Tukiperhe

Moi!

Minulla ei taita tässä oma palstaa nyt olla joten pakko kirjoittaa tähän.

Saadin nyt lopultakin koulutukset käytyy ja kotiselvitykset tehtyy ja tukiperheen paperit taskuun.
Ennen kun pelkääsin, että annettaanko meille ollenkaan lapsia niin nytten olisi kerralla tarjolla 7!
Kaikki saman perheen muksuja.

Aloittelijälle se iskii kun salama taivaalta. Pää on ihan sekaisiin ja huomenna sitä olisi annettava vastaus, halutaanko me otta niin monta kerralla tai ei. Meille sanotiin että ei ole pakko jos siltä tuntuu.

Perheestä ja lapsista emme tietä vielä mitään, ei edes ikä.
Haluaisinkin kysyä, että onko kuka muu saanut kerralla niin monta vierasta lasta ja pärjääkö niin monen lapsen kanssa ollenkaa?

Voin vaan kuvitella että perheellä on iso hätä ja kuka muu ei ole kehannut /uskaltanut heitä otta. Tekee mieli autta, mutta kuka sitä osaa etukädeen sanoa pärjääkö?

Voisko joku jotain asiasta tietävä kertoa edes jotain?
302638
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Törkeetä ylimielisyyttä teitä tukiperheeksi ryhtyviä kuin myös tuen tarpeessa olevia lapsia kohtaan. Sanokaa sinne sossutantalle, että teidän pitää tietää lasten iät, ennenkuin voitto aloittaa vastuullisen tukiperhetoiminnan. Jos siellä on vaikka puolivuotiaat kolmoset ja kaksivuotiaat neloset tulossa, niin johan siinä syntyy vaaratilanteita sellasella seurakunnalla.
Jos iät sopii, niin sehän olis ihan jees, mutta ei voida kyllä hyväksyä noin yliolkaista ja ylimielistä suhtautumista sossutantoilta teitä kohtaan. Vaatikaa nyt tietää iät, ettette joudu kiipeliin lasten kanssa ja sitten perumaan koko tukiperhetoiminnan.

Äänestä

Mulla on talossa tällä hetkellä 8 lasta, joista yksi "vain" vierailulla, eli tavallinen vahvuus on tuo 7. Mutta että ottaisin kerralla 7 "uutta" lasta... Täytyy kyllä sanoa, että ei onnistuisi minulta.

Kyllä ehdottomasti sossujen TÄYTYY kertoa lasten iät, jotta päätöksen voisi tehdä! Sehän nyt on peruskysymyksiä, osa voisi olla vaikka kuinka pieniä, kaksoset tms. Huonosti hoidettu homma sossuilta. Taitaa olla tosi kiireellinen juttu, surku.

Äänestä

Meitä pyydettiin tukiperheeksi kolmelle saman perheen lapselle. Heti meille kerrottiin lasten iät ja se, että keskimmäinen oli erityislapsi. Emme halunneet ryhtyä heidän tukiperheeksi, sillä omat lapsemme olivat 1- ja 4-vuotiaat ja nämä tukilapset olisivat olleet 1, 3 ja 5 vuotiaita. Olisi ollut melkoinen katras alle kouluikäisiä. Pitää sitä omat resurssinsa tietää. Älkää tehkö päätöstä ennen kuin tiedätte lasten iät ja mm. sen, onko lapsissa mukana erityislapsia. Varmasti on vaikeaa löytää noin isolle lapsikatraalle yhtä tukiperhettä.

Äänestä

heti tänään postia.

Laitat siihen kaikki kysymykset joihin haluat kirjalliset vastaukset
(tämä kieliasiakin voi olla hankaluutena ymmärtää sossun puhumia asioita.. eikö miehesi ollut kuitenkin suomenkielinen, joten hän voi sitten selventää ja tarkentaa näitä sossun kirjoittamia asioita ja vastauksia).

Voi Suomen lapsiparat, kun ajattelee miten köykäisin lähettein heitä sijaishuoltoon laitetaan ja vielä lastensuojeluviranomaisten toimesta. (Ostakaa) Ottakaa lapsia.....

Merkka
lapsia on varmasti tulossa jatkossakin
joten älä ainakaan tee mitään nopeita ja hätiköityjä päätöksiä
ilman haluamiasi ja riittävän tarkkoja tietoja
tulevasta ja tulevista tukiperhevuosistanne.

Tukiperhe,
eivätkö lapset olekin vain viikonloppuisin taikka harvemmin tukiperhetoiminnassa luonanne.

Äänestä

ensin kolmea sisarusta, jotka tulivat tutustumiskäynnille, mutta eivät sitten alkaneet tukilapsiksemme ja hyvä niin, koska ne kaksi joita seuraavaksi tarjottiin ovat niin mahtavat pakkaukset että olen todella iloinen siitä, että he kuuluvat elämäämme :) Jäin viestistäsi paitsi kauhistelemaan sisarusten määrää (eikö heistä osa voisi käydä toisessa tukiperheessä?) myös sitä, kysyttiinkö teiltä todellakin tuollaisin tiedoin, alatteko heidän tukiperheekseen? Jos arvelette että teistä siihen olisi, niin sanokaa nyt edes että haluatte tavata pesueen ja vanhemman (vanhemmat) ensin ja päätätte sitten. Kyllä meillä ainakin kysyttiin myös näiltä tukiperhettä hakevilta, meillä käyntimme jälkeen, että haluavatko tulla, eikä oletettu että toki tulevat, kun heille jotain tarjotaan. (Ensimmäisten sisarusten nuorimmainen pelkäsi koiriamme.)

Äänestä

No mieheni oli puhelimessä juttelemassa ja se sanoi että kerrotti vaan lyhyesti että sellainen perhe olisi tarjolla mutta on toki muitakin perheit jos sitä emme haluaisi.
Meille on aina sanottu, että jos siltä tuntuu ei ole pakko otta, että ei ne siis pakotta.

Toisaalta ymmärrän kyllä että heillä on huoli siitä isosta katrasta mutta ei ne vielä itse tiennyt siitä perheestä paljon mitään. Ne muksut on jostain pikkukunnasta ja maanantaina joku soittaa ja kertoo tarkemmin.
Tottakai olisi kiva päästä juttusille sen paikkakunnan sosiaalin kanssa joka tietä ihan eniten, mutta nyt puhelu tuli sieltä ns. "pääkonttorista".
Ei ainakan ne ihmiset voi kaikkien pikkukuntien asioista kovin paljon tietä mutta he kait välittävät tai etsivät perheille sopivia lapsia tai lapsille sopivia perheitä...
Sitten maanantaina toivottavasti saa kuulla iät ja kaiken muun.

Ei minulla tule niitä pahoja vaikeuksi papereiten ymmärtämisessä, kyllä mä puhun paremmin mitä kirjoitan . Se teitän kirjoittaminen on vaan vaikea ja sitä olen oppinut ihan lehtiä lukemala ja silmillä katsomalla. Siinä teen varmaan virheitä mutta puhuessa ei niitä pahemmin näe.

Noh, huomenna jo se maanantai on ja sitten tietän asiasta enemmän.
Kiitos teille jotka vastasite.

Äänestä
  • Eiköhän lapsiltakin kysytä kun tulevat tukiperheeseen tutustumaan, että haluavatko he ruveta seillä käymään tukilapsina. Samoin uskoisin, että biologisilta vanhemmilta kysytään, haluavatko he luovuttaa lapsensa tukiperheeseen tukea saamaan, eli onko heillä samanlaiset arvot ja asenteet eikä ne räikeästi sodi tukiperheen näkemyksiä vastaan. Tämähän on tärkeää, ettei tukilapset joudu pahaan ristiriitaan eri perheiden välillä sukkuloidessaan.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Eiköhän lapsiltakin kysytä kun tulevat tukiperheeseen tutustumaan, että haluavatko he ruveta seillä käymään tukilapsina. Samoin uskoisin, että biologisilta vanhemmilta kysytään, haluavatko he luovuttaa lapsensa tukiperheeseen tukea saamaan, eli onko heillä samanlaiset arvot ja asenteet eikä ne räikeästi sodi tukiperheen näkemyksiä vastaan. Tämähän on tärkeää, ettei tukilapset joudu pahaan ristiriitaan eri perheiden välillä sukkuloidessaan.

    Tottakai ne kysyy biovanhemmiltä ja lapsilta ja ne tulee tänne käymään ja katsomaan että hyväksyykö ne meidät ollenkaan.

    Saatta käytä niin, etteivät ne haluakaan yhtä virolaista tukiperheeksi vaikka kuinka suuri kriisi olisi kotona. Ja ei se mitään, sitä on sitten kunnioitettava ja onhan siellä muita suurperheitä ja pieniä perheitä tarjolla, eli ei meidän asia siihen kaadu.

    Minä halusin vaan ennalta tietä, että jos niin käy, että ne biot haluaa, mitäs sitten?
    En haluaa mennä sitä homma noin vaan vastaan ottamaan, pelkästä ilosta että meille annettaan kerralla niin iso potti ja halusta autta perhettä ketä toiset ei ole halunnut auttaa, haluaisin asia pohtia ja kuunella muitten mielipideitä ennen kun mitään menen päättämään.
    Siis pelkään tehdä vääriin ja että otan jotin mitä en sitten pystyykään hoitamaan.

    Ei kuka ole vaan tänä vielä soittanut, sitä odotaan edelleen.

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    tavata heidät ensin ja päättää omalta osaltanne sitten vasta. Mutta jos tuntuu jo siltä, että siinä pesueessa on liikaa, niin kannattaa sanoa "ei" jo tässä vaiheessa, ennen tapaamista. Jos tulee se tilanne, että he tulevat teillä käymään ja olisivat myös halukkaita ottamaan teidät tukiperheekseenne, ja te sanotte siinä vaiheessa ei, se on paljon suurempi pettymys heille kuin sanoa se "ei" nyt heti. Eli kutsukaa heidät käymään vain jos olette suht varmoja siitä, että voitte ihan oikeasti ryhtyä heidän tukiperheekseen.

    Äänestä

Ilmeisesti Merkka on tehnyt vaikutuksen kouluttajiin sosiaaliviranomaisiin kurssin aikana, kun heti kättelyssä uskotaan 7 hoidettavaa Merkalle. Onneksi olkoon Merkka.

Äänestä
  • Itseasiassa koulutuksen aikana minä möläyttin pariin kertaan asioista niin, että muut jäivät hiljaa suut aukki katsomaan ja mä kotona ajattelin, että voi juku sentään, mä en tulee ikinä saamaan tukilasta kun uskallan kysenalaista opettajien ja koko synsteemin opetuksia.

    Mutta minähän sainkin tässä palstalla aikoina hyvän koulutuksen, en siis luota siihen mitä yksi tai toinen puoli sano vaan otan itse asiasta selvä ja mietin omillakin aivoilla.

    Mutta se on kyllä totta, että ei koulutuksessa mollattu biovanhempia. Ei mollatu, päinvastoin meille jopa annettiin lukea kirja missä sioitetyt itse kertoivat omia kokemuksia ja ne eivät kaikki ollut lainkaan sitä sijaisperhen ylistystä.

    Minusta toi koulutus oli oikeesti hyvää. Vaikka itsellä on neljä lasta ja yksi jo aikuinenkin, niin kyllä siellä uutta tietoa sai.
    Eri juttu on se, että haluako ihmiset sitä myöhemmin käyttä.

    Ollaan odotettu koko päivän että joku soittaisi ja kertoisi jotain uutta siitä perheestä, mutta kuka ei ole kerennyt soittamaan.
    Noh, hyvää niin, sitä kerkee miettimään .

    Äänestä

että eikö tällaisen lapsimäärän kanssa olisi parempi vaihtoehto saada perheeseen kodinhoitaja tms. pariksi päiväksi ja vanhemmat vaikka hotelliin relaamaan. Jokainen voi miettiä tahollaan, että miten onnistuisi seitsemän pedin järjestäminen omaan kotiin, syöminen jne. Aika paljon vaadittu kyllä mun mielestä! Mutta taatusti on varmaan kova hätä, kun tuonkokoiselle porukalle yritetään saada tukiperhe. Taitaa olla melkoinen tarina taustalla...

Meilläkin vakiovahvuus on tuo 7 ja aina olen tehnyt niin, että järjestänyt hoitajan meille, enkä edes yrittänyt saada lapsia muualle hoitoon. Paitsi tietysti jos lainalapset ovat päässeet vanhemmilleen, sitten omat mukulat ovat olleet mummolassa.

Äänestä
  • tätä KODINHOITAJAA on lapsiperheille
    ANTAA
    vaikka sosiaalihuollosta sellainen pitäisi
    LAPSIPERHEILLE LAINMUKAISESTI
    antaa!

    ____________________________________
    Onhan tätä kotipalvelu asiaa ihmetelty myös eduskunnassakin asti.
    Liisa Hyssälä on eduskunnassa JO VUONNA 2004 luvannut jopa asiaan parannusta!

    "......... Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä kertoi vastauksessaan uunituoreesta Sosiaali- ja terveysministeriön ja Kuntaliiton julkaisemasta raportista, jonka mukaan
    vain

    k a h d e s s a k u n n a s s a

    todettiin lapsiperheiden kotipalvelut riittäviksi.
    Hyssälän mukaan lapsiperheiden kotiapuun on jatkossa tarkoitus panostaa enemmän.....
    ..................................
    Peltokorven mielestä tilanne ei Helsingissä ole sosiaalihuoltolain mukainen......"
    Lapsiperheiden kotipalvelu - kuntien lakisääteinen velvollisuus
    http://www.peltokorpi.net/node/64
    _______________________________

    Sosiaalihuoltolaki» 17.9.1982/710
    ........................
    20 §

    Kotipalveluilla tarkoitetaan
    asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,
    lasten hoitoon ja kasvatukseen
    sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista
    tai niissä avustamista.
    21 §

    Kotipalveluja annetaan
    alentuneen toimintakyvyn,
    p e r h e t i l a n t e e n,
    rasittuneisuuden,
    sairauden,
    synnytyksen,
    vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella
    niille,
    jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista...."

    _________________________________
    Kodinhoitajat halutaan takaisin!
    Kirjoittanut: .............. 20.8.2007 klo 06.26
    Kaleva
    http://www.kaleva.fi/plus/juttu674711_page0.htm

    "... Parikymmentä vuotta sitten perheet saivat tilapäisiin arjen ongelmiin kaupungilta kodinhoitajan,
    joka sitoi esiliinan eteensä ja otti hommat hoitoonsa:
    kaitsi lapset, pisti paikat järjestykseen, siivosi, keitti ja kävi kaupassa..............................
    ......................................
    Lopulta neuvolasta lähetettiin perhetyöntekijä. "Hän istui kaksi tuntia kylässä ja kartoitti tilannetta", kertoo Niemi. Mikään käytännön apu ei kuitenkaan käyntiin kuulunut.
    "Hän osoitti vain korvaansa, kun kysyin, mille tässä nyt aletaan. Hänen tehtävänsä oli pelkästään kuunnella ja kartoittaa."
    Myöhemmin "kartoittaja" vielä soitti pari kertaa kertoakseen, että apua ei ikävä kyllä ollut saatavilla. "Emme me verovaroilla mitään seurapalvelua tarvitse", puuskahtaa Niemi vieläkin vihaisena.......
    ................
    Helena Jaakkolalla on kokemusta myös ajalta, jolloin lapsiperheetkin vielä saivat kodinhoitajan tarvitessaan. Esimerkiksi synnytyksen jälkeen oli aivan normaalia, että kodinhoitaja tuli kotiin muutamaksi päiväksi.
    Äitien kaipaamalla kodinhoitajalla on myös se ero perhetyöntekijöihin verrattuna, että näiden ei tarvitsisi raportoida perheiden tilanteesta mihinkään. "Se, että tarvitsee kotiapua, ei vielä tarkoita, että on myös lastensuojeluasiakas..."
    _______________________________________

    Kuuluukohan tämäkään perhe
    (Merkalle tarjottu lapsikatras)
    ollenkaan edes lastensuojelun asiakkaaksi?????????

    Lainaus toisaalta keskustelusta:

    "Ongelmahan
    Kirjoittanut: entinen sossu 18.9.2007 klo 16.52

    on siinä, että kuntien tavat organisoida toimintoja eri hallinnon aloille on kirjavaa ja saattaa toisinaan synnyttää ns. katvealuita, jolloin asiakasta pompotellaan paikasta toiseen.

    Lait, asetukset ja kunnan isien kotkotukset ja älynväläykset eivät läheskään aina mene yksiin.
    Ongelmana oli myös muiden hallintokuntien haluttomuus ottaa vastaan asiakkaita lastensuojelusta
    (jopa silloinkin kun ko. asiakkaat oli sinne virheellisesti ohjattu eli heillä ei edes ollut asiakkuutta lastensuojussa oikeasti!).

    Ei myöskään ollut lastensuojelusta helppo siirtää asiaa ns. yleiselle sosiaalihuollolle,
    koska siellä katsottiin,
    että "tehkää te, koska teihin otettiin yhteyttä".
    Asunto-ongelmien lisäksi esimerkiksi vammaisten lasten tulkkipalveluja yms. vammaispalvelulain mukaisia tukitoimia yritettiin joskus vaatia lastensuojelulta, samoin iltapäivähoitopaikan järjestämistä jne. .
    Muistan kerrankin eräs vammaispalveluiden työntekijä suorastaan haukkui minut pystyyn
    kun ohjasin erään perheen heidän asiakkaakseen, sillä heidät oli jälleen väärin perustein ohjattu lastensuojeluun.
    Mielestäni aivan älytöntä.
    Mutta ihmeelliset on kunnan käytännöt ja siksi ei ole ihmekään että pätevät sosiaalityöntekijät pakenevat.
    Katselemme täältä vierestä kun laiva uppoaa..."

    Äänestä

  • Monessakohan kunnassa kirjoitti:

    tätä KODINHOITAJAA on lapsiperheille

    se onkin sitten ihan toinen ongelma. Mutta ajattelinkin vain sitä, että kumpi olisi helpompaa: kodinhoitajan ajaa perheen talolle ja hoitaa lapsia ja taloutta siellä kuin järjestää tukiperhe seitsemälle lapselle ja kuljettaa heidät sinne.

    Tiedän kyllä että meidän kunnassa (pieni kunta Etelä-Suomessa) ON kodinhoitajia, mutta sen yhden kerran, kun jopa kysyin kodinhoitajaa, minut suunnilleen naurettiin pihalle. No, pärjättiin sitä muutenkin.

    Kun kunnanisät aina niin mielellään laskevat pennosia, niin kumpikohan mahtaisi olla edukkaampaa: 7 lapsen tukiperheviikonloppu vai kodinhoitajien apu pariksi päiväksi. Soisin perheelle molemmat.

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    lunastamiseksi
    - kodinhoitajia ja kotiapalveluita lisätään jne kuntiin,
    olisi jo "hitaampikin etana" (Suomi?) ehtinyt saada asian lainmukaiseksi ja ihan jokaisessa Suomen kunnassa.

    Inkeri
    en tarkoittanut moittia tätä ajatustasi kodinhoitajan saamisesta
    noinkin suurelle lapsikatraalle.
    Normaalistihan (noin 10 - 15 vuotta sitten) sellainen olisi ollut jo aikapäiviä sitten
    suuren lapsiperheen käytössä
    ja päivittäin.

    Mutta, kun elämme tätä
    köyhien ja kurjien vuosien aikaa
    niin eihän kunnissa ole sellaisia
    perheiden apuja VARA palkata,
    vaikka lainsäädäntömme niin määrääkin!

    Joten hoitakaammme siis edelleenkin
    kaikki koiraveroa vakavammat asiat
    kuntien lastensuojeluviranomaisten kautta!

    * * * * * * * * * * *
    * * * * * * * * * * *
    Kodinhoitajat, -avustajat takaisin!
    - sellainen lainmääräämä sosiaalipalvelu
    pitäisi löytyä jokaisesta Suomen kunnasta!

    Ja jos sellaista sosiaalihuollon palvelua lapsiperheille ei kunnasta, kaupungista löydy
    pitäisi laittaa eduskunnan oikeusasiamies asialle
    kysymään kaikista palvelua tarjoamattomista kunnista
    että miksi ei löydy!
    Eikö Suomen kunnissa ja kaupungeissa
    ollakkaan viranomaisten taholta velvollisia
    noudattamaan eduskunnan säätämiä Suomen lakeja?

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    se onkin sitten ihan toinen ongelma. Mutta ajattelinkin vain sitä, että kumpi olisi helpompaa: kodinhoitajan ajaa perheen talolle ja hoitaa lapsia ja taloutta siellä kuin järjestää tukiperhe seitsemälle lapselle ja kuljettaa heidät sinne.

    Tiedän kyllä että meidän kunnassa (pieni kunta Etelä-Suomessa) ON kodinhoitajia, mutta sen yhden kerran, kun jopa kysyin kodinhoitajaa, minut suunnilleen naurettiin pihalle. No, pärjättiin sitä muutenkin.

    Kun kunnanisät aina niin mielellään laskevat pennosia, niin kumpikohan mahtaisi olla edukkaampaa: 7 lapsen tukiperheviikonloppu vai kodinhoitajien apu pariksi päiväksi. Soisin perheelle molemmat.

    ellei sitten kodinhoitajan kustannuksia laiteta lastensuojelumomentilta ja huostaanotto perheelle vielä kaupan tekijäisiksi.
    Lastensuojelukerroinhan (valtionosuudet) tuo rahan kuntaan tehtyjen huostaanottojen määrän perusteella.

    Kaikki keinot sallittuja.....
    sanovat entiset lastensuojelun kuittitehtailijat ....

    Äänestä

  • Inkeri70 kirjoitti:

    se onkin sitten ihan toinen ongelma. Mutta ajattelinkin vain sitä, että kumpi olisi helpompaa: kodinhoitajan ajaa perheen talolle ja hoitaa lapsia ja taloutta siellä kuin järjestää tukiperhe seitsemälle lapselle ja kuljettaa heidät sinne.

    Tiedän kyllä että meidän kunnassa (pieni kunta Etelä-Suomessa) ON kodinhoitajia, mutta sen yhden kerran, kun jopa kysyin kodinhoitajaa, minut suunnilleen naurettiin pihalle. No, pärjättiin sitä muutenkin.

    Kun kunnanisät aina niin mielellään laskevat pennosia, niin kumpikohan mahtaisi olla edukkaampaa: 7 lapsen tukiperheviikonloppu vai kodinhoitajien apu pariksi päiväksi. Soisin perheelle molemmat.

    Otitko huomioon, että kahdessa vuorokaudessa on 6 työvuoroa ja tarvittaisiin 3 kodinhoitajaa!

    Äänestä

  • äiti51 kirjoitti:

    Jos ottaa esimerkiksi minulle maksettavat palkkiot ja kulut, niin 7 lapsen hoito meillä maksaisi kunnalla 126 e. palkkio ja 105 e. kulut, joten 2 vrk. hoito meillä maksaisi 462,00e. Jos lasketaan kodinhoitajan tunnit niitä olisi 48 h. Eli jos jaetaan tämä minulle tuleva palkkio 48 h. tulee tuntipalkaksi 5,25 siis 7 lapsen hoidosta. Kun kunta maksaa kodinhoitajan sos. kulut palkasta, niin eipä sitä ole vaikea miettiä, kumpa on kunnalle edullisempaa.

    Äänestä

Voi olla, että ajatuksena on saada yksi tukiperhe näille seitsemälle, mutta niin, etteivät kaikki lapset ole yhtäaikaa tukiperheessä, vaan vähän vuoroviikonlopuin. Näin tukiperhe voisi suunnitella tekemistä viikonlopulle kulloisenkin kokoonpanon iän ja taitojen mukaan. Jos näin ei ole suunniteltu, kannattaisiko sitä ehdottaa jos perhe muuten tulee kysymykseen? Näin tukiperhettä kaipaavat vanhemmat saisivat levätä osasta lapsia ja antaa enemmän aikaa toisille, jotka ovat viikonlopun kotona.
Myös tukiperheelle voi olla hyvä juttu, että saa keskittyä yhden perheen lapsiin sen sijaan että olisi tukilapsia monesta eri perheestä eri viikonloppuina. Samoin voisi keskittyä mahdollisesti niihin lapsiin, jotka perheessä eniten tukiperhettä kaipaavat. Ja tilanteiden muuttuessa ei tarvitsisi alkaa muiden tukiperhettä tarvitsevien perheiden kalentereille käymään. Jos noin monilapsinen perhe tarvitsee tukea, ongelmat voivat äkkiä riistäytyä paljon isommiksikin vanhempien jaksamisen loppuessa ja silloin tukiviikonloput tai tukiajan tarve lisääntyy roimasti.

Äänestä

Meillä on kolme saman perheen lasta kerran kuukaudessa viikonlopun. Kun viikonloppuna on 6-7 lasta niin kyllä se menee yleishuoltoon se aika. Kun aamupalasta on selvitty, niin alkaa lounaan suunnittelu,välipala, päikkärit, iltaruoka, iltapala. Kun yksi on vielä vaipoissa, niin sekin vie aikaa.Ulkonakin pitää olla ja leikkiä! Joten on vähän liian iso pala haukattavaksi kerralla, jos otatte 7 lasta samana viikonloppuna. Eikö niitä voisi jakaa, vaikka kahteen jaksoon. Puolet ja puolet. Ota nyt kuitenkin selville lasten ikä, mahd. sairaudet/lääkitykset. Minulle on ainakin kerrottu kaikki lapsia koskevat jutut.Ja muista, älä "myy" viikonloppujasi pilkkahintaan. Kyllä ne on tarjoamassa ihan minimimaksuja, mutta neuvottele, kun tarve on näköjään suuri.

Äänestä
  • Moi!
    Ja kiitos neuvosta.
    Minä tässä päivystän sitä puhelinta jo kaksi päivää.
    On todella ärsyttävä että niinkin tärkeät asiat näkee sitten lupauksista huolimatta unohtuvan.

    En käsitä miksi annettaan lupaus että sinä päivänä soitettaan!Silloin kerrottaan tarkemmin!
    Jos kerran on kiireitä tai tietävät että ehkä ei pystyy soittamaan niin ne voisivat vaikka sanoa , että koetan soittaa tai yritän ensiviikolla.
    Kumma kun muilta vaatittaan tarkkuutta ja sanansa pitämistä niin mitenkäs ne itse sen unohdavat?

    Mitenkäs muuden kun saa tukilapsen/vaikkapa monta, onko heille pyydettävä joku starttipaketti vai onko se niin, että itse saa osta patjan, lakanat omasta ja kaiken?
    Mietin että monesti viikonloppuisin meillä on omaa porukka 7 henkeä ja jos pojat tuovat mukaan tyttöystävät niin siinä on jo miettimistä, mihin kaikki saa nukkumaan.
    Lisää sänkyjä tai patjoja ei kertakaikkiaan nyt ole koska ei ennen siihen tarvetta ollut .

    Sitä olen kuullut toiseltakin äitiltä että "älä anna halvalla panna" (kuulosta vähä kaksimieliseltä kun sen nyt silmillä viestissä näen ), mutta miten sitä tietä mitä kysyä tai mihin suostua?
    Aloittelijalla minulla on aina kamala pelko tehdä jotain vääriin ja jos ei sostuu ottamaan mitä tarjottaan, niin mitä jos sitten eivät anna lasta ollenkaan?

    Mä itsekin ajattelin että 1-2 lapsella aloitaminen olisi ihan riittävän vaativa, mutta 7 on pelottavaa.
    Toisaalta taas se auttamisen halu kuitenkin on pääasia ja oikeesti käy sääliksi niitä lapsia kun kuka muu ei ole uskaltanut tai halunnut heitä otta.

    Voi että kun joku jo soittaisi ja saisi itsekin miettiä mitä tekisi tai olisi tekemättä.

    mistään starttipaketeista tukiperheille, mutta kannattaa toki kysyä jos tuollaisen sisarusparven olette ottamassa.

    Omillaan on pärjättävä, mitään starttipakettia ei tule. Välillä sitä joutuu pesemään kaikki petivaatteet, kun on peti yöllä pissattu. Yhdelle isolle pojalle sain tk:sta suojamuoveja petiin, kun melkein joka yö oli pissa tullut ( poika jo 11 v. ) Siksi sanoin, ettei kannata myydä itseään halvalla, kun näitäkin ongelmia saattaa olla!

    Älähän hätäile lainkaan, kyllä sinä selviät vaikka tulisi kerralla 7 lasta, ja se on siinä hyvä, kun ovat sisaruksia, eivät "ujostele toisiaan".

    Meilläkin oli aikoinaan 7 tukilasta yhtäaikaa kesällä 2 viikkoa ja kolmesta eri perheestä, säpinää riitti, mutta hyvin kaikki meni, piti tulla 5 lasta, mutta soittivat Pelasta, että eikö sopisi vielä pari lasta, koska heille ei ole tukipaikkaa niille?

    Ihmettelin, että mihin sijoitan heidät nukkumaan, meinasivat, että laita siskonpeti!
    Tiedätkös mitä se tarkoittaa siskonpeti

    No tehtiin niin, että parisängyssämme nukkui poikittain 3-4 pienempää tyttöä ja me itse nukuimme mieheni kanssa olohuoneen lattialla sen kaksi viikkoa, ihan mukavaa vaihtelua se oli silloin!
    Hienoa Merkka, että noin menee!
    Ne lapset oli silloin ikähaarukassa 3-12v.

    Naapurit "ilkkuivat" kateellisina, että siinä menee "Ellantien" (nimi muutettu) lastentarhalaiset kun pienintä työnsin rattailla ja muut hyppivät ympärillä, kun mentiin kauppaa tai rannalle!

    Merkka, sinä pärjäät, vaikka talvella enempi vaatteita tarvitsevatkin, onhan se eteinen sitten täynnän kenkiä ja lapasia ym. pitää kuivattaa, mutta hyvin tulee menemään!
    Nyt kun "olet oven rakoon päässyt" jatka hyvillä mielin!
    Ja varaa ruokaa, ovat varmasti alussa nälkäisiä lapsoset!
    Leipää, juustoa, jauheliharuoilla aloita eli makaroonilaatikkoa, pannaria (letut ovat herkkua lapsille jos jaksaa paistaa niitä), no kuhan sanon, voi tulla sanomista noistakin!
    Jaksamista Merkka!
    Mutta voimia vaativaa se on, mutta kiitos heiltä/heistä, on mukava olo jäljestäpäin, että voi auttaa vieraita lapsia saamaan iloa ja vaihtelua elämäänsä auttaessaan lapsia. ;-)

    Äänestä

  • kuulla Merkasta! kirjoitti:

    Kiitos Sinulle kuka sitten oletkaan. Toi oli ensimmäinen kannustava viesti koska kaikki muut, varsinkin tutut ovat lähes pyörtyneet sitä kuullessa.
    Olenkin tässä ihmeissään kun rotta luutan takana ja kaikenlaisia hurjia ajatuksia päähäänsä saanut.
    Siis jännitti ja pelottii ihan oikeasti.

    Mutta justisa sellaiset jokapäiväset niksit ja vinkit on ne, mitä mä todella kaipaan, ihan sama onko lapsia sitten pari tai seitsemän.

    Tietän että viimeistään kantapään kautta sitä oppi mutta on mukava kuulla jotain jo etukädeen, pääsee vähemmällä.

    Hyvää jatkoa!

    että olet jaksanut "taistella" tuossa asiassa eteenpäin.
    Joku meinasi, että kahdessa osassa ottaisit ne saman perheen lapset?
    Eikös tuntuisi pahalta jakaa lapset "kahtia"?

    En minä voisi erottaa lapsia toisistaan eri viikonloppuihin!
    Saman perheen lapsien kanssa varmasti pärjää.

    Olen tuo makaroonilaatikon ehdottelija eli ed. kirjoittaja,
    meillä oli yhdestä perheestä myös aikoinaan "vain" neljä lasta ( toiselta suunnalta 3v poika), iät peheenlapsilla 5-10v silloin (2 poikaa ja kaksi tyttöä), äiti toi eka kerran heidät meille ja lapset jäivät heti eka viikonlopuksi, sitten myöhemmin matkustivat keskenään junalla joka toinen vkonloppu 100 km:n päästä, haimme asemalta (n. 1 km) samoin veimme sunnuntaisin ja konnarille kerroimme mihin lapset menee ja kuka on vastassa, näin se onnistui!
    Nämä lapset, kaupunkilaisia kaikki, halusivat pilkille talvisin ja kesällä ongelle, saatiin ahvenen sinttejä, piti ne perata ja paistaa kaikki söi niitä mielellään, ihan pelotti, että osaako he syödä niitä ettei mene ruotoja kurkkuun!

    Aivan ihania lapsia ovat olleet nuo tukiperheinä olleet lapset!
    Meidän "käsien läpi" ehti kulkea n. 30 tukilasta!

    Touhuta jos jaksaa heidän kanssa, jutella paljon asioista mikä heitä kiinnostaa ja lukea kirjoja ja antaa paperia piirtämisiä varten ja yhdessä ulkoilla, laittaa ruokaa ja jopa haluavat siivoillakkin, luutua käteen ja saunoa ym. ym. päivittäistä, monella ei ollut isää ja miehen seura ja telmiminen, oli parasta heille!

    Ainakin meille on sattunut aikoinaan ihania tukiperhe lapsia, olemme jo pois niistä ympyröistä, mutta vieläkin joku muistaa soitella tai ohimennessään pistäytyä meillä tai jos nähdään maailmalla, halaillaan!

    EIkös se ole niin, että kun annat hyvää itsestäsi,
    saat sen joskus takaisin?

    Ai niin ja omia lapsiakin oli kotona silloin kaksi kaverit ja lapsenlapsikin leikkimässä porukan kanssa!

    Tuli "kehusepustus" mutta en itse niin katso sitä, muistelen onnellisena nyt n. 3 vuotta sitten "päättynyttä" aikaa!

    Merkka, voimia ja iloa sulle, tiedän että sen mitä olen lukenut asioistasi täällä, SINÄ TULET ONNISTUMAAN!

    Ps. KAdi oli paras meitin perheen mielestä big brotherissa, jos jaksoit katsoa sitä iltaisin, me pöllöt oltiin siihen "koukussa"!

    Äänestä

  • Merkka sinullekkin kirjoitti:

    Kiitos mukavasta vastauksesta.
    Harmii etten taaskaan voi mitään siitä asiasta kirjoitella tarkemmin enkä edes kysyä neuvoja.

    Siis viikko on mennyt, kuka ei soittanut. Koetin itse saada sinne sossuihin yhdeyttä, eipä kellä ollut aikaa puhelimessä roikkua ja minulla kun ei ollut hätätapaus, niin enpä saanutkaan kenenkään kanssa jutella, paitsi joku välittäjä otti mun soittopyynnön ja sanoi että soittavaat kun kerkee...

    Näkee olevan ettei ne viralliset asiat liikuu eteenpäin kovinkaan nopeasti.
    Hulluksi siinä tulisi jos ajattelisi ja miettisi koska 7 lasta ei oo mikä helpo päätös, siitä tekisi mieli tietää kaikea ja pitäisi olla myös aikaa pohtia ollaanko siihen oikeasti valmina tai ei.
    Näkee olevan parasta ettei etukäteen edes ajattelee koko asiaa,
    ajattellaan asiaa silloin kun tosiaan joku on ovella kolkuttamassa.

    Harmii, itse kun sitä haluaa oikeesti jotain tehdä ja asiat saada kuntoon, niin en ymmärrä miksei toiset sitten haluaa asioita loppuun viedä.
    Todella hassu se, että soitettaan ja tarjotaan 7 lasta ja sitten pikkukunnan sossut eivät jaksaa edes soittaa, etä tarkemmin puhua.
    Noh jääkööt se asia sitten siihan aikaan kun joku sieltä kerkee soittelee.

    Mutta kiitos että vastasit, Sun viestejä oli mukava lukea.
    Ja hyvää jatkoa!

    kannanottoja noihin asioihin, luen iltaisin noita ja Helinä-keijukin on jopa "hyväksynyt niitä", ihme ja kumma, joka on kärkäs aina asioissaan!
    No Helinän jutut sivuutan usein naureskellen...
    onhan niissääkin osa ok, mutta osa menee yli hilseen!

    Ihmehommaa kyllä jos sanotaan, että 7 lasta tulisi tukeen ja sit ei kukaan viitsi ilmoitella mitään, eikä tiedä mitään!
    Rumaa tekoa tuo!
    Jos todella noin monta lasta perheestä tarvii tukiperhettä, luulisis jo asioiden lähtevän käyntiin ja pian!
    Että vanhemmat, liekö molemmat vai toinen, levähtäisivät välillä edes viikonlopun!

    Hei, jos mahdollista, mene henkilökohtaisesti käymään siellä ja juttelemaan, ei ne puhelimessa tiedä mitään tai osaa/uskalla sanoa missä mennään!

    Vai pitääkö aikaa tilata ensin sinne?

    Ole rohkea ja mene suorilta käymään siellä, tiedät mitä he oikein tosissaan tarkoittaa?
    Jookos?

    Toivon että asiat siten selviää!

    Kiitos sulle luottamuksestasi
    ja parasta jatkoa
    PS. Olisi kyllä paljonkin juteltavaa noista tukiperheasioista!
    Tukiperheenä oleminen on todella parempaa kuin sijaisvanhempina oleminen!
    Molemmat kokenut, ollaan!

    Äänestä

  • Merkka kirjoitti:

    Moi!
    Ja kiitos neuvosta.
    Minä tässä päivystän sitä puhelinta jo kaksi päivää.
    On todella ärsyttävä että niinkin tärkeät asiat näkee sitten lupauksista huolimatta unohtuvan.

    En käsitä miksi annettaan lupaus että sinä päivänä soitettaan!Silloin kerrottaan tarkemmin!
    Jos kerran on kiireitä tai tietävät että ehkä ei pystyy soittamaan niin ne voisivat vaikka sanoa , että koetan soittaa tai yritän ensiviikolla.
    Kumma kun muilta vaatittaan tarkkuutta ja sanansa pitämistä niin mitenkäs ne itse sen unohdavat?

    Mitenkäs muuden kun saa tukilapsen/vaikkapa monta, onko heille pyydettävä joku starttipaketti vai onko se niin, että itse saa osta patjan, lakanat omasta ja kaiken?
    Mietin että monesti viikonloppuisin meillä on omaa porukka 7 henkeä ja jos pojat tuovat mukaan tyttöystävät niin siinä on jo miettimistä, mihin kaikki saa nukkumaan.
    Lisää sänkyjä tai patjoja ei kertakaikkiaan nyt ole koska ei ennen siihen tarvetta ollut .

    Sitä olen kuullut toiseltakin äitiltä että "älä anna halvalla panna" (kuulosta vähä kaksimieliseltä kun sen nyt silmillä viestissä näen ), mutta miten sitä tietä mitä kysyä tai mihin suostua?
    Aloittelijalla minulla on aina kamala pelko tehdä jotain vääriin ja jos ei sostuu ottamaan mitä tarjottaan, niin mitä jos sitten eivät anna lasta ollenkaan?

    Mä itsekin ajattelin että 1-2 lapsella aloitaminen olisi ihan riittävän vaativa, mutta 7 on pelottavaa.
    Toisaalta taas se auttamisen halu kuitenkin on pääasia ja oikeesti käy sääliksi niitä lapsia kun kuka muu ei ole uskaltanut tai halunnut heitä otta.

    Voi että kun joku jo soittaisi ja saisi itsekin miettiä mitä tekisi tai olisi tekemättä.

    siitä, miten kemiat sujuvat ja mitkä lasten iät. Minulla ollut 7 lasta, 2 omaa ja viisi tukilasta, jotka osin viikkojakin. Kaikki sujui hyvin. Sitten sakkiin lisättiin yksi kolme vuotias ja homma kaatui. Lapsi ei vaan sopeutunut joukkoon, pyrki koko ajan rikkomaan kaikkea ja lyömään muita. Kaksin kyseise4n lapsen kanssa oli ihan helppoa, mutta ryhmään ei sopinut. Ilmoitin sossuille, että en kyseistä lasta pidä ja suosittelin hänelle tukiperheeksi lapsetonta pariskuntaa.

    Homma oli ihan ok, eikä kukaan tuominnut päätöstäni. Tukimaksut on monessa kunnassa niin pieniä, että tuolla porukalla sentään saisi ruokarahan lisäksi jo vähän palkkaakin. Huomioithan sen, että kulukorvaus ei ole ja hoitopalkkio on veronalaista tuloa =)

    Äänestä

  • ollut tosi hyviä kirjoitti:

    kannanottoja noihin asioihin, luen iltaisin noita ja Helinä-keijukin on jopa "hyväksynyt niitä", ihme ja kumma, joka on kärkäs aina asioissaan!
    No Helinän jutut sivuutan usein naureskellen...
    onhan niissääkin osa ok, mutta osa menee yli hilseen!

    Ihmehommaa kyllä jos sanotaan, että 7 lasta tulisi tukeen ja sit ei kukaan viitsi ilmoitella mitään, eikä tiedä mitään!
    Rumaa tekoa tuo!
    Jos todella noin monta lasta perheestä tarvii tukiperhettä, luulisis jo asioiden lähtevän käyntiin ja pian!
    Että vanhemmat, liekö molemmat vai toinen, levähtäisivät välillä edes viikonlopun!

    Hei, jos mahdollista, mene henkilökohtaisesti käymään siellä ja juttelemaan, ei ne puhelimessa tiedä mitään tai osaa/uskalla sanoa missä mennään!

    Vai pitääkö aikaa tilata ensin sinne?

    Ole rohkea ja mene suorilta käymään siellä, tiedät mitä he oikein tosissaan tarkoittaa?
    Jookos?

    Toivon että asiat siten selviää!

    Kiitos sulle luottamuksestasi
    ja parasta jatkoa
    PS. Olisi kyllä paljonkin juteltavaa noista tukiperheasioista!
    Tukiperheenä oleminen on todella parempaa kuin sijaisvanhempina oleminen!
    Molemmat kokenut, ollaan!

    Olen alalla itse töissä ja mahdollisin syy siihen, ettei soittoa kuulu tulee väistämättä mieleen. Monesti tukiperhettä ruvetaan miettimään siinä vaiheessa, kun perheen tilanne on jo pahasti kriisiytynyt.

    On tavallista, että esim. äiti tukiperhepäätöstä odottaessaan uupuu ja yrittää itsemurhaa. Tällöin lapset joudutaan ottamaan kiireellisesti huostaan ja mihinkään perheeseen ei näin kriisissä olevia lapsia sijoiteta tuota määrää, vaan kulkevat laitoksen kautta sijoitukseen.

    Toki tässäkin mahdollisuudessa olisi sossun taholta ollut fiksua tiedottaa, etteivät lapset ole tulossa, vaikka syytä eivät vaitiolovelvollisuuden takia tietenkään voi kertoa.

    Tahdoin vain sanoa, että vika ei ole teidän päässänne, vaikka homma venyisikin, vaan toisessa päässä voi olla tapahtunut odottamattomia!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Merkka kirjoitti:

Moi!

Minulla ei taita tässä oma palstaa nyt olla joten pakko kirjoittaa tähän.

Saadin nyt lopultakin koulutukset käytyy ja kotiselvitykset tehtyy ja tukiperheen paperit taskuun.
Ennen kun pelkääsin, että annettaanko meille ollenkaan lapsia niin nytten olisi kerralla tarjolla 7!
Kaikki saman perheen muksuja.

Aloittelijälle se iskii kun salama taivaalta. Pää on ihan sekaisiin ja huomenna sitä olisi annettava vastaus, halutaanko me otta niin monta kerralla tai ei. Meille sanotiin että ei ole pakko jos siltä tuntuu.

Perheestä ja lapsista emme tietä vielä mitään, ei edes ikä.
Haluaisinkin kysyä, että onko kuka muu saanut kerralla niin monta vierasta lasta ja pärjääkö niin monen lapsen kanssa ollenkaa?

Voin vaan kuvitella että perheellä on iso hätä ja kuka muu ei ole kehannut /uskaltanut heitä otta. Tekee mieli autta, mutta kuka sitä osaa etukädeen sanoa pärjääkö?

Voisko joku jotain asiasta tietävä kertoa edes jotain?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu