Se lähde ei, ei pesten, pyyhkien.
En koskaan tunnustanut, että
monin tavoin, melkein nyyhkien
yritin sitä. Tuhlattua vettä.
Nyt tiedän, että kaikki herkin
jotenkin liittyy kipuun koettuun.
Kuin kuumuus polttoraudan merkin
leimaajan sitoo leimattuun.
Se sitoo valon sekä varjon yhteen;
ilman pimeyttä valokaan ei loista.
Ja kaikki on kuin kimppu lyhteen:
ei ole yhtä ilman toista.
En koskaan tunnustanut, että
monin tavoin, melkein nyyhkien
yritin sitä. Tuhlattua vettä.
Nyt tiedän, että kaikki herkin
jotenkin liittyy kipuun koettuun.
Kuin kuumuus polttoraudan merkin
leimaajan sitoo leimattuun.
Se sitoo valon sekä varjon yhteen;
ilman pimeyttä valokaan ei loista.
Ja kaikki on kuin kimppu lyhteen:
ei ole yhtä ilman toista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kiitos kun sain taas lukea.
Tunteeksi pukea runosi.
Lauantai-iltaa rauhaisaa.
Kiitos viestistäsi! Mikähän siinä on, että vaikka runo olisi surullinen, ne ovat aina ilo.
Mistä johtuu tämän runon mitallisuus? Minusta olet siitä viime aikoina luopunut. Tämä ei ollut moite, vain kysymys.
Se muoto, mihin runo syntyy, mitalliseen tai vapaaseen, ei ole erikseen harkittu asia. Tuntuu kuin runo lähtisi itse kulkemaan johonkin suuntaan ja anna sen itse valita.
Rakkaus on joskus kipeää. Se voi tuntua huumaavan ihanalle ,joskus se satuttaa.Suurinkin rakkaus voi muuttua joskus vihaksi.Se voi tehdä ihmisen myös katkeraksi.
Toiset kovettaa itsensä kovaksi kuin kivi,jos rakkaus on heitä satuttanut.
Kuitenkin on mukavaa olla tunteva ihminen kuin kylmä stoalainen.
Mua kohtaan?
Kiitos tuntematon ystävä viestistäsi. Olen samaa mieltä, kovuus ja katkeruus vahingoittaa vain itseä, se on turhaa. On parempi yrittää löytää menneestä kaikki se kaunis, mitä siinä oli.
Luulen, ettei ole iloa tuntea sinua.
Surun tuntee runossasi, mutta jos pestäisiin vielä vähän?
Ehkä se sitten vaalenisi.
Tai...
Nyt minä tiedän!
Kun kevät tulee, ripusta suru aurinkoon
anna tuulen riepottaa sitä,
niin se vaalenee, tiedän sen:)
Sinun mielikuvituksellasi löytyy hyviä ehdotuksia asiaan kuin asiaan. Tästähän saisi oman runon.
Kiitos!
se jälki ei poistu pesemällä, pyyhkimällä.
Tämä runosi koskettaa jälleen herkkyydellään.
Sinun sielusi on puhunut ja jättänyt omanlaisen-
sa jäljen - minuun, toivottavasti häneenkin
joka tuon kirjoittamasi jäljen Sinuun jätti.
Niin, elämä ja jokainen ihminen jättää jäljen, sinäkin minuun, jos minä sinuun. Toiset jäljet keveitä ja kauniita kuin pikkulinnun jäljet hangella ja toiset sitten kiinni palaneita .
Kummallisesti ne kipeät jäljet pysyvät ja kaunistuvat ajan kuluessa.