Ja millä se "ansaitseminen" mitataan? Ulkonäön perusteella? Talossa oloajan perusteella? Kivoimmuuden perusteella? Mistä tässä oikein on kyse? Sen päättää kaiketikin jokainen äänestäjä aivan itse.
Itse viskasin Saulille äänen ja perusteluni on se että Sauli varmaan kaipaisi tuota rahaa eniten. Myös se ratkaisee, ettei Sauli ole ilkeä ja pahantahtoinen, kuten Kadi. Eikä Sauli ole mielestäni todellakaan mikään mielistelijä, kuten Kadi on sanonut monesti Saulia nimetessään.
Kadi ei vain ole tutustunut aikaisemmin oikeasti hyviin ihmisiin eikä siksi voi uskoa sellaisia olevan olemassakaan. Kadi joisi itsensä hengiltä eikä siksi ole hyväksi hänelle moisia rahoja antaa. Eikä ole mielestäni muutenkaan niin hyvää ainesta voittajaksi.
Niko, joka on ihan ok tyyppi, ei ansaitse kuin kakkospaikan siksi että ei ole ollut alusta saakka "kärsimässä" ja toisekseen taitaa olla niin varakkaasta perheestä ettei tarvitse ylimääräistä rahaa.
Ja Riitta nyt on Riitta. Ei se edes luule/toivo voittavansa. Sille riittää hieno kokemus.
Mieleiseni järjestys on siis: 1. Sauli 2. Niko 3. Kadi 4. Riitta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kuka tarvii rahaa eniten? Ootkos käynyt kurkkiin Saldoo? No se voi kyllä vittuilla pikkupojilla,mutta nou hätä,isukit ja äipät lainaa,muuten ei voi noiden huoletonta elämäntapaa selittää.