Seesteisessä vedessä lipuvat
hiljaiset laivat, kevään ensimmäiset lehdet
vaivihkaa puhkeavat, hämähäkki
ku
Katselen ikkunasta ulos joulukuiseen yöhön,
sormeni naputtavat pöytää
Näppäimistö odottaa
vuodattaakseni seuraavatkin sanat
too säihkyvän verkon
alkukesän leutoon yöhön, asettuu
hän pieni niveljalk
Viisto tuuli viskoo lumiräntää öisten kulkijoiden kasvoille,
raaputan karvaista rintaani, mutristan suuta
ainen nukkumaan
verkon reunalle hyönteisparkaa
odotellen, kastepisar
Helmeilevät, hitaasti vaappuvat
sanarivistöt!
at kuin kirkkaat tähdet
toista pientä aamun tullen tervehtivät, ja
mökin ovelta kaukaisille
laivoille kauniisti väreilevään
rantaveteen kuiskaan:
huomenta
Milloin sanat ja arki kohtaavat?
Olohuoneesta juopuneen ääni ylittää kynnyksen,
pysähdyn ja - kuuntelen
Kertoisinko teille?
Kämppäkaverini kävi hänet autolla hakemassa,
keski-ikäinen mies
taas yhtä perheriitaa paossa,
laitoin vuoteen olohuoneeseen ja
tulin vähän runoilemaan,
tässä
Ehkä menen kohta katsomaan jos vaikka
näkisin mustelmia ja ruhjeita
Anelman ja Unelman nimipäivänä
sinelmiä
aamuyön kirskuvassa
hetteikössä, ihmiskäden haparoivaa liikettä
parkuvan kaupungin kujilla
2. 12. 2007 klo 2:23
Sammutan tietokoneen,
vedän henkeä ja toivon itselleni
viisautta ja rakkautta
kohdatakseni
arvokkaan lähimmäisen
ilman näitä lipuvia laivojani
ja kevään ensilehtiä
Mutta runoilenko vielä hetken?
Vain humalaiset
ihmiskasvot
tympeinä ja kaunistelematta
harittavin kostein silmin, joiden takaa
sie
- All Right,
näin se menee! -
lu hetken leimahtavalla matkallaan
etsii ymmärtäjän katsetta,
jotakuta kenen kanssa puhua, ihmisenä
vastapäätä olla
Ja ehkä
silloin sanat ja arki
hetken verran joulukuisessa yössä
kohtaavat?
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/31/Spinnennetzpd.jpg
Hyvää yötä
hiljaiset laivat, kevään ensimmäiset lehdet
vaivihkaa puhkeavat, hämähäkki
ku
Katselen ikkunasta ulos joulukuiseen yöhön,
sormeni naputtavat pöytää
Näppäimistö odottaa
vuodattaakseni seuraavatkin sanat
too säihkyvän verkon
alkukesän leutoon yöhön, asettuu
hän pieni niveljalk
Viisto tuuli viskoo lumiräntää öisten kulkijoiden kasvoille,
raaputan karvaista rintaani, mutristan suuta
ainen nukkumaan
verkon reunalle hyönteisparkaa
odotellen, kastepisar
Helmeilevät, hitaasti vaappuvat
sanarivistöt!
at kuin kirkkaat tähdet
toista pientä aamun tullen tervehtivät, ja
mökin ovelta kaukaisille
laivoille kauniisti väreilevään
rantaveteen kuiskaan:
huomenta
Milloin sanat ja arki kohtaavat?
Olohuoneesta juopuneen ääni ylittää kynnyksen,
pysähdyn ja - kuuntelen
Kertoisinko teille?
Kämppäkaverini kävi hänet autolla hakemassa,
keski-ikäinen mies
taas yhtä perheriitaa paossa,
laitoin vuoteen olohuoneeseen ja
tulin vähän runoilemaan,
tässä
Ehkä menen kohta katsomaan jos vaikka
näkisin mustelmia ja ruhjeita
Anelman ja Unelman nimipäivänä
sinelmiä
aamuyön kirskuvassa
hetteikössä, ihmiskäden haparoivaa liikettä
parkuvan kaupungin kujilla
2. 12. 2007 klo 2:23
Sammutan tietokoneen,
vedän henkeä ja toivon itselleni
viisautta ja rakkautta
kohdatakseni
arvokkaan lähimmäisen
ilman näitä lipuvia laivojani
ja kevään ensilehtiä
Mutta runoilenko vielä hetken?
Vain humalaiset
ihmiskasvot
tympeinä ja kaunistelematta
harittavin kostein silmin, joiden takaa
sie
- All Right,
näin se menee! -
lu hetken leimahtavalla matkallaan
etsii ymmärtäjän katsetta,
jotakuta kenen kanssa puhua, ihmisenä
vastapäätä olla
Ja ehkä
silloin sanat ja arki
hetken verran joulukuisessa yössä
kohtaavat?
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/3/31/Spinnennetzpd.jpg
Hyvää yötä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Lähimmäinen nukkuu.
Teen parannetun version.
Seesteisessä vedessä lipuvat
hiljaiset laivat, kevään ensimmäiset lehdet
vaivihkaa puhkeavat, hämähäkki
ku
Katselen ikkunasta ulos joulukuiseen yöhön,
sormeni naputtavat pöytää
näppäimistö odottaa,
vuodattaakseni seuraavatkin sanat
too säihkyvän verkon
alkukesän leutoon yöhön, asettuu
hän pieni niveljalk
Viisto tuuli viskoo lumiräntää öisten kulkijoiden kasvoille,
raaputan karvaista rintaani, mutristan suuta
ainen nukkumaan
verkon reunalle hyönteisparkaa
odotellen, kastepisar
Helmeilevät, hitaasti vaappuvat
sanarivistöt!
at kuin kirkkaat tähdet
toista pientä aamun tullen tervehtivät, ja
mökin ovelta kaukaisille
laivoille kauniisti väreilevään
rantaveteen kuiskaan:
huomenta
Milloin sanat ja arki kohtaavat?
Olohuoneesta juopuneen ääni ylittää kynnyksen,
pysähdyn ja - kuuntelen
Kertoisinko teille?
Kämppäkaverini kävi hänet autolla hakemassa,
keski-ikäinen mies
taas yhtä perheriitaa paossa,
laitoin vuoteen olohuoneeseen ja
tulin vähän runoilemaan,
tässä
Ehkä menen kohta katsomaan jos vaikka
näkisin mustelmia ja ruhjeita
Anelman ja Unelman nimipäivänä
sinelmiä
aamuyön kirskuvassa
hetteikössä, ihmiskäden haparoivaa liikettä
parkuvan kaupungin kujilla
2. 12. 2007 klo 2:23
Sammutan tietokoneen,
vedän henkeä ja toivon itselleni
viisautta ja rakkautta
kohdatakseni
arvokkaan lähimmäisen
ilman näitä lipuvia laivojani
ja kevään ensilehtiä
Mutta runoilenko vielä hetken?
Vain humalaiset
ihmiskasvot
tympeinä ja kaunistelematta
harittavin kostein silmin, joiden takaa
sie
All Right,
näin se menee!
lu hetken leimahtavalla matkallaan
etsii ymmärtäjän katsetta,
jotakuta kenen kanssa puhua, ihmisenä
vastapäätä olla
Ja ehkä
silloin sanat ja arki
hetken verran joulukuisessa yössä
kohtaavat?
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/78/Archindae_characters.jpg
Kauniita unia.
Sinä nukut rakkaani vielä
kun minä istun ikkunassa katsellen
lumihiutaleiden leijailua
kylmän maan sydämelle.
Ilta oli niin tyhjä
tyhjä kaikista lausutuista sanoista
ja niistä lausumattomistakin.
Kuinka tämä elämä on muuttanutkaan meitä
niin ettemme tavoita sitä erityistä
niin kuin vielä eilen
silloin kun tiesimme mitä etsiä toisistamme.
Voimmeko me vielä löytää
tavoittaa tässä arjessa sen
jonka kautta olemme eläneet ja kokeneet ?
Kenties noustessasi istumme kasvokkain
kämmen kämmenellä silmät kyyneltyen
harhailemme toisissamme.
Elämme kuitenkin vielä
ja meillä on mahdollisuus
löytää se sama elämän vesi
johon kerran olemme unohtuneet.
Tunnin verran vain aikaa tässä nopeasti palstalla piipahtaa, keräilin katkelmia öisen runoni sisältä ja tein niistä uuden.
Sinuun haikeaan runoosi vois vastata erittäin monella tavalla.
Ajan puutteessa valitsen nyt sen joka tuntuu ensimmäisenä ja helpoiten pulpahtavan mieleen enkä ehdi sitä sitten hioa, ja tässäpä se:
---
Sinä istut siellä
Rakkaasi nukkuu ja katselet ulos
maata jonka sydämelle lumi leijailee,
ajattelet:
Kuinka paljon tyhjää sisältävät sanat
joita puhutaan vain puheen vuoksi ettei jouduttaisi
kuuntelemaan - mitä laiminlyöty sielu
avonaisiin silmiin puhuu?
Kuinka suurta vyyhtiä ehkä
tuhansine solmuineen
jouduttaisiin selvittämään tiheässä yössä
jos vaieten silmiin katsottaisiin!
En tiedä kirjoittaako Linda itsestään
kun sinusta kirjoittaa,
omasta rakkaastaanko hän
runoilee nukkuvastaan kertoen
Vai onko fiktiota sekä sinä että nukkuva
Ehkä vähän kumpaakin?
Vastaan Lindalle sinuksi asettuen
Nukut rakkaani vielä
kun istun ikkunassa katsellen
lumihiutaleiden leijailua
Istun miettien
kuinka tyhjiä ovat illat
kohtaamista vailla,
kuinka tyhjiä nämä sanat
joissa sinua kaipaan heräämään ja
tulemaan
Kaipaavaan syliini
Nyt päätän jo lopettaa tyhjät illat
Kaikki haikailut joissa nukut ja
ehkä kohta nouset
minua hellästi suudellen!
Myönnän,
että istun huoneessa vain yksin
eikä viereisessäkään huoneessa nuku ketään
Pois tyhjät illat, avaan ikkunan
ja kaiken haikailuni tuuletan
lumiseen maahan
Niin päätän lopettaa ne tyhjät illat!
Runot joissa sielujen syvyyksiin nähdään
ja kynttilöiden liekit silmistä kauniisti heijastuvat välkkyen
ja hapuilevat sormet ihon maisemista täyttyvät
Istun yksinäni
Kaiken tuskan mikä sisältäni nousee
ja kaipauksen ja pelon
kohtaan pakenematta päiväuniin ja
tyhjään runoiluun
Sanahelinöihin joissa ilta on tyhjä kaikista
lausutuista sanoista ja kaikista
lausumattomistakin
Äkkiä -
Sisimpäni avautuu ja alkaa laulaa,
keskellä yksinäisyyttä itseni löydän ja kohtaan
tyhjä huone
läsnäolon avaruutta täyteen helähtää
Olemassaolon kauneus,
kunpa sitä koskaan enää kadottaisi en
kaikkeen tyhjään mikä
minussa jotain vaatii ollakseen tyydytetty
ja elävä
No niin, tämäkin on vain runo
ja hymyilen -
Kun tulen takaisin sinusta
itsekseni,
istun näyttöruudun luona, ajattelen
Linda kirjoitti runon
sinusta ja nukkuvasta rakkaastasi
Ehkä vähän myös itsestään ja
rakkaastaan - en tiedä
Lindalle kirjoitan:
Kiitos runosta, kello on jo kohta kolme ja
minun pitää mennä, heips -
nyt tulee jo kiire
On tässä silti olemassaolon kauneus ja tyydytys -
aina siinä missä todesti ihmisenä
itsessäni olen
Hengittäen kämmenellä rakastavan kaikkeuden
* halaus arvokkaalle toiselta arvokkaalta *
sanoistasi.
Ehkä kirjoitin osan itsestäni, osan elämästä jota elän ja koen.
Kipuillen ja kipuilematta.
Halaus Sinulle ääpee ja hyvää yötä.