Maatalouden tukimuotoja lienee vieläkin n. 150 erilaista ja lisäksi lukemattomia välillisiä tukia kuntien, verotuksen ym kautta. Hämäykseksi puhutaan maanviljelijän 'tuloista'! Tavallinen palkansaaja joutuu verot maksettuaan elämään vain ja ainoastaan palkastaan, minkä on työllään tamän maan kehittämiseksi ansainnut.
Lienee täysin selvää, että ainakaan nykyinen hallitus ei muutokseen kykene.
Lienee täysin selvää, että ainakaan nykyinen hallitus ei muutokseen kykene.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Valita ranskalaisille, ne ne ovat tämän systeemin tehneet. Tai sitten äänestät unionin kumoon.
ennen kuin Ranskasta tiedettiin mitään.
sielä joutilasta istut,niin otappa selvää millaisia tukia, ja paljonko Ranskalaiset viljelijät saavat,ja kerro se meille,kun me ei tiedetä.
Selvitäppä myöskin onko Ranska yhtäsuuri nettomaksaja kuin Suomi.
on hämmästyttävän huono. Jopa lähihistorian.
Jos tarkoitat maataloustukea se alkoi Suomessa paljon ennen 60 lukua.
Mutta ennen se oli suunnattu pienille tiloille, jotka muuten eivät olisi mitenkään tulleet toimeen. Tarkoituksena oli siis edes hiukan jarruttaa kaupunkeihin suuntautuvaa valtavaa muuttoliikettä. Ruotsiinkin menetettiin samaan akaan merkittävä osa parhaasta työvoimasta.
Vasta eu:n aikana on alettu tukea tavallisiakin tiloja. Ennen unionia siis vain pienimpiä tuettiin.
Onko nyt riittävän yksinkertaisesti selitetty (ja turha nyt sitten puhua mistään katokorvauksista, kun niitä ei yleensä ole katovuosina riittänyt edes siemenviljakustannuksiin).
"lisäksi lukemattomia välillisiä tukia kuntien, verotuksen ym kautta."
Kerroppa muutama esimerkki, kun minulle tuollaiset ovat ihan uutta tietoa????
Maatalous ei ole ihan tavallista yritystoimintaa. Maatilan perustamiseen saadaan nuorten viljelijöiden aloitustukea tai sukupolvenvaihdostukea. Kun yritystoiminta käynnistyy, tulee valtaosa maatilan tuloista suoraan hehtaariperusteisena maataloustukena, jolla ei ole mitään tekemistä tilan tuottavuuden tai muiden talouslukujen kanssa. Jos tuotto kärsii esimerkiksi epäsuotuisan sään vuoksi, saadaan tukea satovahinkojen korvaamiseen. Jos omaan liiketoimintaan sijoitetaan rahaa, saadaan maatalouden investointukea. Ulkomaille viemistä edistävät EU:n kautta maksettava vientituki (poistumassa) tai tuki markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen. Jos seutu on maanviljelyn kannalta hankalaa, haetaan luonnonhaittakorvausta, joka tarkoittaa korvausta siitä, että luonnosta on haittaa maataloudelle. Kun tilanpitäjä lomailee, maksaa valtio hänelle lomittajan. Jos peltotöissä joutuu onnettomuuteen, tulee hätiin valtion maksama tapaturmavakuutus. Ja jos maatilatoiminta lopetetaan, on siihen tarjolla lopettamistukea tai luopumistukea, jonka jälkeen valtio maksaa vielä maatalousyrittäjäeläkkeen. Mainittujen lisäksi on muitakin tukia, kuten laatujärjestelmien kehittäminen, maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki, valtionapu maaseudeun elinkeinojen kehittämiseen, maaseudun kehittämistuki ja erilaiset aluetuet. Maatalous on yksi suurimmista ympäristön kuormittajista, etenkin vesistöjen osalta. Yleensä ympäristövahingon aiheuttaja on korvausvelvollinen aiheuttamistaan vahingosta. Maataloudessa korvausvelvollisuus on käännetty ympäri ja muutettu maatalouden ympäristötueksi.
näyttää olevan vain.
Maatalouden totaalinen alasajo, sillä se tuntuu olevan täysin hyödytön ja aiheuttavan haittaa kaikille mahdollisille mitä voi vain keksiä.
Rahaakin menee ihan tolkuttomasti, eikäö mitään saada
Tuet pois koko EU:n alueelta. Tuottajalle oikea korvaus viljasta,eläimistä ja tuotteista.
KESKO,SOK,jne.. pois ylisuuret voitot. Nykyisin taisi 2006-7 olla EU:n suurimmat voitot.
oikea korvaus?
Luettelit ketkuhäntä lähes kaikki maataloushallinon menokohdat.
Valtion taloudessa tuo merkitsee noin 7%, jolla hoidetaan ja varmistetaan tämän maan elintarviketuotanto ja lisäksi turvataan noin 300.000 ihmisen työpaikat.
Mainittakoon sivumennen sosiaali- ja terveysmenojen osuus valtiontaloudessa, joka on huikeat 37% kaikista menoista mutta vain osa kansaa pääsee niistä hyötymään.
Nostappa ketkuhäntä höyrypilvesi tuon yhtälön setvimiseen ja luettele yhtä tarkoin menoerät yksityiskohdittain kun omasta tuensaannista on kyse.
on ilmainen terveydenhoito kaikkine hienouksineen. veronvähennystä voin saada monin eritavoin osan tekee verottaja suoraan mutta esim. työhoni liittyvää kirjallisuutta voin sinne laittaa jos sitä tulee.
Turha sinun on valittaa jonkun alan tuista, koska jokaisessa hommassa ei ole samoja etuja ja velvoitteita. Nykyisessä työssäni kun pystyy silloin tällöin viettämään riemukasta iltaa milloin laivoilla milloin Helsingin yössä ja kaikki viimekädessä kustannetaan verorahoista.
Miksi muuten haluat unohtaa omat etusi joita sinä nautit, on totta että jotkut nauttivat niitä enemmän kuin toiset mutta sekin on täysin valintakysymys.
Et sinä eikä kovinkaan kovin muukaan haluisi tehdä jussin työtä vaikka siitä saisi tuplaten tukia kuin mitä nyt saa, ja tämä on fakta.
semmosta työtä jotta kelepaa muuallekin, meinaan suomiduunarin työnlaatu on maailman heikointa ja helevetin kovalla palakalla.
Tämä palsta käsittelee MAATALOUSTUKIA.
hitsari mee teken sutta ja sekundaa, itteppä ootta alottaneet tällä palstalla viljelijöiden vertaamisen millon mihinkin, jotta verratahan hieman takaasin. Teillähän meni heti vetelät punttihin kun ruvettihin työnlaadusta puhumahan, kyllä työnantajat on se aikaa sietten tienneet, jottei teirän tekemiset oo kuranttia, ulukoo tulee duunari jonos ja halavalla.
tyyli muutu, vaikka nimimerkki vaihtuukin.
Nyt nähtyjen palkkakierrosten ja tukileikkauksien jälkeen sosialistilobby istuu ja lihoo entistä tukevammin pöydässäni.
Nelihenkinen perheeni joutuu maksamaan vuosittain veronkorotusten ja veroluonteisten maksujen jälkeen yli 8000 euron tulonsiirron sosialistilobbyn ammottavaan kitaan.
Vastaavasti samainen lobby selviää maajussille maksettavasta kansallisesta ruokkomaksustaan nähtyjen leikkausten jälkeen enää alle 40 senttiä päivässä, eli heidän vaatimus viiden kopekan leivästä on entistä lähempänä toteutumista.