suosittelen kaikille ihmisille itsetutkintaa,mieti oletko yleisten mielipidemassojen mukanamenijä....osaatko ajatella ja tuoda rohkeasti omat ajatuksesi esille,osaatko sanoa kaverille ei jos tiedät hänen tekevän väärin tai myöntää itsekin tekeväsi joskus vääriä valintoja...kukaan meistä ei ole täydellinen eikä tarvitse ollakkaan..mutta annetaan kaikille mahdollisuus olla oma itsensä ja toteuttaa haaveitaan...
ihminen on ihminen
1
361
Vastaukset
Ajatusmaailman suunta on oikea..mutta maailmaan mahtuu ihmisen heikkouksia mikäli joku lähtee toteuttamaan jollakin tavalla itseään.
Otetaan esimerkiksi vaurastuminen..alkuun olet konsensuksessa ollessasi samanlainen kuin muutkin, mutta varsin pian saat tunteen pälyilevistä ilmeistä, hiljaisesta kateudesta jopa raivosta joidenkuiden osalta.
Se kykeneekö olemaan erilainen riippuukin sitten miten sen kestää.
Ihmistä mahtuu monenlaista matkaan.Olen itsekin kuullut monesti kysymyksen miksi päätän tai siten, että se jotenkin ilmeisesti vaikuttaa kysyjään.
Juuri siksi, että en piittaa samankaltaisuudesta kuin sosialisti.
Ja mitä tulee elämään yleensä.Valintoja voi tehdä joko oikein tai väärin.Ainoastaan niiden vaikutuksia ei voi tietää.Mikäli niitä ei tee..olet yhden elämänkokemuksen köyhempi.Mikäli teet..meni syteen tai saveen..olet aina rikkaampi.
Ja vauraushan ei aina tarkoita maallista mammonaa vaan henkistä pääomaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096456Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M884081L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa433418TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a72800Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6231398- 66818
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja55803- 9789
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?193778Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j47759