijaksi. Se sai minut ymmälle ja sanattomaksi.
Itse rehellisenä ja luotettavana ihmisenä ei voi ymmärtää moista asiaa.
OPETUS: Älä ole liian sinisilmäinen,avoin ja luottavainen. MONI KAKKU PÄÄLTÄ KAUNIS!!!!
Minulle on aikaisemminkin valehdeltu ja petetty aikaisemmassa ihmissuhteessa ja voin sanoa, että sitä ei voi antaa kovin helposti anteeksi, mutta voi yrittää unohtaa( huonolla menestyksellä) Luottamusta on vaikea saada takaisin, vaikka hän kuin uskottelee, että on rehellinen ja minun luottamuksen arvoinen.
Syitä voi olla monia valehteluun...Mutta olen pyrkinyt poistamaan elämästäni ihmiset jotka eivät ole luottamukseni arvoisia.
Valitettavasti nyky päivänä ihmiset ovat epärehellisiä, harvoin ehkä löytyy täysin rehellistä ihmistä.
Mutta minäkin odottelen ihmistä elämääni saapuvaksi, joka olisi rehellinen,luotettava ja uskollinen. Ja voisi antaa aitoa pyytentöntä RAKKAUTTA. KAIKKEA hyvää sulle toivotan
tarinaasi luettuani, voi, jos sinun ihastusrukkasi ei ymmärrä miten hieno, kiltti ja rehellinen sitä itse olet! Voi tätä nykypäivää, niin moni on vietävissä valheenkierteeseen, ei se valehtelu vielä mitään, mutta kieltäminen sehän se on, saatana houkuttelee pieniä kilttejä tyttöjä kaiket päivät, eikö? missä on ne kristilliset hyveet, sosiopaattien arvotko täällä jyllää? voi, toivotaan nyt kaikki yhdessä, että löydät vielä suurta RAKKAUTTA! mitä, nauratko sinä? mitä mitä, rämmitkö jo niin syvällä paskassa, että pidät tälläistä naurunasiana, onko persettä höylätty niin kauan, ettei tunteilla ole enää mitään väliä??
monet hakevat vain seksiseuraa, sopeutuakseen vallitsevaan käytäntöön. On todellakin arveluttavaa nämä kovat arvot, joihin varsinkin nuoria ajetaan, ne vaikuttavat todellakin sosiopaattien arvoilta.
Empatiakyky on aika hukassa, jos rakastumiselle nauretaan tai kovetetaan itsensä niin, ettei enää uskalleta seuraavalla kerralla mennä tilanteeseen avoimesti ja luottavaisesti mukaan.
Kyllä tietynlainen sinisilmäisyys ja hyvyyteen uskominen pitää säilyttää, muutenhan olemme kaikki ihan hukassa ja tallomme toisemme muusiksi, pienimmästäkin syystä.
Itse erehdyin tämän ihmisen suhteen. Hän ei ollut mikään jättipakkaus vaan tavanomainen, josta en tiedä mitä sanaa käyttäisin tai tiedän kai kyllä, mutten voi sitä tässä käyttää.
on vielä pahempaa kuin valehteleminen. Tämä ihminen ei mitä todennäköisemmin arvosta sinua ihmisenä ensinnäkään. Ansaitsemme itsekukin tulla kohdelluksi asiallisesti ja kunnioittavasti, jos toinen ei siihen pysty tai halua ja käyttäytymisellään haluaa mitätöidä sinut, on se valitettavaa eikä ole sinun arvostustasi ansainnut.
Tälläinen ihminen on parasta yrittää unohtaa, piittaamattomalla ihmisellä ei ole kapasiteettia huomioida sinua jatkossakaan.
no probs.
et tarkoita minua. Tarkoitus ei suinkaan ole olla piittaamaton, välinpitämätön tai muutenkaan ilkeä. En vain tiedä, mihin uskoa, realiteettiin, tunteisiin, järkeen, vai mihin??? Enkä varsinkaan halua rikkoa kenenkään elämää!!!
En osaa suhtautua sinuun ollenkaan, en uskalla sanoa mitään, etten vaan pahenna/paranna tilannetta.
Mulle kaikki on niin uutta tällä saralla, joten...
Oletko itse yrittänyt saada selville, mistä kiikastaa, jos olet kerran loukkaantunut jostakin???
tarkoitin sinua. Minulleko tämä olisi tuttua? Mitään tilannetta et voisi parantaa.
mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut eikä tapahdu. Mitään et pystyisi parantamaan etkä pahentamaan? Tiedän kyllä mistä kiikastaa ja sen tiedät sinäkin. Rehellisyys auttaisi, mutta siihen et enää kohdallani pysty. Anna olla.
Ole sitten!
heivata ja heti kun sen huomaa. Käytöstääm hän tuskin muuttaa. Jos olet bi, sinulla on ehkä myös rehellisempi mies.
Ei elämää kannata tuhlata häneen. Ei minuuttia enempää.
On ihmisiä, joille ei voi puhua suoraan. Jotkut eivät kestä mitään. Pakko kiertää ja kaartaa. Jotkut odottavat, että tilanne hautautuu, jolloin ei tarvitse tehdä mitään…….. Väärin??
maailma pullollaan, mitä niistä? tosin moni sanoo suoraan, koska on omasta mielestään oikeutettu brutaaliin "rehellisyyteen", mikä on oikeasti vain töykeyttä ei rehellisyyttä.
Taitaa olla raja hämärtänyt siltä osin, mikä on hyväksyttävää valkoista valehtelua ja sitten sellaista valehtelua ja peittelyä, joka ei hautaannu ajan kanssa, ei sitten millään. Teemme väärin yks tai kaks kertaa, jos emme selvitä asioita tai anteeksipyydä, ajan kanssa tulemme vain niljakkaiksi paskiaisiksi, joiden on pakko todistella "kovuuttansa" ja pakoilla ja kehittää ylemmyydentunnetta toisia kohtaan.
Auttaisiko jos pokkana menisi hymyilemään ja esittämään ystävällistä eikä viittaisi asiaan millään tavalla? hmmm.., mitä siinä tilanteessa tulisi mieleen, että taitaa tuo tuossa olla nyt vähän kajahtanut, sillä ilman kannanottoa asiaa toinen vaikuttaa kyllä, sanonko taas, hivenen narsistiselta ja lapselliselta, joka ei pysty vastuunottoon ja on aikuistuminen jäänyt kesken.
tämän suhteen:
"Auttaisiko jos pokkana menisi hymyilemään ja esittämään ystävällistä eikä viittaisi asiaan millään tavalla? hmmm.., mitä siinä tilanteessa tulisi mieleen, että taitaa tuo tuossa olla nyt vähän kajahtanut.."
sillä tämähän pätee niin moneen ihmiseen nykypäivänä, että mitä hittoa, mihin me olemme menossa? hymyilemällä ja lakaisemalla asioita maton alle luulemme kaiken parantuvan, sama kuin kakara katkaisi jalkansa ja vähän puhaltelisimme siihen ja sanottaisiin vaan ei hätiä mitään, eiköhän se siitä luudu ajan myötä.
Nykypäivänäkö asiat ovat niin huonosti? Paljon on kehitystä tapahtunut siitä, kun itse olin lapsi. Silloin sitä vasta harrastettiinkin, vanhempani hyvänä esimerkkinä. Ei ollut muka rahasta pulaa ja mersulla ajettiin, mutta silti ei lapset saaneet kunnon vaatteita, puhumattakaan huolenpidosta. Nykyään kuitenkin nähdään ongelmatapaukset helpommin ja niihin puututaan. Ei puhuttu hyväksikäytöstä eikä paljon muustakaan, se mikä ei näkynyt päällepäin, sitä ei ollut olemassakaan.
Ei mitään yhteyttä mun mielestäni??
kuule.. viestiin, jos ymmärrät?? ketjun sisällä voi jutut nimittäin kehittyä suuntaa tai toiseen, ei tosin niiden mielestä, jotka kävelevät laput silmillä ja näkevät vain yhteen suuntaan, varo, ettet tule johdatelluksi helposti, jos et pysty laajentamaan näkemystäsi.
tutkimuksen perusteella on minä-keskeisyys ollut huolestuttavassa nousussa, toki monet asiat on paremmin jotkut huonommin, tosin olen eri mieltä, että ongelmatapauksiin puututtaisiin, ne kyllä huomataan ja tiedostetaan, mutta tehdäänkö asioille oikeasti jotain? tätähän tässä on nyt lehdissä jauhettu, määrärahat on loppu joka sektorilla, kukin pärjätköön omillaan sen miten pystyy.
Luisuminen minä-keskeisyyteen joko yhteiskunnan painotusten vuoksi tai heikon luonteen vuoksi ja oletus takia, ettei muuten pärjää kuin kovettamalla itsensä, liittyy myös siihen, miten helposti mennään valheen syövereihin eikä pois haluta tulla. Joka tapauksessa, itse en halua ainakaan olla kenenkään kanssa tekemisissä, joka on/oli valehtelussa mukana, never.
niin voin kertoa itsestäni, että olen vähän liian itsekeskeinen. Syynä siihen ei mielestäni ole tämä yhteiskunta, vaan se että olin lapsena alistettu ja hyväksikäytetty. Nyt kun itsellä on lapsia, opetan tietenkin heidät pitämään puoliaan ja välittämään itsestään. Samalla myös minun on oltava esimerkkinä heille ihmisestä, joka selviytyy ja jaksaa. On pakko opiskella, ettei olisi yhteiskunnan pohjasakkaa, mitä tähän asti on ollut. On luotava jotain parempaa, annettava paremmat mahdollisuudet omille lapsille. Ehkä me lama-ajan lapset ja nuoret, olemme nyt niitä "itsekeskeisiä" nousukkaita, joille ei mikään riitä.
niinpä, kirjoituksesi on oiva esimerkki ns.nousukkaista, joilla on pelko pyllyssä juuri tämän takia ja mieletön suoriutumispaine, ettei vaan ole yhteiskunnan pohjasakkaa? mitä lie sillä tarkoitetaan ja yritetään materiaalin avulla pätevöityä. Mainitsemasi asiat sinällään on perusasioita jokaiselle vanhemmalle, itsekunnioituksen ja opiskelun painottaminen ei tee kuitenkaan lapsesta normaalissa tapauksessa itsekeskeistä.
Enpä usko, ehkä kuitenkin helppo elämä tekee itsekeskeiseksi, saa kaiken liian helposti, sehän vaara siinä on jos tekee lapsen eteen ns.liikaa. Lama-ajan tai köyhyyden kokemus tuskin korreloituu itsekeskeisyyden kanssa, ennenmin tulee tankki täyteen Suloksi, joka hamstraa kaiken eikä mitään raaski pois heittää.
vaan yritän saada sellaisen aseman, jossa minuakin vihdoin arvostetaan. Ehkä olet niitä kultalusikka suussa syntyneitä, jotka eivät voi koskaan ymmärtää miltä tuntuu olla se köyhin ja aliarvostetuin.
En ole hamstraajia ollenkaan. Minulle riittää, kun on tarpeelliset ja KUNNOLLISET vaatteet, lelut ja urheiluvälineet. Teen kaikkeni sen eteen, että lapseni tuntevat olevansa ns. normaaleja ja keskiluokkaisia. Helpollahan täällä ei selviä kukaan, mutta voi sitä tietä vähän siloittaa, ettei putoa ensimmäiseen kuoppaan jo ekaluokalla.
jos/kun lapsesi joutuvat epäedulliseen asemaan vanhemman bi/homoseksuaalisuuden takia?,
sillä tuo asenne, että pitäisi näyttää ja sopia ns.normaaliuden määritelmään tuntuu aika oudolta ajatukselta, eikö pitäisi enemmin taistella sen puolesta, että erilaisuutta ei hyljeksittäisi eikä mennä mukaan tasapäistämiseen?
Painehan on kova vanhemmilla jostain syystä juuri tämän takia, ettei heidän lapsiaan kiusattaisi tai syrjittäisi vaatteidensa ym. takia ja jättävät itse vaikka ruuan vähemmälle, kunhan lapset saavat trendivaatteet päälle, se jos mikä kertoo nykypäivän painostuksesta täyttää etukäteen asetetut normaaliuden määritelmät.
Arvostus tulee vääristä asioista, totta, kyllä keskiluokkainen tai rikas pentu pääsee aina helpommalla kuin köyhän perheen äpärä. Kukaan ketään aidosti arvosta, vaikka pääsisi Nokia johtoportaaseen ellei ole sellainen hlö, joka teoillaan ja käytöksellään on sen ansainnut, ei pelkästään työsuorituksella, jonkun aikaa ehkä on hauskaa, mutta mielestäni vaikka joku siivooja, jos omaa itsekunnioitusta ja omanarvontuntoa voi olla sellaisessa asemassa muihin ihmisiin, että häntä arvostetaan, tittelit on väliaikaisia.
lasten trendivaatteista. Ne vanhemmat ovat erikseen, joille on elintärkeää, että jokainen vaate on jotain merkkiä. Tottakai erilaisuutta on arvostettava, mutta silti on yritettävä lasta pääsemään lähelle normaalia, olisihan se noloa, jos se minun takiani olisi epänormaali...
Niinpä niin. Kyllähän se siivojakin voi yrittää kovasti arvostaa työtään ja olla omanarvontuntoinen, mutta se on aika vaikeaa jollainen seitsemän euron tuntipalkalla...eikä sillä niitä lapsiakaan elätetä. Katsos kun se eriarvoisuus näkyy myös palkoissa. Siivoojana saa raataa vuosikymmeniä, että palkka olisi edes kohtuullinen ja siitä seurauksena joku paikka varmasti hajoaa ja pääsee työkyvyttömyyseläkkeelle jo 50-vuotiaana.
Hei sinä ihan kyynel tipahti poskelle!!!!!!
Et ihan kirjoittanut asiaa...Ensinnäkään en ole ollut, vielä naisen kanssa ollenkaan eli se siitä höyläyksestä :(
toiseksi, olen tunteellinen ja empaattinen en halua loukata ihmisiä tahallaan, vaikka suorapuheinen olenkin.
Kolmanneksi olen juuri kokenut valehtelun, kieltämisen ja juttujen keksimisen ELI tiedän miltä se tuntuu....
taidamme painottaa vähän eri asioita, tarkoitan lähinnä sitä, ettei työ/titteli määritteli mielestäni ihmisen arvoa tai sitä pitäisi tälläistä hlöä arvostaa pelkästään tittelin takia. Tottakai huonosti palkatun on vaikeampi saavuttaa tiettyjä asioita, mutta ei se tee hänestä tai hänen lapsistaan automaattisesti yhteiskunnan pohjasakkaa.
Toki on hienoa jos pystyy omilla ansioillaan nousemaan köyhemmistä oloista vaurauteen, kuten esim. Jari Sarasvuo, ei siinä mitään paheksuttavaa ole, kun ei ole kynärpää taktiikalla saavutustaan hankkinut. Ja kun vielä niin nöyrää poikaa haluaa olla, mikäs sen hienompaa. Hänkin muuten totesi Option haastattelussa yrittävänsä kompensoida isänsä epäonnistumista ja tuntevansa itsensä hivenen vajaaksi ja paikkaa sitä mielettömällä yrittämisellä, hänellä on siihen tosin kykyä ja tahtoa.
Joten ainahan tausta jossain määrin vaikuttaa ja mikäs siinä jos yrittää siloittaa lapsensa tietä, sillä valitettavasti lapsi voi maksaa kovaa hintaa vanhempiensa takia, ilman että itse on mitään tehnyt, se näkyy ennakkoasenteena koulussa ja myös hämmästyttävää kyllä vielä aikuisiälläkin. Jostain syystä tuo sama asenne mikä sinunkin viesteissä heijastuu, oletetaan olevan oikeus tuntea ylemmyyttä heikommista oloista tulevia kohtaan. Tällä asenteella on tuhottu monia ihmisiä/lapsia tässä yhteiskunnassa, itse olen todistanut monia vierestä, jotka tuhotaan jopa lapsena pelkästään vanhempien tekemisten takia.
suu täynnä, jouduttuani tilanteeseen, jota ei ikimaailmassa voisi kuvitella, joutua nyt häiriintyneiden ihmisten häirinnän kohteeksi, pelkästään lisääntyneiden sydänmen lyöntien takia? kuinka sairaita voi olla ihmiset, joilla on tarve pilkata normaaleja esim.ihastusten tunteita tms.? mikä hitto näitä ihmisiä vaivaa, jokaisella ihmisellä on tunteita jotka syttyy ja sammuu, ovatko he itse täysin kokemattomia ihmissuhteissa, perustuuko heidän suhteensa vain siihen aika yleiseen, no otetaan nyt joku, ettei yksin tarvi olla? mikä tekee tunteista tai toisten suhteista ihmettelyn ja häpäisyn aiheen, aivan sairasta, oma elämä heille tuntuu olevan aika köyhää. (tässä ei luultavasti puhuta Tanja Saarelasta eikä edes Matti Vanhasesta, julkisuudessa ovat omaehtoisesti, tosin Vanhanenhan nosti syytteen liiallisesti yksityisyytensä rikkomisesta).
heikoista oloista tulevia kohtaan, olenhan itsekin heikoista oloista? Pitää ihan todella pohtia näitä tunteita, koska en halua tuhota kenenkään elämää. Haluaisin olla heikoimpien puolella, mutta en tiedä olenko käytännössä sittenkään. On kai vielä mietittävä näitä osattomuuden aiheuttamia tunteita etten vain vahingossa siirrä niitä muihin heikko-osaisiin. Sitä en voisi koskaan antaa itselleni anteeksi.
Ja tuosta arvon määrittelystä työn perusteella. On varmasti onnellisia työttömiä, siivoojia, ym, mutta itse koen arvottomuuden tunteita ilman töitä, tai jynssätessä jonkun konttorirotan vessanpönttöä. Oletko kokenut työttömyyttä tai tehnyt jotain hanttihommia koskaan? Ei voi puhua kuin omasta puolestaan. Arvostan esim. siivoojien työtä ja siivoojia, mutta jos itse joudun sitä tekemään pitemmän aikaa, alan ihmetellä että näin paljonko olen elämässäni saanut aikaan. Vitutus tulee ennemmin tai myöhemmin.
Olen ollut tunnistavani sinut jo kauan, joten sinäkin varmaan tunnistat minut, joten hällä väliä.
Miten ollenkaan osaisin suhtautua sinuun, kun annoit ruotsinkieliselle … jätti… ja minulle taas jotain aivan päinvastaista (you name it). Tämä mies kertoo, miten hänellä on älykkäät lapset: tytär pääsi Akademiin opiskelemaan puheterapeutiksi, vaikka kaikki eivät päässeet myöhemmin edes haastatteluun.
Et näyttänyt tätä ”pottia” minulle edes kahta sekuntia niin, että olisin voinut sanoa, etten ota sitä. Olen nyt odottanut muuttoa kohta jo 19 kk ja miten kauan joudun vielä odottamaan?? Hermot alkavat mennä. Laitoin jo kaikki lakanani pahvilaatikkoon ja osan vaatteistani jätesäkkeihin. Mitään muuta paikkaa täällä ei ole ollut, kun kaikki korit romahtavat alas. Annoit artikkelin ÅU:hun tyytyväisenä jätti…., eikä sinulla voi olla mitään sitä vastaan, että annan tiedot johonkin toiseen lehteen. Jos kohteluni sen seurauksena tästä vielä huononee, täytyy sitten tehdä jotain muuta, sanoi VT. Sanoin kesällä, että olet mielestäni ... Kysy nyt tältä ruotsinkieliseltä … mitä olet hänen mielestään. Onko vastaus sama, mutta onko se sitä koskaan ollutkaan. En ole häneltä koskaan sitä kysynyt, mutta epäilen kyllä. Onko joku toinen täällä sitä mieltä???
Luuletko tosiaan, että haluaisin rikkoa jonkun elämän? Mihin uskoa? Usko itseesi. Oletko edes BI, mutta olenko minäkään?
Kaipa tämä talon vai oliko se paikkakunnan "tavoitelluin poikamies" sinua aina ihailee... Mutta ihaileeko talossa kukaan häntä. Ehkäpä sinä..
rohkea, kun sanot tunnistaneesi ihmisen, joka hetikohta kieltää kaiken, mutta eihän sun tartte siitä välittää. Pystyt ehkä osoittamaan, et oot oikeassa, mutta tuskin se kannattaa. Antaa vaan olla.
ku toinen, joka on vähän nyssykkä, kiemurtelee eikä pysty sanomaan mitään, ku ei uskalla. Joku nössö.
tilanteita, mutta mikäs sen hauskempaa kun joku tuollainen suorasukainen joka toimiston tyttöjä vähän naurattaa ja saattaa naureskellakin vähän ns. nössöjen kustannuksella, pääsee työpalavereissa isojen pomojen seuraan, niin on niin hiljaista poikaa että ja voi sitä pokkurointia. Jossakin seurassa on vapautuneenpi joku toinen tilanne vetää vähän nössöksi.
Anna palaa vaan, Frank.
kauan joudut odottamaan ja toivon, että saat paremman potin jostain.
oikeaksi, ei voisi vähemmän kiinnostaa. Ajetelkoon mitä haluaa, sillä ei ole mitään merkitystä. Saman kerroksen naapurit ovat ja sanoneet vaikka mitä, mutta silläkään ei ole mitään merkitystä. Näkyy vain, että kaikki pitää paikkansa. Jopa koulutuspäivinään, hän tulee pyörällä tapaamaan tätä miestä. Tulkoon.
mutta onko se varmaa, tuskinpa. Olen kyllästynyt, mutta sekään ei auta.
kestäkään tommottia yksityiskohtia?!
tuollainen odottaminen, ei ole kyllä yleistä ihmislajin keskuudessa, moni selviää kuulemma vähemmällä, onnenpyörä pyörähtää sopivasti suosikkinumerolle tai vähintään ymmärtää kääntää katseen muualle ajoissa.
sen tekee sosiaalityöntekijä, joka ei välittänyt mitään eikä tehnytkään mitään. Olen siis vammainen, en terve. Vammaista voidaan odotuttaa... Asunnoksi annettiin asunto, jossa kaapinlokerot romahtavat maahan. Asuntoa ei antanut sosiaalityöntekijä, vaan palvelutalon toimintaterapeutti, mutta sosiaalityöntekijä ei ollut edes nähnyt ko. asuntoa. Välinpitämättömyyttä vai mitä????
sillä niitä ei haluttu paljastaa, eikä tästä kukaan ymmärrä yhtään mitään eikä saa selville mitään, kun kenenkään nimiä ei sanotrtu, eikä edes kirjoittajan.
kirjoittajan. Mitään yhteystietoja ei mainittu.
tunnen yhen nelikymppisen tytön vai onko niitä monia....
sitten. Onko jotain muuta?
Muutin vaan käsitykseni koko ihmisestä. Lopultakin ymmärsin sen.
opi käyttäytymään.
nössökkä!
puuttumaan. Kirjoittaja please. Yksityiskohtia...
jotka parin yhdessä syödyn uuniperunan jälkeen (joskus tuntuu, että siihen riittää muutama katse) ajattelevat pääsevänsä naimisiin, eikä millään hyväksy jos tunteet loppuu niin ne loppuu jos toista ei enää arvosta.
Tehdä Susan Ruususet (ent.Kuronen) ja kertoa kaikki yksityiskohdat suhteesta ja tulla toisen kustannuksella julkisuuteen, liioittelemallako luuli hyötyä ja hyväksyntää saavansa. Hupaisaa, että tapahtui Matti Vanhasen tapaiselle ihmiselle, joka itse ei puhu eikä pukahda yksityisasioistaan juuri mitään ja kieltäytyy kommentoimasta liian tunkeilevia kysymyksiä.
Sinänsä liittyy tähän teemaan, näistä "kieroista" naisista, epäluotettavuudesta ja pettämisestä ja itsensä pönkittämisestä toisen kustannuksella, kun on kyse, monenlaisia on tapaukset, toivottavasti tälläiset ei lisäänny.
sun omaan epärehellisyytens, neiti hyvä??
enää arvossa?
muka epärehellinen? rakastuin kerran mr.gigoloon (kaikkea sitä..), ihastuin kerran (marraskuu 2006 - maaliskuussa 2007 välisen ajanjaksona) neitokaiseen, ei siitä sen enempää (en, en koskaan kerro yksityiskohtia) ja tarina on tosi ja mitä rehellisin! jos muihin on viimeaikoina silmä vilahtanut, on se ollut lähinnä tyyliin, hmm, kukas se tuo oikein on? sellaistahan se elämä tuppaa olemaan.
jota ajattelin, mikäli puhuit totta. Siitäkään en oo varma. Kotkista ei tiiä...
on nimittäin monstret på svenska, mikäli joku tuntee tuon kielen?? Pakkoruotsi niille, joilla on peruskoulu, eli grundskola, eller hur??
Turha tässä on yrittää päteä. Onhan selvää, että mihin se koira karvoistaan pääsee. Olisi kai viisainta olla vain sitä mitä on. Eli luuseri.
kerrotaan, pitää ottaa totuutena, vai pitääkö? uskotko kaikki mitä sanotaan, ajatteletko itsenäisesti vai menetkö helppoon?, On tarinoita, jotka on hyvin kerrottu ja viihdyttäviä, mutta sanaakaan niissä ei ole totuutta. Naapurit saattaa joskus keksiä hauskoja juttuja, luulevat olevansa hyviäkin tuttuja, sanaakaan vaihdettu, silti kuvitteli suhteenpoikasta olevan ilmassa, hävytön paska.
En nyt toki mikään kotka ole, vaan fenix lintu, joka aina nousee tuhkasta uudelleen ja skorpioni, joka kyllä osaa terävästi pistää.
näkemys on jo julkituotu, niin vastavuoroisesti repäisen kaikki yksityiskohdat: siinä kävi näin....... ja sitten...., ja kerran....., kunnes........hän oli........,minä olen..........ja plää........,tuli aika sanoa näkemiin!
ei mitään selvyyttä??
Tämä ruotsinkielinen toimintaterapeutti (svenskspråkig ergoterapeut) juoksee päivittäin näyttelijän asuntoon pää kolmantena jalkana. Hänen miehensä on syntynyt v. 45, ja puolikuuro ja –sokea näyttelijä on viisi vuotta nuorempi. Miestä en ole koskaan edes nähnyt, mutta näyttelijä on musta vastenmielinen. Jopa koulutuspäivänään terapeutti tuli palvikseen polkupyörällä ja juoksi B-portaaseen, jossa näyttelijä asuu. Näin sanovat naapurit. Tämä terapeutti ei ollut koskaan avustajana, kun olin asumiskokeilussa, mutta väitti mulle, etten koskaan pärjää ilman apua. Tänään en kuitenkaan tarvitse mitään apua. Hän määritti palvelumaksukseni 82 euroa/vrk eli 2480 ti 2542 euroa per kk. Ruokalassa mulle on annettu ruokaa, kun olen käynyt syömässä kerran viikossa. Todella mahtava summa noin mitättömästä avusta. Pyysin, että maksu muutetaan pienemmäksi, kun yhden asukkaan, joka tarvitsee yhtä vähän apua, maksu on 55 euroa/vrk. Mitään korjausta ei ole tehty. Olen pahasti erehtynyt tämän terapeutin suhteen. En ole enää sitä mieltä, mitä hänestä kesällä sanoin. Nopeasti kaikki voi myös muuttua.
näkemys on??
sanoi, että hän kuvittelee, että mun maksustani pitäisi makssa hänen palkkansa.
sanoi, että hän kuvittelee, että mun maksustani pitäisi makssa hänen palkkansa.
pitäisi maksaa hänen palkkansa.
vuodatukset bi-palstalle yleensäkään!!!!!!
on.......................................................................................................,,,,,,,,
tuolle "BI-terapeutille" yhtään mitään. Tietysti Iltalehdessä, mutta sekin on varmaan liian raju vaihtoehto, ellet sinä ole just tämä terapeutti. Hän toivoo varmaan, etten täällä kirjoita yhtään mitään.Hän tuskin uskaltaa vastata mulle yhtään mitään. Voin tietty lähettää sähköpostia, niin tekee tuo ruotsia puhuva näyttelijäkin. Voin vaikka lähettää hänen miehensä työpaikalle.
tämä oli totuus, tiedät sen kyllä. Voin kertoa päivittäiset matkasi Rmäen luo vaikka miehellesi Alysticaan. Voin todella tehdä sen. Teetkö koskaan mitään oikein??? Ei se siltä näytä. Iltalehteen kerron kaikki tiedot kyllä myöhemmin.
sulla on sitten viivaisa näkemys Lillakka. Hah haa..
Paskapotit sulle Lillakka!!!
katsoo kuuluvansa tänne?? Tai oliko se ruotsia puhuva skådespelare vai oliko tämä kärring myös skådespelare??
TUULIVIIRI, AKKA ON TUULIVIIRI
Ruottinkieliset on kaikki paskasakkia mun mielestä. Oli näyttelijä tai mikä oli.
mikään luuseri.
Kysymys tälle terapeutille: kun joka päivä juokset näyttelijän jättipottiin: istutko luuviuluna sen päällä vai oletko toimituksen aikana konttausasennossa? Sun mies (W..ström) ei ikänsä vuoksi varmaan enää ole kiinnostunut mistään seksistä?? Näyttelijäkin on kyllä jo vanha, seisooko enää hänelläkään?? Musta vastenmielinen mies, enkä (näin nuorena enkä vanhanakaan) ryhtyisi hänen kanssaan mihinkään. Lycka till bara!! Palviksen toki tunnistin minäkin.
ryntäsi R:mäen asuntoon pää kolmantena jalkana. Rmäki pyysi varmaan sisäpuhelimella tulemaan, kun ei rollaattorilla mennyt tämän huoneeseen aamulla kuten yleensä menee. Ukko varmaan on siitä syystä laitettu asumiskokeiluryhmään, jotta terapeutti voi rynnätä sen asuntoon joka aamu. Seksiasioista en kuitenkaan tiedä mitään. Terapeutti on asumiskokeiluvastaava.
Sanoin Mjolle, että annan tämän paskapotin mielelläni, vaikka toista paikkaa en vielä ole saanut. Tännekään en voi jäädä tähän Satansskitpottiin. :'( :'(
En minäkään ole...ainakin yritän sitä todistella.
Pomppii tai pumppaa päällä tai on konttausasennossa sängyllä toimituksen aikana. Kait jokaisella on oikeus etsiä omat nautintonsa.
Musta tämä vaikuttaa siltä, että nainen on ihastunut tai rakastunut siihen näyttelijään, olipa tämä jonkun toisen mielestä miten vastenmielinen tahansa. Kyllähän niitä vastenmielisenoloisia puolisoita on miunkin ystävillä. Juoksee päivittäin rakastettunsa luokse. Miksi joku olettaa että nainen olisi bi? On selvää, ettei hän täällä vastaa mihinkään.On varmasti perushetsku.
tuollaista. On suuri lahja, kun on kaksi äidinkieltä. Tämä on mennyt liiallisuuksiin ja elää omaa elämäänsä.
tekisi. Odotan että pääsen tästä kaikesta eroon. Lopetan tähän.
näyttelijäkö? Missä teatterissa?
ruotsalaiselle näyttelijälle, johon on jonkinlainen rakkaussuhde, järjestät JÄTTIPOTIN ja jollekin toiselle skitpottin. ÄLÄ HYVÄ IHMINEN VIIVYTTELE sen kanssa, vaan anna vaan tiedot johonkin lehteen. Turha sitä on miettiä. Mikäli ymmärsin tapahtumien kulun oikein, niin minä tekisin niin.
Kun tämä terapeutti aamuisin ryntää näyttelijän asuntoon, alkaa hän rynnätä sinne vähän myöhemmin ja luulla, ettei sitä kukaan huomaa. Jos siellä on kuitenkin useampia, jotka sitä toimintaa seuraavat. Hienoa! Anna johonkin iltalehteen, mutta vasta ensi vuoden puolella. Siinä mainitaan ehkä vain talon ja terapeutin nimi sekä asunnon nro. Otapa selvää.
En käy täällä jatkossa enää edes lukemassa. Tämän terapeutin tai näyttelijän seksijutut eivät kiinnosta. Itsellä on hyvä mies ja kaikki hyvin. Joulukin on tulossa.
Artikkelin annan lehteen viimeistään, kun pääsen pois.
Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta jokaiselle!
miten ammattitaidoton tuokin terapeutti voip olla. Täälläpäin siitä sais kenkää. Väittäis varmaan, et kirjoittaja on antanut tiedot väärin. Ei ruotsi nyt niin ihmeellinen kieli ol eikä mikään harvinaisuus. Joku terapeut keskikoulusta.
pitäisi aina valita mies. Silloin ei olisi syntynyt tämänkään kaltaista tilannetta. Mies saattaa ihastua todella kauniiseen naiseen, mutta naiselle, jonka mies ei oo enää ollu kiinnostunu seksistä kelpaa vaikka minkälainen mies, kuten tässä nyt näkyy. Sekään ei kuitenkaan selitä minkään skitpottin antamista sitä näyttämättä. Jos siitä seuraa jotain, saa syyttää itseään. Toivottavasti seksi on ollut niin hyvää, että se korvaa sen.
menneet, ku nainen ei suostunut edes suuseksiin. Siihen en miekään olisi suostunu. Niin kuvottavaa on ottaa jonkun valuva tappi suuhun.
V-Palveluista jonkun yhteystiedot Hesasta??
tällainen tilanne.
kun ei osaa kirjoittaa tällainen-sanaa oikein. On siis ruotsinkielinen.
virheettömästi ja substantiivien taivutuksetkin ovat kaikki oikein. Samaa en voi sanoa ruotsin kielen taidostani.
En taaskaan käyttänyt järkeäni ollenkaan. Olen pahoillani. Muuta en nyt osaa sanoa.
mikä on skitpott?
kun ruotsia puhuva näyttelijä kertoo ÅU:ssa tämän ruotsia puhuvan toimintaterapeutin kaa saaneensa jättipotin eli jättepott, ja toiselle ihmiselle annettiin asunto, jossa kaikki kaappien lokerot romahtavat alas, ja hän kutsuu sitä paskapotiksi eli skitpott. Tätä asuntoa ei ko. toimintaterapeutti ollut näyttänyt hänelle edes kahta sekuntia, joten hänellä ei ollut tilaisuutta edes sanoa, ettei ota koko asuntoa. Näin eri tavalla ko. terapeutti kohtelee ihmisiä tuossa palvelutalossa.
anteeksiannettavaa järjestää ruotsiapuhuvalle miesnäyttelijälle jättipotti ja suomenkieliselle naismaisterille paskapotti. Ei kannata ihmetellä, kun hän antaa tiedot talon toimitusjohtajalle ja johonkin lehteen. Siihen on itse syyllinen. Näyttelijällä ei ole edes koulutusta näyttelijän työhön. Oletko sinäkään edes ylioppilas. kuten joku kirjoittaja ajatteli.
en tee mitään, mistä tulevaisuudessa olisi haittaa sinulle. Haluan ainoastaan päästä pois. Kauan se on jo nyt kestänyt, mutta toivottavasti ei enää kestä. Teen kaikkeni, jotta hallitsen hermoni paremmin.
God Jul och Gott Nytt År 2008!
mitä teiltä kuuluikaan? Muilla tavallisilla kuolevaisilla se on selvä nakki.
huomiokykyinen??
tyhmä ku muuli. Nämä o niit kaikist pahimpii. Muuli ku muuli.
muun, vai???
en ikimaailmas. Kuka sitä ny kaiken maailman ähkylöin peräs juossee?? Kaupunkin tyttölöin metkui??
sen kyllä tuntee kuka puhhuu. Ei kai kukkaan naisimmeinen nyt toista oman miehens nimmee, jos on kyse syrjähypyn kaa tehneest miehest. Niin typerä ei varmaan oo kukkaan akka, vaik akoist ei voip ol varma.
ruottia puhuvist?
jumankauta natista, kyllähän joka tytölle omat onnenhetkensä pitää suoda? Huomio pitää kiinnittä hienovaraiseti muualle aina tarvittaessa, jonka jokainen hyväkäytöksinen ihminen tietää.
ja so, so, so, so, god, god, god, mera so, mera so, gubbens namn, namn!!
Jos häl on talon sänky, vaihda uusi sänky, ni natina katoo kokonaan.
rakastuin kerran mr.gigoloon (kaikkea sitä..), ihastuin kerran (marraskuu 2006 - maaliskuussa 2007 välisen ajanjaksona) neitokaiseen, ei siitä sen enempää (en, en koskaan kerro yksityiskohtia) ja tarina on tosi ja mitä rehellisin! jos muihin on viimeaikoina silmä vilahtanut, on se ollut lähinnä tyyliin, hmm, kukas se tuo oikein on? sellaistahan se elämä tuppaa olemaan.
Kaikki ihmiset ei valehtele eikä tarvi käyttää edes valkoisia valheita, olen ollut aviossa n. yli 20.v ja kumppani valehteli jo seurustelu aikana eli olen oppinut VIHAAMAAN!!! valehtelua ja uskottomuutta...siitä johtuu mun jyrkkä kanta valehteluun ja uskottomuuteen...
Mikäli tää on sun tekstis, sun vanhahko mies on viel irstas gigolo ja sit viel ihastut nuoreen avustajaan, mikä ei sit kyl kauan kestäny, Rmäen asunnos ravaaminen alko jo syksyl 06. Naapuri kertos, et rynnistit siihen kerrokseen talvipalttoo päälläs.
Miehes valehteli ja oli uskoton. Sit kyl ymmärtää, että seksi maistuu ton kolhonnäköisen näyttelijän kaa. Miehen halutko loppu sit lapsen syntymään, voi sua raukkaa.
Anna jumankauta natista, kyllähän joka tytölle omat onnenhetkensä pitää suoda? Niin pitää suoda, nussikka kuin kanit pellossa, ei se mua häiritse.
sil terapeutil ei sattus olleen kännyä???
paskiainen, lue PASKIAINEN.
RMÄEN SÄNGYLLÄ?? Kokemuksia jo oman miehen kaa??
ei sinnepäinkään.
Alussa vaan valhe voitti, voi sua raukkaa!!
LYCKA TILL!!
avustajaan kuin puolikuuroon ja -sokiaan ruotsinkieliseen näyttelijään, jolla toinen silmä on tekosilmä. Ei se seksi vammaisen hemmon kaa niin kaksista voi olla. Oot niin luiseva, et sun pääl se ei voi olla, vaan istut itse sen tapin päällä, jos sillä enää edes seisoo.
kadoksissa.
rakastuin kerran mr.gigoloon (kaikkea sitä..), ihastuin kerran (marraskuu 2006 - maaliskuussa 2007 välisen ajanjaksona) neitokaiseen, ei siitä sen enempää (en, en koskaan kerro yksityiskohtia) ja tarina on tosi ja mitä rehellisin! jos muihin on viimeaikoina silmä vilahtanut, on se ollut lähinnä tyyliin, hmm, kukas se tuo oikein on? sellaistahan se elämä tuppaa olemaan.
Kaikki ihmiset ei valehtele eikä tarvi käyttää edes valkoisia valheita, olen ollut aviossa n. yli 20.v ja kumppani valehteli jo seurustelu aikana eli olen oppinut VIHAAMAAN!!! valehtelua ja uskottomuutta...siitä johtuu mun jyrkkä kanta valehteluun ja uskottomuuteen...
Surullista, mutta onneksi mulla on toisenlainen mies. Olisin heittänyt ulos, jos olisi valehdellut ja pettänyt jo seurusteluaikana. - Olen pahoillani. Minä kuitenkin tykkään sinusta.
on omat sivustonsa tietääkseni keksitty. Huomiokyky ja huomioimisentarve on muuten eriasioita. Kaikille naapurikyttääjille, joilla on tarve ihmetellä normaaleja inhimillisiä toimintoja (sänkyn natina, vessassa käynti, alastomana hiippailu omassa kodissa, suihkussa laulaminen, puhelimessa puhuminen, tv-ohjelmalle nauraminen ym.) ja jotka kokevat tälläiset toiminnot muiden kuin itsensä osalta oudoiksi ja juoruamisen arvoiseksi kun ovat niin kliinisiä ja kyynisiä, toivotaan joululahjaksi että heitä tulisi rutistamaan kunnon satakiloinen maalaisemäntä, joka haisee hieltä ja lehmänpaskalta, tälläinen hlö kun ottaisi heidät syliinsä ja pitelesi niin kauan, että näiden kyttääjien steriili ulkokuori murenisi ja he saisivat nauttia kerrankin inhimillisestä kosketuksesta ja lämmöstä ja osaisivat sen jälkeen ymmärtää paremmin omaa perusinhimillisyyttä ja osaisivat jättää naapureiden kyttäämiset vähemmälle!
on rikottu, vai onko nunnalupausta tehty? kuka sen keksi, naapurikyttääjä vai?
Eivät kaikki usko kaikkea tosta noin vaan. En minä ainakaan.
tytöt tykkää pojista ja pojat tykkää tytöistä, vaikka ne välillä muuta väittää, kaikki tykkää välillä tytöistä ja pojista, eikö olekkin ihmeellistä? leikkaa liimaa viestejä, onko jouluaskareilta jäänyt aikaa, leikatkaa vaan joulutonttuja ikkunaan. Tosiasiassa minä halveksin kaikkia.
et ikimaailmassa.
kaikkia muita kylläkin. Mukava elää kun tuntee suurta vihaa ja halveksuntaa kaikkia kohtaan, kun ei yksinkertaisesti voi arvostaa enää ketään, kaikki näyttää niin pieniltä, raukkamaisilta niin järkyttävän idiooteilta, kaukana ei ole etteikö tapahtuisi jotain todella järkyttävää.
Äitini on jo kuollut, vaikka puhuukin mulle, mutta en yleensä kuitenkaan noudata ohjeita. Veli hermostuu, kun olen sen mielestä niin holtiton. Minä muka holtiton, ei pidä paikkansa. Tykkään sinustakin, kuten varmaan tiedät tai ainakin toivon niin.
tarpeen, mutta juu, ehkä ei kannata kaikkia "ohjeita" noudattaa.
destani, että mun on nyt pakko poistua tämän tietokoneen äärestä. Huomenna on taas uusi päivä.
mitä kannattaa kertoa ja mitä ei ja onko seiskapäivää lehden jutut suurta journalismia vai ei ja ainoa totuus asiasta. Monelle on itsestäänselvyys miten käyttäydytään ja miten hävytöntä ja röyhkeää on tunkeilla toisen yksityisyyteen. Pieru- ja kakkahuumorin ystävät on sitten tietysti asia erikseen.
tai vastaavaa kokeneet tietävät, että välillä rapatessa roiskuu, hyökkääjät ja puolustajat sortuvat välillä sanoihin ja tekoihin, joita ei pidä tarkastella rauhan ajan termein.
jonkun talon asukkaan (nainen mies) välisen seksisuhteen? Minä olen ainakin luullut, ettei se ole luvallista ollenkaan. Mitä mieltä tästä olisi talon johtaja. Sanookohan: Nussikoot kuin kanit pellossa?? En kai ilmoita, ei ole mun asiani… Kerro seisooks sillä edes, jos sulla kastuu, mutta rasvaahan voi käyttää??
jotka elävät elämäänsä naapureiden kautta. Sairasta kytätä mitä naapurissa tapahtuu! Onneks asun omakotitalossa, niin kukaan ei kuule meidän eläimellisiä ääniä, joita lähtee milloin mistäkin :)
jo sitä eläkeikää lähestyvää sukupolvee, jonka seksihalut oli menneet ja siksi aloit muuttua ravuriks ja ravata sen pölhonaaman luo joka päivä syksystä 2006 lähtien. Mites monta mukulaa sulla olikaan sen tyttelin ohella? Seksikumppanis tytteli oo vaan paljon kyvykkäämpää vuosikertaa. Vaikee kyl uskoo, mitään sen pölhönaaman kakaroist. Sen tapin pääl ei taatust ol mikään mukava istua??? :) :)
viesteihin?? Käytetäänhän sitä naimiseenkiin ja miten kauan onkin käytetty. Kuukausikaupalla?? Hohhoo...........................
seinän läpi pölhönaamaäijän ja samaa näköö olevan terapeuttiskan asunnost. Vai väittänetkö sen tulevaks vastapäisen pariskunnan makkarist? Enpä usko. et se ähinä tulis siält, ei niil niin aktiivist eikä voimakast seksielämää ol..............
Normaaleilla tytöillä on sentään jonkun verran vaistoi miestä katottaessa, mut sul ei tainnut ol mittään. Eiks siäl saaristo opi yhtikäs mitään??
Sulla ei oo vaistoi ollenkaan, kun naisilla yleensä on miestä valitessa, eivät he ota mitä tahansa vanhaa häiskää?? Sit on pakko tehdä syrjäloikka hölmönaamanäyttelijän kaa. Äly hoi älä jätä, vai eiks sul leikkaa ollenkaan? Onks se näyttelijä mukamas niin hyvä nussimaan, mitä metelistä saatta päätellä?? Enpä vaan usko?? Joulupukki teil on kyl sitä jo valmiina. Valkotukka harmaahapsi… Mikään älynjättiläinen et ole, se on jo nähty.
vanhemman äijän jos et oo idiootti?
”olen ollut aviossa n. yli 20.v ja kumppani valehteli jo seurusteluaikana eli olen oppinut VIHAAMAAN!!! valehtelua ja uskottomuutta...siitä johtuu mun jyrkkä kanta valehteluun ja uskottomuuteen...”
Normaaleilla tytöillä on sentään jonkun verran vaistoi miestä katottaessa, mut sul ei tainnut ol mittään. Eiks siäl saaristo opi yhtikäs mitään??
Sulla ei oo vaistoi ollenkaan, kun naisilla yleensä on miestä valitessa, eivät he ota mitä tahansa vanhaa häiskää?? Sit on pakko tehdä syrjäloikka
hölmönaamanäyttelijän kaa. Äly hoi älä jätä, vai eiks sul leikkaa ollenkaan. Onks se näyttelijä mukamas niin hyvä nussimaan, mitä metelistä saatta päätellä?? Enpä vaan usko?? Joulupukki teil on kyl sitä jo valmiina. Valkotukka harmaahapsi… Mikäään älynjättiläinen et ainakaa oo, se on kyl jo nähty.
Mut tehdä nyt syrjähyppy sen näyttelijän kaa, ja jo monta kertaa syksystä 2006 lähtien. Jättipotista panopotiksi?? Pitäiskö kertoo johtajalle vai aisankanttajalle??
Pirulauta; onks tääl bi-puolella koko palviksen porukka? No, eihän niil partnereita ookaan?
Onnenhetkiä ei tarvitse suoda yhellekään terapeutille eikä ainakaan missään palvelutalossa. Talon ja ketjun johdolle pitäisi ilmoittaa. Kaikki työntekijät ovat kuitenkin yleensä hyvin tarkkoja, mutta onko tässä nyt ensimmäinen, jolle työllä ei ole mitään merkitystä. Vastauksesi oli varmaan suuttuneen kirjoittama.
Onko siellä ikkunat käytävillä, joista naapurit voivat kytätä, kun asukas kävelee alasti. Tämän alastomuuden tietää varmasti vain ko. terapeutti. Makaisit vaan miehes kaa etkä riskeerais työtäsi, vai onko tarkoitus muuttaa sen näyttelijän kaa yhteen? Kyllä joku heikkolahjainen aina puolustaa.
Ravaamisen sen koppiin aloitit jo ennen jouluu 2006, jolloin äijä varmaan kaatoi sut eka päivänä sen parisänkyyn. Kun intohimo on ohi, etsitkö talosta jonkun nuoren vammaisen pojan????
KASTEMADOT.
kaikille kyttääjille, sairastahan se, todella SAIRASTA! ja joku sosiopaattinen pentu vielä luulee sellaista normaaliksi toiminnaksi? elämisenkirjoo mahtuu monenlaisia asioita, joita kehittymättömät rajalliset ihmiset eivät ymmärrä.
jos natisee.., kelläpä ei natisisi, varsinkin opiskeluaikoina varsinkin kaverit natisutti sänkyjään sen minkä kerkisi, puhuinko itsestäni?
Hauskaa ajatella, että jotkut ihmiset on niin typeriä, että ne keksii jonkun kuvitelman omassa päässään, levittelevät sitä kuvitelmaansa ja rupeavat sitä kavereidensa kanssa totuutena pitämään, kunnes joku oikaisee heitä, sitten he väittävät että heitä on huijattu? vaikka itse keksivät koko jutun.
harrastakaa läheisyyttä keskenänne enemmän, ei tarvitse tuntemattomien asioita kuvitella, jos kiihoke materiaalia tarvitsette, eiköhän sitä helpommin saa pornokaupasta kun pilata maineensa muita kyttäämällä, runkkarit...
asukin kaa. Pienet ilot pitäisi vielä suoda: tämä jos mikä on tosi SAIRASTA. Kenkää tarvitsisit. Makaa vaan sen vanhan miehes kaa...........................
Sinäkö runkkat yksinäs??
ihan yleisesti piha-alueella, ainakin henkisesti, toiset varmaan ihan fyysisestikin keskenään, semmoinen vaikutelma on jäänyt.
Mä luulen että se sosiopaatti makaa kenen kanssa tahansa kenet saa.
löytyy?? Sun miehes makaa naapurinsa kaa avoimesti, vai?? Jolloin syrjähyppy sen ****naaman kaa olis oikeutettu? Mutta kun semmoinen ei oo luvallista missään palvelutalossa?? Mitähän mieltä tästä oltaisiin......
jos ei sekstaa sen naaman kaa ja perusteellisesti munaskuita myöten, ni se löytää talosta jonkun toisen??? Voin kertoo, ei löydä, ku kukaan ei huoli sitä. On se kieli vaan niin metkaa..........
naisvastaava ja miesasukas......
jossa sattuu ja tapahtuu,huutelevat toisilleen kuinka heillä on housut märkinä ja joku olisi voinut käydä panemassa heitä kaikkia ja ihme runkkauspuheita? no no, tuskinpa. Voi aikoja voi tapoja.
voi olla alueella, jossa huudellaan, että housut ovat märät.....?? Sullahan on aikuinen lapsikin, mitä hän sanoisi tästä kaikesta???? Eikä miehesi ainakaan perheellisenä voi naapuriston naisia tyydyttää?
Mizzäpäin tämä alue on. En tiedä missä asut??
yrität vaan kääntää huomion pois omasta huoraamisestasi sen naaman kaa. Paneskele vaan miehes kaa kaikes rauhas, ni kukaan ei valita mistään huohotuksesta eikä mistään muustakaan ja duuniskaan ei oo vaarassa.
Pahin ....... oot kuiteski.
omakotialueilla voi varmaankin tapahtua vaikka mitä myöskin, eräskin kertoi että naapurit tahallaan melusi aidan vieressä jotta olisivat saaneet savustettu epämiellyttävät naapurit pois.
Mutta tässä tapauksessa ei ole kyse sinun tutuistasi, vaan lesbonaisista jotka kirmailijat piha-alueella pöksyt märkinä sen jälkeen kun miehet siellä ensin huuteli hävyttömiä. Yrittivät neuvoa toisiaan miten esim. suudella jos on kaksi pitkänenäistä tai saako jäätelöstä jotain apua tiettyyn asiaan. Ehkä hävyttömät miehet ja L-koodin katselu heitä noin pahasti villitsi? Onko kyseessä mielisairaala-alue vai muu hoitolaitos, hmmm jaa, ota siitä kukaan mitään selvää enää. Moni luuli muuttaneensa normaaliin kerrostaloon eikä kommuuniin, jossa pitäisi kaikki kaikkien kanssa jakaa. Hävytöntä kuvitella että naapureiden yksityiset asiat kuuluisivat piha-alueella huudeltavaksi. Yksityisyyden rikkominen oli räikeää ja törkeää, on se nyt kumma jos ei meinata järkipuheilla tolkkua asiaan saa ja ymmärrystä siihen ettei tälläisiä sovi mennä tekemään saatikka sitä jatkamaan, pakkohan se on syytteitä välillä nostella jos muuten ei asiaa ymmärretä.
vaikka ero ei näykään puhuttaessa. Kirjoitus on tällaisia.
kansan piikkiin piikkiin. Liian kauan, liian kauan, mikä hyvä räppi??
