Deturin matkat

Osaako kukaan sanoa kuinka paljon maksaa Deturilla matkat Turkkiin,Alanyaan,heinäkuussa 2008. Hotelli tasoksi välttäisi - . Itse en ole löytänyt deturin sivuilta tuohon ajankohtaan kohdistuvaa tietoa. Matkalle olisi lähdössä kaksi.
51442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

matkat tulevat myyntiin joulu/tammikuussa.Halvempia ovat, kun lennetään atlasjetillä.

Äänestä
  • Soitin Deturille ja sanoivat matkojen tulevan myyntiin joulukuun puolessa välissä. Ekaksi näkyy netissä, koska esitteiden jakelu kioskeihin toki kestää. Näin siis Detur.

    Eivät ole niinkään halpoja enää. Varsinkaan kun Atlasjet on surkein yhtiö, mikä Deturilla on ikinä ollut.

    Äänestä

  • IpekHki kirjoitti:

    Soitin Deturille ja sanoivat matkojen tulevan myyntiin joulukuun puolessa välissä. Ekaksi näkyy netissä, koska esitteiden jakelu kioskeihin toki kestää. Näin siis Detur.

    Eivät ole niinkään halpoja enää. Varsinkaan kun Atlasjet on surkein yhtiö, mikä Deturilla on ikinä ollut.

    Toivottavasti Detur älyäisi vaihtaa lentoyhtiötä. On tosiaan surkein, mitä ovat koskaan käyttäneet. Luin turkkilaiselta nettisivulta, että epäilevät lentokapteenin virheen olevan syy lentoturmaan. Ja sitäpaitsi ilm. tämä kyseinen pilotti ei ole läpäissyt edes kaikkia vaadittavia testejä, mutta silti Atlasjet hyväksyi sen. Halpalentoyhtiö kun on.. Nyt ei muuta kuin kaikki vaan antamaan hieman palautetta Deturille! Itse en käytä Deturia ennenkuin vaihtavat luotettavampaan lentoyhtiöön.

    Äänestä

  • voivoivoi kirjoitti:

    Juuri niin! Saman päätöksen on tehnyt meidän perheemme. Kokemuksemme Alanyan matkoista ovat vain noin vuoden ajalta ja valitettavasti sinä aikana edullisin yhtiö eli Detur on käyttänyt vain Atlasjetiä mistä ei voi sanoa mitään hyvää, etenkään koneen taannoisen putoamisen jälkeen.
    Reittilennot THY:llä hankaline Istanbulin vaihtoineenkin ovat luksusta Atlasjetin surkeuteen verrattuna.

    Äänestä

kannattaa kokeilla myös takeoffia, matkat halpoja, ja ainakin viimeksi lensin finnairilla, todella mahtavaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jens kirjoitti:

Osaako kukaan sanoa kuinka paljon maksaa Deturilla matkat Turkkiin,Alanyaan,heinäkuussa 2008. Hotelli tasoksi välttäisi - . Itse en ole löytänyt deturin sivuilta tuohon ajankohtaan kohdistuvaa tietoa. Matkalle olisi lähdössä kaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu