Sähköpostiin murtautiminen

Miten vaikea/helppo on murtautua toisen sähköpostiosoitteeseen?

Mietin sitä kun tänään avasin jo vuosia olleen sähköpostin jota olen käyttänyt enemmän virallisen postin vaihtoon, samoin työasioissa.

Pieni yllätys tuli siinä vaiheessa, kun huomasin "saapuneet" osaston täysin tyhjäksi ja tiedän etten itse ole sitä tyhjentänyt.
Olin sinne säätänyt muutamia posteja joiden sisältö tulevaisuutta ajatellen sattoi olla olla tärkeitä.

Ainakin yksi viesteistä oli entiseltä työnantajaltani ja sisälsi kiristyksen jonka puolesta olen viemässä häntä työtuomioistuimeen.

Aikanaan, kun Radiomafia toimi ja tuli "Radiopuhelin" ohjelma, siinä miesjuontaja kertoi, että hänen viranomaisystävänsä oli ajankuluksi murtautunut tämän juontajan sähköpostiin katsoakseen keiltä tämä juontaja oli saanut postia.
Periaatteessa siis sähköpostiin ei ole vaikea murtautua?

7

1190

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zxcvbnm

      Päätepisteissä ja niiden välillä verkosta ja palvelimista huolehtivat voivat aivan vapaasti lukea postia. Onneksi näillä on muutakin puuhaa ja ihmisten postia on paljon ja ne ovat niin tylsää ettei haluja yleensä löydy.

      Muilla homma onkin vaikeampaa. Jotenkin koneelle saatu urkintaohjelma tai todella huono salasana postipalvelimelle ovat lähes ainoita mahdollisia menetelmiä.

      Sähköpostin tietoturvaa voi verrata tavalliseen postikorttiin. Kaikkien luettavissa matkalla ja molemmissa päissä. Vain postin salaaminen (GPG ja PGP) estää tehokkaasti urkinnan.

      • ja kiitos vastauksesta


      • jörrö
        runontaja kirjoitti:

        ja kiitos vastauksesta

        Mikä sähköpostintarjoaja oli kyseessä?


      • jörrö
        runontaja kirjoitti:

        ja kiitos vastauksesta

        Laita pian sähköpostintarjoajalle viestiä ja selitä tilanne, he voivat todennäköisesti palauttaa viestisi varmuuskopioista.


      • jörrö kirjoitti:

        Mikä sähköpostintarjoaja oli kyseessä?

        ja lähetin eilen kysymyksen asiasta ylläpitäjälle. Toivottavasti saavat selvitettyä minne ja miten katosivat


    • ihan oikeasti

      jätit tärkeän kirjoituksen pelkän varmistamattoman
      sähköpostin varaan.
      Voi Kiesus!

      Kas kun ei mennyt väitöskirja, sitäkin kuulemma sattuu.

      Varmista KAIKKI tärkeät postit heti myös jonnekin
      muualle, tekniikka pettää AINA ennemmin tai myöhemmin.
      Itse imuroin kaikki tärkeät postit päivittäin
      omalle koneelle ja yleensä saman tien vielä
      varmistuslevylle tai tikulle.

      • Tosin en tiedä miten paljon haittaa uskottavuutta, sillä varmuuden vuoksi kopioin ennen katoamista kyseisen viestin vedeonauhalle ja samaan aikaan poltin DVD levylle saman videon.

        Pitää ryhtyä kopioimaan myös tiedostoon ja levykkeelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe