tietokoneella työskentely. Varasin juuri matkan 13-19.12 ajaksi ja kaikki hoitui kotoa käsin. Ajattelin mielessäni, että tietokone ja tulostin ovat minulle nykyään tärkeämpiä kuin televisio. Nettiyhteys kotona minulla on ollut vain vuoden ja olen tyytyväinen, että hankin sen, vaikka ensin emmin.
Kätevää tämä
1943
161062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
nettiyhteys on tosiaan tärkeä olemassa. Mekin olemme viime vuodet varanneet omatoimimatkamme esim. Meksikoon ja Kapkaupunkiin netin välityksellä. Samoin olen jonkin verran ostanut tavaraa netistä. Poikamme sanoo, ettei hän edes asioi sellaisen liikkeen, matkatoimiston tai vakuutusyhtiön kanssa, jolla on huonot nettisivut.
1943,oletko varma, tuliko päivämäärä oikein? Jos ei, korjaathan?
on vikana, lähtö vajaan kahden viikon kuluttua? En suunnittele elämääni pitkällä tähtäimellä, katsoin sopivan hintaiset lennot. Lähellä joulua on huomattavasti kalliimpaa tulla Suomeen. Lennän Lontooseen ja menen sieltä junalla Edinburgiin. Hotelli on vielä varaamatta, kerrankin varasin edellisenä iltana.
Eipä löydy kartasta mainitsemaasi paikkaa.
metsän kätköissä. On paljom suppia ja kukkuloita, joilla ei ole nimeä ja siellä voi olla teillä tietämättömillä. Miksi minun reissuni niin kiinnostavat, että oikein kartta pitää hakea esille?Et kai vain ole tuppaamassa seuraan, voin sanoa, että olen tosi kranttu? Jos jokin kirjoitusvirhe tulee, ei se minua haittaa, olen boheemi. Lisäksi hyväksyn kanssaihmiset virheineen, en halua heitä muokata mieleni mukaisiksi.
En tarvitse karttaa enkä seuraa, sillä tunnen maan ja paikat.
Ota ystävällisyyttä matkaevääksi
Toivottavasti viihdyt yhtä hyvin kuin minä.
ystävällinen olen yleensä. Ja metsäihmisenä niin vastaan kun.......
on niin kauan kuin se on ollut mahdollista.Alussa ei vaan pystynyt roikkumaan täällä töikseen, näkyi puhelinlaskussa ja pankkitilissä.
Mitähän nämä yhteydet mahtaa maksaa muille?
Minun 33e/kk ja siihen kuuluu virussuoja ja palomuuri, oliko se palomuuri? no muuri kuin muuri, muuri kummiskin.
Sanotaan, että yli 90% käyttää IE:tä.
Internet Explorer = IE
Onko parempia olemassa, jos niin miten sen huomaa?
En itse ole ammattilainen, mutta hakkerointi on ollut IE:n käyttäjille ongelma. Sitä on kuulemma torjuttu paljon. En tiedä onko parempaa, kun melkein kaikki sitä käyttävät. Yhteensopivuus on suurin siten ja internet sivut ohjelmoidaan paljolti sen mukaan.
käytössäni Opera joka ei ole niin haavottuvainen... Lisäksi helppo ja monipuolinen... Automaattipäivitykset jne... Ilmainen...
jos osaa kieltä, on todella hyvä
ja kun luottokortilla toimii, niin on rahat turvassa, jos matkaa ei saa.
mutta jos kielitaito ei riitä, ei auta 10v. tietokone kokemuskaan, kuten esim. minulla.
lapset kyllä joutuvat kaikki matkat tilaaman,
mutta halpaa on, kun netistä saa.
viimevuonan käytiin Tukholmassa useita kertoja,
menomatka lentokoneella 39 € ja
ruotsista päin oli tarjouksessa ilmaiset laivamatkat, niillä aina tulimme suomeen päin.
On kuulemma vähemmän altis hakkeroinnille, tiedä häntä.
Käteväähän ja joskus edullistakin se on kun pystyy tilaamaan matkat hotellit, liput konsertteihin, ym. itse.
Mitalin toinen puoli on sitten se että työpaikkojahan se vähentää.
Vähän omaatuntoa kolkuttaa koska kaikki elektroniikka on viime vuosina tullut hankittua verkkokaupasta. Henkilöt jotka kaipaavat opastusta laitteiden käyttöön eivät sitä kohta enään saa, koska semmoista palvelua ei kannata ylläpitää.
Nyt on ainakin Amerikassa jo semmoisia firmoja, mistä voi tilata osaajan asentamaan ja virittämään television, stereot, tietokoneet ja printterit, auton paikannuslaitteet ja ohjelmoimaan mitä tahansa kodin tekniikkaa ja firmojenkin tekniikkaa.
Niillä on sekä kotikäyntejä, että maksullisia puhelinnumeroita, mistä saa apua.
Elikkä ne maksavat, ketkä eivät osaa itse.
"Google säilyttää tietoja hauista puolitoista vuotta. Lokitietoihin tallennetaan hakutermi, -päivä ja -aika sekä ip-osoite ja eväste, joka sisältää tietoa haussa käytetystä tietokoneesta, selaimesta ja käyttöjärjestelmästä."
Yritän miettiä, mitä tämä minun maineelleni merkitsee. Mistä tiedän, onko kukaan kiinnostunut guuklaamisistani?
Sieltä voisi löytyä jonkun verran taidetta, virustorjuntaa, puuvillatäytteisiä peittoja ja muuta ketään kiinnostamatonta.
Mutta onko semmonenkin loki palvelun tarjoajalla, mistä näkyy päivittäin lukemani sivut guukkelin lisäksi, en tiedä. Ja jos on so what? Siitä selviää, että olen kunniallinen ihminen, joka ei käy missään seksisivuilla koskaan, eikä missään epämääräisissä paikoissa.
Eli nuo matkatiedustelusi ja varauksesi jäävät historiaan jonnekin kai vissiin.