Poliisikoira kuoli auton alle Mikkelissä
Työtehtävissä ollut koira menehtyi välittömästi.
Työtehtävissä ollut poliisikoira kuoli auton alle Mikkelissä lauantain vastaisena yönä.
Poliisipartio ajoi takaa karkuun lähtenyttä henkilöautoa, joka ajautui tieltä Hiihtomäen lavalle johtavalla väylällä. Autossa olleet kaksi miestä pakenivat maastoon, ja heidän peräänsä lähti kaksi poliisi ja koira.
Noin 200 metrin jäljityksen jälkeen koira pääsi irti hihnasta ja juoksi vapaana miesten perään. Miehet ylittivät läheisen valtatien. Koira eteni tielle, jolloin se jäi keskustan suuntaan ajaneen auton alle.
Auto poistui pysähtymättä paikalta. Poliisikoira kuoli heti.
----------
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200712016922217_uu.shtml
----------
Voidaanko takaa-ajettuja syyttää koiran murhasta?
Syyllistöikö koiran yliajaja murhaan ja liikennepakoon?
Saako kyseinen koira hautajaiset valtion kustantamana?
Mikä olisi mielestänne sopiva rangaistus autolla TAPPANEELLE kaaharille? Koventamisperusteita tullaan varmaankin käyttämään, koska oli kyseessä POLIISIKOIRA?!
Mikkelissä kadulla kuului juttua että, koiranomistaja poliisi olisi käynyt HIEMAN kuumana kiinniottotilanteessa, siis näiden takaa-ajettujen. Siis haloo? Eihän takaa-ajetut ajaneet sen piskin päälle ja karanneet paikalta!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Kysymykset ovat niin typeriä, että ei niihin viitsi edes vastata.
mutta koira tuli todennäköisesti niin nopeasti tielle ettei yliaja ehtinyt reagoida.
Muista en tiedä mutta minä olen ajanut niin paljon pikatietä lomittajana ja sitä ennen ja nykyään taas etten koskaan tiedä mitään siitä mitä matkalla tapahtui eli ajatukset eivät jaksa pysyä ajamisessa.
Poliisiauton voin hyvällä onnella huomata, jostain syystä. Viimeksi ajoin maijan ohi ja hyvän matkan päässä siitä tajusin että perässäni on poliisi sinisin ja punaisin valoin. Ajoin kiltisti penkalle miettien olinko vetänyt niitä perässäni pitkään. No, kävi ilmi ettei pysäytysvalo ollutkaan minulle vaan takseni juuri tulleelle autolle eli ei sitten muuta kuin matka jatkui....
Kun jauhatte täällä joutavia!
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=123&conference=4500000000000084&posting=22000000030993737
Kuuntele sinä vaan juttuja kaduilta, niin saat varmasti sitä "oikeaa" tietoa. Siellähän ne kaikki kadun miehet olivat katsomossa seuraamassa sitä tilannetta ihan vierestä.