olen

Maatilolla kyläilemässä ja minun on annettu katsella, eikä yhtään eläintä ole ollut kuolleena tai rampautuneenna. onko näin että jotka haluaa salata jotain eivät päästä ketään muuta kuin tarkastjat eläin tiloihin ja tarkastajat antavat lausunnon että kaikki on määräysten mukaisesti. Jos määräysten mukainen eläinten kohtelu on sitä mitä olemme viime aikoina nähneet niin pitäisi määräyksiä pikaisesti muuttaa, tai tarkastajia, ovatko tarkastajat esimerkiksi tuttavia, tai muuten jääviä hoitamaan tehtäviään.
3239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin merkille pistin sen että ruhot mitkä olivat aitauksessa olivat todella vanhoja, sika tekee hakkelusta todella nopeasti kuolleesta toverista. Epäilen että ruhot on haettu raatokontista.

Tämä ryhmä pyrkii maatilojen alasajoon, kun ei turkistarhan lopetus onnistunut. Maanviljelijät eivät kuitenkaan helpolla luovuta. Niin monesta paikasta ollaan selvitty ennenkin.

Äänestä
  • Kumma ettet väitä kuollutta sikaa muovijäljitelmäksi.

    Äänestä

  • kuka uskoo ,, kirjoitti:

    Kumma ettet väitä kuollutta sikaa muovijäljitelmäksi.

    sitä asiaa, etteikö muutama kuva olisi ollut raato kontistakin?! Eipä vaan mainittu missään....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käynyt kirjoitti:

Maatilolla kyläilemässä ja minun on annettu katsella, eikä yhtään eläintä ole ollut kuolleena tai rampautuneenna. onko näin että jotka haluaa salata jotain eivät päästä ketään muuta kuin tarkastjat eläin tiloihin ja tarkastajat antavat lausunnon että kaikki on määräysten mukaisesti. Jos määräysten mukainen eläinten kohtelu on sitä mitä olemme viime aikoina nähneet niin pitäisi määräyksiä pikaisesti muuttaa, tai tarkastajia, ovatko tarkastajat esimerkiksi tuttavia, tai muuten jääviä hoitamaan tehtäviään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu