Hei te, jotka olette kuvailleet kummituksia japanilaisessa painajaiskartanossa.
Olen juuri hankkinut kolmososan (kahta ensimmäistä en ole pelannutkaan).
Ensimmäisellä seivauksella editoin ja seivasin albumin ja jiihaaa, siellä ne kuvat ovat tallessa - hyviä laukauksia, vaikka itse sanonkin.
Seuraavilla seivauksilla en sitten albumia onnistunut seivaamaan. Neliöstä ohjeen mukaan tulee valikko, jossa on "save" ja "load", mutta niihin ei pääse mitenkään. Kaikkea muuta kyllä voi tehdä.
Aloitin pelin alusta, ja ajattelin, että pääsen taas seivaamaan. Vaan en pääse.
Ymmärsin, että tarkoitus olisi ottaa niitä kuvia ja syynätä niitä sitten valveilla (taikka siis antaa assistentin katsottaviksi). Onko tätä järkeä pelata, jos kuvien säästäminen ei onnistu?
Onko mitään ajatusta, miksi tuo valikko ei toimi? Ohjekirjasta ei ole apua. Nyt loppuu minulta mielikuvitus.
Harmittaa, kun tämä peli on muuten aivan mainio... toivottavasti joku osaisi neuvoa että tiedän kannattaako jatkaa kummitusjahtia.
Niin, laitteet ovat ihan uudet. Voiko kyseessä olla muistikorttivika tai vika itse konsolissa? Minulla ei ole kokemusta hajoavasta PS2:sta. Edellinen oli se paksu malli ja toimi moitteetta. Tämä on lituska.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.