Kaikki ihmiset ei valehtele eikä tarvi käyttää edes valkoisia valheita, olen ollut aviossa n. yli 20.v ja kumppani valehteli jo seurustelu aikana eli olen oppinut VIHAAMAAN!!! valehtelua ja uskottomuutta...siitä johtuu mun jyrkkä kanta valehteluun ja uskottomuuteen
vai oliko tämä tarkoitettu eri lukijoille ja sitten taas myöhemmin jotain muuta. Lesbot, housut märkinä .....
Sun mieheskö on yllättäen muuttunu rehelliseksi ei-pettäväksi mieheksi?? Jaaha...
että on kaikenlaisia ihmisiä sellaisia ja tälläisiA. Itsekin tapahtumien aikaan teroitin puukon ja meinasin mennä ulos sen kanssa asioita selvittelemään, jätin tuolille, menin ilman ulos.
Sillä kertaa järkipuheet saivat asioille paremman käänteen, kunnes joku tai jotkut saivat päähänsä uudelleen leikkiä ja valheellisen ilmapiirin rakentaa ja pilasivat yrityksen rakentaa rauhaisampaa ilmapiiriä.
No se sotku jäi heidän harteilleen kun sen kerran itse aiheuttivat, kunnes päättivät typerästi meikäläiselle uudelleen "kostaa" jotakin mihin en edes ole syypää, sillä jokainenhan se tietää, että jos ajat ylinopeutta ja jäät kiinni ja maineesi menee rikkomuksen takia, onko se perhana naapurin syy jos et osaa käyttäytyä lakipykälien ja järjestyssääntöjen mukaisesti? maine menee, maine menee, itkevät sitä vuostolkulla ja kuvittelevat että jotain toista halventamalla heidän maineensa siitä paranee?. Vituttaa tuollaiset takiaiset jotka roikkuu takinliepeessä ja tunkeutuu toisen ihmisen elämään jota he ei todellakaan TUNNE alkuunkaan. Keskittyisivät nyt perkele omaan elämäänsä.
luvata?? Ihmetystä herättävä??
moneen junaan. Ehkä päätöstä voi vielä muuttaa.
"tuollaiset takiaiset jotka roikkuu takinliepeessä ja tunkeutuu toisen ihmisen elämään"
Mitä tällaisilla takiaisilla tarkoitat? Kuka sinun takinliepeessä roikkuu?
Et auta juuri ketään muuta kuin sitä yhtä ja samaa, jonka asuntoon juokset päivittäin. Jos hänestä on tullut sulle takiainen, se on oma syysi. Muut taitavat melkein vältellä sinua. Mikään suhde ei ole kenenkään toisen syytä. Selvitä oma elämäsi äläkä syytä niitä, jotka sitä ihmettelevät. Kuka on tunkeutunut elämääsi?? Kuka muu kuin rakastettusi Rmäki?? Hoida ensin omat asiasi.
Mistä elämänkirjosta puhut?? Onko sulla itsellä sitä läheisyyttä tarpeeksi???
No se sotku jäi heidän harteilleen kun sen kerran itse aiheuttivat, kunnes päättivät typerästi meikäläiselle uudelleen "kostaa" jotakin mihin en edes ole syypää, sillä jokainenhan se tietää, että jos ajat ylinopeutta ja jäät kiinni ja maineesi menee rikkomuksen takia, onko se perhana naapurin syy jos et osaa käyttäytyä lakipykälien ja järjestyssääntöjen mukaisesti? maine menee, maine menee, itkevät sitä vuostolkulla ja kuvittelevat että jotain toista halventamalla heidän maineensa siitä paranee?. Vituttaa tuollaiset takiaiset jotka roikkuu takinliepeessä ja tunkeutuu toisen ihmisen elämään jota he ei todellakaan TUNNE alkuunkaan. Keskittyisivät nyt perkele omaan elämäänsä.
- tätä ei ymmärrä kukaan muu kuin sinä itse: kukas täällä itkee yhtään mitään vuostolkulla ja kenen maine olisi mennyt? Kuka on väittänyt tuntevansa elämäsi?; ei kukaan; oma elämä on ihan hyvää.
eiköhän sitä helpommin saa pornokaupasta kun pilata maineensa muita kyttäämällä, runkkarit... Missä ne runkkarit ovat?
elämisenkirjoon mahtuu monenlaisia asioita, joita kehittymättömät rajalliset ihmiset eivät ymmärrä: ja mitä elämisenkirjoa sitten on talon asukin kaa makaaminen?? Kerro heti. Rajallisen ja kehittymättömän ihmisen itelleen ottama oikeusko??
LOPPU tähän!
Sorry, jos oon ollu riippana sun takinliepeessäsi ..... En sit enää olekaan.
selvää kuin pläkki! Mr R. kun palaa kotiinsa, tulee olemaan yllättynyt, kun terapeutilt on halut vähentyny, se kun on antanu miehens pakon saneleman pumpata alarakonsa täyteen monen vrk:n aikana, vai jaksaaks tää teeskennel, et Mr R:n kullero olisi parempi ku hänen miehens. Onks häl mielikuvitus ees siihe, sanokaa te pojjat.
Kiinnostasko sinappiohje ketään??
oli ollu?? Sanoks hän mitään? Yleensä heill on ollu muutama avioliitto. Terapeutin mies oli pettänyt tätä, joten hälläkin oli kokemusta, joten niin oli oltava myös Mr R:llä, jos joka aamu jaksoi tämän alaraon pumpata täyteen. Muuten se ei olis onnistunut eikä jaksanu.
Unohda kaikki nämä kirjoitukset.
Joku sinunkin tekstisi on ollut vaikea minunkin ymmärtää.
Toivon Sun matkallesi
onnenkukkaa monta,
monta ilon aamua,
ja iltaa surutonta.
Kaikkea hyvää!
sallittua jopa pienet ilot rakastetun kanssa eli seksi asukin kaa. Härregud! Du är idiot! Ansaitset saada kenkää tai voitko mennä eläkkeelle jo 58-vuotiaana?? milloin se hapsipukki eläköityy??
mutta ku tää sun nussimiskeikka rintsin kaa ei niin vaan menekään. Se on luvatonta eikä mitää pientä iloa, jota joka naiselle täytyy suoda. Kuvottava ähinä. Pitääks tällainen ottaa nauhalle vai pyytää joku kuuntelemaan vaikka tämä paskapotin saanut ja siitä suuttunut, häh??? Hapsipukki ei tiedä mitään. Heti kun näet Rintsin jossain vaikka ruokalassa esim. Lucia-tilaisuus, syöksyt sen viereen seisomaan. Saatanan ämmä----- 3:-O
mahtavat olla? haluatko tarkan osoitteen?, pääset kyttäämään kyttääjiä, järjestetään bussikuljetus ja kahvia sekä pullaa mukaan ja mennään kaikki yhdessä kyttäämään kyttääjiä, pahus moni taitaa jo nyt tehdä näin, kiertelevät siellä ja ihmettelevät.
Hesarissa oli muistaakseni maanantaina hyvä pääkirjoitus älyllisestä epärehellisyydestä ja vellihousuista joilla ei kantti riitä ottamaan kantaa ja väistelevät todistusvelvollisuutta, hakevat vain jotain oikeutusta typerille teoilleen itsepetoksen avulla.
vastauksenkin lähetin perkele vahingossa alkusivulle. Kyttääminen ei kiinnosta. :-~) :-~)
pääkirjoitusta eikä muutenkaan.
peuttimuija. Rintamäki on sen suuri rakkaus. Rintamäen kakarat ovat tämän mukaan kuitenkin paljon älykkäämpiä ku terapeutin heikkolahjainen lapsikatras. :-@ :-@
pyytäisit kymmeniä kertoja. Täällä voi käydä kuka vaan lukemassa ja kirjoittamassa mitä tahansa kun vaan löytää tämän. :) :)
ja epäluotettava hmmm...
Tottahan ottaisin asioista selvää. Liian paljon on olettamisia ja väärinkäsityksiä...
Ottaisin selvää, kuinka asiat todellisuudessa on, ennen kuin heittäisin pyyhkeen kehään...jos todella välitän ihmisestä. Itse en helpolla luovuta jos tunteeni ovat aitoja.
Ehkäpä kuitenkin toisen mahdollisuuden... mikäli hällä hyvä ja uskottava selitys valehteluun ja kieroiluun, eikä perusluonteeltaan ole kiero.
Riippuu tietysti siitä kuinka paljon kyseisestä ihmisestä todella välittäisin.
Yhdentekevät valehtelijat ja kieroilijat saavat puolestani mennä.
tuollaiset pjauhajat, jos ei järkipuhe kerran tehoa, turpaan vaan ja onnea!
On samat pelot sinusta? Että et vain pilaile kustannuksellasi? Mistä voit päätellä että hän on kiero ja epäluotettava?
Minä ainakaan valitettavasti en ihan heti luota vaistoihini. Varsinkaan siinä, että joku, josta uskoisin löytyvän bi- henkisyyttä, onkaan sitä. Täytyy varmistua siitä, että hän ei vain pilaile kanssani.
vaan aikaisempiin keskusteluihin ja kokemuksiin. En kuitenkaan voi kertoa sen tarkemmin, sillä en halua, että selviää kuka mä olen, vaikkei silläkään mitään merkitystä olisi. Näen hänet varmaan vielä muutaman kerra tai ehkä montakin kertaa ja toimeen täytyy tulla.
mahollista. Kyllä niitä muitakin on. Skit!
hänen kanssaan puheeksi. Siis silloin, jos tämä toinen jotain sulle merkitsee. Voisiko kyse olla väärinkäsityksestä tai jonkun muun valheesta?
naiset osoittautuvat mestareiksi tässä kieroilussa.
väärinkäsityksen!!!
päin väärinkäsityksen??
Mullekin kaikki, joiden kanssa oon "alkanu oleen" ovat valehdelleet ennemmin tai myöhemmin. Yksi ikänsä, toinen kännissä eri mieltä kuin selvinpäin, joku vain kokeillut naisen kanssa olemista ja "käyttänyt hyväkseen". Aluks oli muka tosissaan. Ja yks haki naisia netissä ilmoituksellaan ja valehteli, ettei muka ollut sen.
Sit on niitä, jotka ensin ovat kiinnostuneita ja sit hylänneet kuin rukkasen ilman mitään syytä. Ja peruneet tapaamiset ihan typerillä syillä: unohdin lapsen synttärit, äiti kipee, tuleekin tärkeempiä vieraita ym.
En tosiaan luota enää yhteenkään naiseen!!
Kenenkään perään en ala ruikuttamaan. Itse en ainakaan omasta mielestäni ole valehdellut kellekkään. Jos ei ole kiinnostanut, niin olen sanonut sen suoraan. Ja näin täytyiskin tehdä, eikä vedättää toista.
Kun puhutaan kieroilusta ja seläntakana vehtaamisesta!:)
Mutta tosiaan, kuulostaapa jollain tapaa tutulta tuo... etten vain olisi itse joskus törmännyt moiseen kieroilevaan naiseen!
Niin, en tiedä jaksaisinko alkaa selvittää tuon naisen perusluonnetta ja muita avuja. Jos vaikka jossain kohtaa tapahtunut joku mullistava käänne, jossa kieroon kasvaminen on alkanut.
Ja ehkä riippuu myös siitä, että osaako kyseinen kieroksi ja epäluotettavaksi osoittautunut naikkonen katua tekojaan. Syyllistäminen ja sen toistot tekevät varmasti tehtävänsä!! ;)
Jos eivät, niin mäkeen vaan!!! Maailma on täynnä naisia! Myös kieroja sellaisia...
sekä kaikenlainen kateus ja muu merkillisyys, joita en koskaan oppinut tajuamaan. Ymmärtävätköhän naiset itsekään?
Paskapuhetta! Jonkun miehen mielipide?
ensiksi selvitän,että ihminen itse tajuaa
mistä voisi olla kyse.Annan muuttumisaikaa.
Asiasta ei tartte sotia. Se on jtn. joka selviää
hälle viimestään sillon ku vähennän hänen mahdollisuuksiaan kieroila minulle.
Mutta oikein todella pidän- tapauksessa kokisin
asian niin pahimmalla tasolla, että katkeroituisin, syyttäisin itseäni, saattaisin jopa tämän kyseisen ihmisen seurassa päästää pahiksen irti itsestäni. :(
Outoa vai onko??
onkaan vanha kotka? Joko oksalla köllöttävä tai ilman oksaa jossain köllöttävä??
Vastatkaa ettette jää ilman oksaa, jolloin on etittävä yöpuu itse.
Vet inte hur många det finns här???
Vet inte hur många det finns här???
Ruotsinkielisenä olet todella välinpitämätön, vaikka tätä talon ”tavoitelluinta ruotsia puhuvaa poikamiestä” kohtaa kaikkea muuta kuin piittaamaton. Järjestit hänelle JÄTTIPOTIN ja annoit haastattelun siitä ÅU:hun. Tilasit itse toimittajan paikalle. - Minä annan haastattelu Iltalehteen paskapotin johdosta.
Miehesi on syntynyt -45, joten tämä poikamies on häntä nuorempi. Tämän poikamiehen ei tarvitse "kuin lähettää tekstiviesti, niin tulet vaikka polkupyörällä. Ei kait nuoret avustajat noin vanhan äijän suihkutuksesta haluakaan huolehtia eikä varmaan mistään muustakaan. Mitään tavoittelemisen arvoista en tässä miehessä ole koskaan nähnyt. Et näyttänyt mulle tätä paskapottia edes kahta sekuntia, jotta olisin voinut sanoa, että en ota sitä enkä tule tähän palvikseen. Tätä paskapottia on korjattava, sillä tässä kunnossa sitä ei M:jollekaan eikä kenellekään voi antaa. Toivottavasti menetät sen palkankorotuksen, jonka sait, kun joku idiootti otti tällaisen paskapotin eikä sitä edes korjattu. Sinulla ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa (ingen ansvarskänsla). Luepa tämä jostain iltalehdestä. Jos ei nyt heti, niin viimeistään kun pääsen täältä pois. :) :) Mitähän palvelutalon johto Helsingissä sanoo siitä?? Eipä ole minun murheeni. Tämän perusteella pitäisi selvitä, mistä palviksesta on kyse. Lehden nim, ÅU, sen jo sanoo.
paskapotteja? Tiedän taksikyytien perusteella, mikä tämä palvis on ja taidapa tietää kuka tää terapeuttikin on. Ei ruottinkielisiä nyt niin monta missään ole. Ai niin, saihan ae näyttelijä JÄTTIPOTIN. JÄTTIPOTTI VERSUS PASKAPOTTI
eikä vastaa enää tarkoitustaan. Minä poistun.
edelleen ihastunut tuohon naiseen. Sinun pitäisi päästää irti.
mustat sukat? En kuitenkaan ole tästä varma.
väitteistä oikein mikään paikkansa. ;) ;)
tänne enää mitään. Toivon ainakin niin. Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2008!
"tuollaiset takiaiset jotka roikkuu takinliepeessä ja tunkeutuu toisen ihmisen elämään"
Mitä tällaisilla takiaisilla tarkoitat? Kuka sinun takinliepeessä roikkuu?
Et auta juuri ketään muuta kuin sitä yhtä ja samaa, jonka asuntoon juokset päivittäin. Jos hänestä on tullut sulle takiainen, se on oma syysi. Muut taitavat melkein vältellä sinua. Mikään suhde ei ole kenenkään toisen syytä. Selvitä oma elämäsi äläkä syytä niitä, jotka sitä ihmettelevät. Kuka on tunkeutunut elämääsi?? Hoida omat asiasi.
Pikkuäiti varmasti ite. Sen miehest en voi sanoo mitään varmaa, kun en ole kunnolla edes nähny. Siis kunnolla.... Ei sen alaväli varmaan kestä monia nussimisia, vaikka onhan sen aukko leveä, kun sillä on jo pari kakaraa ja nussimiskertoja ja satoja…ja ainakin jo parin kolmen hemon kaa………. ;) ;) ;)
panojen lukumääräkään ei ollu oikein, mut ehkä vähän sinne suuntaa. Ei sen kaa sen enempää ees pysty, ettei sen jalkoväli alaa vuotaa verta, ei sen ukon tappi niin paksu voip olla, vaik se näytti joulupukilta, muttei pukeil mikään pasunpuoleinen kai oo, vai onks jollai?? Rmäel ei saunas ainaskaan ole. Jos sen tapist on kokemuksia voi sannoo, ettei oo mitään kokemusta. Kuule muija nussi sen joulupukkis kaa ja perusteellisesti munaskuita myöte. Hyvät panot sulle ja hyvä panovuosi!
Pikkuäiti istus ekumeenises jumalanpalvelukses eturivis sen harmaahapsisen joulupukkis kaa?? Ei se harmaahapsipukki sitä kykene tyydyttään, ei ikinä toi hapsipukki tyydyttäs korkeintaan jonkun satavuatiaan ei tervettä viiskymppistä muijaa. Mitä te sit puhutte, et nussi vaan miehes kaa, ku siit ei oo mihinkään? Nussikoon vaan näyttelijän kaa, jos siitä saa edes ne pienet ilot. Tehköön vaan sit niin.................. Lupaatteks sit pitää pullaluukut kiin?? Ei sitä kyl voi pyytää nussimaan Mr R:n kään kaa, vai voiks???
älkää taas hullujanne puhutko?
RAKKAUS. Rmäki ei usko Jumalaan vaan uskoo, että mitään ei ole olemassa. Kaikki mitä on, on tämä tässä nyt näkyvä maailma. Mitkään syrjähypyt eivät merkitse sille yhtään mitään. Voi nussia naimisissa olevan muijan kaikki aukot SUUN, PERSREIÄN, EMÄTTIMEN täyteen, vaikka tuntisi sen miehen ja kaksi kakaraa. Semmoista jonkun elämä on. Oma ukko, hapsipukki oli petturi ja valehtelija, muttei elämän suurin rakkaus ole sen parempi. Voi muija parka, eipä sekään näytä välittävän mistään. Niitten kantsis yhistää perheet. Werströmin poika vois naida Rmäen tyttären ja tytär Rmäen pojan. Eiks yeah! :-D >=]
Hapsipukki, kenen keksintöä tämä sana on?? Meinasin ensin kuolla naurusta, mutta sitten tajusin sen tyhmyyden.
jalla. Mä näin sut länsicittarissa tosi pitkän laihahkon miehen (ei mikään pikkumamma) ja tummatukkaisen tytön kaa. Oli varmaan sun mies, muttei ollu sun tytär. Näin tyttäresi ennen pääsiäistä kun toi sulle kukkia. Sulla on komea tumma mies, joten et mitenkään voi olla BI: pikkumamma on niin luuviulu, ettei siitä ole mitään fyysistä iloa kellekään. Pysykööt vaan Rmäen kaa. KUN Rmäki on sen SUURIN RAKKAUS, niin pitäkööt rakkautensa. Nussikoot konttausasennossa tai istukoon päällä, ottakoon suihin tai perseeseen. Menkööt naimisiin ja muuttakoon muualle. Se olsis suuri ilo jokaiselle. Siinä pikkumamman elämisen kirjo kokonaisuudessaan, no eipä tätä kukaan täysjärkinen voi ymmärtää.
On antanut sulle huonokuntoisen paskapotin, joten anna haastattelu Iltalehteen, jonka levikki on laajempi kuin jättipottilehdellä ja siihen kaatuu noiten rakkaitten lausunnon arvo kokonaan, saatanan akka kun tekee tommosta jollekin koulutetulle ihmiselle, Sillä on varmaan vain keskikoulu ja terapeuttikoulutus. ALAARVOINEN AKKA. Taatusti kateellinen koko henkilökunta kuten myös mirjalle. Akka menee aina Rintamäen luo kun näkee sen jossain kuten luciatialaisuudessa. Toivottavasti se kaatuu pyörällä ajaessaan ja vammautuu niin ettei pysty enää ravaamaan jätti pottiin joka aamu jo marraskuusta 06 lähtien.
Jos tiedät hapsipukin työpaikan nimen, anna mulle se käytävällä jollakin lapulla.
poistamista, mutta mitään ei ole tehty, mikä ilmeisesti nykyisin on jonkinlainen kotaloni.
:'-(
Mun ukko selvitti, mikä firma tekee tällaisia tutkimuksia, mutta jos joku luulee multa saavansa nimen, niin ei sitä kyllä saa. Paskanmarjat mikä hölmö!! :'-(
Minä lähden ainakin nyt kauppaan.
tiedän, että talosta on vaikea päästä toiseen samankaltaiseen taloon. Samanlaista on tuskin koko maassa. Tämä romulaatikkotalo vetää viimeisiään. Et käynyt ennen joulua edes syömässä, enkö vaan nähny. Rintamäkeä tuskin koskaan päästäisit pöksyihis??? No sehän pumppaa jonkun muun alaraot täyteen.
kokonron. Tumma tyttö cittarissa oli vävypojan yksi sisko, Felicitas. Todella kaunis suora polkkatukka, joka muistuttaa..
On se kyllä yks helvetti, kun tätä ketjua ei ole poistettu. Käyn nyt vain katsomassa, vieläkö se täällä on.
Haluan unohtaa koko ketjun. :-) :-)
se riippa on kai se terape... Sen rakastettu toivotti jopa Mjonkin tervetulleeks taloon jo ajat sitte, vaik ei tää paikkaa viäl siält saanukkaan. Myöhämmin ku saa, muuttuu jonkun paskapotti varmaan jättipotiks..................??
Vietti jonkinlaiset erojuhlatkin, joihin kutsui aukkaitakin, vain joku meni ja totta kai terapeutti tietysti.
Ruottinkielisten asukkaiden luona vierailu-kierroksen päivittäin pitää kuun alusta ensin aloittaa kolmen A-portaan asukkaan luota (puoli tuntia/asukas) JB:lle sanottava, että panoja on ollut R:llä jo marraskuusta 06 alkaen päivittäin, jolloin Mr. R:n aikaa on rajoitettu joulua edeltävistä ajoista. Nussikoon JB:n kanssa, onhan viriili nuori mies eri asia, kuin vanha puolikuuro ja sokea pappa. Sitä saa, mitä haluaa tai lopettaa ravaamisen, jos paikat ei kestä tai tahti on liian raju.
Kuka tahansa hölmö voi kirjoittaa, vaikka ei tietäisi oikein mitään..... Masentavaa. Voi luoja!
Vietti jonkinlaiset erojuhlatkin, joihin kutsui aukkaitakin, vain joku meni ja totta kai terapeutti tietysti.
Ruottinkielisten asukkaiden luona vierailukierroksen päivittäin pitää kuun alusta ensin aloittaa kolmen A-portaan asukkaan luota (puoli tuntia/asukas) JB:lle sanottava, että panoja on ollut R:llä jo marraskuusta 06 alkaen päivittäin, jolloin Mr. R:n aikaa on rajoitettu joulua edeltävistä ajoista. Nussikoon JB:n kanssa, onhan viriili nuori mies eri asia, kuin vanha puolikuuro ja sokea pappa. Sitä saa, mitä haluaa tai lopettaa ravaamisen, jos paikat ei kestä tai tahti on liian raju. Terkkuja sun miehelle................
ja Rmäki ollu varmaan kokonaan ilma, eikä muija varmaan enää pysty tarjoomaan palveluitaan eli alapään rakoaan, mutta ravaaminen sen kun vaan taas jatkuu. Ääntelyä on ehkä vähemmän kuiteski. Perkele muija hillitse itsesi ja nussi sen harmaan joulupukkis kaa nyt oikein kunnnolla. Pistä se rakos jumankauta vaik umpeen.
on kaikenlaisia ihmisiä sellaisia ja tälläisiA. Itsekin tapahtumien aikaan teroitin puukon ja meinasin mennä ulos sen kanssa asioita selvittelemään, jätin tuolille, menin ilman ulos.
Sillä kertaa järkipuheet saivat asioille paremman käänteen, kunnes joku tai jotkut saivat päähänsä uudelleen leikkiä ja valheellisen ilmapiirin rakentaa ja pilasivat yrityksen rakentaa rauhaisampaa ilmapiiriä.
Milloin teroitit sen puukon?? Idiootin kirjoittama koko teksti.
No se sotku jäi heidän harteilleen kun sen kerran itse aiheuttivat, kunnes päättivät typerästi meikäläiselle uudelleen "kostaa" jotakin mihin en edes ole syypää, sillä jokainenhan se tietää, että jos ajat ylinopeutta ja jäät kiinni ja maineesi menee rikkomuksen takia, onko se perhana naapurin syy jos et osaa käyttäytyä lakipykälien ja järjestyssääntöjen mukaisesti? maine menee, maine menee, itkevät sitä vuostolkulla ja kuvittelevat että jotain toista halventamalla heidän maineensa siitä paranee?. Vituttaa tuollaiset takiaiset jotka roikkuu takinliepeessä ja tunkeutuu toisen ihmisen elämään jota he ei todellakaan TUNNE alkuunkaan. Keskittyisivät nyt perkele omaan elämäänsä.
Mikä sotku ja kenen harteille??? Kostaa??
Mitkä järjestyssäännöt ja lakipykälät?? Itse makaat talon asukin kaa, joten siinä ne lakipykälät. Sun maineesi tässä menee??? Järjestit Rmäelle JÄTTIPOTIN ja sait artikkelin lehteen?? Joku toinen puhuu täällä PASKAPOTISTA, jos hän antaa artikkelin johonkin toiseen lehteen, ni siihen katoo teidän JÄTTIPOTTINNE.
Sun tekstis on kuin perseestä….
Kukaan ei sitä tajua.
Rmäkikään ei ole syypää sun onnettomaan suhteeseen sen pettävän joulupukin kaa.
Nussi nyt sen joulupukkis kaa...................
Luuletko joku olevasi, häh???
joten otatko sen hapsipukin tapin suuhun? Otatko hyvin usein suuhun, myös Rmäen kaa?? Miten monta suihin ottoa on ollu Mr R:n kaa. Pelkäätkö, että petos tulee Hapsipukin tietoon?? Istuit Hapsipukkis kaa jopa kirkossa? Eikö sua hävettänyt sun panot Rmäen kaa jo syksystä 06 lähtien?? Panot jatkuu sitten taas tammikuun lopussa vai? Niinhän sinä luulet. Nussi vaan sen Hapsipukin kaa munaskuita myöten joka yö monta ketaa...... :-6 :-6 Hah haa...
kenenkää kaa, joten otatko sen hapsipukin tapin suuhun? Otatko hyvin usein suuhun, myös Rmäen kaa?? Miten monta suihinottoa on ollu Mr R:n kaa. Pelkäätkö, että petos tulee Hapsipukin tietoon?? Istuit Hapsipukkis kaa jopa kirkossa? Eikö sua hävettänyt sun panot Rmäen kaa jo syksystä 06 lähtien?? Panot jatkuu sitten taas tammikuun lopussa vai? Niinhän sinä luulet? Nussi vaan sen Hapsipukin kaa munaskuita myöten joka yö monta ketaa...... :-6 :-6 Hah haa...
Hapsipukki muhinoi itse laitosten naisten kaa. Sitä et taida kestää?? Nussi Hapsipukin kaa oikein perusteellisesti, ota suuhun ja anna panna perseeseen, ni se on tyytyväinen.
kenenkää kaa, joten otatko sen hapsipukin tapin suuhun? Otatko hyvin usein suuhun, myös Rmäen kaa?? Miten monta suihinottoa on ollu Mr R:n kaa. Pelkäätkö, että petos tulee Hapsipukin tietoon?? Istuit Hapsipukkis kaa jopa kirkossa? Eikö sua hävettänyt sun panot Rmäen kaa jo syksystä 06 lähtien?? Panot jatkuu sitten taas tammikuun lopussa vai? Niinhän sinä luulet? Nussi vaan sen Hapsipukin kaa munaskuita myöten joka yö monta ketaa...... :-6 :-6 Hah haa...
Hapsipukki muhinoi itse laitosten naisten kaa. Sitä et taida kestää?? Nussi Hapsipukin kaa oikein perusteellisesti, ota suuhun ja anna panna perseeseen, ni se on tyytyväinen.
naamallas, Miten KEHTAAT?? :-6 Heti kun näet Rmäen menet sen luo? Rakkaussuhteesi näkyy kuim
Naamtalin aurinko.
Otatko suihin Hapsipukin ja Rmäen kaa? Olet niin luiseva, ettei sua voi käyttää patjana. Miten monta suihinottoa on kuussa? Anna panna myös perseeseen eli kaikkiin rakoihin? Miehes on varmaan niin jo tehnytkin lukuisia kertoja. Miten monta perseeseenpanoa on ollu kuussa???? Konttausasento on hyvä alapään rakoihin nussittaessa. Rmäkin tuntee varmasti kaikki rakosi. Ei ne varmaan kovin kummoisia ole noin luuviululla. :-6 :-6 Rmäellä on kokemuksia vähän lihavemmista naisista ja pitää sua liian laihana.
:-/ :-/
tulee, alkaa kaikki nussiminen taas alusta ja kun se on koko ajan ollut ilman, se on kiimassa ja kaikkien koko talon kannattaa tulla oven taakse kuuntelemaan. Tosi harmi, ettei ole lasiovi eikä ikkunoita, niin ei näe niitä alasti. Ei toi luinen akka nyt kovin kummonenekaan alastomana ole, joten ei siinä nyt mitään esteettistäkään menetystä kyllä ole.
Jos se SE on bi, mitään iloa ei siitä ole kellekään naisellekaan, kun nainen ei pysty nussimaankaan sitä, niin kaikki PANEMINENKIN on lopppu.
Toivottavasti se se se saa kenkää..........
Kun lähdet täältä pois sun saamas paskapotti muuttuu jättipotiks, muttei sulla ollu mitään väliä. Saat toki varmaan jättipotin jostain muualta uskon ainakin niin. Anna sen miehen firman nimi, jossa tämän on työssä.
Minäkin olen kyllästynyt sen näkemiseen, kuten jotkut muutkin.
HAPSIPUKIN PITÄISI SAADA SE TIETÄÄ...
Ei voi muuta kuin itkeä hetken :'-(
se tammikuussa palaa. Et varmaan päästäis sitä sun pöksyihis, et koskaan. Outoa suvaitse vuutta.
alkaa taas tammikuussa 08. Yli vuosi sitä on ollu, heti muutosta alkae. Ei ihme, et annettiin jättipottilausunto lehteen. Nussiminen alkoi varmaan jo silloin, kun kävi tätä tapaamassa sen asunnossa – heti nussittiin varmaan tuntitolkulla. Panot vaan jatkuu. Et varmaan päästäis sitä sun pöksyihis, et koskaan. Outoa suvaitsevuutta.
usko kaikkia tämän ketjun kirjoituksia. Kysymys ei ole musta.
8-o 8-o
kyttääminen ei kiinnosta ei ei ollenkaan. =) =)
kyttääminen ei kiinnosta ei ei ollenkaan. =) =)