koirani vallu kuoli viimeviikolla.hän tuli minulle aivan pienenä pentuna,ja oli kuollessaan 4-vuotias,eli vielä melko nuori.vallu oli erittäin hyväkuntoinen,seurallinen ja ihmis -sekä eläinystävällinen kultainennoutaja.sillä oli monta lempinimeä,usein se oli "vallulainen" tai "mamin oma vallu",joskus "vimpuranvänkyrä" tai "kirputin".
olen itkenyt vallun kuoleman jälkeen melkein kokoajan,en ole mennyt töihin,en ole voinut.sen tuhkat ovat kirjahyllylläni kunniapaikalla sen kuvan vieressä.pitäisikö minun jo lakata syyttämästä itseäni rakkaani kuolemasta.tätä kirjoittaessanikin itken,en voi ikinä unohtaa sen traagisen illan tapahtumia:
aamulla kun heräsin,vallu tuli tervehtimään minua huoneeseeni.se oli jo niin arkipäiväinen asia,että tervehdin vallua vain nopealla rapsutuksella.aamupuhteiden ja vallun ulkoilutuksen jälkeen lähdin sitten töihin.töistä tullessani annoin vallulle ruuan ja katsoin hetken tv:tä.olen opettanut vallun pennusta lähtien siihen,että se ei saa hyppiä sohvalle,eikä se ollutkaan tehnyt sitä kolmeen vuoteen.nyt kuitenkin suureksi hämmästyksekseni se hyppeli alinomaa sohvalle monista kielloista huolimatta.
illalla olin juuri lopettanut kotitöiden teon ja nappasin sitten roskapussin viedäkseni sen roskiksille.ovi jäi hieman raolleen ja vallu tuli perässä ulos.se oli aina totellut melko hyvin,joten annoin sen tulla mukanani.ollessani roskiskatoksella ja juuri laittamassa pussia roskakoriin kuulin auton tööttäyksen ja heti perään rysäyksen.menin katsomaan,ja siinä painajainen oli kokonaisuudessaan: auto,joka oli törmännyt parkissa olevaan autoon,ja noin metrin päässä makasi koirani.hätäännyin ja juoksin äkkiä koirani luokse,ja lähestyessäni sitä,kuulin aivan hiljaista vikinää.
kului noin 10 minuuttia ja olin soittanut päivystävän eläinlääkärin ja matkalla klinikalle.klinikalla lääkäri katsoi vallua ehkä 15 sekuntia ja sanoi että vallu kärsi suunnattomasti ja olisi sille parempi lopettaa sen tuska saman tien.lääkäri otti lopetuspiikin ja minun silmäni olivat märät ja valuivat kyyneliä,kun katsoin elävää valluani viimeisen kerran.sitten eläintohtori antoi vallulle viimeisen piikin,ja sen jalka teki vielä yhden nykäisyn,sen jälkeen kaikki oli ohi.halasin vallua vielä kun se oli jo kuollut.
se oli ehkä elämäni kauhein päivä,ja tahdon vielä muistuttaa kaikkia koiranomistajia,että älkää ikinä olko väliinpitämättömiä kun on kyse koirasta,tai mistä tahansa muusta lemmikistä.luulen,että en pääse tapahtumista ikinä yli.älkää ikinä tehkö,niin kuin minä tein tuona iltana.
olen itkenyt vallun kuoleman jälkeen melkein kokoajan,en ole mennyt töihin,en ole voinut.sen tuhkat ovat kirjahyllylläni kunniapaikalla sen kuvan vieressä.pitäisikö minun jo lakata syyttämästä itseäni rakkaani kuolemasta.tätä kirjoittaessanikin itken,en voi ikinä unohtaa sen traagisen illan tapahtumia:
aamulla kun heräsin,vallu tuli tervehtimään minua huoneeseeni.se oli jo niin arkipäiväinen asia,että tervehdin vallua vain nopealla rapsutuksella.aamupuhteiden ja vallun ulkoilutuksen jälkeen lähdin sitten töihin.töistä tullessani annoin vallulle ruuan ja katsoin hetken tv:tä.olen opettanut vallun pennusta lähtien siihen,että se ei saa hyppiä sohvalle,eikä se ollutkaan tehnyt sitä kolmeen vuoteen.nyt kuitenkin suureksi hämmästyksekseni se hyppeli alinomaa sohvalle monista kielloista huolimatta.
illalla olin juuri lopettanut kotitöiden teon ja nappasin sitten roskapussin viedäkseni sen roskiksille.ovi jäi hieman raolleen ja vallu tuli perässä ulos.se oli aina totellut melko hyvin,joten annoin sen tulla mukanani.ollessani roskiskatoksella ja juuri laittamassa pussia roskakoriin kuulin auton tööttäyksen ja heti perään rysäyksen.menin katsomaan,ja siinä painajainen oli kokonaisuudessaan: auto,joka oli törmännyt parkissa olevaan autoon,ja noin metrin päässä makasi koirani.hätäännyin ja juoksin äkkiä koirani luokse,ja lähestyessäni sitä,kuulin aivan hiljaista vikinää.
kului noin 10 minuuttia ja olin soittanut päivystävän eläinlääkärin ja matkalla klinikalle.klinikalla lääkäri katsoi vallua ehkä 15 sekuntia ja sanoi että vallu kärsi suunnattomasti ja olisi sille parempi lopettaa sen tuska saman tien.lääkäri otti lopetuspiikin ja minun silmäni olivat märät ja valuivat kyyneliä,kun katsoin elävää valluani viimeisen kerran.sitten eläintohtori antoi vallulle viimeisen piikin,ja sen jalka teki vielä yhden nykäisyn,sen jälkeen kaikki oli ohi.halasin vallua vielä kun se oli jo kuollut.
se oli ehkä elämäni kauhein päivä,ja tahdon vielä muistuttaa kaikkia koiranomistajia,että älkää ikinä olko väliinpitämättömiä kun on kyse koirasta,tai mistä tahansa muusta lemmikistä.luulen,että en pääse tapahtumista ikinä yli.älkää ikinä tehkö,niin kuin minä tein tuona iltana.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta. Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle. Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä. Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa. Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä. Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon. Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi. Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
Kirjoittaja tuntematon
Ja syytellään itseä.
Kerronmpa pienen tarinan omasta kokemuksesta lyhennetty versio.
Joiduin antamaan elämän ensimmäisen lääkekuurin koiralle sen oltua 7.v.
Se sai kolmea erimerkkistä antibioottia koska tuli lääkeallergiaa.
2x pillerinä ja viimeinen ruiskuna. Pillerit pystyi oksentaa osittain, ruiskulla saatu antibiootti imeytyi elinmistöön ja koira viimeisillä voimilla raahautui vessan lattialle kuolemaan.
Syytin itseäni koirani kuolemasta, koska annoin itse ruiskeen eläinlääkärin opastuksella ja vieläkin ajoittain tuntuu pahalta.
Koita keksiä jotakin touhuumista lue, laula, piirrä ihan mitä vain ja muistele vain koirastasi positiivisiä asioita.
Ja suosittelen, että ota toinen koira mielummin toinen rotu, tulee hanakasti verrattua uutta edesmenneeseen koiraan.
Koita kestää ja muista älä tosiaakaan vaivu itsesääliin ja syyttele itseäsi, onnettomuus olisi voinnut sattua vaikka koirasi olisi ollut hihnassakin. Kaksi viikkoa on vaikeinta ja sitten helpottaa.
Rakkaiden koirien muistolle.
Me kuljemme nyt kuin kuunnellen
on poissa jotakin hyvää,
sitä emme tavoita katsellen
ja me tunnemme surua syvää.
Taas valo viiltää taivaanrantaa,
se päivän yöstä erottaa.
On tullut aika pois se antaa,
jota niin paljon rakastaa.
Sen järjellä me ymmärrämme,
toinen lähtee, toinen jää,
vain pieni lapsi sisällämme
ei tahdo sitä käsittää.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
kulje kanssa enkelin.
Hyvää matkaa, hyvää matkaa,
sinua paljon rakastin.
Osaan hyvin kuvitella, mitä kaikkia tunteita tälläkin hetkellä käyt läpi. Viisaalla isoäidilläni oli tapana sanoa, että kaikella tapahtuneella on jokin merkitys, jota emme sillä hetkellä pysty ymmärtämään. Itse olen huomannut, että näin se tosiaan on. Jotkin asiat ovat vuosien päästä osoittaneet oikeellisuutensa, vaikkei niitä aikoinaan pystynyt käsittämään.
Silti en itsekään voi ymmärtää, mikä tarkoitus Vallun kohtalolla oli. Ei rakasta ystävää saisi noin vain tempaista pois!!! Toivon sinulle voimia ja jaksamista. Suru hellittää ajan myötä, ikävä ei koskaan.
minulta. ymmärrän täysin sinun surun ja myöskin nuo itsesyytökset. ajattele että se juoksentelee vihreillä niityillä ilman pantoja ja leikkii kaikkien kanssa.
kaikkea tässä elämässä ei tosiaankaan voi ennakoida. onnettomuudet käyvät usein niin arvaamattomasti. voimia sinulle.