Mitä tehdä?

Hei. Ensiksi vähän taustaa. Olen nyt kohta vuoden asunut nykyisessä asunnossani ja aivan viime aikoina on naapuri alkanut tiputella nimettömiä lappuja postiluukusta. Valitettavasti ko. naapurin henkilöllisyyttä en ole saanut tietoon. Ensimmäisenä tuli lappu jossa oli teksti "älä kuse aamulla pönttöön" muutama viikkoa myöhemmin "soita huoltomiehelle, että korjaa pönttösi" ja tänään "älä kuuntele levyjäsi".

Mielestäni valitukset ovat täysin turhia ja menevät jo melkein itsessään häirinnän puolelle. Olen kysellyt muutamilta naapureilta, että olenko ollut häiriöksi, mutta kaikki vakuuttelevat että en ole. Yksi naapuri oli myös saanut valituksen koiransa räksytyksestä vaikkei heillä ole edes koiraa. Tämänkin päivän musiikin kuunteluni oli hyvin hetkellistä ja se tapahtui pienellä volyymillä.

Mikä siis neuvoksi? En haluaisi ruveta tekemisiäni varomaan yhden höyrypään takia, mutta en myöskään mielelläni saisi valituksia isännöitsijältä. Rasittaa kun ei voi suoraan tulla sanomaan eikä nimeään lappuihin jättää niin jää koko hommasta aika paskamaku suuhun.
3626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

missä on noin kurjat naapurit? varmaan vesalassa!

Äänestä

postikuulusta tiputeltiin kesällä valituksia remontin teosta, vaikka meillä ei tehty mitään. Myöhemmin kuultiin että sama valituslappu oli tiputettu jokaisen asunnon postiluukkuun, varmaan varmuuden vuoksi, että jos joku 1/50 osuu oikeaan osoitteeseen. Isännöitsijä asuu samassa rapussa, hänkin oli saanut valituslapun. Ei todellakaan kannata välittää.

Äänestä

Sinulla on täysi oikeus kusta pönttöön aamulla ja kuunnella levyjäsi normaalilla volyymillä. Jos normaali ääni kantautuu häiritsevästi naapurin puolelle, vika on silloin talon äänieristyksessä eikä siitä tarvitse asukkaan kärsiä rajoittamalla normaalia elämää. Rakennuttakoon naapuri äänieristeen kämppäänsä.

Olisi todellakin hyvä saada selville kuka niitä lappuja lähettelee. Jos sen selvität ja vielä ilmaantuu lappu pönttöön kusemisesta, käy seuraavana aamuna kusemassa sen häirikön postiluukusta ja jätä lappu "onko nyt parempi?" ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


walrus kirjoitti:

Hei. Ensiksi vähän taustaa. Olen nyt kohta vuoden asunut nykyisessä asunnossani ja aivan viime aikoina on naapuri alkanut tiputella nimettömiä lappuja postiluukusta. Valitettavasti ko. naapurin henkilöllisyyttä en ole saanut tietoon. Ensimmäisenä tuli lappu jossa oli teksti "älä kuse aamulla pönttöön" muutama viikkoa myöhemmin "soita huoltomiehelle, että korjaa pönttösi" ja tänään "älä kuuntele levyjäsi".

Mielestäni valitukset ovat täysin turhia ja menevät jo melkein itsessään häirinnän puolelle. Olen kysellyt muutamilta naapureilta, että olenko ollut häiriöksi, mutta kaikki vakuuttelevat että en ole. Yksi naapuri oli myös saanut valituksen koiransa räksytyksestä vaikkei heillä ole edes koiraa. Tämänkin päivän musiikin kuunteluni oli hyvin hetkellistä ja se tapahtui pienellä volyymillä.

Mikä siis neuvoksi? En haluaisi ruveta tekemisiäni varomaan yhden höyrypään takia, mutta en myöskään mielelläni saisi valituksia isännöitsijältä. Rasittaa kun ei voi suoraan tulla sanomaan eikä nimeään lappuihin jättää niin jää koko hommasta aika paskamaku suuhun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu