Pullat uunissa

Vielä ei tunnu pullan tuoksua, enemmänkin mullan tuoksua. Uuni ei ole vielä tarpeeksi lämmin, mutta kun asteet nousee, kohoaa pullatkin, ja hivelevä tuoksu täyttää ympäristön. Paremmin pullan leipominen onnistuu naisimmeisiltä kuin meiltä miehenköriläiltä. Kertokaapas tyttäret hyviä pullanteko-ohjeita, jotta onnistuisi meiltä äijiltäkin.Eukko kun on mennyt manan majoille, rauha hänen sielulleen, teki hyvää pullaa ja piirakoita.Aina iloisena ja hyväntuulisena ojensi
miulle leivonnaisiaan. Sitä mie kaipaan.Omaa leipojaa, ei tarvinnut kaupasta ostaa. Nyt kun taikinaa veivaan, ei onnistu. Likilaskuisia kaikki tyynni. Missä vika, onko uuni jo huono, aikansa elänyt?
17500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Ihan nyt mieleni tekisi tulla leipomaan Sinulle oikein mehevät korvapuustit. On varmaan vaikea opetella leipomaan, jos körilääksi asti olet valmiita pullia popsinut.

Mutta kuule, nykyisin saa kaupasta pakastettua pullataikinaa ja siitä kuulemma tulee hyvät pullat. Kokeilepa sitä! Muuta en nyt tähään hätään osaa neuvoa. Onnea yrityksellesi.

Äänestä

meille vaan, meillä leivotaan. Saat lämmintä pullaa, JOS ANNETAAN.
Kysyisin, oletko sinä manalle mennyt Kai De Puu, vai hänen veljensä?

Äänestä
  • Käsiala paljasti kirjoittajat, kohteliaisuudesta monikkomuoto, kuten joillakin on tapana "hallitusväestä" käyttää ja tälläkin palstalla ainakin MdK mielellään puhuu itsestään me-muotoa käyttäen. Kirjoittelu kuitenkin osoittaa, ettei siellä ole kuin ontto tynnyri, joka kumisee tyhjyyttään.
    "Moni on kakku kaunis päältä vaan on silkkoa sisältä, pätee tähänkin."
    Hyvää kotonaleivottua toki maistaisi, mutta "pullantuoksu" on tänäpäivänä harvinaista herkkua ja "kortilla".

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    Käsiala paljasti kirjoittajat, kohteliaisuudesta monikkomuoto, kuten joillakin on tapana "hallitusväestä" käyttää ja tälläkin palstalla ainakin MdK mielellään puhuu itsestään me-muotoa käyttäen. Kirjoittelu kuitenkin osoittaa, ettei siellä ole kuin ontto tynnyri, joka kumisee tyhjyyttään.

    tällä kertaa tosi pahasti, minähän halusin puraista kärpässientä, mutta kyllä kai sellaisella ontto pää onkin

    Äänestä

  • Kai de Puu kirjoitti:

    Käsiala paljasti kirjoittajat, kohteliaisuudesta monikkomuoto, kuten joillakin on tapana "hallitusväestä" käyttää ja tälläkin palstalla ainakin MdK mielellään puhuu itsestään me-muotoa käyttäen. Kirjoittelu kuitenkin osoittaa, ettei siellä ole kuin ontto tynnyri, joka kumisee tyhjyyttään.
    "Moni on kakku kaunis päältä vaan on silkkoa sisältä, pätee tähänkin."
    Hyvää kotonaleivottua toki maistaisi, mutta "pullantuoksu" on tänäpäivänä harvinaista herkkua ja "kortilla".

    täysin. minähän aioin puraista kärpässienestä palasen mutta kai sellaisella ontto pää onkin.

    KÄVI MUTTA KUN KONE EI HUOLINUT MILLÄÄN MUN VASTAUSTANI JA OLEN SITKEÄ YRITTÄJÄ

    Äänestä

  • Nolo kirjoitti:

    KÄVI MUTTA KUN KONE EI HUOLINUT MILLÄÄN MUN VASTAUSTANI JA OLEN SITKEÄ YRITTÄJÄ

    jatka sitkeänä yrittäjänä EDELLEEN. Niin kauan kuin HUVITTAA!

    Äänestä

..Norjalaista pullareseptiä. Tulee tosi hyviä nisuja! Ei tarvita munia, eikä suolaa; tosin suomalainen suu kaipaa hieman mausteita, joten pikku ripaus suolasirottimesta voi olla paikallaan!

Äänestä

Poikkeeppa mökissä Kai de puu..hienohelma tykkää leipoo kaikki itse.tänään tul rieskaa,oi miten hyvvää..pelekällä voilla sivelin ja suuntäydeltä haukkasin antaumuksella sit mussutellen.
Mikäs sen parempaa ku ite tehty.Olin aina kotiÄiti siksi kaikki kävi kädenkäänteessä eikä siitä vieläkään osaa luopua,makuhermoja kutittelee aina vaan itsetehdyn maku ja tuoksu!
Ainoo,ettei ole ketään kelle sen jakais..kahden nautittu leipäkin maistuis paremmalle,kuten yleensäkin jaettu ilo!

Äänestä
  • lohdutttelen itseäni sillä, että joka alalla on ammattiosaajansa, kun ostan kondiittorin tekemiä leivonnaisia! Kaveri kyllä arvostaa "käsintehtyä" pullaa, mutta minkäs teet, jos minua kiinnosti ja kiinnostaa kaikenlainen muu tekeminen. Juhannuksena juuri totesin, että on ihanaa, kun meitä sisaruksia on niin paljon, jokaisella on joku oma erikoisalansa ja niinpä söimmekin juhannuksena käsintehtyä mansikkakakkua!

    Muuten, olen tainnut rynnätä tälle palstalle esittelemättä itseäni! Olen iältäni ryhmään sopiva, länsirannikolta ja eläkkeellä oleva köyhä virkanainen. Lämpimät kesäpäivät vietän meren rannalla ja talvet kaupungissa.
    Moi, nyt mennään taas mökille!

    Äänestä

  • She kirjoitti:

    lohdutttelen itseäni sillä, että joka alalla on ammattiosaajansa, kun ostan kondiittorin tekemiä leivonnaisia! Kaveri kyllä arvostaa "käsintehtyä" pullaa, mutta minkäs teet, jos minua kiinnosti ja kiinnostaa kaikenlainen muu tekeminen. Juhannuksena juuri totesin, että on ihanaa, kun meitä sisaruksia on niin paljon, jokaisella on joku oma erikoisalansa ja niinpä söimmekin juhannuksena käsintehtyä mansikkakakkua!

    Muuten, olen tainnut rynnätä tälle palstalle esittelemättä itseäni! Olen iältäni ryhmään sopiva, länsirannikolta ja eläkkeellä oleva köyhä virkanainen. Lämpimät kesäpäivät vietän meren rannalla ja talvet kaupungissa.
    Moi, nyt mennään taas mökille!

    hyvä kun on joitain muitakin täältä länsirannikolta,ja tietenkin meitä on useampiakin,mutta ei ole vai tullut kiinnitettyä huomiota.
    minulla on hyvin pullat uunissa,kun naapurin rouva kävästi leipomassa,hän onkin sellainen leipuri että pois tiehensä.
    tietenkin mansikkakakku on kesän ensimmäinen herkku leivonnaisissa,mutta siinä on vain se pahapuoli,että kaikki eivät kestä mansikkaa,on allergiaa,joillakin sen suhteen.
    ja ei muuta kuin mökkeilemään.joka päivä melkein pitää päästä mökille,ainakin käymään jos ei muuta.

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    hyvä juttu ainakin, ettei ole kuin yksi mökki vaikka kuivanmaan mökkikin, ei tarvitse tavaroita siirrellä paikasta toiseen, saa senkin ajan vaikka "leipoa".
    Ja asiaan, kakkuasiaan. Olen useimmin leiponut mansikkakakkua, mutta nyt kolmeen otteeseen teinkin suklaamoussekakun ja sepä olikin vaihteeksi makoisaa. Mutta kuten vävypoikani kerran sanoi kun olimme lakkiaisjuhlissa,jonne olin leiponut vehnäsrinkilän, että vaikka kuinka paljon oli ollutkin hyvää tarjottavana ei anopin pullalle mikään vetänyt vertoja.
    Eikös ole minulla mitä hienoin vävy??

    Äänestä

  • Anu kirjoitti:

    hyvä kun on joitain muitakin täältä länsirannikolta,ja tietenkin meitä on useampiakin,mutta ei ole vai tullut kiinnitettyä huomiota.
    minulla on hyvin pullat uunissa,kun naapurin rouva kävästi leipomassa,hän onkin sellainen leipuri että pois tiehensä.
    tietenkin mansikkakakku on kesän ensimmäinen herkku leivonnaisissa,mutta siinä on vain se pahapuoli,että kaikki eivät kestä mansikkaa,on allergiaa,joillakin sen suhteen.
    ja ei muuta kuin mökkeilemään.joka päivä melkein pitää päästä mökille,ainakin käymään jos ei muuta.

    Että länsirannikoltahan minäkin.

    Äänestä

  • Meeri ii kirjoitti:

    Että länsirannikoltahan minäkin.

    sulla hieno ja hyvä vävy, niin oli äidillänikin , on jopa unta ed.menneestä miehestäni nähnyt, että on ne jotkut hyviä ,

    Hänkin unessa kehunut, että on niin hyviä anopin pullia ettei malta lähteä ennenkuin on saanut niitä maistaa. Eipä silti , minullakin on ihana miniä. Ja minä asun Kirkkonummella , hyvää kesää vaan, eli kesä tullut on, äsken satoi ja ukkosti, sitähän se kesä tekee.

    terveisin Anna-Maija

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kai De Mentia kirjoitti:

Vielä ei tunnu pullan tuoksua, enemmänkin mullan tuoksua. Uuni ei ole vielä tarpeeksi lämmin, mutta kun asteet nousee, kohoaa pullatkin, ja hivelevä tuoksu täyttää ympäristön. Paremmin pullan leipominen onnistuu naisimmeisiltä kuin meiltä miehenköriläiltä. Kertokaapas tyttäret hyviä pullanteko-ohjeita, jotta onnistuisi meiltä äijiltäkin.Eukko kun on mennyt manan majoille, rauha hänen sielulleen, teki hyvää pullaa ja piirakoita.Aina iloisena ja hyväntuulisena ojensi
miulle leivonnaisiaan. Sitä mie kaipaan.Omaa leipojaa, ei tarvinnut kaupasta ostaa. Nyt kun taikinaa veivaan, ei onnistu. Likilaskuisia kaikki tyynni. Missä vika, onko uuni jo huono, aikansa elänyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu