2.12
Kirjoitan itseni maailmankartalle...
Takerrumme toisiimme peiton alla,
painan huulet huulillesi ja tahtoisin kiskaista
yltämme peitteen, sytyttää öljylampun
tai ainakin kynttilöitä, mutta
tartut ranteeseeni ja sanot älä
Pelkäät että joku katselee ikkunasta
Kirjoitan itseni maailmankartalle,
takerrumme toisiimme peiton alla
jossain Pekingin ja Tianjin välillä
Sormeni kulkee kehosi kaaria
tunnustelee niin kuin sokea avattua kirjettä
jossa hänelle luvataan maa ja taivas,
enemmän kuin puoli valtakuntaa
Jokaisen kuopan ja uurteen
sormenpäilläni hitaasti tunnustelen
Kirjoitan itseni maailmankartalle
ja sormeni kulkee kehosi kaaria
Jossain Pekingin ja Tianjin välillä
Tulet ulkohuussista takapuoli kylmänä,
asetut takan eteen pakarat miltei liekeissä
ja - katsot kirjaa käteni alla
Mitä, helvatin jätkä - oot sä kirjottanu mun karttakirjaan?!
Käännän katseeni lattiaan, syyllinen
No kun täältä ei löytyny yhtään kirjoituspaperia,
ja kenen älynväläys se oli
tulla mökkeilemään joulukuussa
Heristämme yhdessä sormea äitiparralle:
Hus
Menetkös siitä kurkkimasta!
Takerrumme toisiimme peiton alla
ja olemme todelliset
Kun painan huulet huulillesi
takapuolesi kuumenee,
ja kirjoitan itseni maailmankartalle
jossain Pekingin ja Tianjin välillä
Kirjoitan itseni maailmankartalle...
Takerrumme toisiimme peiton alla,
painan huulet huulillesi ja tahtoisin kiskaista
yltämme peitteen, sytyttää öljylampun
tai ainakin kynttilöitä, mutta
tartut ranteeseeni ja sanot älä
Pelkäät että joku katselee ikkunasta
Kirjoitan itseni maailmankartalle,
takerrumme toisiimme peiton alla
jossain Pekingin ja Tianjin välillä
Sormeni kulkee kehosi kaaria
tunnustelee niin kuin sokea avattua kirjettä
jossa hänelle luvataan maa ja taivas,
enemmän kuin puoli valtakuntaa
Jokaisen kuopan ja uurteen
sormenpäilläni hitaasti tunnustelen
Kirjoitan itseni maailmankartalle
ja sormeni kulkee kehosi kaaria
Jossain Pekingin ja Tianjin välillä
Tulet ulkohuussista takapuoli kylmänä,
asetut takan eteen pakarat miltei liekeissä
ja - katsot kirjaa käteni alla
Mitä, helvatin jätkä - oot sä kirjottanu mun karttakirjaan?!
Käännän katseeni lattiaan, syyllinen
No kun täältä ei löytyny yhtään kirjoituspaperia,
ja kenen älynväläys se oli
tulla mökkeilemään joulukuussa
Heristämme yhdessä sormea äitiparralle:
Hus
Menetkös siitä kurkkimasta!
Takerrumme toisiimme peiton alla
ja olemme todelliset
Kun painan huulet huulillesi
takapuolesi kuumenee,
ja kirjoitan itseni maailmankartalle
jossain Pekingin ja Tianjin välillä
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toi kohta pakaroiden lämmittämisestä oli hauska sattuma, sillä mulla on tapana tehdä juuri niin?! :o Kaakeliuunin kyljessä on niin kiva joskus seisoskella; pysyähtyä hetkeksi miettimään, kunnes huomaa, että takapuoli meinaa kärähtää... :D
runon ideahan oli että heppu kirjoittaa paperin puutteessa tyttöystävän karttakirjaan, jonnekin Pekingin ja Tianjin välille: "Takerrumme toisiimme peiton alla, painan huulet huulillesi..." Sitten tyttöystävä tulee huussista ja näkee tuhritun karttakirjansa.
Koska runo kaikkineen on äitiparran tuotos, runohenkilöt heristävät sormea hänelle, kenellekäs muulle: vietävä sentään, ensinnäkin kirjoitit meidät tänne joulukuiseen mökkiin - ja toisekseen, kehtaat vielä tirkistellä touhujamme!
Lopultakin, kaikki - myös "Tulet ulkohuussista takapuoli kylmänä, asetut takan eteen..." - on kirjoitettu karttakirjaan jonnekin Pekingin ja Tiangin välille, ikäänkuin.
Ei runon minähenkilön vaan äitiparran toimesta. Niin, se on se ikävä heppu joka ei malta olla sekoamatta runohenkilöidensä elämään.
Hyi äitipartaa...
Sitten on myöskin niin, että kaikilla meillä on muistoja, joiden kautta eläydymme. Jokin yksittäinen kuva kolahtaa. Asioita ja aistimuksia nousee mieleen ja assosioituu.
Runot saattavat olla vain sanoja jossain Pekingin ja Tiangin välillä, äitiparran tai jonkun kyhäämiä, jopa niin, että Peking ja Tiang ovat vain ilkikurisesti heiteltyjä kaupunkien nimiä. Ei ole karttakirjaa, on vain tämä näyttöpääte, ja näppäimistön rahina...
Silti muistomme eivät ole vain sanoja.
Muistikuva joka sisimmässä nousee ei ole pelkkä lause äitiparran runossa, niin kuin nyt tuo pakaroiden lämmittely esimerkkinä, se on fakta aistimus: muisto, mielen liike, ehkä ajatusketju. Siksi runoa voi aina tulkita monella tapaa...
Yhdellä tasollaan tulkinta on aina subjektiivinen, lukijan omasta henkilöhistoriasta nouseva tunnelma, ajatus tai aistimus.
Joten. Hyvää yötä, Elina. :)
Lopuksi hyppään aivan toisenlaisiin kuviin.
Meinasin laittaa uudeksi aloitukseksi tään, mutta kun multa on tälle yölle jo kaksi aloitusta...
- -
anna minun itkeä itseni uneen
selittämättä miksi
vain painaa pääni rintaasi vasten
pelkäämättä mustasukkaista raivoa kyynelten takana asuvien
menneiden rakkauksien vuoksi, jotka kaikki yksi kerrallaan
jättivät minuun nämä haavat
anna minun itkeä suruni pois
hellässä syleilyssäsi, ja vaieten nukahtaa
sisälläni kiitollisuus ja ihmettelevä ilo
kun et vetäydy inhoten,
ja vastauksia vaatien revi hiuksia päästäni
jankuttaen: olenhan sinulle ainut
olet!
sinä olet minulle ainut,
jos vain hyväksyt kaiken mitä minussa on
myös ne menneet rakkaudet ja haavat,
silloin voit olla minulle ainut
muuten tässä en ole minä,
sellaisena kuin olen
tässä on vain kuori ja sätkynukke
joka hymyilee niin kuin odotat ja taitavasti
kätkee sisimpään kaikki tuskat
ja sattuvat pelot
katson silmiisi ja ymmärrän
en voi itkeä rintaasi vasten,
en edes pyydä sitä
sinullakin on haavasi, syvemmät kuin voin käsittää
odotan kunnes olet nukahtanut
ja menen parvekkeelle
olen onnellinen sinusta,
silti yksin syvimmät itkuni itken
ja sisälläni huudan:
voisinpa vain näyttää sieluni kaikkineen
ja sinä kestäisit, väistymättä